Entä jos vain voimistuu ja syvenee ja kasvaa ajan myötä ihan ilman mitään järkevää syytä? Kun toisella on onnellinen suhde, ja on itsekin eron jälkeen seurustellut kuvitellen jo olevan yli sen kaiken. Luulee, että tuntee sellaista mukavaa lämpöä ja sympatiaa entistään kohtaan. Riidat ja kaunat on jo käsitelty aikaa sitten.
Ja sitten eräänä päivänä havahtuu siihen, miten valtavan paljon tuntee entistään kohtaan. Sitä on onnellinen sen toisen onnen puolesta, ja samalla niin surullinen itsensä puolesta. Aikaa kuluu, ja yritää päästä eteenpäin. Elämässä on paljon hyvää ja sen tunteen saa piilotettua ajoiksi. Melkein uskoo sen jo hiipuneen ja taantuneen vain siksi lämmöllä muisteluksi, kunnes taas se iskee. Maata ravisuttava, valtava rakkaus. Aivan järjetön rakkaus, joka vain on riippumatta siitä, että suhde on jo aikaa sitten kuopattu.
Entä jos tapaa monia ihania ihmisiä, mutta koskaan ei pientä ihastumista pidemmälle ei koskaan pääse, kun koko mielen on vallannut tunne, joka ei vain suostu kuolemaan. Vaikkei toista edes näkisi. Sitä yrittää muistutella itseään toisen vioilla ja omalla typerällä käytöksellä toisen seurassa, mutta kun se ei auta. Ei tunne olevan enää kyse mistään toisen luonteenpiirteistä. On vain rakkaus, joka on.
Lopulta ei tunnu olevan jäljellä muuta kuin nöyrtyminen. Ei voi tosissaan seurustella kenenkään kanssa, koska se olisi niin väärin ja tuhoisaa, jos rakastaa jotakuta toista liikaa. Mieleen hiipii yhä useammin musertava katkeruus siitä, ettei voi kuin kantaa ristiään. Toisen puolesta haluaisi jaksaa olla loppumattoman onnellinen, mutta sen kaiken alla on valtava suru siitä havainnosta, että on vielä liian nuori viettämään loppuelämänsä todennäköisesti yksin. Eikä okein muita vaihtoehtoja osaa edes ajatella.
Eikä siitä voi oikein puhua. Ei halua pelästyttää ystäviään. Ei halua satuttaa tuon tunteen viatonta kohdetta.
Ja kun ei sellaisesta rakkaudesta ole enää mitään iloa. Rakkaudesta ei ole iloa maailmassa, jos sen vain pitää itsellään. Sellainen tunne on kohdettaan varten. Mutta jos se vain on järkähtämättä ja kieltäytyy kuolemasta.. Uskomattoman kaunis ja vahva tunne, mutta liian raskas kannettavaksi.
Ja sitten eräänä päivänä havahtuu siihen, miten valtavan paljon tuntee entistään kohtaan. Sitä on onnellinen sen toisen onnen puolesta, ja samalla niin surullinen itsensä puolesta. Aikaa kuluu, ja yritää päästä eteenpäin. Elämässä on paljon hyvää ja sen tunteen saa piilotettua ajoiksi. Melkein uskoo sen jo hiipuneen ja taantuneen vain siksi lämmöllä muisteluksi, kunnes taas se iskee. Maata ravisuttava, valtava rakkaus. Aivan järjetön rakkaus, joka vain on riippumatta siitä, että suhde on jo aikaa sitten kuopattu.
Entä jos tapaa monia ihania ihmisiä, mutta koskaan ei pientä ihastumista pidemmälle ei koskaan pääse, kun koko mielen on vallannut tunne, joka ei vain suostu kuolemaan. Vaikkei toista edes näkisi. Sitä yrittää muistutella itseään toisen vioilla ja omalla typerällä käytöksellä toisen seurassa, mutta kun se ei auta. Ei tunne olevan enää kyse mistään toisen luonteenpiirteistä. On vain rakkaus, joka on.
Lopulta ei tunnu olevan jäljellä muuta kuin nöyrtyminen. Ei voi tosissaan seurustella kenenkään kanssa, koska se olisi niin väärin ja tuhoisaa, jos rakastaa jotakuta toista liikaa. Mieleen hiipii yhä useammin musertava katkeruus siitä, ettei voi kuin kantaa ristiään. Toisen puolesta haluaisi jaksaa olla loppumattoman onnellinen, mutta sen kaiken alla on valtava suru siitä havainnosta, että on vielä liian nuori viettämään loppuelämänsä todennäköisesti yksin. Eikä okein muita vaihtoehtoja osaa edes ajatella.
Eikä siitä voi oikein puhua. Ei halua pelästyttää ystäviään. Ei halua satuttaa tuon tunteen viatonta kohdetta.
Ja kun ei sellaisesta rakkaudesta ole enää mitään iloa. Rakkaudesta ei ole iloa maailmassa, jos sen vain pitää itsellään. Sellainen tunne on kohdettaan varten. Mutta jos se vain on järkähtämättä ja kieltäytyy kuolemasta.. Uskomattoman kaunis ja vahva tunne, mutta liian raskas kannettavaksi.
Vastaukset 8
Vanhimmat
joo et oo yksin noitten ajatusten kanssa!
Minusta on turhaa rankaista itseään sillä että tuntee syvää rakkautta. Se on osa sinua ja elämääsi -miksi toinen kypsä ja järkevä aikuinen hyväksyisi sitä osaa sinussa?
Se että tunnet rakkautta kuvaamallasi tavalla, ei pitäisi poistaa mahdollisuutta tuntea toisenlaista rakkautta jotakin muuta ihmistä kohtaan. Voi olla että sinulla on enemmän tekemistä vielä itsesi kanssa, jotta voit rakastaa ja elää elämää jossa voit tuntea olevasi onnellinen- ehkä?
Sinulla on monomania.
Mä painin ihan samanlaisten tuntemusten kanssa... Kiva huomata, et en ole yksin. Kiitos.
Ja täällä myös samoja tuntemuksia. Jos edelleen sydämessään tuntee että hän on Se Oikea, niin yritäpä siitä sitten päästä yli.. Välillä sitä toivoo että hän sittenkin salaa ajattelisi samoin minusta, mutta taitaa olla turha toivo. Eipä hänkään kyllä minun ajatuksistani tiedä, mutta tuskin hän minua sillälailla ajattelee.
Samoja tuntemuksia täälläkin, ainoana erona, että molemmat ajattelemme näin vielä. Eihän siinä olisi mitään ongelmaa ellei kumpikin olisi jo varattu...
Jeps, mulle on kanssa käynyt noin. Ikävää vaan ettei siihen mikään auta , paitsi aika ja se että tulee uusi, joka herättää ne mielettömät tunteet . Rakkaus vain on, ei se ole oma valinta eikä sille mitään voi.. Patsi sitten kun tulee joku vastaan joka herättää nuo tunteet ja haluaa vielä vastaanottaa ne!
Osaltani voin sanoa, että suureksi onneksi olen päässyt entisen yli, ja niin paljon siihen kaikkeen mahtu. Se kuivui kokoon, tunteet pikkuhiljaa matkan varrella kuoli lopulta kokonaan ja ennekaikkea varmaan myös me ihmisinä saatoimme muuttua. Tuli kriisejä, ja kaikenlaista mitä elämään mahtuukin. Lopulta tuli päivä että kaikki loppui, ei niin kauniisti, mutta jokatapauksessa jälkikäteen sanottuna näin pitikin käydä. Ja kun aikaa kului, käsittelin tunteet, pistin omat asiat tärkeysjärjestykseen, aloin elämään uudestaan, uudella tavalla, itsenäisesti, mutta en liian itsekkäästi vaan uskoen ja luottaen elämään ja ihmiseen(ihmisiin). Uusi rakkaus löytyi, ihana sellainen - aito ihminen, joka on vienyt sydämeni kokonaan.
Olettaisin että jos haikailee vielä entistä, niin tarvitaan aikaa käsittelemään nuo tunteet, ettei vaan käytä ketään laastarina tieten tahtoen etenkään loukaten ketään..