Permanentti piristää,

vai olisko näin nykyisin, ehkäpä vanhentaa kun katson valokuviani nuorempana.
9160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kun ottaa lievän permannetin hiukset näyttävät tuuheammilta.
Vanhemmiten alkaa hiukset ohentumaan.
Olen saanut tuuheutta takaisin syömällä piimaa tabletteja.

Äänestä

Olen laittanut aina itselleni vaahtopehmiksen, tulee tosi hyvä . Tyttäreni tosin on kiertänyt rullat takaa, kun en itse ylty.En ole kampaajalla käynyt pariinkymmeneen vuoteen.Kannattaa kokeilla. Harjoitus tekee mestarin.

Äänestä

Ei ikinä permanenttia,kauhistus.

80 luvun alussa erehdyin ottamaan sellaisen ja olin 30vuotiaana mummokampauksineen kauhistuksen kananhäkki.

Äkkiä oikaisupermanenttiin ja siitä saakka hiukseni on saaneet olla suorat ja pitkähköt,terveet ja kauniit.
En tykkää muillakaan permanentti hiuksista,se vanhentaa,sanotte mitä sanotte.

Äänestä
  • Eikä nykynuoriso ainakaan näytä permistä suosivan. Suorat hiukset niillä kaikilla on.

    Äänestä

  • Et ole ajan tasalla.
    Tukikäsittely olisi parempi ilmaisu.
    Ei sellaista säkkyrää mikä joskus hamassa nuoruudessamme otetiin, kukaan itseään kunnioittava kampaaja edes tee.
    Minulla on kiiltävät kauniit tuuheat hiukset, tuuheus tulee permanentista, Hiukseni ovat erittäin jäykät, vähän lasimaiset, mahdottomat käsitellä ilman pehmentävää pyukikäsittelyä.
    Laitatan myös raitoja, olen saanut paljon kehuja hiuksistani.

    Äänestä

Ei missään tapauksessa permanenttii,,,hyi.

Tämän päivän kamjaajat ovat niin taitavia hiustenleikkaajia, ettei moisia kikureita tarvita.

Värjäyksiä suosittelen.

Äänestä
  • Hyihyttele rauhassa, mutta kyllä se permanentti vaan monen harventuvaa tukkaa tuuhentaisi. Yli kuusikymppisillä on usein jo hiukset radikaalisti vähentyneet, eikä leikkauksella enää saada kunnollista lopputulosta. Tummat värit korostavat entuudestaan kaljuuntuvaa päätä ja näyttävät lähinnä säälittäviltä. Varsinkin kauppakeskuksissa ja muuallakin, jossa voimakas valaistus tulee ylhäältä päin, tuo hiusten vähäisyys näkyy selvästi. Permanentti on tarkoitettu tueksi, eikä ole tarkoituskaan käyttää sitä sellaisenaan. Permisaineet ovat myös kehittyneet todella hiusystävällisiksi, joten niitä voi turvallisesti käyttää. Jatkuvasta värjäämisestä en niinkään menisi takuuseen.

    Äänestä

Minulla on "syntymäpermanentti", mutta onneksi ei mikään "afro"; tällainen "tuulenpesä" se on ollut jo yli 60 vuotta. Yksi hyvä puolikin tällaisilla hiuksilla on: paksun tukan kuivauksessa tarvitsen vain puhaltimen ja "viisipiikkisen kamman".

Olen joskus nuorena ottanut suorennuskäsittelyn, mutta ei se ”paashikampaus” ihan omalta tuntunut kuitenkaan, kostealla säällä sekin raha tuntui sitten hukkaan heitetyltä…

Nykyisin pidän hiukseni lyhyenä ja ammattitaitoista kampaajaani en vaihda.

Äänestä
  • Siinäpä se,ammattitaitoinen kampaaja.Itsellänikin niitä on ollut vuosien varrella useita vaikka pari kertaa vuodessa vaan käynkin.

    Mutta mutta.Yleensäkkin ottaen en ole montakaan kertaa tullut ulos kampaamosta täysin tyytyväisenä lopputulokseen,mikä se onkin kumma että ei saa sitä mitä haluaisi.
    Kävin pitkään samalla,nyt on toinen vakituinen ja vain kerran tykkäsin mukisematta hänen tekemästään työstä.
    Kun ei oikein kehtaa ojentaa ja neuvoa,miten loppujen lopuksi itse haluaisin vaikka aluksi toivomuksen esittääkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


......... kirjoitti:

vai olisko näin nykyisin, ehkäpä vanhentaa kun katson valokuviani nuorempana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu