koulu työyhteisönä

Minä olen lastentarhanopettaja, ja alan olla kyllästynyt päiväkoteihin työyhteisönä. Siellä korostetaan tiimityötä, ja useimmiten tiimissä on joku sellainen, jolla on tarvetta vähätellä toisen ammattitaitoa. Olen ajatellut, että lähtisin jatkamaan opintoja luokanopettajaksi. Kyllähän se työ on paljon itsenäisempää, kun saa olla yksin luokan kanssa. Eihän niitä muita opettajia joudu näkemään kuin välituntisin. Voihan silti olla, että ei se estä sitä, että ei puhuttaisi pahaa selän takana.

Mites rehtorit? Antaako nekin huonoa palautetta työpanoksesta?

ÄITI KOLMELLE kirjoitti:

Minä olen lastentarhanopettaja, ja alan olla kyllästynyt päiväkoteihin työyhteisönä. Siellä korostetaan tiimityötä, ja useimmiten tiimissä on joku sellainen, jolla on tarvetta vähätellä toisen ammattitaitoa. Olen ajatellut, että lähtisin jatkamaan opintoja luokanopettajaksi. Kyllähän se työ on paljon itsenäisempää, kun saa olla yksin luokan kanssa. Eihän niitä muita opettajia joudu näkemään kuin välituntisin. Voihan silti olla, että ei se estä sitä, että ei puhuttaisi pahaa selän takana.

Mites rehtorit? Antaako nekin huonoa palautetta työpanoksesta?

Opettajana saisit kuitenkin jatkaa moniammatillisissa ja ameebamaisissa tiimeissä. Ilman tätä voimavaraa tuskin edes haluaisit toimia. Se on varmasti tuttua omastakin työstäsi.

Rehtoreiden ikävä velvollisuus on toimia tiedonvälittäjinä, mitä niin kovasti ihmettelen. Kai sinä sentään otat yhteyttä suoraan opettajaan lastesi asioissa? Toisinaan tämä tosin estetään ihan vain tekniikan keinoin.

Palautteeksi pitäisi kaiketi tulkita jotain muuta. Uskaltaisiko täällä joku kertoa tuesta, kannustuksesta ja luottamuksesta tai peräti kiitoksesta ja palkkioista?

"Pikemminkin ollaan liiankin hienotunteisia sellaisten työkavereiden kanssa, jotka sluibailevat tai eivät vain pysty tähän työhön."

Mielenkiintoinen pointti: Selittäisitkö lisää? Eikö vanhemmilta tule valituksia? Miten rehtori suhtautuumahdollisiin valituksiin? Eikö opettajat edes arvostele selän takana näitä mainitsemiasi opettajia?

äiti kolmelle kirjoitti:

"Pikemminkin ollaan liiankin hienotunteisia sellaisten työkavereiden kanssa, jotka sluibailevat tai eivät vain pysty tähän työhön."

Mielenkiintoinen pointti: Selittäisitkö lisää? Eikö vanhemmilta tule valituksia? Miten rehtori suhtautuumahdollisiin valituksiin? Eikö opettajat edes arvostele selän takana näitä mainitsemiasi opettajia?

Kyllä vanhemmilta tulee valituksia. Ne voivat johtaa siihen, ettei tuntiopettajuutta jatketa, mutta jos ope on virassa, ei mitään ole tehtävissä. Niillä, joilla on jatkuvasti suuria työrauhaongelmia tms. ovat lähtökohtaisesti sellaisia, ettei siinä neuvot auta: oma asenne on pielessä ja vuorovaikutustaidot olemattomat. Luokanvalvojat voivat yrittää pitää omiaan kurissa ja saarnata käytöksestä muidenkin opettajien tunneilla, mutta eipä teinien itsehillintä yleensä riitä, jos ei opella ole tilanne hallussa. Tätä on usein tosi ikävä seurata. Kollega kärsii itse tietenkin, ja oppilailta menee koko aineen opinnot pieleen.

Mutta jos ei ihminen itse älyä hakeutui muihin hommiin, niin minkäs teet. Lähinnä hiljaisesti säälien näihin suhtaudutaan, joskus toki jotain puhutaan että voivoi.

Enemmän ärsytystä aiheuttaa tietysti tahallinen hommien tekemättä jättäminen ja vapaamatkustelu. Mutta kuten joka paikassa kynnys sanoa suoraan on korkea, koska toimeenkin pitäisi tulla ja ihmiset välttävät kiusallisia tilanteita. Ääritilanteessa voi mennä esimiehelle valittamaan, ja tämä sitten puhuttaa opettajan. Jos omalle kohdalle sattuu, että joutuu toisen töitä tekemään, niin tokihan siitä kaverille tekee mieli avautua, mutta useimmat ovat kollegiaalisia, eivätkö vie asiaa eteenpäin muuten kuin kamuille rutisemalla.

Kyllä on joskus saanut olla kieli keskellä suuta, kun joku huoltaja on ryhtynyt kollegaa kommentoimaan. Vaikka tietää, että opessa on vikaa, ei voi kuitenkaan koskaan lähteä huoltajan tai lapsen kuullen vetämään mattoa kollegan jalkojen alta. Varmasti rehtori on erittäin vaikeassa asemassa näissä tilanteessa, ei kateeksi käy. Ei kai hän voi sanoa, että opettaja on työhönsä sopimaton, mutta ei siitä eroonkaan päästä.

Kaipa opet ovat kuin lääkärit, jotka hautaavat vainajansa yhdessä.

opex kirjoitti:

Kyllä vanhemmilta tulee valituksia. Ne voivat johtaa siihen, ettei tuntiopettajuutta jatketa, mutta jos ope on virassa, ei mitään ole tehtävissä. Niillä, joilla on jatkuvasti suuria työrauhaongelmia tms. ovat lähtökohtaisesti sellaisia, ettei siinä neuvot auta: oma asenne on pielessä ja vuorovaikutustaidot olemattomat. Luokanvalvojat voivat yrittää pitää omiaan kurissa ja saarnata käytöksestä muidenkin opettajien tunneilla, mutta eipä teinien itsehillintä yleensä riitä, jos ei opella ole tilanne hallussa. Tätä on usein tosi ikävä seurata. Kollega kärsii itse tietenkin, ja oppilailta menee koko aineen opinnot pieleen.

Mutta jos ei ihminen itse älyä hakeutui muihin hommiin, niin minkäs teet. Lähinnä hiljaisesti säälien näihin suhtaudutaan, joskus toki jotain puhutaan että voivoi.

Enemmän ärsytystä aiheuttaa tietysti tahallinen hommien tekemättä jättäminen ja vapaamatkustelu. Mutta kuten joka paikassa kynnys sanoa suoraan on korkea, koska toimeenkin pitäisi tulla ja ihmiset välttävät kiusallisia tilanteita. Ääritilanteessa voi mennä esimiehelle valittamaan, ja tämä sitten puhuttaa opettajan. Jos omalle kohdalle sattuu, että joutuu toisen töitä tekemään, niin tokihan siitä kaverille tekee mieli avautua, mutta useimmat ovat kollegiaalisia, eivätkö vie asiaa eteenpäin muuten kuin kamuille rutisemalla.

Kyllä on joskus saanut olla kieli keskellä suuta, kun joku huoltaja on ryhtynyt kollegaa kommentoimaan. Vaikka tietää, että opessa on vikaa, ei voi kuitenkaan koskaan lähteä huoltajan tai lapsen kuullen vetämään mattoa kollegan jalkojen alta. Varmasti rehtori on erittäin vaikeassa asemassa näissä tilanteessa, ei kateeksi käy. Ei kai hän voi sanoa, että opettaja on työhönsä sopimaton, mutta ei siitä eroonkaan päästä.

Kaipa opet ovat kuin lääkärit, jotka hautaavat vainajansa yhdessä.

"Kaipa opet ovat kuin lääkärit, jotka hautaavat vainajansa yhdessä."

Katson velvollisuudekseni vastata. Kävi nimittäin niin, että vakituisesta virasta psykiatrisen osaston kautta varhennetulle eläkkeelle jäänyt kollega pyysi jostain syystä juuri minua sitten aikoinaan laatimaan muistokirjoituksensa Opettaja-lehteen huolimatta siitä, että emme työskennelleet samassa koulussa emmekä edes samassa kaupungissa. Henkilökohtaisen ystävyyssuhteemme perusteella kaikkine ammattiimme liittyvine keskusteluineen jäin kovasti ihmettelemään oman työyhteisön tuen ja luottamuksen puutetta. Nuori rehtorikin oli vain sanonut, että oli kuullut ystävättäreni olleen joskus hyvä opettaja ...

Siihen aikaan eläkkeelle siirtyminen oli kohtalaisen simppeli juttu. Tänä päivänä jouduttaisiin varmaan vakavasti pohdiskelemaan myös yhteisöllistä puolta, eikä muistokirjoitusta enää voisi sysätä esim. minulle. Siitä olen iloinen kollegani puolesta, ettei hänen tarvinnut jäädä kuuntelemaan minkäänlaisia ohjeistuksia koskien itsenäistä työtänsä, jota oli hoitanut pedagogisen vapauden suomalla, itse ansaitsemallaan menestyksellä ja pidettynä opettajana varsin pitkään.

Yhteinen rintama kirjoitti:

"Kaipa opet ovat kuin lääkärit, jotka hautaavat vainajansa yhdessä."

Katson velvollisuudekseni vastata. Kävi nimittäin niin, että vakituisesta virasta psykiatrisen osaston kautta varhennetulle eläkkeelle jäänyt kollega pyysi jostain syystä juuri minua sitten aikoinaan laatimaan muistokirjoituksensa Opettaja-lehteen huolimatta siitä, että emme työskennelleet samassa koulussa emmekä edes samassa kaupungissa. Henkilökohtaisen ystävyyssuhteemme perusteella kaikkine ammattiimme liittyvine keskusteluineen jäin kovasti ihmettelemään oman työyhteisön tuen ja luottamuksen puutetta. Nuori rehtorikin oli vain sanonut, että oli kuullut ystävättäreni olleen joskus hyvä opettaja ...

Siihen aikaan eläkkeelle siirtyminen oli kohtalaisen simppeli juttu. Tänä päivänä jouduttaisiin varmaan vakavasti pohdiskelemaan myös yhteisöllistä puolta, eikä muistokirjoitusta enää voisi sysätä esim. minulle. Siitä olen iloinen kollegani puolesta, ettei hänen tarvinnut jäädä kuuntelemaan minkäänlaisia ohjeistuksia koskien itsenäistä työtänsä, jota oli hoitanut pedagogisen vapauden suomalla, itse ansaitsemallaan menestyksellä ja pidettynä opettajana varsin pitkään.

Sori mutta en nyt lainkaan ymmärrä, mihin tämä oli vastaus. Siteeraamani sanonta tarkoittaa sitä, että perinteisesti lääkärit eivät ole omista ja kaverin epäonnistumisista huudelleet julkisesti. Vainajat tarkoittavat tässä tapauksessa siis lääkärin mokia, joista pahimmat voivat tietysti johtaa kuolemiin. Opettajien todellisuudessa samaa edustaa se, ettei kerro julkisesti kollegansa ongelmista ja virheistä.

Ei ketään voi pakottaa kirjoittamaan muistokirjoitusta, sen enempää ystävää kuin työtovereita tai esimiestä. Läheskään kaikista opettajista ei sellaista koskaan julkaista. Miksi ihmeessä ihminen itse sellaista edes toivoo? Sehän on osa kaipaamaan jääneiden surutyötä. Pitäisin aina narsistisena tuollaista toivetta, mutta meitä on moneksi.

Eikö ole ihan paikallaan, että ihminen jonka psyykkinen tai fyysinen terveys on pettänyt, siirtyy eläkkeelle? Onko eettisesti oikein, että oppilaat kärsivät, kun opettaja raahautuu tunnista toiseen nipin napin selviytyen ja on ehkä paljon poissa? Mainitsemasi pedagoginen vapaus merkitsee myös sitä, että pitäisi selvitä usein aika yksinkin. Se kuuluu tähän työhön.

Kuulostaa siltä, että sinulla on koko tapauksesta vain erittäin yksipuolista tietoa. Jos et ole ollut edes samassa koulussa töissä, miten voit tietää, mikä on tilanne oikeasti ollut?

äiti kolmelle kirjoitti:

"Pikemminkin ollaan liiankin hienotunteisia sellaisten työkavereiden kanssa, jotka sluibailevat tai eivät vain pysty tähän työhön."

Mielenkiintoinen pointti: Selittäisitkö lisää? Eikö vanhemmilta tule valituksia? Miten rehtori suhtautuumahdollisiin valituksiin? Eikö opettajat edes arvostele selän takana näitä mainitsemiasi opettajia?

Minulla on sama näkemys kuin Opexilla. Kouluja on joka lähtöön, samoin opettajia, rehtoreita ja työyhteisöjä. Minulla on ollut onnea, saan työskennellä hyvässä työyhteisössä. Koen tiimityön erittäin suurena voimaannuttajana, yhdessä olemme paljon. Ja on hienoa, kun tiimiläisillä on erilaista osaamista, erilasia näkemyksiä ja mielipiteitä. Nyt tuntuisi tosi rankalta ja yksinäiseltä sellainen työtapa, että yksin suunnittelisi opetuksen ja yksin vastaisi kaikesta. Opettajan työ on kaiken kaikkiaan rankkaa ja vaativaa, jos työssä jää yksin, työpaikasta tulee helvetti. Sellaisiakin kouluja on, valitettavasti.

opex kirjoitti:

Sori mutta en nyt lainkaan ymmärrä, mihin tämä oli vastaus. Siteeraamani sanonta tarkoittaa sitä, että perinteisesti lääkärit eivät ole omista ja kaverin epäonnistumisista huudelleet julkisesti. Vainajat tarkoittavat tässä tapauksessa siis lääkärin mokia, joista pahimmat voivat tietysti johtaa kuolemiin. Opettajien todellisuudessa samaa edustaa se, ettei kerro julkisesti kollegansa ongelmista ja virheistä.

Ei ketään voi pakottaa kirjoittamaan muistokirjoitusta, sen enempää ystävää kuin työtovereita tai esimiestä. Läheskään kaikista opettajista ei sellaista koskaan julkaista. Miksi ihmeessä ihminen itse sellaista edes toivoo? Sehän on osa kaipaamaan jääneiden surutyötä. Pitäisin aina narsistisena tuollaista toivetta, mutta meitä on moneksi.

Eikö ole ihan paikallaan, että ihminen jonka psyykkinen tai fyysinen terveys on pettänyt, siirtyy eläkkeelle? Onko eettisesti oikein, että oppilaat kärsivät, kun opettaja raahautuu tunnista toiseen nipin napin selviytyen ja on ehkä paljon poissa? Mainitsemasi pedagoginen vapaus merkitsee myös sitä, että pitäisi selvitä usein aika yksinkin. Se kuuluu tähän työhön.

Kuulostaa siltä, että sinulla on koko tapauksesta vain erittäin yksipuolista tietoa. Jos et ole ollut edes samassa koulussa töissä, miten voit tietää, mikä on tilanne oikeasti ollut?

Kansallisen epäonnistumisen päivän (13.10.) kunniaksi olemme kuitenkin mitä ilmeisimmin lähettäneet väärän henkilön eläkkeelle liian heppoisin perustein.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Narsismi#Terve_narsismi