J.P.Roos. Huolen vyöhykkeet ovat varoittava esimerkki, siitä mihinkä suohon yhteiskuntatiede voi johtaa.
Huolen vyöhykkeet on arvioitava heti uudelleen.
Kommentti.
Tämä varoitus annettiin jo vuonna 2009, mutta toimintatavat ei vät ole muuttuneet. vetoomuksista huolimatta.
Nämä huolen vyöhyke teoriat olivat katastrofi ja ovat johtaneet lastensuojelun täysin väärille toimintatavoille, vaikka Arnkill on varoittanut, ettei huolen vyöhykkeitä saa käyttää, koska niitä on tulkittu ja käytetty väärin.
Kouluissa alettiin luokittelemaan lapsia ja sama ajattelumalli on kait toteutunut myös perheiden luokittelussa ja kyvyistä huolehtia lapsistaan.
Kerätään aiheeseen liittyviä kannaottoja, lehtiartikkeleta joita asian tiimoilta on tuotu julkisuuteen
Hesari mm. julkaisi artkkelin koulujen tavasta luokitella lapsia., huolten vyöhykkeillä.
J.P.Roosin kannaotto.
http://yp.stakes.fi/FI/keskustelu/090727_2.htm
----
Huolen vyöhykkeet on arvioitava heti uudelleen.
Kommentti.
Tämä varoitus annettiin jo vuonna 2009, mutta toimintatavat ei vät ole muuttuneet. vetoomuksista huolimatta.
Nämä huolen vyöhyke teoriat olivat katastrofi ja ovat johtaneet lastensuojelun täysin väärille toimintatavoille, vaikka Arnkill on varoittanut, ettei huolen vyöhykkeitä saa käyttää, koska niitä on tulkittu ja käytetty väärin.
Kouluissa alettiin luokittelemaan lapsia ja sama ajattelumalli on kait toteutunut myös perheiden luokittelussa ja kyvyistä huolehtia lapsistaan.
Kerätään aiheeseen liittyviä kannaottoja, lehtiartikkeleta joita asian tiimoilta on tuotu julkisuuteen
Hesari mm. julkaisi artkkelin koulujen tavasta luokitella lapsia., huolten vyöhykkeillä.
J.P.Roosin kannaotto.
http://yp.stakes.fi/FI/keskustelu/090727_2.htm
----
Vastaukset 9
Vanhimmat
Lainaus J.P.Roosin kirjoituksesta, joss nousevat esiin suurimmat mokat.
Itse "huolen" käsite on yleinen huostaanottojen yhteydessä. Olen selvitellyt lukuisia huostaanottotapauksia ja esimerkiksi lastensuojelun tekemiä selvityksiä siitä kumpi vanhemmista on soveltuvampi lähivanhempi. Tässä yhteydessä huolen käsitettä käytetään niin, että se vanhempi, jonka lastensuojelu on valinnut suosikikseen on vanhempi josta ei tunneta "huolta". Toisessa vanhemmassa on erilaisia negatiivisia piirteitä (jotka usein liittyvät siihen tapaan millä he ovat vuorovaikutuksessa sosiaalityöntekijöiden kanssa, ei niinkään lasten kanssa). Siis jos ei ole huolta, kaikki on hyvin. Huoli on tässä yhteydessä juuri sellainen täysin subjektiivinen käsite joka tekee siitä niin mainion työvälineen Arnkilin ja Alhavan mielestä. Yhtä hyvin sosiaalityöntekijä voisi (tai hänen pitäisi) kirjoittaa: "minun ja työparini mielestä toinen vanhemmista on tosi kiva, kun taas toinen on tosi ärsyttävä ja hankala". Tämä vain ei ole laillinen peruste lasten sijoittamiselle tai yhteydenpidon estämiselle. Hallinto-oikeudetkaan tuskin hyväksyisivät tällaisia perusteita, mutta valitettavasti kyllä vaikkapa sen, että lapsen äiti on "haastava" asiakas, joka ei muka suostu yhteistyöhön ja käyttäytyy sopimattomasti tapaamisissa.
Ottaen huomioon, että kysymyksessä on todella vakava ja seurauksiltaan iso asia, niin kirjoituksesta esiinnouseva ylimielisyys ja itsetyytyväisyys ovat sitäkin masentavampia. Tekijät eivät lainkaan näytä ymmärtävän, että tässä on kyse ihan oikeista ihmisistä, lapsista ja heidän perheistään eikä suinkaan mistään latour-foucault käsitepuurosta (joiden yhdistäminen on ymmärtääkseni jo kyseenalaista). Vyöhykemenetelmä on erinomainen, sitä vain käytetään väärin! Ja todellakin omituista puhua vielä "muutosvastarinnasta", kun päinvastoin, jos ainakin Arnkiliin ja Alhaseen on uskominen (hehän eivät tosin ole kovinkaan luotettavia empiirisen väittämien esittäjinä), vyöhykemenetelmä on omaksuttu liian innokkaasti, eli mitään vastarintaa ei ole ollut.
Eräs näkökulma on vielä vaikuttavuus. AA:n suhde siihen on täysin paradoksaalinen. Toisaalta alkuperäisen menetelmän ja sitä koskevan tutkimuksen ei katsota olevan millään tavoin arvioitavissa tai mitattavissa. Koska metaforan tarkoitus ei ole "onnistua tai epäonnistua" (s. 317), se on määritelmällisesti suljettu pois paitsi epäonnistumiselta niin ilmeisesti myös kaikelta arvioinnilta ja vaikuttavuuden tutkimiselta. Toisaalta ollaan kuitenkin ylpeitä siitä, että se on levinnyt rikkaruohon tavoin ja että sitä näyttää nyt olevan täysin mahdoton kitkeä viranomaiskäytöstä. Esitetään vieläpä suurellisia kuvitelmia siitä, kuinka menetelmä leviäisi jopa Englantiin. Jos tekijät olisivat konkreettisesti kiinnostuneita huolen vyöhyke -työvälineen seurauksista ja vaikuttavuudesta, he pyrkisivät selvittämään, kuinka laajalle se on levinnyt, kuinka paljon "väärin" sitä on käytetty, millaisia seurauksia tällä väärinkäytöllä on ollut (myös ja erityisesti lastensuojelussa!). Tämä olisi ollut tärkeä tutkimustehtävä ja linjassa THL:n toimintaperiaatteiden kanssa. Itse asiassa olisi tärkeää, että THL:ssä tehdään riippumaton selvitys huolen vyöhykkeistä ja niiden hyväksikäytöstä niin kouluissa kuin lastensuojelussakin. Tätä selvitystä ei vain saa antaa Arnkilin tai hänen kumppaneidensa tehtäväksi, kuten jo Yhteiskuntapolitiikan artikkelistakin voi todeta.
J.P. Roos
HUOSTAANOTOT SEIS!
Tesso lehti pääkirjoitus pääroimittaja Riitta Viialainen.
http://dialogi.stakes.fi/FI/dialogin arkisto/2007/4/sivu/2.htm
---
Vakava vetoomus, älkää leimatko lapsia ja ja nuoria huolten vyöhykkeillä.
Kouluista ja sosiaali- ja terveysalan työpaikoilta on kantautunut tyrmistyttäviä viestejä
Stakesin kehittämää huolen vyöhykkeistöä on käytetty lasten ja nuorten luokitteluun.
Taitavat olla niin juurtuneita, ettei sosiaalitoimi pääse niistä irti, tai niistä onkin tullut valttikortteja, joilla voidaan ottaa lapset huostaan?
Vakava vetoomus.
http://dialogi.stakes.fi/FI/dialogin arkisto/2008/8/sivu/20.htm
---
Taitaa olla koko sosiaali-ja terveysalalta pallo hukassa., tai sitten tuottavat sijaiskoteihin lapsia.
Näin psykiatrit laimaavat terveen lapsen mielisairaaksi.
http://foorumi.sosiaalikollega.fi/index.php?topic=16.0
-----
Psykiatrit leimaavat keskustelussa on hyviä kannaottoja psykiatria tilasta.
Kannaotot ovat niin pitkiä, että olin vain osalainauksen kirjoituksesta.
Mielivaltaisesti toimineen ryhmän toiminnan mahdollisti täysin autoritääristä johtamiskulttuuria edustava intensiivihoidon johtaja, joka käyttäytyi kuin olisi työskennellyt tulospalkattuna. Monet vanhemmat ovat kertoneet, miten ainut tapa saada lapsi ulos siitäkään laitoksesta on alkaa palavereissa valehdella, miten lapsen vointi on muka parantunut heidän ihanassa hoidossaan, vaikka tilanne todellisuudessa olisi aivan päinvastainen. Oman mielivaltaisen lisänsi työhön antoivat laitoksen perhetyöntekijät, joiden turhissa tapaamisissa vanhemmat saivat juosta ihan vain siksi, että laitos saattoi kirjata, miten paljon tukea vanhemmille oli muka annettu.
Tosi asiasa koko perhetyö tähtäsi vain siihen, että vanhemmista olisi löydetty kasvattajina edes jotain puutteita. Tutkimuksessa käytetty MIM-videointi on vailla mitään tieteellistä perustaa ja sen perusteella joka ainoasta vanhemmasta löytyy mukamas puutteita. Meillä oli siis erityisen hyvät sosiaalityöntekijät ja suoraan sanottuna he nauroivat vanhemmuuden arvion "tuloksille", jotka olivat täyttä puuta heinää. Tuloksissa väitettin mm, että en ota riittävää katsekontaktia lapseen. Sossut olivat ihmetelleet moista tulosta, koska olimme huostaanoton valmisteluvaiheessa tavanneet niin paljon, että tiesivät kyllä, ettei tavassani katsekontaktin ottamiseen ollut mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Heille ei sen sijaan oltu kerrottu sitä, että puuttuva katsekontakti oli ollut tilanteessa, jossa meidän oli pyydetty pelaamaan muistikorteilla MIM-videoinnin aikana. Miten kukaan voi tuijottaa lasta silmiin, jos pöydällä olevia korttejakin on välillä katsottava! Voi laupias taivas sentään...
Psykiatrian tutkimusosastolla oltiin sentään sen verran inhimillisiä, että lasta ei pakotettu kuulemaan aikuisten välisiä keskusteluja, mutta toisin oli laitoksessa... Lapsi pakotettiin kuulemaan häntä ahdistaneet keskustelut, ja sitäkin vanhemmuuden arviossa käytettiin vanhempia vastaan! Olin moneti raivosta sisäisesti sininen kun esim. osastonhoitajan suosikkiaiheita oli lapsen isän mollaaminen lapsen kuullen. Lapsi tosiaan silminnähden ahdistui kuulemastaan, ja minusta oli käsittämätöntä, että he antoivat sen jatkua. Mutta perhetyöntekijöiden arviossa MINUA syylistettiin siitä, että en ollut riittävästi lohduttanut lasta noissa tilanteissa! Jos taas vanhempi liikaa hyväili lasta henkilökunnan nähden, ei sitäkään pidetty hyvänä asiana, vaikka mistään liiallisesta tai väärästä koskettelusta ei missään tapauiksessa ollutkaan kyse.
Mitä huonompi laitos, sitä varmemmin myös heidän perhetyönsä on valjastettu palvelemaan aivan vääriä päämääriä. Lasten etua ajavia ne eivät missään tapauksessa ole. Tarkoitus on vain etsiä olemattomia todisteita kyvyttömyydestä vanhemmuuteen, joita käytetään perusteena lapsen loputtomaan pitämiseen huostaanotettuna. Jos vanhemmat liikaa arvostelevat laitoksen käytäntöjä, ei ole ollenkaan harvinaista, että intensiivihoitojakson lähetessä loppuaan, henkilökunta vetäisee hihasta esim. täysin tuulesta temmatun insensti-syytepäilyn. Lapsi joutuu sen takia olemaan huostaanotettuna vielä ainakin pari vuotta, vaikka epäily myöhemmin todettaisiinkin aiheettomaksi.
Laitoksen mielivallan kruunasi kriisipalaverissa intensiivihoidon johtajan antama vastaus siihen, millä oikeudella he vaativat sosiaalityöntekijöitä tekemään huostaanoton perheestä, jossa lain mukaiset huostaanottokriteerit eivät täyty. Hän sanoi aurinkoisesti hymyillen: "Emmehän ME sitä huostaanottoa tehneet, sen teki sosiaalitoimi!" Siinä vaiheessa suorastaan kuulin, miten vieressä istuneiden sosiaalityöntekijöiden leuat loksahtivat auki. Ja heidän velvollisuutensa oli ollut erottaa pahoinpitelyihin syyllistynyt työntekijä, mutta niin ei tapahtunut. Hänen ammattitaitoaan ja toistakymmenen vuoden työkokemusta vain hehkutettiin monessakin vaiheessa. Ala-arvoisinta oli lääkärin taholta leimata se lapsen psykoottiseksi harhaksi!
Toinen osalainaus keskustelusta psykiatrit leimaa.
Olin jo vuosia yrittänyt saada vastakaikua eri lääkäreiltä lapsen syömisongelmiin, jotka alkoiva aikanaan lapsen ensimmäisessä päiväkodissa tietämättäni tapahtuneesta pakkosyöttöjaksosta. Siihen asti lapsi oli syönyt normaalisti, kovin hitaasti vain tottui uusiin ruoka-aineisiin, mutta joka tapauksessa söi ihan tavanmukaisesti. Pakkosyöttö tapahtui kolmen aikuisen voimin, yksi piti lapsen käsiä selän takana, yksi väänsi väkisin suun auki ja kolmas lappoi vastaan tappelevalle lapselle ruokaa suuhun sitä mukaa kuin lapsi itkulta ja oksentamiselta pystyi nielemään. Raivostuin kun tämä minulle selvisi, järjestin tarhan vaihdon, mutta vahinko oli jo ehtinyt tapahtua. Lapsi ei ole ikinä sen jälkeen syötynyt tavanomaisen lautasmallin mukaan, hän on muodostanut itselleen oman ruokavalionsa, johon ei yleensä kuulu lämmintä ruokaa ollenkaan.
Vastakaikua ei lääkäreiltä kuitenkaan herunut, asiaa vaikeutti se, että lapsen paino ja pituus kehittyivät normaalisti, suorastaan ihannekäyrien mukaisesti ja neuvolalääkäri oli monesti rauhoitellut minua, että vaikka lapsen ruokavalio on suppea, pidin kuitenkin ilmeisesti huolen siitä, että hän saa kaikki tarvitsemansa ravintoaineet. Hän painotti vielä, että ei lämpimän ruuan syöminen ole ravintoaineiden sannin kannalta ratkaisevaa, riittävän ravitsemuksen lapsi voi saada muutenkin. Tämä ei kuitenkaan yhteiskunnassamme vallitsevien sosiaalisten normien mukaan ole hyväksyttävää. Varsinkin nykyisen huostaanottointoilun aikana kaikki tavanmukaisesta poikkeava halutaan käyttää vanhempia vastaan, todisteena heidän kyvyttömyydestään lapsen kasvatukseen.
Joskus olin hänen valikoivuuteensa tuskaantuneena sanonut: "Syö nyt, ei se sentään myrkytettyä ole." Lapsesta se oli kovin huvittavaa ja hän otti tavakseen toistella sitä nauraen aina toisinaan. Me siis pärjäsimme, lapsi kasvoi ja kehittyi hyvin, mutta vaikutti kuin ympäristö olisi kärsinyt enemmän siitä, että lapsi ei ruokaillut 'sosiaalisesti' hyväksytyllä tavalla. Hän ei siis pakkosyötön jälkeen ole tähän päivään mennessä syönyt niin sanotun lautasmallin mukaan, aluksi pienenä sai suorastaan hysteerisiä kohtauksia, jos muka huomaamatta yritin sujauttaa pöytää kattaessani hänen eteensä lautasen.
Koulussa tilanne kärjistyi, koska periaate oli "kaikkien on maistettava kaikkia ruokia" ja piste Siitä ei joustettu tuumaakaan ja eväiden viemistä kouluun ei hyväksytty. Tämän seurauksena lapsi joutui olemaan koulupäivät täysin ilman ruokaa. Todella sääliksi kävi pieni ekaluokkalainen, joka joutui kärsimään nälkäänsä koulupäivän ajan. Siksi lähdin hakemaan apua jälleen kerran ja vaikka olin jo aika vakuuttunut esim. AS-oireyhtymästä, sitä ei huomioitu mitenkään perheneuvolassa.
Niin päädyimme psykiatrian tutkimusosastolle ja olin iloisen helpottunut, koska en ikinä ollut kuullut hoidollisista huostaanotoista, emme siis osanneet ennakoida mitenkään olemassa olevaa vaaraa. Nyt kyllä lääkärit uskoivat ongelman laajuuden, se sentään lohdutti, koska siihen asti olin ollut huoleni kanssa yksin. Lapsi vaikutti viihtyvän tutkimusosastolla, vaikka kaipasi kotiin suunnattomasti. Hän lohdutti itseään ajatuksella, että hänen seuranaan oli sielä mummin kertomia suojelusenkeleitä. Kävin joka päivä lapsen luona, joskus kaksi kertaa päivässä, mutta se ei paljon hänen koti-ikäväänsä helpottanut.
Sitten aloin saada järkyttäviä kirjauksia, esim. psykologi ja lääkäri olivat kirjanneet näin: "Lapsi suhtautuu ruokailutilanteeseen kuin se olisi asia, joka ei mitenkään koske häntä. Lapsi on selvästi psykoottinen, hän esim. luulee ruokaansa myrkytetyksi." Voi hyvä Luoja sentään! Siis tiesin lapsen pelkäävän sairaalan ruokailutilanteita, koska hän pelkäsi tulevansa pakkosyötetyksi, kuten tarhassa oli tapahtunut. Eikä silmätikuksi ja toisten lasten kysymysten kohteena olo ollut kivaa sekään. Hän siis yritti keventää hankalaksi kokemaansa tilannetta tuolla omalla vanhalla vitsillämme. Mutta yritäpä puhua psykoosi-huumassa hurvittelevalle psykiatrille järkeä päähän! Sen turhempaa yritystä ei maailmassa voi ollakaa kuin vakuuttaa kallonkutistajalle lapsen puheita vitsiksi.
Toinen järkytys oli tämä: "Tutkimustilanteessa lapsi on selvästi psykoottinen, hän luulee näkevänsä tutkimushuoneessa suuri kokoisen enkelin." Onko esim. Mikko Mallikas -kirjojen päähenkilö psykoottinen kun kuvitteli leikkikaverikseen Mulperin? Miksi psykiatrit eivät puutu siihen, että lapsille tarjotaan tuollaista "harhaista" kirjallisuutta?
Näin rakennetaan perhepolitiikkaa ja mieshysteriaa.
Järjestetään tilaisuus, kutsutaan "arvovaltaisia" vieraita luennoitsijoiksi, kutsuvieraaksi, kutsutan tiedoitusvälineitä kertomaan kansalaisille, ongelmista, ongelman aiheuttajista ja uhreista.
http://www.lyomatonlinja.fi/Sivusto/FE350AD1-85D0-4542-85B2-68016506E9B2/1294ED34-71B1-4527-BFA5-AECB1AE21BDE.html
---
Syy, miksi Pohjanmaalla on lapsia vähän huostassa, on se, että pohjalainen ei valita. Kun väsynyt pohjalainen äiti menee lastenneuvolaan, meikkaa hän silmänsä, ettei näyttäisi niin väsyneeltä. Ulkopuolisille ei kotiasioista puhuta.
Lastensuojelun keskusliitto tiedote.
Sattuma määrää liikaa sijaishuollon laatua.
Valvonta ei toimi.
Sattuma karsittava pois.
Lakiuudistsu välttämätön.
http://www.lskl.fi/tiedottaa/tiedotusvalineille/tiedotteet/tiedotteet_2009/sattuma_maaraa_liikaa_sijaishuollon_laatua.html
----