Meidän tyttö on noin 2,5kk, iso tyttö yli 6kg. Meille kävi nimittäin niin että meidän tytön terveydenhoitaja vaihtui ja olen nyt saanut kahdenlaisia neuvoja. Tämä nuorempi hoitsu sanoi että ei missään nimessä mitään vellejä ennen 3kk ja vanhempi sanoi että nyt voisi rueta totuttelemaan maissivelliin, kun tyttö on noin iso. Eli kumpaako uskoa. Minkä ikäisille olette ruenneet antamaan velliä? Kuinka paljon olette antaneet esimmäisellä kerralla? Kuinka pian on tottunut velliin? Aiheuttiko pahoja vatsanväänteitä? Nukkuiko hyvin? (meidän tyty herää neljästi yössä syömään)Kiitos jo etukäteen vastauksista. p.s. onko perunaporkkanavelli parempi ensivelliksi kuin maissivelli?
milloin velliä
tyttö2,5kk
106740
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Meille annettiin seuraava ohje: Kun maitoa alkaa menemään litra päivässä niin silloin on vellin aika. Me aloitimme maissivellillä n. 3kk ikäisenä (Maissivelliä siksi että siinä on vain yksi ainesosa). Annettiin velliä ensin muutama lusikallinen edellisenä päivänä ja n 100 ml seuraavana iltana ja tyttö nukkui koko yön syömättä :)
ihan sen mukaan että suvussa ei juurikaan ole mitään allergioita eikä muitakaan ihosairauksia ja miten lapsi vaati enemmän syömistä eli 2kk hedelmäsoseet, vellit muutaman viikon päästä perään perunat 3kk iässä jne.
Meillä maissivelli tehtiin Maizena-jauhoista, ja pohjana käytettiin Nan-korvikkeen jauheversiota. Näin velli on ainakin vatsaystävällistä, eikä maksakkaan ihan hirveitä.
Kokeilkaa ihmeessä, nälkähän lapsella on jos niin isokin jo ja yöllä niin monesti heräilee.
Minä en antaisi noin pienelle vauvalle velliä. Itse olen aloittanut soseiden antamisen, kun lapset ovat olleet 6 kk:n ikäisiä, paitsi esikoiselle annoin jo 3,5 kk:n iässä. Silloin oli suositus, että aikaisintaan 3-kuisena aloitetaan lisäruoka. Mikä ihmeen kiire teillä on antaa lisäruokaa? Vauva pärjää hyvin pelkällä maidolla vähintään 4 kk:n ikäiseksi. Toisaalta, jos ei imetä, niin vauvahan on jo saanut vieraita valkuaisaineita, joten ei kai se velli tilannetta pahenna.
ruuan antaminen maidon ohella ei yleensä paranna yö unta. kannattaa uskoa nuorempaa terveydenhoitajaa jolla on uusimmat tiedot vauvojen ruokavalioista. vauva ei tarvitse välttämättä ollenkaan vellejä. kiinteän ruuan antaminen sekä vellit voi aloittaa vasta 4kk jälkeen. kun tyttösi on isoksi kasvanut, niin se kertoo, että hän on saanut tarpeeksi ruokaa. miksi hänen pitäisi saada velliä? vauvat heräilevät muistakin syistä kuin nälästä ja vauvan uni on erilaista kuin aikuisen. maito on energia pitoisempaa kuin kasvisvellit tai soseet. eivätkä ne nälkää pidä sen pidempään kuin maito.
Juuri silloin kun vauva kasvaa nopeasti ja hyvin voi harkita näitä vellejä, joissa sitä energiaa ei ole yhtä paljon. Tavoitehan ei ole, että vauva kasvaisi mahdollisimman paljon ja nopeasti, vaan sopivasti sopivan ajan kuluessa.
Vellit ovat sakeampia, ja poistuvat mahalaukusta hitaammin. Näin ne myös pitävät nälän kauemmin poissa, vaikka niiden energiapitoisuus on pienempi.
niin ja sulavat huonommin. toiseksi lapselle ei siksi ruveta antamaan huonompi laatuista ruokaa, että kasvu tasoittuisi. lapsi kasvaa geenejensä ohjaamana. voit vähäksi aikaa hidastaa vauvan kasvua huonolla ruualla, mutta siinä ei ole mitään järkeä koska lapsen kasvu kiihtyy normaali uomiinsa kun syötät lastasi kunnolla. kukaan järkevä terveysalan ihminen ei suosittele ruokkimaan lasta huonommin sen takia, ettei lapsi kasvaisi niin nopeasti. itse olen lapsiin ja nuoriin suuntautunut lähihoitaja ja mielestäni tiedän senkin pohjalta lapsien ravitsemuksesta.
kun vauva saa korviketta, niin lisä ruuat ja vellit kannattaa aloittaa 4kk iästä tai jos korviketta kuluu se yli litra.
Täällä oli vastaavanlainen keskustelu muutama viikko sitten. Lopputulos oli samansuuntainen mihin tämä keskustelu on johtamassa.
Olen kuullut saman neuvon kuin tuossa aikaisemmin joku kirjoitti, eli kun maitoa alkaa mennä yli litra päivässä niin voi ruveta maistelemaan vellejä. Minä suosittelisin maissivelliä ensivelliksi koska peruna saattaa joskus kovettaa vatsan. Alkuun kannattaa maistella muutamalla teelusikallisella. Ekat maistelut päiväsaikaan jotta mahdolliset vatsanväänteet ei aiheuta itkuja yöllä. Sitten pikkuhiljaa suurempia määriä, 10-20-30ml ja kun masu on tottunut, niin voi ruveta antamaan nämä suuremmat määrät illan viimeisellä syötöllä. Mitään hirveän suuria määriä ei pidä antaa, vaan lähinnä maistelua ennen 3-4kk ikää. Näin säästyy ainakin maisteluvaiheelta sen ikäisenä ja silloin pääsee heti antamaan ihan niitä kokonaisiakin annoksia.
Kyllä vellin aloittaminen tosiaan monella rauhoittaa yöt. Toivottavasti teillä näin jos päätätte aloittaa jo!
Tulin juuri neuvolasta 3kk vanhan pojuni kanssa ja kysyin vellien aloittamisesta, koska meillä menee korvikkeita yli 1000ml päivässä. Rintamaito loppui 2kk ikään... Poika on kasvanut ihan käyrien keskiluokkaa, siis ihan sopivasti. Neuvolatäti on tehnyt työtä 30-vuotta ja nähnyt monenlaista. Hän suositteli aloittamaan peruna-porkkana vellistä sen vuoksi, että se ei ole viljapitoista niin kuin esim.maissivelli on. Mikäli ongelmia ilmenee niin sitten voi kokeilla maissivelliä. Ja sitten kun rupee enemmän antamaan muitakin ruokia niin silloin peruna mieluiten soseena esim.kukkakaalin kera. Ja suositusannosta näin alkuun hän sanoi että 40ml aloittaa ja antaa maitoa päälle ja pikkuhiljaa lisää annosten määrää, mutta alkuun vain päivällä ennen kuin siirrytään illalla antamaan, voi seurata tuleeko vatsanväänteitä tai oireileeko iho. Minä ainakin annan tänään velliä kun poju syö 2tunnin välein 100-120ml maitoa niin jos nälkä pysyis pikkasen pitempään... Kyllä kai sitä on monenlaista ohjeen antajaa, mut maalaisjärkeä saa käyttää!!