Onko kenelläkään tullut jonkun, lähes mahdottomalta tuntuvan onnettomuuden jälkeen sellaista tunnetta, että ehkä se ei sittenkään ollut onnettomuus, vaan tarkoituksella tehty yritys surmata toinen. Palaan aina silloin tällöin siihen ajatukseen ja vahvimmin silloin, kun huomaan, että jossain on esim. provosoiva kirjoitus liikennekäyttäytymisestä, joka jollain tapaa muistuttaa elämäntilannetta.
Jostain syystä myös onnettomuutta koskevana ajankohtana oli muutamia viikkoja myöhemmin lähes suora maininta haitattomuudesta menehtyä vaikka rekka-onnettomuudessa.
Annanko mielikuvituksen laukata vai menenkö psykiatrille?
Harha-ajatuksia?
3
239
Vastaukset
- pervot mällästää
Minulla on samanlainen tunne, etttä hörhö media on rääpinyt asioitani vuodesta 1974 kun itse jäin auton alle, siis minä eikä kukaan muu. Helminen toistuu joka vuosi ja lisää törkyä paahdetaan tuutin täydeltä. Lehdistön mielikuvitus laukkaa täydellä teholla ja toimittajat ja näyttelijät ovat välillä Pitkässäniemessä jäähyllä. Minäkin olen sitä mieltä, että minutkin meinattiin tappaa. Samat nimet toistuu vuodesta toiseen lehdissä ja saman nimiset henkilöt valitaan keskeisiin virkoihin, Puhelintani kuunnellaan. Joku sukulainen on kuvannut muistiinpanoni ja osoitepuhelinnumeroni ja antanut ne Moron hörhö Kemmolle. Puolet sukulaisistani on poliisia, jotka urkkivat ilman lupaa tietojani. Onnetemuuden aikaan tunsin pari homoa ja minut sen tähden yhdistetty Setaan jota silloin ei ollut ja muuhun pervoiluun ja lesboiluun ja transseksualisuuteen.
- pervot mällästää
Tuosta mediasta ihminen karastuu pitkän päälle, että poimii jyvät akanoista. En minäkään kaikkia kirjoituksia lue. Luen lähinnä otsikot. Luen yleensä tablettitietokonetta, jossa on mobiiliversio ja siitä tärkeimmät asiat, mitä yleensä tavalliset ihmiset lukevat ja muu roska on täydessä nettiversiosssa. Saattaa olla pari viikkoakin, että luen lehtien koko versiota tai Aamulehteä, jonka tilaamisen lopettaminen on harkinnassa. En ole yhtäkään jaksoa katsonut jostakin Kotikadusta ja Salatusta elämästä, jotka ovat tarkoitettu lähinnä nuorille.
- pervot mällästää
Minä muistan silloin kun jäin auton alle vuonna 1974 ajattelin, että minut yritettiin tappaa ja että onnettomuuteni liittyy jotenkin Robert Kennedyn murhaan, joka tapahtui 1968 josta oli silloin vain alle kuusi vuotta aikaa. John Kennedy ammuttiin vuonna 1963, joten sitä oli yhdeksän vuotta, Olin kuitenkin aika paljon esillä 1970-luvun alusssa kun olin ollut 2 vuotta Kauniaisissa poliittisessa poliittisessa kansankorkeakoulussa. Politiikkojen sukunimet ainakin vilisi, joka viraston työntekijässä ja työpaikassa, jossa olin onnettomuuden jälkeen vuoden 1974 jälkeen. vällillä Kun minua ottaa samat nimet päähän nykyisin niin kehotankin niiden vaihtaa Väestörekisteritoimistosssa sukunimensä johonkin muuhun. Ettei minulle tule mieleen, että joku poliisi tai politiikko, kun soittaa tänne. Siksi toiseksi en halua yksityisyrittäjien mainosplakaaati.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1701093
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132857- 84793
- 51738
Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55539Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37531Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä294525Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215479- 49477
Kalle irtisanoutui
Kävi, kuten odotettiin. Paras ratkaisu paitsi Orimattilalle myös Larssonille. Seuraavaksi joudutaan mittaamaan kaupungin53464