Kokemuksia Alanyasta ensikertalaisen silmin

turkistapalanneena

Palasimme eilen mieheni kanssa viikon mittaiselta Alanyan matkalta. Ajattelin kirjoitella tänne erilaisia kokemuksia ja ajatuksia aiheeseen liittyen.

Kaiken kaikkiaan Alanya oli positiivinen yllätys. Ei kerjäläisiä, ei varkaita (ainakaan päiväsaikaan), paikalliset ihmiset ovat ystävällisiä ja suurin osa heistä puhuu englantia. Suurin osa kaduista oli puhtaita eikä julkisilla seinillä näkynyt minkäänlaisia graffitteja kuten täällä Suomessa.

Käytimme paljon julkista bussia, joka maksoi 70 senttiä per lätty eli erittäin halpaa ja kätevääkin. Ainoa hassu asia oli bussien aikataulujen puuttuminen, mutta lomallahan ei ole kiire ja aina sieltä tuli bussi jonkin ajan odottelun jälkeen. Välillä teimme tahallaan sen, että lähdimme bussilla "väärään suntaan" että saisimme pienen sightseeingin. Tauolla bussikuski ystävällisesti varmisti, että kai tiedämme mihin olemme menossa. Tapahtuisiko Suomessa näin? Ei.

Liikenne oli aika hurjaa suomalaisesta näkökulmasta. Liikennevaloja autoilijat kyllä tottelivat, mutta muutoin ajaminen ja pysäköiminen olivat aika hurjaa katseltavaa ja aina sai varoa, kun käveli autotien reunaa kävelytien puuttuessa. Vähän väliä kuului ambulanssin pillien ääni, joten taitaa siellä liikenteessä myös sattua ja tapahtuakin.

Hotellimme oli Kleopatra Ada, joka sijaitsi miltei ensimmäisten hotellien joukossa Antalyasta päin tullessa. Henkilökunta oli ystävällistä ja all inclusive tarjosi hyvät ja monipuoliset ruoat. Huoneiden äänieristys vain oli mitätöntä, käytävältä ja toisista huoneista äänet kuuluivat estottomasti meidän huoneeseemme. Ja monen muun maan kansalaiset kun eivät aina ymmärrä oman äänensä kuuluvuutta ja kantavuutta, varsinkaan keskellä yötä kun on muutoin hiljaista... Siivoaja kävi kyllä huoneessa joka päivä, mutta lakanoita ei taidettu vaihtaa kertaakaan, pyyhkeet pari kertaa. Huoneessa oli tasan yksi roskis ja sekin oli vessan pikkuroskis, keräsimme omiin muovikasseihin roskamme jotka siivoaja kyllä vei aina mennessään. Huoneessa ei ollut minkäänlaista kellonaikaa nähtävillä, mikä oli aika poikkeavaa. Tasan 2 pistoketta löytyi huoneesta, toinen TV:n vierestä ja toinen vessasta, emme kyllä enempää tarvinneetkaan mutta yleensä hotellihuoneissa niitä löytyy hiukan enemmän. Huoneen lattialla kävellessä paljain jaloin olivat jalkapohjat aina likaiset, eli eivät tainneet ainakaan millään kostella lattioita pyyhkäistä. Mikään lapsiperheiden hotelli tämä ei ollut, lastenallas oli surkea eikä lapsille ollut muutenkaan pahemmin mitään virikkeitä tarjolla.

Tatuoinnit kävimme ottamassa Deturin suosittelemassa Alanya Ink Tattoossa. Deturin Terhikin sai siellä yhden kuvan lisää juuri ennen meitä, kyseisen paikan omistaja on tämän matkaopas Riinan mies. Hienot tatuoinnit saimme ja kundi teki ne nopeaan tahtiin. Ainoa varoituksen sana, että sinne pitää mennä täysin valmiin kuvan kanssa (tai katsoa valmis kuva heidän malleistaan). Miehelläni ei ollut valmista kuvaa, vaan hiukan erilaisia kuvia ja yritimme selittää heille minkälaiseksi lopullinen kuva pitäisi muuttaa. Mutta he eivät jostain syystä asiaa ymmärtäneet ja kuvasta ei tullut ihan täysin sellainen kuin oli alunperin mielessä. Mieheni on kyllä tyytyväinen lopulliseen tauointiinsa, mutta täytyy tosiaan olla valmis kuva heille antaa.

Monet ovat varoitelleet, että naisille huudellaan kaduilla ym. Liikuimme koko ajan yhdessä ja saimme olla siltä osin rauhassa, mieheni on keskivertosuomalaismiestä suurempi joten jo ehkä siitäkin syystä. Serkkutyttöni oli kesällä ystävänsä kanssa samassa kohteessa ja he eivät saaneet hetken rauhaa paikallisten miesten huuteluilta ja ehdotteluilta, eli jos nainen haluaa kulkea siellä rauhassa, on edes joku mies oltava mukana.

Kauppiaat, ravintoloitsijat ja taksikuskit kyllä huutelivat senkin edestä, mikä kävi todella rasittavaksi. Jos emme olleet missään ostoaikeissa, kävelimme rannan puoleista katua, jolloin sai olla rauhassa. Ja ostoksia tehdessä tinkiä sai aika lailla. Hintataso yllätti, kun on tottunut Thaimaan hintoihin :D tietyt tuotteet olivat halvempia kuin Suomessa, mutta esim. autot, kännykät ja elektroniikka olivat lähes Suomen hintojen tasia.

Hamamissa kävimme Melissa -hotellin yhteydessä olevassa paikassa. Sauna, pesu, hieronta ja kasvonaamio yhteensä 20e per lätty, ja hygieenistä oli.

Bussilla pääsimme ylös linnoituksille. 10 liiraa per naama tuli maksaa, jos halusi ihan ylös asti, mutta kannatti se maksaakin hienojen näköalojen vuoksi.

Ja se kuuluisa flirttailu. Meidän mielestämme se vain kuuluu heidän kulttuuriinsa(?) ihan erilailla kuin meillä suomalaisilla. Varmasti se tuntuu joistain suomalaisista typerältä tai ällöttävältä, mutta se pitää vain ottaa huumorilla niin ihan hauskalta se tuntuu. Eivätkä paikalliset miehet heittäneet flirttiä ja huumoria pelkästään naisille, vaan myös miehille, hyvässä hengessä siis.

Että tällainen romaani näin sunnuntaiksi :) Varmasti mennään vielä joskus uudestaan ja suosittelemme kyllä muillekin.

91

10698

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei turkkiin

      Ikävä kyllä, suosittelusi uppoivat täällä päässä kuuroille korville, koska suurimmassa osassa maata naisen asema on huono. Boikotoin siis aivan tarkoituksella Turkkia lomakohteena - kävä kyllä.

      • hjkhjk

        Vaan olet kuitenkin ilmeisen kiinnostunut maasta;)

      • miksi pitää olla ty
        hjkhjk kirjoitti:

        Vaan olet kuitenkin ilmeisen kiinnostunut maasta;)

        Kiinnostus jäi yhteen kertaan ja sitäkö ei sais kertoa.

      • hjkhjk
        miksi pitää olla ty kirjoitti:

        Kiinnostus jäi yhteen kertaan ja sitäkö ei sais kertoa.

        Pitää olla mitä?
        Saahan sitä kertoa, mutta kun et kertonut ennen kuin nyt, että jäi yhteen kertaan. Palstalla roikkuminen on merkki kiinnostuksesta. Itse en viitsisi käydä matkailupalstalla, jos ei ko. maa kiinnosta. Vaan sinähän tulitkin kertomaan naisten huonosta asemasta. Sorry.

      • roikkumaan

        Pitää olla mitä ?Tyhmä. Siis tämän kaltaset ääliö viesti sais jäädä palstalta pois ,niin tämähän olis ihan hyvä . Menehän sinäkin roikkumaan jonnekin muualle.

      • Ei Turkkiin
        hjkhjk kirjoitti:

        Vaan olet kuitenkin ilmeisen kiinnostunut maasta;)

        Tämä on toinen viestini ketjuun. Kyllä tiedän paljon monista maista ja luin kyllä avauksenkin alusta loppuun. Minulla on myös ollut kirjeenvaihtokaveri Turkista, mutta itse en ole siellä käynyt, enkä toistaiseksi sinne mene lomailemaan, kunnes saavat asiat siellä kuntoon - jos saavat.

        Kerroin vain mielipiteeni, etten matkusta maihin, missä naisen asema on huono. En roiku palstalla, vaan avaus sattui silmiin etusivun uusimmissa aiheissa. Toivon, että mielipiteeni herättää muissakin ajatuksia. Jos jotain ei ihmisoikeusasiat kiinnosta, se olkoon hänen valintansa.

      • kiitos siitä
        Ei Turkkiin kirjoitti:

        EI Turkiin :Kerrankin täysin järkevä kirjoitus.

      • miesten puolesta
        hjkhjk kirjoitti:

        Pitää olla mitä?
        Saahan sitä kertoa, mutta kun et kertonut ennen kuin nyt, että jäi yhteen kertaan. Palstalla roikkuminen on merkki kiinnostuksesta. Itse en viitsisi käydä matkailupalstalla, jos ei ko. maa kiinnosta. Vaan sinähän tulitkin kertomaan naisten huonosta asemasta. Sorry.

        Hei haloo...ketä kiinnostaa tuo sun naukuminen...niiiiin monta maata, missä naisten asema on huono.....ja Suomessa miesten asema...;)

      • sun suomi-neitos oon
        Ei Turkkiin kirjoitti:

        Tämä on toinen viestini ketjuun. Kyllä tiedän paljon monista maista ja luin kyllä avauksenkin alusta loppuun. Minulla on myös ollut kirjeenvaihtokaveri Turkista, mutta itse en ole siellä käynyt, enkä toistaiseksi sinne mene lomailemaan, kunnes saavat asiat siellä kuntoon - jos saavat.

        Kerroin vain mielipiteeni, etten matkusta maihin, missä naisen asema on huono. En roiku palstalla, vaan avaus sattui silmiin etusivun uusimmissa aiheissa. Toivon, että mielipiteeni herättää muissakin ajatuksia. Jos jotain ei ihmisoikeusasiat kiinnosta, se olkoon hänen valintansa.

        "Kerroin vain mielipiteeni, etten matkusta maihin, missä naisen asema on huono."

        Kerrotko myös kuinka monta maata jää jäljelle matkailtavaksesi, joissa nainen täysin tasa-arvoinen. Kiitos.

      • Nainen vaan
        sun suomi-neitos oon kirjoitti:

        "Kerroin vain mielipiteeni, etten matkusta maihin, missä naisen asema on huono."

        Kerrotko myös kuinka monta maata jää jäljelle matkailtavaksesi, joissa nainen täysin tasa-arvoinen. Kiitos.

        Voisin lähteä Suomestakin pois. Naisen euro kun on palkoissa edelleen 80 senttiä, kuten pari sataa vuotta sitten.

        Ja kyllä nainen saa sairaanhoitaa ja siistiä, mutta hyvät työpaikat menevät miehille. Siellä ne sitten delegoivat niin, että loppujen lopuksi nainen pienellä palkalla tekee kumminkin niitten työt.

        Että tämmönen mielipide.

      • voisitko mainita missä päin on suurimmaksi osaksi maata?

      • Astrada kirjoitti:

        voisitko mainita missä päin on suurimmaksi osaksi maata?

        Voisitko mainiira missä päin on suurimmaksi osaksi maata että naisen asema on huonompi? Olisin niin mielelläni kuulemassa. Huomaathan myös että jo uskonnolla, asunpaikalla ja perheellä on tähän asiaan vaikutusta.

      • alfMelmac
        Nainen vaan kirjoitti:

        Voisin lähteä Suomestakin pois. Naisen euro kun on palkoissa edelleen 80 senttiä, kuten pari sataa vuotta sitten.

        Ja kyllä nainen saa sairaanhoitaa ja siistiä, mutta hyvät työpaikat menevät miehille. Siellä ne sitten delegoivat niin, että loppujen lopuksi nainen pienellä palkalla tekee kumminkin niitten työt.

        Että tämmönen mielipide.

        samaa palkkaa saa mieshoitaja eli mitä UUTTA?

      • lool1
        miesten puolesta kirjoitti:

        Hei haloo...ketä kiinnostaa tuo sun naukuminen...niiiiin monta maata, missä naisten asema on huono.....ja Suomessa miesten asema...;)

        ja naisten!

      • niina7
        Ei Turkkiin kirjoitti:

        Tämä on toinen viestini ketjuun. Kyllä tiedän paljon monista maista ja luin kyllä avauksenkin alusta loppuun. Minulla on myös ollut kirjeenvaihtokaveri Turkista, mutta itse en ole siellä käynyt, enkä toistaiseksi sinne mene lomailemaan, kunnes saavat asiat siellä kuntoon - jos saavat.

        Kerroin vain mielipiteeni, etten matkusta maihin, missä naisen asema on huono. En roiku palstalla, vaan avaus sattui silmiin etusivun uusimmissa aiheissa. Toivon, että mielipiteeni herättää muissakin ajatuksia. Jos jotain ei ihmisoikeusasiat kiinnosta, se olkoon hänen valintansa.

        onko naisten asema mielestäsi suomessa hyvä?

      • hyvejälomia
        miksi pitää olla ty kirjoitti:

        Kiinnostus jäi yhteen kertaan ja sitäkö ei sais kertoa.

        Jokainenhan saa "boikotoida" mitä vaan kohdetta - mitään ikäväähän siinä ei ole. Kun puhutaan Turkin matkoista - puhutaan yleensä Alanyasta ! vaikka kohteita todella paljon ja hyvinkin poikkeavia Alanyasta. EN ymmärrä tätä naisten arvottomuuden tuntoa (Suomessa) vaikka meillä asiat suht hyvin, verrattuna moniin moniin muihin maihin ja kulttuureihin. Naiset nostaa metelin aina kaikesta missä heillä "vähemmistö". Olisiko demokraattista/ hyväksyttävää kaikessa kiintiö - puolet naisia ! Eduskunta, valtuustot ym ym. Turha sekoitus MATKAILU KESKUSTELUUN

    • =)

      Olipa maukavaa tekstiä lukea, meillä lähtö ensi viikolla!Kävittekö jossain markkinoilla?Ja kuinka paljon tatuointi maksoi?

      • =)

        tarkoitin siis mukavaa...

      • nainen X
        =) kirjoitti:

        tarkoitin siis mukavaa...

        Olin 2 viikkoa Istanbulissa . Asuimme pienessä kivassa hotellissa keskellä kaupunkia . Kaikki Moskeijat oli ihan lähellä . Kiersimme ne . Sitten markkina torit ja Basaarit oli myös lähellä hotellia . Ihan valtavasti oli nähtävää siellä . Yksi huono puoli oli kun uimarannalle oli aika pitkä matka . Ajoimme pienellä junalla uimarannalle . Siellä oli vähän turisteja . Siksi kai kaikki vahtas suoraan meitä valkonaamoja kun riisuimme . Miehet huuteli kaikkea kun meitä oli vain 2 naista . Kyllä voisin matkustaa sinne vieläkin .

    • turkistapalanneena

      Jokainen saa boikotoida ihan mitä haluaa. Ei minuakaan huvita tippaakaan lähteä esim. Intiaan, kun tuntuu ettei siellä tapahdu mitään muuta kuin ihmisoikeuksia loukkaavia asioita.

      Hauskaa matkaa teille ensi viikolla :) Ei käyty markkinoilla, kun ei alunperinkään lähdetty shoppailumielellä matkalle, mutta varmasti on kokemus sinänsä! Tatuoinnit maksoivat yhteensä 700 liiraa, Suomessa sillä rahalla euroiksi käännettynä olisi saanut tatuoinnin vain toinen meistä.

    • Mä vaan täält huhuu

      Heissan!

      Ketjun aloittajalle!Millasta lämpötilaa Alanyassa oli?Päivä lämpötila ja entä yöt?Tarviiko illal jo pitkähihaista pakata mukaan,,,,,,,,,,ens viikolla lähtö:)

      • Siiii ;))

        Ei ketjun aloittaja ,mutta juuri Alanyasta palanneena ,päivät olivat aurinkoisia ,illat viileähköjä ja ensi viikko näyttää sateiselta,toki sateet menevät nopeasti ohi ja illaksi kannattaa ottaa pitkähihaista mukaan ,nyt on SYKSY ;)

      • Matkailu avartaa

        Hei!
        Alanyassa on syksy suurin piirtein tähän aikaan alkamassa ja sen huomaa siitä, että sadetta saadaan ja illat ja yöt ovat viileitä. Pakkaisin mukaan pitkähihaista. Olimme 27.9.-11.10. Alanyassa ja sinä aikana lämpötila oli 26-30 astetta ja kahtena viimeisenä päivänä satoi, ukkosti ja myrskysi aika tanakasti. Vettä tuli silloin niin runsaasti, että autotkin ajoivat moottoritiellä hätävilkut päällä jne. Muuten siellä oli melkein kaikissa keskustan myymälöissä ja butiikeissa tuntuvat alet, 50-70 %. Joululahjat tuli ostettua lapsenlapsille ja aikuisemmillekin, enkä puhu nyt bazaareista. En halua käydä sitä tinkimisrumbaa..joten pitäkööt tunkkinsa. Liiran arvo muuttui kahdessa viikossa sen verraan, että ekat ostimme kurssiin 4.20 ja viimeiset 4,50. Ostimme äkkilähtömatkan Aurinkomatkoilta ja saimme kyllä vastiketta rahoillemme. Halusimme kaksion keittomahdollisuudella ja aamiaisella ja sen saimmekin. Molemmissa huoneissa oli parisängyt ja lisäksi vielä vuodesohva. Ilmastointi kuului myös varsutukseen ja runsas aamiainen. Parveketta löytyi 15 metriä jolle oli kolme eri ovea, kulmahuoneisto kun oli. Huoneisto siivottiin jokapäivä, jolloin pyyhkeet ja lakanat vaihdettiin..tietysti vain niistä kahdesta vuoteesta joita käytimme. Lattiat...huom. lakaistiin märällä mopilla jokainen päivä ja jääkaapissa oli aloitusvedet odottamassa illalla tullessamme. Hotellimme uima-altaalla oli monena iltana ohjelmaa, jossa mm henkilökunta esiintyi myös. Henkilökunta oli myös todella ystävällistä ja nuorimmat suorastaaan hellyttäviä mamaa...papaaa!!..huudoillaan ja halauksin. Koska hotellimme oli sen verran vuoristoon päin, käytimme paljon taksia iltaisin. Taksit olivat todella edullisia, jo 10 liiralla matkasi kaupungin halki. Ruokailut ravintoloissa olivat edullisia ja herkullisia annoksia oli vaikka kuinka. Vain Heikin baari oli hinnoitellut itsensä aika korkealle, mutta ei sekään konkurssiin vienyt. Hotellimme oli uudehkon Orient Suitsen C-talo ja sinne menemme uudestaan vielä joskus. Edellisestä kerrasta olikin ehtinyt vierähtää jo liki 10 vuotta. Marmarikseen olemme eläkeläisinä liian vanhoja... Istanbul on sitten taas asia ihan erikseen. Siihen ihastuimme ja peräti rakastuimme, eikä se suinkaan ole rantakohde. Sieltä löytyy ihka oma mielenkiintoinen historiansa. Suosittelen lämpimästi. Siellä olimme viime syksynä omatoimimatkalla 5 yötä.

      • ollakovaikoeiko
        Matkailu avartaa kirjoitti:

        Vieläkö joku reppana luulee että ne hajuvedet kaduilla ovat aitoja? Johan niistä on varoitettu ainakin viimeiset 15 vuotta. Vettä ja tippa hajustetta... Ja,,,kun teet kauppaa jostakin esim. nahkatakista tai laukusta, ota se käteesi äläkä irroita otetta siitä..maksa ja poistu, niin saat sen minkä valitsitkin. Johan järjenkin pitäisi jotakin kertoa.. Ja vain tuonti alkoholit ovat kalliita, paikalliset edullisia...ja miksi ostaa pakattuja hedelmiä kun jokaisessa kadunkulmassa on tuoreita hedelmiä myyviä kauppiaita ja saat itse valita mitä haluat!! Onnea ensi kerralla!

      • 2,49455
        Matkailu avartaa kirjoitti:

        Hei!
        Alanyassa on syksy suurin piirtein tähän aikaan alkamassa ja sen huomaa siitä, että sadetta saadaan ja illat ja yöt ovat viileitä. Pakkaisin mukaan pitkähihaista. Olimme 27.9.-11.10. Alanyassa ja sinä aikana lämpötila oli 26-30 astetta ja kahtena viimeisenä päivänä satoi, ukkosti ja myrskysi aika tanakasti. Vettä tuli silloin niin runsaasti, että autotkin ajoivat moottoritiellä hätävilkut päällä jne. Muuten siellä oli melkein kaikissa keskustan myymälöissä ja butiikeissa tuntuvat alet, 50-70 %. Joululahjat tuli ostettua lapsenlapsille ja aikuisemmillekin, enkä puhu nyt bazaareista. En halua käydä sitä tinkimisrumbaa..joten pitäkööt tunkkinsa. Liiran arvo muuttui kahdessa viikossa sen verraan, että ekat ostimme kurssiin 4.20 ja viimeiset 4,50. Ostimme äkkilähtömatkan Aurinkomatkoilta ja saimme kyllä vastiketta rahoillemme. Halusimme kaksion keittomahdollisuudella ja aamiaisella ja sen saimmekin. Molemmissa huoneissa oli parisängyt ja lisäksi vielä vuodesohva. Ilmastointi kuului myös varsutukseen ja runsas aamiainen. Parveketta löytyi 15 metriä jolle oli kolme eri ovea, kulmahuoneisto kun oli. Huoneisto siivottiin jokapäivä, jolloin pyyhkeet ja lakanat vaihdettiin..tietysti vain niistä kahdesta vuoteesta joita käytimme. Lattiat...huom. lakaistiin märällä mopilla jokainen päivä ja jääkaapissa oli aloitusvedet odottamassa illalla tullessamme. Hotellimme uima-altaalla oli monena iltana ohjelmaa, jossa mm henkilökunta esiintyi myös. Henkilökunta oli myös todella ystävällistä ja nuorimmat suorastaaan hellyttäviä mamaa...papaaa!!..huudoillaan ja halauksin. Koska hotellimme oli sen verran vuoristoon päin, käytimme paljon taksia iltaisin. Taksit olivat todella edullisia, jo 10 liiralla matkasi kaupungin halki. Ruokailut ravintoloissa olivat edullisia ja herkullisia annoksia oli vaikka kuinka. Vain Heikin baari oli hinnoitellut itsensä aika korkealle, mutta ei sekään konkurssiin vienyt. Hotellimme oli uudehkon Orient Suitsen C-talo ja sinne menemme uudestaan vielä joskus. Edellisestä kerrasta olikin ehtinyt vierähtää jo liki 10 vuotta. Marmarikseen olemme eläkeläisinä liian vanhoja... Istanbul on sitten taas asia ihan erikseen. Siihen ihastuimme ja peräti rakastuimme, eikä se suinkaan ole rantakohde. Sieltä löytyy ihka oma mielenkiintoinen historiansa. Suosittelen lämpimästi. Siellä olimme viime syksynä omatoimimatkalla 5 yötä.

        Jopa on ollut hyvä kurssi: 4,20 ja 4,50! :)

        Aivan oikein....joku ystävällinen lukija oli huomannut kömmähdykseni valuuttakurssin suhteen....tietysti kurssi euroon piti olla 2.20 - 2..50. Ei se kummiskaan niiiiin hyvä ole.

    • asdsadadsa

      asdsdasdasdasd

    • Kahden vaiheilla...

      Tutulta kuullosti, realistinen tarina hyvine ja huonoine puolineen. :)
      Jokin siinä Turkissa kiehtoo, vaikka Alanya saanut joksikin aikaa ehkä mun osalta jäädä...

    • Letit Alanyassa

      Yksi mielenkiintoinen asia on lettien teko. Ystäväni oli käynyt kysymässä tukan letittämistä ja tukan jatkamista. Hotelli Kleopatra Adan luona taivaalliset hinnat ja vesipuiston luona oikealla tukalla hiusten pidennys 170tl ja letitys 50tl. Ennakkoon ei ollut käsitystä kuinka monimuotoisesti letit päähän voi laittaa. Adan luona sanottiin lettien kestävän maksimissaan 4 vkoa ja tässä toisessa paikassa 4kk! Hinnoissa oli eroa suunnattomasti.

      Samoin nahkatakki äidilleni maksoi 200Eur juuri sellaisella mallilla kuin hän itse halusi. Palvelu oli ammattitaitoista, ei tyrkyttämistä. Asiakasta kuunneltiin loppuun saakka ja hinta laitettiin heti kohdalleen. Ei tarvinnut enää tinkiä. Oli käyty muissa liikkeissä, joissa asiakasta ei jaksettu kuunnella ja hinnat pilvissä.

    • LammastaMallasta,

      Ravintolan tarjoilija kysyi,kun tilasin lammasta,että paistettuna,grillattuna vai takaa ?
      Mitä lie tarkoittanut ? No,otin grillivartaana ja ison oluen.Hyvää oli.Aika velikultia taitavat olla.

    • Kikkaliisa

      paska paikka. Turkissa on oikeasti nähtävää ja kannattaa nämä turistirysät kiertää kaukaa. Historian kirja käteen ja menoksi. Maalla ei niitä äklöttäviä limanuljuska äijiä ole huutelemassa. Heikon itsetunnon omaaville suomalaisnaisille imartelu ja seksitarjoukset uppoavat meisselin ohessa.

      • Allani 57

        Alanya on hyvä paikka,kiva kun limanuljaskat kuiskivat korvaan ja pyytävät "ajelulle";)) jotain valoa pimeyteen tiedossa kun matkustan sinne ;)

      • turkistapalanneena

        Olimme tosiaankin ensimmäistä kertaa Turkissa, joten turistirysä oli meille paras vaihtoehto. Uskallamme ja haluammekin kyllä mennä muuallekin, joten voi olla, että seuraavalla Turkin matkalla menemme muualle kuin turistirysiin.

      • rysänen

        En tykkää olla primitiiisissä olosuhteissa, tiettömien taipaleiden takana. Sellaisia paikkoja voi olla vaikka Istanbulissa...
        Mitähän vikaa turistirysässä on, mikäli on lähtenyt rentoutumaan?

    • älä tuomitse

      Turha kehua tai haukkua, Turkki on Turkki ja Suomi on Suomi. Minä menen ulkomaille joko uteliaisuuttani/ilmaston takia enkä suinkaan viemään sinne omaa moralisuuttani/arvojani. Jos kaikkialla olisi kuin suomessa niin kannattaisi säästää rahat suomen kesään ja nauttia auringosta täällä. Kuulostaako houkuttelevalta aivan ei minunkaan mielestä, joten annetaan muiden maiden olla omanlaisiaan ja kehittyköön itsekseen. Viestit muunlaisista oloista tietenkin sallitaan ja kansan murhat tuomitaan jos on kanttia/mahdollista.

    • lkdfösdf

      Jos ei voi mennä johonkin maahan siksi että siellä naisen asema on huono, ei voi sitten olla Suomessakaan, eihän täällä tasavertaisuus toteudu. Paljon menettää jos ei halua käydä esim. Intiassa, joka on kiehtova ja eksoottinen vastakohtaisuuksien maa, joka herättää länsimaisessa ihmisessä paljon ajatuksia. Omat elämänarvot saattavat siellä käytyä heittää kuperkeikkaa, eikä sieltä palattua ainakaan vähään aikaan kehtaa marista oman elämänsä pienistä epäkohdista.
      Turkissa on uskonto ja valtio erotettu toisistaan, toisin kuin Suomessa missä on valtionkirkko. Turkissa ei julkisissa työpaikoissa, kuten virastoissa naiset saa käyttää huivia. Vapaa-aikana nykynaiset päättää huivinkäytöstään itse, se on jokaisen oma valinta. Paikallinen nuoriso ei häärää kaljapurkkien kanssa kaduilla, jos joku käyttäytyy huonosti, niin se on turisti. Tunnen Alanyassa liikkuessani oloni paljon turvallisemmaksi kuin Helsingissä.

      • ätäturk ;)

        Höpö höpö ,minun tuttavani on työssä Turkissa virastossa ja käyttää huivia nyt ja on aina käyttänyt!!!

      • 14+17
        ätäturk ;) kirjoitti:

        Höpö höpö ,minun tuttavani on työssä Turkissa virastossa ja käyttää huivia nyt ja on aina käyttänyt!!!

        Tuttavasi on siis melko nuori henkilö. Ei valtion virastoissa ole huivia voinut käyttää. vasta nykyisen hallinnon aikana on alettu "lipsua".

      • kesä2000
        ätäturk ;) kirjoitti:

        Höpö höpö ,minun tuttavani on työssä Turkissa virastossa ja käyttää huivia nyt ja on aina käyttänyt!!!

        "Turkin lain mukaan naiset eivät saa peittää päätään valtion virastoissa, kouluissa tai yliopistoissa. Koulujen pihoilla näkee joskus huivipäisiä koulutyttöjä, mutta luokkahuoneessa heidän on aina riisuttava huivinsa",
        Mieheni sisko joka työskenteli paikallisessa kaupungin virastossa, ei saanut töissä käyttää huivia, eikä myöskään veljen vaimo opettajana.
        Ehkäpä tuttavasi ei ole valtion/kunnan virastossa.

      • Lettipiä
        kesä2000 kirjoitti:

        No....mutta , minun tuttavani sisko on Opettaja ja huivi on päässä , eihän kotomaassamekaan aina lakia noudateta , miten siis Turkissa?

    • Högp

      Paikalinen nuoriso ryyppää siinä missä turistitkin.

    • 5+19

      Minun huomioni kiinnitti, alanyassa suuri suomalaisten seksituristi akkojen määrä.

      • 15+15

        Kyllä,samaten me tunnistimme suomalaisten ja itänaapurin tyttölöisten rientojen taustat,kyllä turkin poikaa vietiin,vielä on sesonkia jäljellä.......emme toiste eksy Alaniin kyllä,tylsä paikka,ei mitään katsottavaa kuin hotelleja vierekkäin.

    • HUONONPIkomemus...

      Meillä ei ollut niin hyvä kokemus kuin itse kävimme.

      Turkissa ollessa tuo hotelli oli ihan ok ja siihen sisältyvä ALL-INCULSIVE oli myös ihan ok, paitsi että siellä ollessa huomasi, että he kierrättävät ruokaa.

      Eli mitä oli aamupalalla jäänyt yli, oli sitten lounaalla ja mitä taas lounaalla jäi yli, tarjoiltiin illallisella jnejnejne.... Ei sinällään haittanut nyt niin hirveästi, tuli vain huomattua eikä onneksi mitään mahatautia tullut, vaikka näin tekivät.

      Kävimme kerran kuitenkin ravintolassa ja jäi paha maku siitä kerrasta. Ravintolassa nimittäin huijattiin, he kantoivat ruokia meidän pöytään vaikka emme olleet edes tilanneet ja yrittivät sitten laskuttaa niistä. Ravintola päälikkö oli juuri sitä tyyppiä, koha kertoo kuinka hänen serkkunsa asuu suomessa ja niinedespäin. Ylimääräistä laskua tuli yli 50 liiran edestä. Saimme tingittyä, lasku oli vielä suurempi kuin tuo, mutta emme jaksaneet riidellä sen enenpää ja mukana oli lapsia, niin suostuttiin lopulta maksamaan. He esim. kantoivat tatzikia pöytään alkupaljone kanssa ja yrittivät niistä laskuttaa jne...

      Toisessa, rantabaarissa ei onneksi sitten huijattu, mutta silloin me kyllä kirjoitimme kaikki tilaukset heidän nähden myös ylös, että olisi sentään todiste, jos niin yrittäisivät tehdä.

      Sitten kaupustelijät. ISO VAROITUS. Ei kannata edes katsella, jos ei aio ostaa lainkaan. Koska kun me menimme erääseen kauppaan katselemaan ja äitini sitten yritti tinkiä kai liikaa erästä mekkoa, niin kauppias raivostui. Alkoi huitomaan ja heiluttelemaan käsiäänsä ja sen jälkeen läppäsi minua lehdellä käsivarteen ja toista seuralaista mahaan. Ja me olimme olleet koko tämän ajan ihan asiallisia. Toisella kerralla kun juttelimme erään myyjän kanssa ja kun emme sitten menneetkään hänen kauppaansa (lapset olivat käymässä viereisen kuppilan vessassa) niin perään tulee huutoja miten ei varmasti olla suomalaisia ja kaikkea solvauksia.

      Myös tavaroiden kanssa huijataan. Minä ostin yhden laukun, kauppias meni nopeasti kaupan sisään (oli ulkona näytillä) ja tuli sitten laukku pussiin sullottuna ulos. No, siinä tyhmänä annoin jo rahat kun nopeasti katsottuna laukku näytti ihan siltä miltä piti, mutta kun aloin katsomaan tarkemmin, niin KAPPAS, laukku ei ollut sama, vaan huononpiveroinen, mutta siinä oli samannäköinen tekonahka.

      Tämä sama systeemi kävi meille KAHDESTI, minulle ja äidilleni.

      Ja eikä tässä vielä kaikki. Hajuvedet ovat varmaan yleisin huijauksen kohde, nimittäin haisteltiin hajuvesiä mutta kun ostettiin pullot ja katottiin pakettien sisälle, niin VÄÄRÄT hajuvedet. Onneksi sentään katsottiin heti kojun ulkopuolella, niin saatiin vielä rahat takaisin.

      Myös ostaessamme makeisia huomasimme sitten vasta hotellilla, että olivat pilaantunteita sieltä sisältä.

      Että sellasta.

      En kuitenkaan sano, että ÄLKÄÄ MENKÖ TURKKIIN, vaan että olkaa todella varovaisia. Jos ostatte laukkuja tai muuta tavaraa, niin olkaa paikalla, kun pakkaavat, tarkistakaa AINA että varmasti ostatte ne tuotteet mitä halusitte, ettekä mene lankaan huijaritavaroihin. Älkää ostako mitään tuotteita jos ne ovat jo pakattu, paitsi jos saatte ne tarkastaa ennen ostoa. Tämä varsinkin makeisissa.
      Ja kun menette ravintolaan, niin kannattaa vaikka kirjoittaa ylös mitä tilaa, ettei tälläisiä ylimääräisiä yllätyksiä tule.

      Muuten Turkki mukava maa olla, me oltiin isolla porukalla ja saatiin olla rauhassa noilta huuteluilta ja muilta. Lämmintä oli ja vedessä oli mukavaa polskutella. Käykää ihmeessä jos on innostusta, mutta vaan pitää muistaa se, ettei saa olla sinisilmäinen suomalainen, mitä me juuri olimme.

      • Kävittekö välillä

        katsomassa lapsianne kellarissa?

    • Turkhmenistan

      No Turkkista en hirvesäti löydä mitään hyvää sanottavaa, joka kerta on ollut mahatautu kun olen ollut siellä. Yleensä matkajärjestäjä on turinnut milloin mitäkin jne. Turkkilaiset ärsyttävän päälle käyviä ja helposti suuttuvia/loukkaantuvia ihmisiä. Ja liikaa suomalaisia maalaisia jostain keha 3 ulkopuolelta susirajalta, aargh...

      • Kotona kaikki hyvin?

        Sinulta ,kaupunkilaiselta on tainnut jäädä peruskoulukin kesken ,susirajallakin osataan näet oikeinkirjoitus.Pysy ihmeessä kotonasi ettei matkanjärjestäjät tyri kallista halpismatkaasi.Säästyt taudeiltakin.

    • lihava

      Olen käynyt mieheni kanssa ,Alanya:ssa 2 kertaa,kokemus on positiivinen.Ensimäinen kerta ,kun olimme Greemenissä ja sieltä menimme porukan kanssa Antaliaan se oli karmea reissu,
      yksi sai tyrmäystippoja keskellä päivää.

    • oihhhh

      kohdistuuko paikallisten flirttailijoiden "kiinnostus" myös suomalaisiin "ryhävalaisiin"?

    • moccamastergigu

      Niin suomiblondihorot menee hakee sitä mokkagiguu,kun täällä niille ei kukaan suostu antaa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      • häääh

        Kävin Thaimaassa, siellä on vientiä kaljamahasta huolimatta, miehillä.
        He eivät saa suomessa naista.

    • JK

      VAI NIIN

    • bailandooooooo

      Hyvä kohde Turkin Alanya on, viina=halpaa, pippuripiffit ym. raflasapuskat=halpaa.

      Bailausta yöt läpeensä, norjalaiset, ruotsalaiset ja suomalaiset pimut tykkää harrastaa seksiä suomalaisten kollien kanssa! Tai ainakin meitsin kanssa, mut mä oonkin gentleman, naiset on kauniita! Pitäkää hauskaa siellä Alanyassa!

    • Siivooja täälläkin

      Montako kertaa viikossa vaihdat lakanat?

    • ryttytyty

      Aha no minä lähden new-york:iin

    • Heliann

      Itse olen käynnyt Turkissa yhdeksässä eri paikassa.. Perheeni kanssa, kaksin mieheni kanssa ja ihan yksinkin.. Ei huudeltu rivouksia ja herjauksia, vaan kysyivät joka päivä viikon ajan kenen heikäläisten kanssa haluan lomani viettää.

      Vastasin suoraan etten kenenkään kanssa.. Jos haluan miestä, mun ei tartte sitä varten ostaa matkaa Turkkiin, sitä on runsaasti Suomessakin tarjolla, mikäli tarttee.. Muutaman kerran vielä ehdottelivat, mutta kun kiitin kohteliaammina ja jatkoin matkaani, sain olla ihan rauhassa.

      Ja kahden viikon lomani jälkeen, olin tosi tyytyväinen ja paljon nähnyt eri paikkoja.. Kun pakkasin tavaroita ja menin ulos kotimatkaani varten. Tulivat hotellinjohtaja perheineen ja antoivat valtavan kukkakimpun, ja kiittivät ystävällisestä ja iloisesta olemuksestani..
      Olin näyttänyt, että olen aidosti kiinnostunut Turkin kulttuurista, enkä ollut vain hakemassa vierasta miestä lakanoitten väliin..
      Tämä sattui juuri Alanyassa.DD

      Turkki on ihana maa ..

    • 40Veeeeee

      Hotellihuoneissa Turkissa, joissa ei ole keittiötä, niin ei saa syödä mitään, eikä varsinkaan juoda alkoholia. Virvoitusjuomia saa juoda! Turkissa mennään hotelliin vähän ikäänkuin turkkilaisen kotiin. Näin kertoi opas. Kerran seurasin hotellini aulassa toistuvasti tilannetta kun vanhaherra yritti viedä pullot kilisten kaupasta ostettuja olutpulloja huoneeseen. Respa takavarikoi pullot joka kerta. Kyllä miestä harmitti. Kävin alanyassa syyskuussa eka kerran. Jos huoneessa ei liiku ulkokengissä, niin aina pitää ottaa sisäkengät! Hotellini oli vanha huoneistohotelli, mutta siisti. Matkustin bussilla ylös linnoituksille ja maksoi noin 70 senntiä. Kleopatra rannalla olevassa tippukiviluolassa kävin ja oli upea. Seinällä oli kyltti "aikuiset 4.5 liiraa" Annoin 10 liiraa. Vanha kassanhoitajamies antoi vaihtorahaksi vain 5 kpl 5 sentin kolikoita ja alkoi huitomaan, että "menehhän siitä jo sisään" ? En jaksanu perimään 5 liiraa. Huijasi mokoma! Ei siellä ole kerjäläisiä, enkä nähnyt paikallisia nuoria juovuksissa kalja-/sidukkapullot kädessä. Eikä tarkka silmä havainnut mitään rähinöitä/ryöstöjä.Siellä toimii kuri, järjestys ja herran pelko. Poliiseja on paljon katukuvassa. Alkoholi kaupoissa oli noin 40% kalliimpaa kuin suomessa.Pakattuja persikoita ostin kun näyttivät niin hyville. Avattuani kelmun alapuolelta olivat mätiä. Älä osta koskaan pakattuja hedelmiä. Kaikki textiilit on halpoja kopoita niissä kojuissa. Hajuvesiin kandee suhtautua varauksella, koska ei tiedä mitä niihin on laitettu. Huomioi terveysriski!!! Kerran erehdyin menemään yhteen hajuvesikauppaan. Miesmyyjä suihkutti monta eri hajua käsivarsiini. Entä jos olisin ollu allerginen??? Kun en löytänyt mitään ostettavaa, niin miesmyyjä alkoi huutamaan "Ulos!" ja perääni huudeltiin. Niissä monissa katukaupoissa ja ruokapaikoissa voi maksaa euroilla, joten kandee varata 1, 2, 5 ja 10 euron rahoja mukaan. 20 kpl alanya postikortteja ostin 1 eurolla ja "merkkikalsareita" 14 kpl 10 eurolla , jotka stokalla maksaa 25 €/kpl :) Olen nelikymppinen komea kaveri, joten mulle ei miehet enää "flirttaillu". 20 vuotta sitten kyllä ohiajavista autoista lihavat kalapuikkoviikset kyllä tööttäili ja hymyili leveästi ??? :) Mäkkejä ja Burger Kingejä oli useita, joten ei siellä nälkään kuole, jos pelkää vieraita makuja. Niiden ateriat on noin 50%halvempia siellä. Pikaruokapaikoissa tarjouksessa kana-rullakebab noin 2.5-6.0 €. Hotellien ilmastointilaitteet voi olla suuri terveysriski, jos niitä ei puhdisteta säännöllisesti. Niissähän pyörii se huoneen käytetty hengitysilma. Siksi en ostanut (5€/päivä) ilmastointia. Suodattimet tulisi puhdistaa muutaman kuukauden välein (myös kotisuomessa). Kerran tuttavaperheen ilmastointilaite ei toiminut kunnolla lomahotellissa. Huoltomies avasi laitteen heidän läsnä ja vuoden pölyt/bakteerit levisi huoneeseen. Koko perhe sairastui rajuun hengitystieinfektioon ja pieni lapsi tehohoitoon. Siinä meni puolet lomasta sairastellessa.No tulomatkalla täpötäydessä bussissa kentälle (2.5h) moni yski koko matkan. Hengitimme "samaa" ilmaa.Koneessa alkoi sitten nenäni vuotamaan ja sain kunnon nuhan, joka kesti kolme päivää. Suosittelen paikkaa liikunnallisille ja raittiille ihmisille, jotka viihtyy lämpöisessä auringossa.

      • Ei tyhmille

        No eipä sinne huoneeseen pullot kilisten kannata mennä, pullot ja muut safkat voi kantaa laukussa, laukkujen sisälle kukaan ei tule tonkimaan. Ollaan viety monet kymmenet kerrat omia ruokia hotellihuoneeseeen ja viedään jatkossakin, saati sitten juomia. Minibaarin täyttöpalvelu ei niin nopeasti pelaa, että niillä vesillä siellä helteessä elelisi. Vesi on tietenkin suht halpaa myös hotellilta ostettaessa, mut vielä halvempaa kadun toisella puolella supermarketissa.
        Eli suosi salakuljetusta vaan. Näin kertoo myös oppaat hiukan kiertäen ;)

    • munaa peppuun

      älkää itkekö feministit. Kunnon pano on ainoa keino karistaa
      naisen feministihömpötykset.

    • AlfMelmac

      Naistuttu liftasi hotellilta diskoon ja sai kyydin, mutta minne-autiolle rannalle. Aluksi raiskausyritys, mutta nainen pääsi pakoon, mutta käsilaukku jäi. eli takaisin ja raiskaus, vei vielä rahatkin. Henki ja passi säilyi.
      toinen tuttu sai tatuointista tartunnan eli huonosti puhdistetut välineet. itseltäni vietiin Istanbulissa vuosia sitten tramissa eli sporassa laukusta sinisen moskeijan kirja. Ruuhkaa oli ja tosi näppäriä varkaat olivat.

    • suominainen on ainoa

      joka kelpuuttaa nämä Ahmed ahneet. Muunmaalaiset naiset
      pysyvät visusti erossa noista gaggigiguleista. Onhan meidän
      misseilläkin varmaan joka toisella jos jonkinlaista arabia ;-)
      Rakkaus voittaa ja sitärataa.

      • Kelpuuttaja

        Ootko vähän mustis? Etkö päässyt Alanyaan?

      • kuohahti

        SUOMIMIES AINOA JOKA KELPUUTTAA NÄMÄ IDÄN IHMENAISET. Muunmaalaiset miehet pysyvät visusti erossa noista hierojista. Onhan meidänkin kaljavatsoilla varmaan joka toisella jos jonkinlaista idän ihmettä kaukaa tai läheltä.

        Rakkaus voittaa ja siihen ei kuuluis maiden rajat vaikuttaa....

        Alkuhan oli sarkasmia, tyhmiä suomalais naisia kohtaan ja täydellisiä suomalaismiehiä.

    • poiuycvbnm,

      naapurin eronnut nainen kävi 2 viikon lomalla ja kouraan jäi karvakoura rasvaletti jonka se tuo nyt sitten suomeen
      voi elämän kevät onko naiset tosiaan nuin tyhmiä annetaan heti pillu siellä ja imaistaan ahmedin kassit tyhjiksi kättelyssä ja sit tuodaan se mokkakorva vielä tänne.
      olisihan siitäkin muisto huuhdeltu antibiotilla reissun jälkeen

    • huvittaa nämä

      turkkilaiset ja muut vastaavat. Ovat olevinaan jotain hottis
      latinoja. Ja suomikyljys lankeaa...
      En vaihtais suomalaista miestäni ikäpäivänä mokomaan
      karvakäpälään. Tukehtukoon koraaniinsa mokomat.

      • äly hoi!

        Tämä on matkailupalsta jos et sattunut huomaamaan.Kehu miestäsi jossain muualla.Koraania tuskin tarvitsee vetää mukaan tähän,olit sitten kuinka hyvä suomikyljys tahansa.

      • bimboihin kyllästyny

        Samat teikä porsaille!

    • persulle mersu

      ui...kun moni puhuu ¨rintaäänellään ja kokemuksellaan" tuurissa käynnistä :)
      Keväällä käynyt turkissa maaliskuu-huhtikuu:
      päivät ihan lämpöisiän.20-27c
      -illat 15 asteen hujakoilla....hieman pidempää päälle ja oikein hyvin pärjäsi.
      -meri vesi ei kovin lämmintä
      -- nahka siellä paloi helpostikin :)
      tuuli mereltä vielä vilponen!
      ruokapaikkoja useita hyviä,niin rannassa (punaisen tosrin puolella) tai sitten ihan rannalla. Hyviä paikkoja oli Atatyrkilta jonkin matkaa atatyrkia pohjoiseen ja sit oikealle,
      oli karaokee hessua pari eri puljua,alex ja se kipperi...hyvä meno
      ? diskoista ja yöelämästä ei mitään tietoa.
      -Ostoksilla murmelit (myyjät) olivat keväällä yli-innokkaita tuputtamaan tavaraa
      ja tinkiminen kun missään tavarassa ei ole hintaa! paketoinnissa varovainen mitä laittavat sitten laukkuun? halvin nahka on muovia ,seuraava on jotain keinoa ja kallein on nahkaa...tingi siitä kun laukku vaihtuu välillä kuin maailman pyörässä alimmainen istuin :) myyjän kädessä.
      saa ainakin teetä juoda ilmatteiks.
      yleisvaikutelma siisti ja turvallinen.
      all Inclusive toimi erittäin hyvin
      menen vielä kolmannenkin kerran vaikka kolme vuotta sitten sanoin,että en ikinä matkusta sinne ähläminski maahan....ikinä on taas syöty !

      Ne joile ei pzza tai kebabit maistu matkustelkaa ja arvostelkaa toisella sivustolla vaikka Riihimäen pizzapaikkoja :)

    • mistä näille

      kebabbipojille tulee se käsitys että he ovat jokin taivaanlahja
      naisille?? Ehkä suomalaisille naisille he sitä ovatkin (ketkään muut
      eivät huoli). Törkeää vislailua ja huutelua joutuu kuuntelemaan
      heidän suustaan. Vislaisivatpa mieheni aikana, niin
      kuonoonsa saisivat kunnolla. Kyllä naisia pitää kunnioituksella
      kohdella.

      • Sarkasmi on parasta

        Mistä maasta itse tai miehesi olet?

        Sanot että suomalaisia naisia ei ketkään muut huoli).

        Muuttakaa omaan tai miehesi maahan, niin ei tarvitse katsoa tyhmiä suomalaisnaisia.

        Sarkasmi kunniaan!!!!!

      • Itse asiassa
        Sarkasmi on parasta kirjoitti:

        Mistä maasta itse tai miehesi olet?

        Sanot että suomalaisia naisia ei ketkään muut huoli).

        Muuttakaa omaan tai miehesi maahan, niin ei tarvitse katsoa tyhmiä suomalaisnaisia.

        Sarkasmi kunniaan!!!!!

        tuo ei pidä paikkaansa, että ei huoli.

        Kyllä turkkilainen baarimikko huolii aina jonkun loppuunajetun lorton ankkurikseen Suomeen ja oleskelulupaan.

        Afrikan miehille käy samaan asiaan vaikka 100-vuotias mummeli.

        Ja tulos on nähtävissä esim. Helsingin päärautatieasemalla päivittäin.

        Valitettavasti...

      • Seniorit +

        Senioripariskunnan ensimmäinen äkkilähtökokemus 17.8-24.8-11 Turkin Alanyasta! Lähtö Vaasasta josta lento kesti noin 4,5 h Antalyan lentokentälle josta bussimatka 2 h, olimme perillä Wasa hotellilla yöllä n klo 4:35. Yöllä ajaminen oli minibussin kuljettajalta aika hurjaa, ainakin kahdesti ajoimme punaisilla valoilla ja kerran oli hiuskarvan varassa peräänajo.
        Lähellä Alanyata yksisuuntaisella kuski lisäsi nopeutta mitä jyrkempi kaarre voi "per....
        Yöllä lämpötila oli noin 30°C Hotelli Wasan huoneessa varmaan kymmenen astetta enemmän, ensimmäinen kerta kun aikuisena nukuin alatomana ilman "rihman kietämää" koko yön ennenku LG Beko ilmastointilaite sai lämpötilan laskettua noin 28 ° C tienoille ( päivälämpötilat oli koko viikon 38-40°C, öisin 30°C ) Suihku oli ahkerassa käytössä, jokaisen ulkonakäynnin jälkeen piti myös vaihtaa vaatteen, T paidoilla oli kysyntää! Varoitus kylmistä öistä oli tähän vuodenaikaan aiheeton, mukaan otetut lampimät ja pitkähihaiset vaatteen jäi käyttämätä. Rannalle oli kävelymatka noin 10 min. jossa tuli kerran käytyä kastelemassa ja maistelemassa suolaista välimeren vettä, koska oli muita aktiviteettejä esim. luola, linnake, risteily, sauna, ostokset, päivällä kaupungilla syömiset ym.
        Herätys tuli öisin 16:30 kun kovaäänisistä alkoi kaikumaan rukouskutsu, tämä tunnin välein! Tähän rukouskutsun, turkinkyyhkyjen ja ilmastolaitteiden "kakofoniaan" tottui maalaispoika aika pian ( vaimolla oli vaikeampaa )!
        Katukauppiaat kyllä tunnisti jo kaukaa Suomipojan koska huudot "terve" ja rakastan suomalaisia kuului melkein joka kauppiaan valikoimiin. Kerran meillekin vihellettiin mutta viheltäjä olikin kauppiaan papukaija että silleen! Jos oli katse johonkin tavaraan esim. naisten laukkuun, tultiin kyllä heti vetämään hihasta ja sytkärillä näytettiin että "nahkaa" on mutta pitää pyytää tulta myös laukun sisäpuolelle.
        Italialaisen SERGIO TACCHINI aidon nahkavyön sain tinkimisen jälkeen 25 liiralla ( n 10 € ). T-paita 5 €. Muutama myyjä väitti asuneensa suomessa!
        Turkkilainen sauna HAMAM tuli koettua! olihan se elämys, ensinnä suolahuone, infrapunasauna, mentholisauna, savi/mutakylpy, oliivivaahtopesu ja lopuksi hieronta, tämä kaikki ikäänkuin liukuhihnalla olisimme olleet ( hieronnasta me molemmat pidimme )!
        Kaikenkaikkiaan erilainen ja melko miellyttävä kokemus maalaiselämään tottuneille "senioreille"! Elokuun 40 - 42°C lämpö ei varmaan sovi kaikille, sateita ei ollut, hellehatulle/aurinkolasille oli käyttöä!

    • alanya upea kohde

      Olimme alanyassa 2.5 viikkoa. Mukana mieheni ja poikani. Saimme ystävällistä palvelua kaikkialla. Minulle ei huudeltu vaan minua arvostettiin koska olin naimisissa ja äiti. Suomessa miehet huutelee harva se kerta perään.basaarit on raivostuttavia mutta merkkiliikkeissä vaatteet oli halvempia. ainut niitten huonopuoli oli epäystävälliset nuoret naismyyjät.mut jis et tarvinnu apua niin sait rauhassa katsoa ja ostaa. Iltaisin meren äärelle tulee korukauppiaita joista saa halpoja koruja. Menimme taxilla linnoitukselle. Kuski odotti ja toi meidät takaisin.koko reissu 10e lippujen kanssa. Tippukivi luola oli pettymys. Ruuat teimme itse niimpä vältyimme vatsstaudeila. tuoreita hedelmiä,lihaa lihakaupasta,riisiä yms.olimme eka kertaa ja haluamme takaisin :)

    • ei liijottelua

      "Suomessa miehet huutele harva se kerta perään" tuskinpa huulelee ,eiköhän tuo ole ihan omastapäästä keksittyä jonnenjoutavaa.

    • joniukme

      Olen ollut erittäin ennakkoluuloinen Turkkia kohtaa, ennenkuin annoin itselleni viime keväänä periksi ja suuntasin nokkani kohti Alanyaa...
      Pidin kovasti ja nyt on jo matka varattuna sinne ensi kevääksi...

      • Mehmet Fetish

        toisin sanoen, sait kuppamunaa suoraan läskivotzeen?

    • Marmarisfani

      Olen käynyt Turkissa jotain 5-6 kertaa. Noista yksi oli Alanya ja muut ovat Marmariksen reissuja. En tykännyt Alanyasta, siellä oltiin aika päällekäypiä... Marmariksessa ei ole koskaan ollut mitään ongelmia. Lastenkin kanssa ihan kelpo kohde kaikin puolin. Egyptissä sen sijaan olin suorastaan järkyttynyt siitä kauppaamisesta ja huutelusta perään! Ja tinkiminenkään ei ole minun juttu. Tosin sen otin urheilun kannalta, heh. Yleensäkin pikkuasioista ei kannata alkaa narisemaan missään. Lomalla kannattaa ottaa löysästi ja huumorilla monet sellaisetkin asiat jotka ei miellytä. Jos menee maailmalle niin on turha odottaa että siellä kaikki on samoin kuin Suomessa.

    • eho

      Olemme mieheni kanssa käyneet Alanyassa jo kahdeksana keväänä peräkkäin.Eikä meillä ole mitään valittamista.Paikallisistä asukkaista on meille jo tullut ystäviä ja olemme heidän kanssaan tekemisissä läpi vuoden.Ensi kevään matka on jo varattu ja olemme aina 2vko.n matkalla ja aina vaan löytyy uutta nähtävää ja koettavaa.Varsinkin kun liikumme paikallisten ystävien kanssa autolla sellaisissa paikoissa mihin normaalisti turisti ei uskaltaisi lähteä.

    • Olimme ensi kertaa Alanyassa ja pidimme kovasti.Hotellimme oli Almera ja tosi hyvä.Pieni ja lämminhenginen ympäristö,ja henkilökunta ystävällistä ja paikat pidettiin puhtaana.Paikalliset asukkaat ystävällisiä,jonkun verran häiritsi aluksi kauppaaminen mutta siihen 1 viikon aikana tottui mutta parhaita myymään oli naiset kun sanoi ei osta asia selvä.Menemme kyllä uudestaan.
      Ps Jeeppi safari aivan mahtava juttu.Risteily taas ei luvataan paljon mutta meiltä jäi paljon puuttumaan luvatusta.Kaikki piti olla ilmaista mutta ainoastaan ruokailu oli juomat,jäätelöt lisämaksusta.
      Hyvin pienellä selvisimme ensi matkasta kun muuten kaikki meni hyvin,mutta tämä avasi silmämme olemaan vahän varuillaan luvatusta.

      • A&KK

        Kaksi viikkoa takana Alanyassa,eilen tulimme pois.

        Sää vaihteli lämpimästä rankkasateisiin ja illan viileyteen,hotellina oli Palmiye Beach (Finnmatkat) ei koskaan enää tähän hotelliin ja tuskin edes koko Alanyaan,ei mitään nähtävää vesiliukumäkiä lukuunottamatta,rättikauppa toisensa vieressä ja sitten nämä ravintoloiden sisäänheittäjät tukkivat kadut illalla törkeine huuteluineen!

        Joku pitää me emme :((

      • Kivakivakivakiva

        Juu rättikaupat ja turistiravintolat ovat siinä muutaman korttelin alueella. Niistä kun ohi pääsee, voi kuvitella matkailevansa Turkissa ja saa mukaviakin kokemuksia.

    • matka takana

      Meillä samaan aikaan loma. Hotellina oli Hacibey, johon en myöskään suosittele ainakaan lapsiperheitä. Hotellin palvelu oli kylmäkiskoista eikä edes respan henkilökunta jaksanut tervehtiä, puhamattakaan ilmaisesta kuljetuksesta rannalla, jota sai odottaa kyllästymiseen saakka. Heti kun kirjauduimme hotelliin, miesvirkailija huijasi meitä rahanvaihdossa. Sunfamily-nimi ei taanut lapsille edes vesiliukumäen käyttöä. Tiedän kyllä, että se toimii rajoitetusti varsinkin loppukaudella. Mutta sitä ei avattu, edes pyynnöistä, joskus muutamaksi minuutiksi. Altaan vesi oli hyyvätävän kylmää, eipä siellä uinut koko 2 viikon aikana kuin pari ihmistä. Olimme yhteydessä oppaaseenkin, joka yritti parhaansa mukaan infota johtoa. Altaalla vanhempi mies oli ainut joka oli aina hyvällä tuulella.
      Luin etukäteen positiivisia kokemuksia hotellista ja siksi olimmekin tosi pettyneitä. Liekö syy loppukauden väsähtämiseen, en tiedä. Sääliksi kävi puolihoidon varanneita, kun huomasimme heidän toistuvasti jättävän ruoat syömättä.

      Huoneistot oli tosi kivat ja siivous pelasikin tippaamalla alkuunsa, mutta siivoojan vaihduttua edes petiä ei viitsitty petata. Sijainnin tiesimmekin, mutta vesiliukumäki houkutteli lasten kanssa valitsemaan tämän hotelllin.

      Olemme käyneet useasti Alanyassa (ja muuallakin Turkissa), mutta nyt taitaa tulla taukoa, koska huijaaminen ja rahanahnues on ikävästi lisääntynyt viime käynnistä monissa paikoissa pitkin Alanyaa. En toki allekirjoita, että kaikki, onhan siellä myös aidosti ystävästäkin ja rehellistä. Tuliaisten kanssa on ollut kaikenmoista pettymystä, esim. veneretkeltä ostettu cd oli viallinen, huppareista on lähtenyt väri, t-paidat kutistui ekassa pesussa ym. ym. Olen paljon ostanut esim. vaatteita Alanyasta, mutta nyt laatu on heikentynyt, liekö vain huonoa sattumaa...Jotenkin jäi huono maku Alanyasta.

      • matka takana

        Teimme reklamaation Tjäreborgille ja saimme hyvitystä hotellin huonosta käytöksestä, palveluiden puutteesta ja kylmästä altaasta. Ilmeisesti emme olleet ainoita tyytymättömiä hotelliin. Hyvä, että matkatoistot ottavat palutteet tosissaan.

    • ;))

      Halvalla ei hyvää saa eikä pedit tule pedattua;)

    • matka takan

      Ei muuten pidä paikkaansa, että halpa hotelli olisi aina huonompi palveluiltaan. Olen majoittunut vaatimattomampaankin hotelliin Alanyassa ja palvelu on ollut erinomaista (esim. Sunway ja monet muut pikkuhotellit).

      • A&KK

        Totta kirjoitat, palvelu ei ole kiinni hotellin hintaluokituksesta.
        Meidän hotellimme tuo Palmiye Beach ei ole halvimpia,mutta palvelu oli kaikkea muuta kuin hyvää henkilökunnan osalta,samaten heti ensimmäisenä päivänä huijattiin rahanvaihdossa respassa ja muutenkin respan nuorimies oli tosi töykeän itsekeskeinen partavesipilvineen.Parempaa palvelua saa toreilla ja vuoriston pikku ravintoloissa johon itse matkasimme,kun opas ei oikein tietänyt yhtään mitään tai ei halunnut neuvoa.Ja rättikauppojen myymät t-paidat yms. ovat tosi huono laatuisia,eka pesun jälkeen yhtä leveitä kuin pitkiä ja saumat auki....valitsemme ensi kevääksi aivan muun kohteen kuin Alanya.

      • 20ja28
        A&KK kirjoitti:

        Jo vaan aivan samaa mieltä.Koko viikon matkamme oli täysin fiasko Alanyassa,yököttäviä korviinkuiskaajia baareissa ja ruokaravintoloissa,vaatekauppiiaat liian kauppaavia,joten jätimme ostamatta sen vuoksi kaikki puserot ja koltut,ihan periaatteen vuoksi.Sataman diskoissa sai pitää lasista kiinni ettei sinne tipautettu mitään tippoja,samaten drinksut oli jo laimennettu baarissa niin että melkein mehuksi meni:( kaduilla ei yömyöhään saanut rauhassa kulkea kun joka kulmassa oli joku turkinpoika vinkumassa mukaan,yäk,kaikenkaikkiaan kamala paikka.Hotellimme oli Kleopatra beach,tämän paljon turhaa katsojia keränneen matkatoimiston oppaista kertovan matkanjärjestäjän paikka,elikkä ei koskaan enää Alanyaan!!!!

      • Nääswille
        A&KK kirjoitti:

        Totta kirjoitat, palvelu ei ole kiinni hotellin hintaluokituksesta.
        Meidän hotellimme tuo Palmiye Beach ei ole halvimpia,mutta palvelu oli kaikkea muuta kuin hyvää henkilökunnan osalta,samaten heti ensimmäisenä päivänä huijattiin rahanvaihdossa respassa ja muutenkin respan nuorimies oli tosi töykeän itsekeskeinen partavesipilvineen.Parempaa palvelua saa toreilla ja vuoriston pikku ravintoloissa johon itse matkasimme,kun opas ei oikein tietänyt yhtään mitään tai ei halunnut neuvoa.Ja rättikauppojen myymät t-paidat yms. ovat tosi huono laatuisia,eka pesun jälkeen yhtä leveitä kuin pitkiä ja saumat auki....valitsemme ensi kevääksi aivan muun kohteen kuin Alanya.

        Olemme kuulleet paljon ei Hyvää kerrottavaa ko.hotellista,toivottavasti Finnmatkat poistaa sen ohjelmastaan ensi vuodeksi,nääs ekakertalaisten turkissa kävijöiden tuossa hotellissa asuvien matkaajien kokemus,voi ja saa erittäin huonon kuvan Alaniista,vaikkakin paikka sinänsä on aika jees,nääs me asumme aina tjäreborgin hotelleissa.

    • sugar

      moikka ! :)

      tota ollaan menossa kavereitten kanssa käymään kesällä alanyassa, niin mietin vaan semmosta että millasia ne ihmiset siellä on ? uskaltaako siellä esim mennä käymään yö-kerhoissa 6hengen porukalla ? 3mies puolista ja 3nais puolista ja kaikki me ollaan 18v ...

      ja sitten mietin kanssa että kannattaako sieltä ostaa esim vaatteita,viihde-elektroniikkaa tai mitään?

      matka jännittää kovasti ! :D

      • Ihan rentona

        Mikä niissä yökerhoissa arveluttaa? Oletteko käyneet sellaisissa muualla. Ihan sama meno siellä on kuin yökerhoissa nyt tuppaa olemaan. Kuuden hengen porukalla voi olla tylsää, kun silloin ei tutustu uusiin ihmisiin niin helpolla.

        Viihde-elektroniikan ostaisin kotomaasta, niin takuuasiat on helpompi hoitaa,

        Vaatteita ostaisin Alanyan kaupoista, en toreilta tai basaareista. Kivoja feikkilaukkuja löytää toriltakin, mutta toimivuus ja kestävyys voi olla mitä sattuu.

    • Eilederhauseen

      Muuten viihtyisä paikka, mutta Alanyan Leder Hausessa nahkatakkia ostaessa yritti myyjä huijata pahemman kerran. Käteisellä maksasaessa mies yritti varastaa 100 euroa (otti omaan taskuunsa kun yritti sekoittaa päätäni puheilla) ja kun yritin maksaa kortilla, lisösi hän summaa ja kielloistani huolimatta maksoi sen kortillani. Haloon nostettuani sain pankkimaksun takaisin ja kotimatkalla huomasin hänen varastaneen sata euroani. Palasin liikkeeseen hakemaan rahojani, jotka hän nauraen palautti, muiden myyjien katsoen vierestä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      72
      2419
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      172
      1782
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      74
      1474
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1457
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      256
      1429
    6. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      84
      1259
    7. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      387
      1232
    8. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      342
      1225
    9. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1185
    10. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      348
      1176
    Aihe