Kaikkea ei voi tapahtua simssissä!
Olipa kerran 10-vuotias tyttö, joka asui kauniissa kylässä jonka nimi oli Aurinkolaakso. Sitä se ei kyllä ollut. Kaiket päivät vain satoi, satoi ja satoi. Hohhoijakkaa. Tytön nimi oli Jennifer. Hän oli hyvin kaunis tyttö. Hänellä oli pitkät, kiiltävät ja vaaleat hiukset. Hänellä oli kauniit, siniset silmät, jotka kiilsivät aina hänen kävellessään talvella katulampun valossa kouluun. Aina, kun hän astuu luokkahuoneeseensa, on ihan hiljaista ja poikien posket punoittavat hiukan. Hänen paras ystävänsä Ariana on kertonut hänelle, että pojat aina tappelevat kuka saa Jenniferin ja kun he näkivät että Jennifer tulee, heillä on kiire lopettaa. Jenniferin vanhempien nimet ovat Alex ja Sandy.
Jennifer katsoi kalenteriaan. Oli helmikuun toinen päivä. Lumi kiilteli kauniisti ulkona. Jennifer huomasi mahansa kurisevan ja tarttui sämpylään. Jennifer huomasi pöydällä Aku Ankan ja luki sitä.
-HAHAHAHAHAHAHA!!! Jennifer nauroi lukiessaan Aku Ankkaa.
Sitten Aku Ankka loppui.
-Pahus, hän ajatteli,
-Don Rosan hurja kolikkojahti jäi kesken.
Sitten Jennifer alkoi miettiä perhettään. Hänen isänsä oli töissä ravintola-alalla, ja hänen äitinsä oli kotona. Hän oli vain tällä hetkellä kaupassa.
Jennifer nappasi puhelimen takataskustaan jo soitti äidille, missä tämä on.
-Kulta, olen juuri autossa. Olen viiden minuutin päästä siellä.
Sitten, kuitenkin, kun Sandy puhui puhelimessa, hänen oli vaikea keskittyä ajamiseen, ja - KLIRKS.
Käsi retkotti aukinaisesta ikkunasta.
-Äiti? Äiti? Haloo? Äiti? Jennifer hätäili puhelimeen. Hän oli kuullut kovan rysähdyksen. Hän näpytteli äkkiä 112.
-Haloo, onko hätäkeskus? Täällä Jennifer Almond. Epäilen, että on tullut kolari.
Autossa oli nainen, jonka suupielestä tihkui verta. Hän oli liikkumaton. Hänen kätensä retkotti aukinaisesta ikkunasta, ja sadepisarat koskivat hänen kylmää ihoaan. Ambulanssi tuli paikalle ja vei hänet sairaalaan.
Samalla Alex tuli kotiin.
-Missä Sandy on? hän kysyi.
Jennifer, ei kerennyt vastata, kun sairaalasta tuli puhelu.
-Haloo, Alex Almond puhelimessa.
-Hei, Alex. Saimme juuri tietoon, että vaimonne Sandy Almond on kärsinyt vakavan onnettumuuden, ja on noi 50% selvää, että hän jää eloon. Emme tiedä varmasti. Pyydän, että tulette heti paikalle, sairaanhoitaja kertoi langan päässä.
-Kyllä, tulemme heti.
He saapuivat autollansa sairaalaan.
-Huone on 56B, tämän käytävän oikella puolella.
He astuivat huoneeseen sisälle.
Jennifer juoksi kiireesti äitinsä luokse.
-Äiti, pystytkö sinä puhumaan? Jennifer kysyi.
-Jennifer... Minun oloni on erittäin heikko. Mutta jos päädyn manan majoille, haluan sinun tietävän että rakastan sinua paljon.
Sitten sairaanhoitaja tuli.
-Anteeksi, mutta teidän pitää nyt lähteä.
Alex kumartui kiireesti antamaan suukon Sandyn otsalle, mutta sitten hän lähti.
Parin päivän kuluttua sairaalasta tuli puhelu.
-Saanen ilmoittaa, että vaimonne Sandy Almond on toipunut erinomaisesti, ja hän pääsee nyt kotiin.
-No sehän on hienoa! Tulemmeko noutamaan hänet vai tuotteko hänet itse? Alex kysyi..
-Ei tarvitse, miehet ovat jo matkalla.
Kymmenen minuutin kuluttua valkoisiin pukeutunut nainen astui ambulanssista ulos.
-Äiti, äiti! Jennifer huusi ja juoksi halaamaan äitiänsä.
He lähtivät syömään keittoa, jonka Alex oli keittänyt.
-Tää on tosi hyvää, eikö niin, äiti? Jennifer kysyi.
-Kyllä, todella hyvää, Sandy vastasi.
-Oho! Kello on jo kahdeksan. Jennifer, sinun pitää mennä nukkumaan, Sandy sanoi yhtäkkiä.
Jennifer lähti nousemaan portaita. Hän harjasi hampaansa, pesi kasvonsa, kävi pissillä, pesi kätensä, vaihtoi yöasun ja kävi nukkumaan.
Jennifer käveli lumista tietä kouluun. Lumi narksui kenkien alla. Nirks, narks, nirks, narks, kuului kengistä kun Jennifer asteli eteenpäin. Hän näki pian edessään koulun. Hän asteli sisään kouluun.
Pojat nujakoivat taas, kuten aina.
Heti kun Jennifer astui luokkaan, nujakointi loppui ja kaikki juoksivat kiireesti paikalleen.
Jennifer meni omalle paikalleen.
Sitten musiikinopettaja tuli.
-No niin, oppilaat. Tällä kertaa pidämme tanssikisan. Kaikki valitsevat itselleen parin ja he tanssivat HITAITA.
-Oi ei, apua, Jennifer mutisi itsekseen, sillä hän tiesi että kaikki pojat haluaisivat hänet. Ja niin tosiaan oli. Kaikki pojat tungeksivat hänen luoksensa. Mutta vähän kauempana näkyi poika, jolla oli ruskea tukka, ja siinä mustia raitoja.
Jennifer meni hänen luo.
-Öö.. Moi? Tota.. Voisikkosä olla mun pari, Jennifer kysyi.
-Joo, tietysti, poika vastasi.
-Ovatko kaikki valmiita? Opettaja kysyi.
-Sitten tanssimaan!
Hän pisti pyörimään rauhallista musiikkia.
-Mä voin neuvoo sua. Pistä käden näin, ja sitten tanssitaan, poika neuvoi.
He alkoivat tanssia.
-Mikä sun nimi on? Jennifer kysyi yhtäkkiä.
-Mun nimi on Thomas, Thomas sanoi.
-Aijaa, vastasi Jennifer.
Illalla Jennifer kirjoitti päiväkirjaansa:
"Rakas päiväkirja. Olen tainnut ihastua yhteen Thomas nimiseen poikaan. Se on tosi söötti. Onkohan se varattu?"
Ei ole.
Olipa kerran 10-vuotias tyttö, joka asui kauniissa kylässä jonka nimi oli Aurinkolaakso. Sitä se ei kyllä ollut. Kaiket päivät vain satoi, satoi ja satoi. Hohhoijakkaa. Tytön nimi oli Jennifer. Hän oli hyvin kaunis tyttö. Hänellä oli pitkät, kiiltävät ja vaaleat hiukset. Hänellä oli kauniit, siniset silmät, jotka kiilsivät aina hänen kävellessään talvella katulampun valossa kouluun. Aina, kun hän astuu luokkahuoneeseensa, on ihan hiljaista ja poikien posket punoittavat hiukan. Hänen paras ystävänsä Ariana on kertonut hänelle, että pojat aina tappelevat kuka saa Jenniferin ja kun he näkivät että Jennifer tulee, heillä on kiire lopettaa. Jenniferin vanhempien nimet ovat Alex ja Sandy.
Jennifer katsoi kalenteriaan. Oli helmikuun toinen päivä. Lumi kiilteli kauniisti ulkona. Jennifer huomasi mahansa kurisevan ja tarttui sämpylään. Jennifer huomasi pöydällä Aku Ankan ja luki sitä.
-HAHAHAHAHAHAHA!!! Jennifer nauroi lukiessaan Aku Ankkaa.
Sitten Aku Ankka loppui.
-Pahus, hän ajatteli,
-Don Rosan hurja kolikkojahti jäi kesken.
Sitten Jennifer alkoi miettiä perhettään. Hänen isänsä oli töissä ravintola-alalla, ja hänen äitinsä oli kotona. Hän oli vain tällä hetkellä kaupassa.
Jennifer nappasi puhelimen takataskustaan jo soitti äidille, missä tämä on.
-Kulta, olen juuri autossa. Olen viiden minuutin päästä siellä.
Sitten, kuitenkin, kun Sandy puhui puhelimessa, hänen oli vaikea keskittyä ajamiseen, ja - KLIRKS.
Käsi retkotti aukinaisesta ikkunasta.
-Äiti? Äiti? Haloo? Äiti? Jennifer hätäili puhelimeen. Hän oli kuullut kovan rysähdyksen. Hän näpytteli äkkiä 112.
-Haloo, onko hätäkeskus? Täällä Jennifer Almond. Epäilen, että on tullut kolari.
Autossa oli nainen, jonka suupielestä tihkui verta. Hän oli liikkumaton. Hänen kätensä retkotti aukinaisesta ikkunasta, ja sadepisarat koskivat hänen kylmää ihoaan. Ambulanssi tuli paikalle ja vei hänet sairaalaan.
Samalla Alex tuli kotiin.
-Missä Sandy on? hän kysyi.
Jennifer, ei kerennyt vastata, kun sairaalasta tuli puhelu.
-Haloo, Alex Almond puhelimessa.
-Hei, Alex. Saimme juuri tietoon, että vaimonne Sandy Almond on kärsinyt vakavan onnettumuuden, ja on noi 50% selvää, että hän jää eloon. Emme tiedä varmasti. Pyydän, että tulette heti paikalle, sairaanhoitaja kertoi langan päässä.
-Kyllä, tulemme heti.
He saapuivat autollansa sairaalaan.
-Huone on 56B, tämän käytävän oikella puolella.
He astuivat huoneeseen sisälle.
Jennifer juoksi kiireesti äitinsä luokse.
-Äiti, pystytkö sinä puhumaan? Jennifer kysyi.
-Jennifer... Minun oloni on erittäin heikko. Mutta jos päädyn manan majoille, haluan sinun tietävän että rakastan sinua paljon.
Sitten sairaanhoitaja tuli.
-Anteeksi, mutta teidän pitää nyt lähteä.
Alex kumartui kiireesti antamaan suukon Sandyn otsalle, mutta sitten hän lähti.
Parin päivän kuluttua sairaalasta tuli puhelu.
-Saanen ilmoittaa, että vaimonne Sandy Almond on toipunut erinomaisesti, ja hän pääsee nyt kotiin.
-No sehän on hienoa! Tulemmeko noutamaan hänet vai tuotteko hänet itse? Alex kysyi..
-Ei tarvitse, miehet ovat jo matkalla.
Kymmenen minuutin kuluttua valkoisiin pukeutunut nainen astui ambulanssista ulos.
-Äiti, äiti! Jennifer huusi ja juoksi halaamaan äitiänsä.
He lähtivät syömään keittoa, jonka Alex oli keittänyt.
-Tää on tosi hyvää, eikö niin, äiti? Jennifer kysyi.
-Kyllä, todella hyvää, Sandy vastasi.
-Oho! Kello on jo kahdeksan. Jennifer, sinun pitää mennä nukkumaan, Sandy sanoi yhtäkkiä.
Jennifer lähti nousemaan portaita. Hän harjasi hampaansa, pesi kasvonsa, kävi pissillä, pesi kätensä, vaihtoi yöasun ja kävi nukkumaan.
Jennifer käveli lumista tietä kouluun. Lumi narksui kenkien alla. Nirks, narks, nirks, narks, kuului kengistä kun Jennifer asteli eteenpäin. Hän näki pian edessään koulun. Hän asteli sisään kouluun.
Pojat nujakoivat taas, kuten aina.
Heti kun Jennifer astui luokkaan, nujakointi loppui ja kaikki juoksivat kiireesti paikalleen.
Jennifer meni omalle paikalleen.
Sitten musiikinopettaja tuli.
-No niin, oppilaat. Tällä kertaa pidämme tanssikisan. Kaikki valitsevat itselleen parin ja he tanssivat HITAITA.
-Oi ei, apua, Jennifer mutisi itsekseen, sillä hän tiesi että kaikki pojat haluaisivat hänet. Ja niin tosiaan oli. Kaikki pojat tungeksivat hänen luoksensa. Mutta vähän kauempana näkyi poika, jolla oli ruskea tukka, ja siinä mustia raitoja.
Jennifer meni hänen luo.
-Öö.. Moi? Tota.. Voisikkosä olla mun pari, Jennifer kysyi.
-Joo, tietysti, poika vastasi.
-Ovatko kaikki valmiita? Opettaja kysyi.
-Sitten tanssimaan!
Hän pisti pyörimään rauhallista musiikkia.
-Mä voin neuvoo sua. Pistä käden näin, ja sitten tanssitaan, poika neuvoi.
He alkoivat tanssia.
-Mikä sun nimi on? Jennifer kysyi yhtäkkiä.
-Mun nimi on Thomas, Thomas sanoi.
-Aijaa, vastasi Jennifer.
Illalla Jennifer kirjoitti päiväkirjaansa:
"Rakas päiväkirja. Olen tainnut ihastua yhteen Thomas nimiseen poikaan. Se on tosi söötti. Onkohan se varattu?"
Ei ole.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hämmästyin tästä tarinasta että miten pitkä tää oli! Ja joidenkin mielestä loppui ehkä vähän kesken, mutta siihen ei oikein mahtunut muuta tekstiä, mutta jos joku haluaa, voin tietysti jatkaa tätä.