Koska vauvalle "oikeaa" ruokaa ?

Vaihtelua

Missä vaiheessa olette ruvenneet antamaan vauvoille samaa ruokaa kuin syötte itsekin ? Tietenkin ilman suolaa ja voimakkaita mausteita. Eikä paistamista. Missä vaiheessa on järkevää antaa esim. jauhelihakastiketta ja kuinka valmistatte sen niin että se käy myös vauvalle ? Hyviä vinkkejä eri ruokalajeista kaivataan. Jossain määrin meillä syödään koko porukalla samaa ruokaa, mutta ei todellakaan vielä kaikkea, eikä taida olla vielä tarviskaan. Vaavi 8kk.

3

7566

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Iskä

      Kun vaimoni oli vauva, niin hänen äidilleen (siis minun anopille) oli kerrottu että lapsi tuntuu vähän nälkäiseltä, joten olisi aika ehkä siirtyä kiinteään ravintoon. Tyttär oli tuolloin 2,5kk vanha. Anoppi ajatteli tietenkin tajota vauvalle omaa lempiruokaansa, eli kaalikääryleitä. Hyvin oli kuulema maistunut :) Äitinsä oli sitten kuullut asiasta ja kehoittanut toistaiseksi välttämään haarrukkaruokia :)

    • pienen pojan äiti

      1-vuotiaasta alkaen vauva voi syödä samaa ruokaa kuin muutkin perheessä. noudata neuvolan ohjeita tai kysy sieltä. voithan antaa vauvalle mitä haluat kunhan et anna kiellettyjä ruoka-aineita ja hienonnat ruuan. alle 1-vuotiaalle ei kannata antaa suolaa, sokeria, muita mausteita, pinaattia, lanttua, maksaa yms. ei varmaan haittaa jos joskus vauvan ruuassa on vähän sokeria tai suolaa. ruokaa voi kyllä maustaa oikeilla maustekasveilla kuten tilli, persilja tai basilika.

      lehmän maidon antamisen voi aloittaa 10kk jälkeen hapanmaito tuotteilla. aloitella voi esim. maustamattomalla jogurtilla. itse koitan jättää herkkujen antamisen mahdollisimman pitkälle. herkuilla tarkoitan karkkeja, ranskalaisia, sipsejä yms. tavallista kunnon ruokaa 1-2-vuotiaallekkin kannattaa antaa. kun on useampia lapsia, niin voi olla hankalaa olla antamatta herkkuja taaperolle. meidän vauva on 9.5kk. hänellä on vielä ollut omat pöperönsä. enemmin annan myöhempään uusia ruoka-aineita kuin aikaisin. esim. lehmän maitoa annan vasta vähän yli 1-vuotiaana. lihaakin olen nyt vasta aloitellut antamaan. neuvolassa on sanottu kyllä, ettei vauva tarvitse lihaa ennen yhtä vuotta. annan varmaankin vasta silloin 1-vuotiaana jauhelihakastiketta.

    • suolatonta

      Tuossa oli neuvoja, mutta minä olen eri mieltä. Lehmänmaitoa ei ole nykytiedon mukaan hyväksi antaa alle 1 vuotiaalle. Aiemmin, 20 v sitten, lehmänmaitoon sai siirtyä kun vauva oli n. 10 kk ikäinen, mutta se tieto on vanhaa ja nykytieto tosiaan on että vasta 1 v.
      Suolaa ja sokeria ei alle vuoden ikäisen ruuassa saa olla ollenkaan!
      Itselläni on 9 kk ikäinen muksu ja hänelle olen aloittanut kiinteämmän ruuan antamisen n. 4 kk ikäisestä aluksi ihan vaan kasviksilla, sitten n. 6 kk ikäisestä mukaan tuli myös liha. 8 kk ikäisestä mukaan on tulleet erilaiset suolattomat mausteet.

      Jauhelihakastikkeen voi valmistaa näin: laita kattilaan vettä, anna kiehua. Pudottele jauhelihanyttösiä kiehuvaan veteen, sekoittele, kuori ns. verivaahto (ruskea vaahto pinnalta) pois (otat vaan lusikalla pois pinnalta). Laita sekaan mausteita, esim. sipulia, oreganoa, yrttimausteita tms., joissa ei ole suolaa. Ei paljoa.
      Suurusta kastike vehnäjauholla: sekoita vehnäjauhoa ja vettä, kaada ohuena nauhana jauhelian sekaan ja sekoita. Väriä saat kun laitat vähän tomaattiPYRETTÄ = ei ketsuppia.

      Itse kyllä paistan jauhelihan. Nauta-sika ei tarvitse rasvaa, jos paistijauhelihaa, laitan öljyä pannuun. Ripotan sekaan vähän vehnäjauhoja, suurustuu siis itsestään. Vettä sekaan, mausteet.

      Broileiriruoka on helppo myös: kattilaan vettä, kiehuvaksi = maustamattomat broilerisuikaleet sekaan ja antaa kiehua. Sitten vaan sipulia ja suolattomia broilerimausteita sekaan ja siinä on kastikkeineen päivineen, puuttuu vaan peruna ja muut kasvikset (porkkana, kukkakaali, parsakaali, maissi) ja riisikin.

      Carrya kannattaa laittaa varovaisesti.
      Katso vauvojen valmisruokapurkkien tuoteselosteita, niissä on ns. turvalliset mausteet.

      8 kk ikäiselle voit periaatteessa antaa samaa ruokaa kuin mitä muu perhe syö. Erota vauvan annos ennenkuin lisään ruokaan suolan tai suolapitoiset mausteet.

      Mutta ei tietenkään maitoon tehtyä kalakeittoa tms. tai makaronilaatikkoa eikä juustogratiineja.

      NEuvolasta saa ruokaohje-kirjasia, kun rohkeasti kysyt.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      198
      1529
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      140
      954
    3. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      58
      951
    4. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      902
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      53
      826
    6. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      10
      730
    7. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      264
      728
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      338
      681
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      58
      664
    10. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      74
      656
    Aihe