FANTASTISTA

Erittäinkin tähän kiinnittäisin huomiota:

"Koko läntistä maailmaa vaivaa yhteisöllisyyden kato. Se johtaa vieraantumiseen, yksinäisyyteen ja kahjouteen, ihmisten ainoan yhteisön muodostuessa verkkoyhteisöistä, joissa voidaan toimia katupojan käytöstavoilla ja prostituoidun kielellä. Verkkoyhteisöstä puuttuu elävän yhteisön hillitsevä kulttuuri, jossa raitilla saa katsoa silmiin joka päivä niitä, joita kohtaan tuli lausuttua kohtuuttomuuksia."

Muihin väitteisiin/mietelmiin päättelykyni ei riitä puolesta eikä vastaan, koska kukaan ei ole perustellut tulevaisuuden näkymiä mahdollisen oman kansallisvaluutan markan palauttamisen johdosta.Kuka kertoisi miten sitten saisimme vientimme vetämään edes niinkin hyvin kuin nyt?

Kallista korvaasi:

http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=27&t=299&a=2348

Montako vasemmistolaista suomessa tunnetaan vakavien talous ongelmien hoitamisesta? Ei yhtään. On ennen näkemättömän tärkeää nyt luottaa JYRKIIN. HÄN hoitaa talouden kuntoon. Kohta saa taas Sari Sairaan hoitaja lisää liksaa. Urpilainen vain räpyttelee vieressä kun JYRKI puhuu. FANTTASTISTA!

Montako vasemmistolaista suomessa tunnetaan vakavien talous ongelmien aiheuttajana ? Ei yhtään on ennen näkemättömän tärkeää nyt että yksikään kokoomuslainen ei enmpää niitä aiheuttaisi sillä nyt jos koskaan on porvarit liiaksi kumarelleet eurostoliittoon päin ja täten saaneet meille kalliin isänmaan taloudellisen tilan siihen pisteeseen että 90-luvun lama oli alkusoittoa tulevalle LAMALLE .Kokoomusnuorelle tiedoksi että tuota porvarien järjestämää lamaa joka oli 90-luvulla maksetaan yhä edelleen mm lapset, työtätekevät aikuiset , eläkeläiset ja sairaat

.


ELÄMÄ ON LOPUTON KILPAKENTTÄ

Olemme noidutussa kehässä

Kilpailun, etuilun ja taistelun tuntuu pakottavan kaikki kilpailemaan, etuilemaan ja taistelemaan. Me synnymme maailmaan, jossa tämä tila vallitsee.

Enemmistö uskoo ja tahtoo uskoa, että elämä on taistelua, kilpailua, väkevämmän voittoa heikommasta. Sen vuoksi kilpailun ja taistelun henkeä ylistetään. Voittajia kunnioitetaan ja kumarretaan, voitettuja ivataan, joskus säälitään.

Olemme noidutussa kehässä. Kuta kiihkeämmin tavoittelemme voittopisteitä ulkonaisten saavutusten, näkyvyyden, huomion, vallan, menestyksen, etevyyden ja pysyvyyden kilpakentällä, sitä enemmän ehtyvät spontaanin ilon lähteet ja samalla myös positiivisen toiminnan energialähteet sielussamme. Mitä ehtyneemmäksi, juurettomammaksi sisäinen elämämme käy, sitä kiihkeämmin yritämme täyttää tyhjän elämämme ulkonaisin saavutuksin ja korvikkein. Ja kaiken tämän väistämättömänä seurauksena on alati kiristyvä taistelu ihmisten kesken kotona, koulussa, yhteiskunnassa, politiikassa, kansojen ja etupiirien kilpakentillä.

Ihmiset voisivat elää rauhaa - mutta eivät voi, koska heidät lapsesta saakka kasvatetaan kilpailemaan ja taistelemaan, voittamaan, kukistamaan, alistamaan ja tappamaan toisiaan. Tämä kasvatus ja siihen pohjaava elämänkäsitys todellistaa itsensä: Syntyy ja säilyy asiaintila, jossa on kilpailtava, taisteltava ja tapettava.

Elintason nousu ei lisää onnea

Jotakin meissä itsessämme on vinossa. Elintason nousu ei olekaan lisännyt elämän onnellisuutta, elämän rauhaa, elämän iloa.

Ihmisten valtava enemmistö näkee unia voitoista, mutta ei voita. Jokaista voittajaa vastaan on vähintään sata voitettua, jälkeenjäänyttä. Ihmisen luonnollinen, lämmin suhde, alkaa viiletä.

Mitä vimmatumpi elintasokilpa, sitä herkemmin nähdään toinen ihminen mahdollisena kilpailijana, jonka ylipuolelle pitäisi päästä.

Ihmisiä hallitsee etäisyyden illuusio. He luulevat, että päämaali, täyttymys, on jossakin etäällä, korkealla, ja niin he juoksevat kuin orava rattaassaan pääsemättä milloinkaan mihinkään.

Kuta korkeampi elintaso on, sitä enemmän alkavat merkitä ns. statussymbolit, sosiaaliset arvonmitat. Ihmisen arvoa aletaan mitata ulkoisilla seikoilla: Ihminen sinänsä ei ole arvo. Ihmisen rehellinen aherrus ei ole arvo.

Ihmiset voisivat olla onnellisia ja onnellistaa toistensa elämää - mutta eivät voi, koska heitä hallitsee yleinen usko, jonka mukaan kunkin on taisteltava oman onnensa puolesta, riistettävä se toisilta sekä varjeltava omaa onnea suhtautumalla piittaamattomasti toisten onnettomuuteen. Juuri täten saadaan sydän kuivaksi ja kovaksi, ehdytetään sisäiset onnenlähteet.

Ihmisen sisin ja parhain jää viljelemättä

Elämään tulee onttous, kun ihmiselämän merkitys ja arvot siirtyvät ulkonaisiin asioihin, joita me emme voi hallita, keskinäiseen kilpailuun. Ja tässä on ydinkohta: ihmisessä jää viljelemättä sisin ja parhain. Ihmisen sieluun tulee tyhjyys. Siellä ei olekaan tarkoitusta, siellä ei ole välitöntä, elämyksellistä sisällystä.

Arvostus siirtyy elämää kantavasta arkitodellisuudesta, todella hyödyllisistä asioista, keinotekoisiin asioihin, jotka ovat irti hyödyllisestä elämästä. Ihailua ja arvostusta saa mies, joka voittaa nyrkkeilykehässä tai juoksee sekunnin kymmenesosan nopeammin kuin toiset tai voittaa iskelmäkilpailussa - samantekevää missä, kunhan voittaa. Mutta mies, joka ahertaa tehtaassa, raataa pellolla tai metsässä, on vain tavallinen mies, joka ei ole elämässä mihinkään päässyt.

Ihmiset palvovat mitä tahansa, mistä luulevat uhoavan heille arvonkorotusta, etua, aineellista tai henkistä hyötyä, mutta kulkevat ohi köyhän, mitäänantamattoman.

Nykyisen yhteiselämämme luonnottomuus on siinä, että me paisutamme, pöhötämme luonnolliset ja sinänsä oikeutetut tarpeemme luonnottomiksi. Meitä villitsee poroporvarillinen paljouden tarve, rellestäminen, pöyhkeilyn, isottelun, upeilun tarve. Ja kuta enemmän rellestämme, maksamme rahaa ja pöyhkeilemme rahankäytöllämme, sitä viheliäisemmäksi käy sisäinen sielunelämämme.

- Yrjö Kallinen -


.

Näkijöiden näkijä:

http://www.laurisiirala.com/default.asp?t=1&f=2&p=500&subp=500&subp0=500&did=58