Automatkat

Hei!
Kauanko voi antaa vauvan (5kk) itkeä autossa? Siis ajon aikana? Jos ollaan menossa johonkin ja matkaa sellainen 20km vielä jäljellä, ja vauva alkaa huutamaan koska kyllästyy olemaan turvakaukalossa (on juuri syönyt, vaipat vaihdettu eikä ole uniaika).
Ei kehtaisi pysähtyä ottamaan vauvaa syliin kun tietää että huutaa kuitenkin taas kun matka jatkuu jollei odota siihen asti että alkaisi taas nukuttamaan. Johon voi mennä hyvinkin tuntikin jos on juuri heräillyt.
Tänään oli tilanne jossa vauva huusi 15 minuuttia täyttä huutoa kun ei yksinkertaisesti vain jaksanut istua kaukalossa. Oltiin tosin juuri lähdetty ajamaan ja juuri syöty ja vaippa vaihdettu niin kotia päi menossa ja lähtöpaikasta kotiin n. 15 minuutin matka.
Nyt mietin että aiheuttaako tuollainen suuriakin traumoja pikkuiselle..? :(
11923
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Meillä on taisteltu saman asian kanssa jo pidemmän aikaa. Itse ole tullut siihen lopputulokseen (ja saanut kannalleni neuvolan terveydenhoitajankin siunauksen), että kun perusasiat on kunnossa, niin antaa huutaa. Muuten matka ei lopu koskaan. Meillä kaikki sukulaiset on kaukana, joten automatkailua riittää useamman kerran kuussa ja aina useampi tunti kerrallaan. Yritettiin myös tuota, että aina tauko ja rauhoittelu, kun lapsi hermostuu, mutta usein uusi huuto alkoi jo ennen kuin lapsi saatiin takaisin turvaistuimeen

Siispä meillä yritetään matkaan lähdöt ajoittaa niin, että lapsella olisi uniaika. Luonnollisesti huolehditaan, että vaippa on vaihdettu ja lapsi ei ole nälkäinen. Sitten taukoja pidetään kohtuullisin välein (pyrimme ajamaan niin pitkän matkan kuin mahdollista kun lapsi nukkuu, sitten lapsen herätty tauko ja sen jälkeen taukoja tunnin tai vähän reilun välein). Tauoilla lapselle aina extra huomiota ja virikkeitä. Ja autoon on varattu erilaista viihdettä (leluja, leikitystä, radio päälle, lasten laulu CD:t, lapselle puhutaan, jotta tietää että ei ole hylätty jne.). Jos lapsi näistä huolimatta huutaa niin korvatulpat omiin korviin ja matka jatkuu. Lapsen on vaan totuttava istumaan autossa ja viihdyttämään itseään.

Pikkuhiljaa matkat on alkanut sujua paremmin. Välillä päästään ilman huutoja koko matka, välillä menee parikin tuntia vähemmän iloisessa konsertissa.

Äänestä

ihanaa että on kohtalotovereita!!! meillä 8kk ja sama ongelma, matkan ei tarvi kestää ku 5min ni saattaa huutaa koko ajan... odotan josko helppais kun pääsee istimeen ettei oo enään puolmakuu asento... tää on tosi kurja juttu, ite tykkäis jonkun verran kuitenkin jossain käydä :( ei vaan auta mikään, tutti lentää kaaressa ja kotona kivat lelut ei kiinnosta yhtään...

Äänestä

Meillä on 2 kk ikäinen tyttö, joka ei tykkää yhtään istua turvakaukalossa. Tosin en yhtään ihmettele, koska mielestäni turvakaukalon istuma-asento näyttää erittäin epämukavalle. Meillä on siis maxi cosin pebble kaukalo ja vauvalla on leuka kiinni rintakehässä siinä istuessa. Pepun alla on istuimen oma pikkutyyny, jota käytetään vastasyntyneille. Kokeilin istuttaa ilman tyynyä, mutta silloin asento oli mielestäni liian istuva. Nyt tosin tyttö on alkanut viihtymään autossa hieman paremmin, mutta ihan pelottaa lähteä autolla minnekään kun tietää jo valmiiksi että itkua on tiedossa. Pienen itkun ja kitinän kestäisin, mutta kun meidän tyttö hermostuu niin hän saa sellaisen itkukohtauksen, jolloin hän on välillä hengittämättä. Ne on aika pelottavia enkä haluaisi hermostuttaa häntä sen vuoksi turhaan. Meillä on myös sukulaisia kauempana ja olisi mukava käydä näyttämässä vauvaa myös heille, mutta se tuntuu ainakin vielä ihan mahdottomalle ajatukselle. Toisaalta pitäisi ehkä vain rohkeasti lähteä, en tiedä.

1Äänestä

Meillä sama juttu; asiat kunnossa. Ei vaan viihdy automatkalla vaikka isä ajais ja äiti olis seurana vieressä. :( Ollaan suosiolla jätetty pitemmät automatkat tekemättä. Autossa tulee sisällä talvellakin matkan jatkuessa aika lämmin. Eli kannattaa tarkistaa, ettei ole pienellä kuuma. Monilla on tapana ylipukea lapsi autoon.

Äänestä

JOS on kaksi aikuista matkassa, niin sen toisen näkeminen / silittely / juttelu yms. laskee lapsen stressihormonitasoja vaikka volyymi ei laskisi yhtään - se on lohdullista tietää.

En tiedä, kauako vauvan voisi antaa itkeä yksin takapenkillä, mut mie itse en ainakaan pysty kauaa ajamaan niin... löytäisin itseni kohta ojasta.

Äänestä

joo siis meillä mies ajaa aina ja minä istun vauvan kanssa takana.
Ajoitetaan aina lähtö niin, että vauva alkaa nukkumaan, ja kun herää niin yleensä aletaankin olla perillä. Ei siis mennä edes kovin kauaksi, pisin matka missä joskus käyää on n. 90km.

Yleensä vain käy niin, että paluumatkalla herääkin aikaisemmin ja kotiin on yleensä vielä se 20km jäljellä ja kohta ei oikeasti enää jaksa olla siinä.
On se aika tuskaista, vaikka kuinka koittaa siinä vieressä viihdyttää :(

Äänestä

kannattaa kuitenkin muistaa, ettei vauvat itke suotta. Ne eivät itke kiusatakseen vanhempiaan tai ympäristöään, vaan koska niillä ei ole muuta keinoa ilmaista itseään ja pahaa oloaan. Mun logiikalla vauvalla on yleensä aina joku vialla, jos pitää itkeä. Isompi tai sitten pienempi asia, mutta jotain mihin pitää kiinnittää huomiota.
Vastaus kysymykseen miten pitkään vauvaa voi huudattaa mun mielestä on, että ei yhtään ylimääräistä.

Äänestä
  • Totta! Mut sit jos se itkun syy on se, että ei tunne oloaan mukavaksi sidottuna turvaistuimeen ja/tai haluaisi olla sylissä, niin sitä on vaikea korjata kun kuitenkin jossain määrin on autolla liikuttava... silloin tietysti mahdollisimman vähän :) Mut meidän neiti vihaa olla "kahlittuna" istuimeen, se ärsyttää häntä. Onneksi kantoliinat ja bussit on keksitty.

    Äänestä

No hevoskyydilläkö sitä vauvaa sitten kuskataan paikasta toiseen, jos ei autolla saa ajaa?? Pakkohan sitä nyt jonnekin on joskus mennä autolla, huusi vauva sitten tai ei! Kaikki eivät asu helsingin ydinkeskustassa. Joillain on matkaa eri paikkoihin.

Äänestä
  • Ehe eheh, kaitpa sinä nyt itsekin sen tiedät, että hevoskyytejä on nykyisin aika harvalle vauvalle tai isommallekin saatavilla. Ihan yhtä paljon pikkuinen huutaisi hevospelissä kuin autossa, jos se siitä olisi kiinni. Pakko joskus ja useinkin on autolla mennä paikasta toiseen, meidänkin, emme mekään asu helsingin ydinkeskustassa, emme edes Helsingissä.

    Mutta.. ei täällä oikeastaan voi kenenkään yksittäisen vauvan elämään kantaa ottaa. Ihan puhuin yleisellä tasolla. Jos tahtoisi tarkan neuvon antaa, pitäisi olla vierestä katsomassa, sitten saattaisi ehkä vaistota, mikä vauvaa istuimessa ollessa risoo. Eiväthän ne syyttä kiukkua.

    Onneksi meille äideille annetaan ennaltamittaamaton pätkä pinnaa; jotenkin jaksaa, kun muistaa, että lapsi on ihan meidän omasta tahdostamme täällä, ei hän pyytänyt päästä.

    Äänestä

Minä olen joutunut ajamaan pitkiä matkoja vauvojen synnyttyä. Siis 400 km matkoja. Tytär nautti ihan pienestä pitäen automatkoista. Tuhisi tyytyväisenä istuimessa. Olisi nukkunut varmaan koko matkan aina, mutta itse otin tavaksi pysähtyä aina puolentoistatunnin välein, jotta vauva sai olla toisessa asennossa jonkin aikaa ja syödä.

Poika taas oli vauvana tosi huono matkustamaan. Rupesi herkästi itkemään, jouduin pysähtelemään puolen tunnin välein. Aluksi en keksinyt itkulle mitään syytä. Kaikki näytti olevan kunnossa. Mutta silti poika huusi kuin hyeena. Kerran hän sitten oksensi autossa ja ajattelin hänen kärsivän matkapahoinvoinnista. -Minulla on ollut tapana syöttää lapset aina ennen matkalle lähtöä, mutta sitten vaihdoin taktiikkaa ja syötin pojan puolitoista tuntia ennen ajomatkaa. Silloin itkuisuus väheni selkeästi ja poika nukkui monta tuntia autossa yhtä soittoa.

Nyt kun lapset ovat 2 ja 3 niin matkustus sujuu hyvin. Kumpikaan ei kärsi pahoinvoinnista ja ovat tajunneet, että esim. kun mummulaan mennään, niin silloin on tiedossa pitkä matka ja kitinä ei auta. Lapset lukevat kirjoja, laskevat autoja ja torkkuvat välillä. Eli tsemppiä, eiköhän teilläkin asiat helpotu.

Vaikea sanoa kauanko vauvan "saa antaa itkeä". Kerran tuolla matkalla jouduin pysähtymään pojan kanssa 17 kertaa. Sitten tuumasin, että nyt riittää. Antaa lapsen huutaa ja laitoin korvatulpat korviin...

Poika 2 v tuossa leikkii ja kysäisin häneltä, että muistatko kun olit pieni vauva ja itkit kovasti autossa. Vastaus oli ; en mä ole itkenyt autossa. Tykkään olla autossa (eli eipä tuo poika ole ainakaan mitään traumoja saanut).

Vuosi sitten kesällä tein vielä niin, että puin lapsille sopivasti päälle illalla ja yöllä minä ja mies kannettiin nukkuvat lapset autoon ja lähdin ajamaan. Aamulla herätessä lapset olivatkin sitten jo mummon luona ja ihmetys oli valtaisa : )

Meillä on tehty selväksi lapsille se, että automatkan aikana vanhemmat eivät ole viihdyttämistä varten ja vaikka olisimme koko perhe liikkeellä, niin ikinä meillä ei mennä takapenkille. Syy on ihan siinä, että me molemmat minä ja mies reissaamme paljon myös erikseen lasten kanssa pidempiä matkoja ja silloin ei ole toista vanhempaa viihdyttämässä eli emme ole totuttaneet lapsia siihen, että aikuinen autossa on viihdyke.

Vauvan kanssa reissaaminen voi olla haastavaa, mutta siitä ei kannata ottaa paineita. Tai tietysti riippuu siitäkin kuinka varma on ajajana ja äitinä, siis jos matkustaa yksin. Lasten/lapsen ehdoilla mennään ja motelleja on olemassa jos matkateko on ihan kauheaa.

Viimekesänä kävin lasten kanssa yksin Saksassa sukuloimassa omalla autolla. Tulihan siinä jonkin verran ajamista, mutta ihan hyvin se sujui. Rohkeasti vaan liikkeelle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


autobaby kirjoitti:

Hei!
Kauanko voi antaa vauvan (5kk) itkeä autossa? Siis ajon aikana? Jos ollaan menossa johonkin ja matkaa sellainen 20km vielä jäljellä, ja vauva alkaa huutamaan koska kyllästyy olemaan turvakaukalossa (on juuri syönyt, vaipat vaihdettu eikä ole uniaika).
Ei kehtaisi pysähtyä ottamaan vauvaa syliin kun tietää että huutaa kuitenkin taas kun matka jatkuu jollei odota siihen asti että alkaisi taas nukuttamaan. Johon voi mennä hyvinkin tuntikin jos on juuri heräillyt.
Tänään oli tilanne jossa vauva huusi 15 minuuttia täyttä huutoa kun ei yksinkertaisesti vain jaksanut istua kaukalossa. Oltiin tosin juuri lähdetty ajamaan ja juuri syöty ja vaippa vaihdettu niin kotia päi menossa ja lähtöpaikasta kotiin n. 15 minuutin matka.
Nyt mietin että aiheuttaako tuollainen suuriakin traumoja pikkuiselle..? :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu