Tehdäänkö Golfia 1,2-litraisella turbottomalla koneella? Itsellä on sellainen kolmisylinterinen moottori Polossa, ja tuntuu että se jaksaisi vähän painavampaakin liikuttaa. Eikös painoero ollut jotain 100 kiloa?
1.2 vapari
uusi poloilija
55314
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 55
Vanhimmat
Minulla oli Corollassa vm.73 aikoinaan 1.2L vapari. Siihen se oli ihan passeli kun auto painoi puolet nykyauton painosta. Nykyään 1.2 TSI on pienin käypä kone Golfin kokoluokassa.
Siinä olikin saman verran hevosvoimia kuin meikäläisen Polossa on kilowatteja. Ja neljä sylinteriä kaasutinmoottorissa. Nyt puhutaan ihan eri asiasta.
Corollassa oli heppoja hiukan vähemmän ja painoa paljon vähemmän. Suorituskyky oli samaa luokkaa.
Kun et selvästikään ole ajanut uutta kolmisylinteristä Poloa, miksi esität väitteitä saman luokan suorituskyvystä?
Kaasutinmoottorit ovat sellaisia tuhnuja, että aikoinani myös kaksilitraisella Saab 99:llä (sekä manuaali- että automaattivaihteistolla) paljon ajaneena voin väittää Poloni kilpailevan tasaväkisesti sen kanssa kiihdytyskisassa. Siitä huolimatta, että Saab voittaa paperilla teholukemat 100-70. Jollain Corollalla ole mitään jakoa.
Edelliseen täydennykseksi, että harvoja autonkäyttäjiä lopulta edes kiinnostaa moottorin ääriominaisuudet eli esimerkiksi paljonko hevosvoimia löytyy läheltä punaista kierroslukualuetta. Oikeasti tärkeämpää on käytännön suorituskyky eli välitön vaste kaasun painamiseen kaikilla normaaleilla kierroslukemilla ja sitä kautta ajamisen vaivattomuus.
Olen kanssasi samaa mieltä siitä, ettei moottorin maksimiteholla ole arkiajossa oleellista merkitystä – huippukierroksia ei todellakaan käytetä kuin aniharvoin.
Vääntömomentti normaalisti käytettävällä kierroslukualueella korreloi paremmin käytännön suorituskyvyn ja ajamisen vaivattomuuden kanssa.
En tuijottaisi myöskään kiihtyvyyslukemia 0–100 km/h, koska en harrasta liikennevalokisoja. Ohituskiihtyvyys esim. 80–120 km/h kiinnostaa aivan eri tavalla.
Polon 3-pyttyinen pikkukone tuottaa vääntöä parhaimmillaan 112 Nm. Tuo huippu esiintyy käyntinopeudella 3000 rpm. Tämä antaa valmistajan mukaan kiihtyvyydeksi (80–120 km/h) 23,0 s.
Omassa Golfissani oleva 1,4-litrainen TSI vääntää 240 Nm laajalla alueella 1500–4500 rpm ja ohituskiihtyvyyslukema on sen turvin 9,5 s.
Ero on mielestäni merkittävä turvallisuuden ja ajon vaivattomuuden kannalta.
Pienitehoisin Suomessa myynnissä oleva Golfin kone 1.2 TSI (63 kW eli 85 hv) vääntää 160 Nm alhaalla (1500 rpm) ja tarjoaa niinkin hyvän lukeman 80–120 km/h kuin 14,0 s. En silti lähtisi ottamaan Golfiin ainakaan tätä tehottomampaa moottoria.
En halua tällä viedä iloasi siitä, että koet 3-pyttyisen 1,2-litraisen vaparin liikuttavan Poloa riittävän rivakasti.
Arvelit painoeron olevan 100 kilon luokkaa. VW:n nettisivustosta selviää helpostikin, että Polo pienimmällä koneella painaa 1067 kg ja Golf vastaavasti 1229 kg. Ero on 162 kg. Golf painaa siis jo yksin ajellessa saman verran kuin Polo 3 henkilön lastissa.
"Kun et selvästikään ole ajanut uutta kolmisylinteristä Poloa, miksi esität väitteitä saman luokan suorituskyvystä?"
Totta. En olekaan. Minulle riittää valmistajan ilmoittama 0-100km/h -lukema. Se ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö vapari-poloa pystyisi polkemaan niin, että sillä pysyy edes jotenkin liikenteen mukana. Ohittamaan en sillä lähtisi missään oloissa. Ja moottoritiellä pysyisin aina vasemmalla kaistalla.
Ehkä sinun pitäisi käydä testaamassa vaikka 90kW Golfia niin tietäisit millaisia nykyautot ovat.
siis oikealla rekkojen kanssa, tietenkin
Voi pottu, mikä neropatti!!!!! Lainaus:
"Ero on 162 kg. Golf painaa siis jo yksin ajellessa saman verran kuin Polo 3 henkilön lastissa."
Tajuatko, että ero on ero on Polon eduksi 324 kg, kun Golffissa on kolme ja Polossa vain yksi matkustaja?
Tajuatko edes, että jos molemmissa istuu perusläski suomalainen perhe, niin Polo on 200kg kevyempi, jos Golffin tankki on täysi ja Polon tyhjä.
Tajuanhan minä.
Niin nero en kuitenkaan ole, että pattiin ottaisi.
"En tuijottaisi myöskään kiihtyvyyslukemia 0–100 km/h, koska en harrasta liikennevalokisoja. Ohituskiihtyvyys esim. 80–120 km/h kiinnostaa aivan eri tavalla."
Samat sanat.
"Polon 3-pyttyinen pikkukone tuottaa vääntöä parhaimmillaan 112 Nm. Tuo huippu esiintyy käyntinopeudella 3000 rpm. Tämä antaa valmistajan mukaan kiihtyvyydeksi (80–120 km/h) 23,0 s."
Tähän kommentoin, että toki pikkukoneella ajavalta edellytetään ymmärrystä vaihtaa pienemmälle ennen tiukkaa ohitusta. Ja todellisuudessa rekat ajavat yleensä 85-90 km/h tunnissa, jolloin ollaan oikeasti lähempänä maksimivääntöä. Kokenut kuljettaja myös seuraa tilannetta ja lähtee kiihdytykseen jo ennen varsinaista ohitusta
Kaksoisahtimelliseen ei tietenkään ole mitään järkeä verrata. Olen yksinasuva eli ei ole tarvetta roudata perhettä mökille Variantin kontti täynnä. Siksi kiinnostaisi pikkukone hatchback-Golfissa.
"En halua tällä viedä iloasi siitä, että koet 3-pyttyisen 1,2-litraisen vaparin liikuttavan Poloa riittävän rivakasti."
No eipä kai sitä anonyymit nettikirjoittajat voisi viedäkään. :-)
"Minulle riittää valmistajan ilmoittama 0-100km/h -lukema. Se ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö vapari-poloa pystyisi polkemaan niin, että sillä pysyy edes jotenkin liikenteen mukana. Ohittamaan en sillä lähtisi missään oloissa."
Sinulla on tietenkin oikeus ennakkoluuloihisi ja joka tapauksessa liikenteessä on hyvä olla varovainen. Itse voin vain kertoa omasta kokemuksesta, että tässä pienitehoisimmassakaan Polossa voiman puute ei rajoita ajamista ainakaan ilman kuormaa. (Tätä 51-kilowattista taidetaan tehdä myös pienempitehoisena (44 kW?) versiona, mutta sitä ei tuoda Suomeen.)
Yleensä en kiihdyttelekään rajusti liikennevaloissa, koska viereisten kaistojen lähtijöissä "tappio" herkästi kiihtyvälle kolmipyttyiselle pikkuautolle aiheuttaa tarpeen kiihdyttää suuriin ylinopeuksiin, jotta pääsevät ohi. Vaaratilanne on ilmeinen, kun 50-rajoitusalueella raivotaan 80:een. Niinpä tyydyn yleensä ajelemaan ihan liikennevirran mukana.
Huumorintajua sinulla ainkin on. 51 Kw Pololla voi kisata liikennevaloissa mopoautojen, rekkojen ja bussien kanssa. Ladat ovat sitten jo aivan liian kiihkeitä lähtijöitä Pololle.
"Arvelit painoeron olevan 100 kilon luokkaa. VW:n nettisivustosta selviää helpostikin, että Polo pienimmällä koneella painaa 1067 kg ja Golf vastaavasti 1229 kg. Ero on 162 kg. Golf painaa siis jo yksin ajellessa saman verran kuin Polo 3 henkilön lastissa."
Aha. Löysin IV-Golfistani jääneen vanhentuneen rekisteriotteen, jossa mainittiin suurimmaksi nettotehoksi 55 kW ja omamassaksi 1236 kg. Polossa vastaavat luvut ovat 51 kW ja 1067 kg, ja molemmissa viisi ovea, perusvarustelu ja jäähdyttävä ilmastointi. Tehon ja painon välinen suhde on siis vanhassa Golfissa 4,45 kW ja Polossa 4,78 kW 100 kg:a kohden.
Tällä 0,33 kW:n erolla minun oli vaikea uskoa, että Polo olisi selvästi reippaammin liikahtava auto. Mutta koeajaessani täytyi poistua motarilta heti ekassa liittymässä ja avata konepelti, kun en meinannut uskoa 1,2:seksi. Niin siellä siltikin luki.
Voi olla niinkin, että Golfiin tuo 51 kW ei riittäisi. Arvelen, että koneesta voisi ehkä ottaa muutaman kilowatin lisää painavampaa koria varten. Vaihteiden välityksiä voi myös muutella ja tinkiä hiukan huippunopeudesta.
Ymmärsit väärin. En "kisaa" kenenkään kanssa, koska sellainen on vastuutonta touhua yleisillä teillä. Tarkoitin, että jotkut ilmeisesti kokevat ripeän kiihdytykseni jonkinlaiseksi "haasteeksi", vaikkei minua juuri kiinnostakaan ajoneuvojen järjestys seuraavissa liikennevaloissa. Joskus on vain kiva ottaa kaikki teho käyttöön.
Mikä sinun Polosi on muuta kuin vanha? Vai itsekö vain olet vanha?
Pointti oli se, että Polo pikkukoneella on tätiauto. Sillä voi ajaa liikenteessä ihan siinä kuin muillakin heikkotehoisilla autoilla. Mutta sillä on parempi pitää suu supussa ja hermot kurissa nykyisten perheautojen rinnalla. Golf 1.4 TSI:llä jättää ihan millaisessa kiihdytyksessä tahansa poloisen kuin seisomaan.
Tässä tapauksessa kyllä setäauto...:-)
"Golf 1.4 TSI:llä jättää ihan millaisessa kiihdytyksessä tahansa poloisen kuin seisomaan."
Niin, ja mikä tahansa Ferrari jättää kaikki Golfit kuin seisomaan. Tällaisten itsestäänselvyyksien inttäminen ei ole lainkaan tämän keskusteluketjun idea. Lukisitko tuon ketjun aloitustekstin uudestaan?
No kun se pointti oli juuri siinä, että 1.2 vapari on auttamattoman laiska jo Polossa. Siitä ei ole missään tapauksessa isomman auton moottoriksi.
Auttamattoman laiska? Hyvä pointti! Itsekin pidän kaikkia tavis-autoja "auttamattoman" laiskoina teho-painosuhteeltaan. Tosin autothan ostetaan siirtämään vaimo ja lapset pisteestä A pisteeseen B. Itsensä voi siirtää leppoisasti Yamahalla, jossa teho-painosuhde on hyväksyttävällä tasolla. Toki on pyöriä, joiden omistajat pitävät Yamahaani "auttamattoman" laiskana, vaikka sillä pysyy liikennevirran mukana hyvin -mitä nyt yleensä liikennevaloissa perheautot yrittävät epätoivoisesti kiilailla ja kiihytellä.
Kaikki on niin suhteellista. Autoissa minusta liian laiska on yli 12s 0-100km/h kiihtyvä. Itse en enää ostaisi kuitenkaan sellaista, jolla ei pääse alle 10 sekunnin.
Polon yli 14s on jo aika vaarallista, etenkin jos edes joskus joutuu pääkaupunkiseudun tai muun isomman kaupungin liikenteeseen.
Moottoripyörällä jopa raskaiden customien 7-8s arvot riittävät kaikkialle missä niillä ajetaan.
Kaikki on tosiaan suhteellista, mutta tuota vaarallisuus-väitettä kaupungissa en ymmärtänyt. Hyvä alavääntö tekee Polosta suorastaan hauskan kaupunkiauton vaivattomuudessaan. 1.2:nen kiihtyy ihan normaalisti, kun katsotaan Suomen autokantaa kokonaisuudessaan. Jos kaikki kuorma-autot, bussit, pakettiautot ja kolmasosa(?) henkilöautoistakin on vaarallisia, vaikuttaa väitteessäsi olevan jotain pahasti vialla. Tai ajotavoissasi?
"Siitä ei ole missään tapauksessa isomman auton moottoriksi."
Vaikka otettaisiin koneesta vähän enemmän tehoa irti, muutettaisiin voimansiirron välityksiä ym.?
Kaikki on suhteellista, mutta köyhällä pitää vetää raja kymmenen sekunnin tietämille. Tekisit ahkerasti töitä netissä pätemisen sijaan, niin voisit vetää "auttamattoman laiskan"-rajan jonnekin kuuden sekunnin tietämille!!!!! Rahastahan tässä on vain kyse.
On sitä paitsi oma vikasi, että omaat huonon reaktiokyvyn. Kyllähän se jurppii, kun nuoret skootteritytötkin lähtevät liikennevaloista kuin hauki rannasta. Mutta minkäpä teet, jos valonvaihtumisen ymmärtäminen/huomaaminen kestää alun kolmatta sekuntia. Tehokkaammalla autollahan sitä voi paikata, mutta siinäkin tulee iän myötä raja vastaan.
Raha ei vedä rajaa minulla mutta järkevän raja menee siinä 9-10s tienoilla. Vaarallisen n. 12s kohdalla.
Reaktiokyvystäkään tässä ei ole kyse. Vaikka sinulla olisi kuinka nopea reaktio valoissa, se ei auta 14s autolla yhtään mitään. Jäät mopotyttöjen kanssa muiden autoilijoiden jalkoihin. Yleensä kauas taakseni.
No kun se pointti oli juuri siinä, että yli kuusi sekuntia sataseen vaativat autot ovat auttamattoman laiskoja. En siis lähtisi ottamaan ainakaan tätä tehottomampaa moottoria. Se ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö tuollaisella lussullakin pystyisi polkemaan niin, että sillä pysyy edes jotenkin liikenteen mukana. Ohittamaan en sillä lähtisi missään oloissa. Ja moottoritiellä pysyisin aina oikealla kaistalla.
En halua tällä viedä iloasi siitä, että koet kymmenen sekunnin kiihtyvyyden olevan riittävän rivakkaa, mutta ero on mielestäni merkittävä turvallisuuden ja ajon vaivattomuuden kannalta.
Ehkä sinun pitäisi käydä testaamassa vaikka Volvon tai BMW:n malleja niin tietäisit millaisia nykyautot ovat. Ja eikun säästämään...
Minä joudun vähävaraisena ja pienituloisena tyytymään autoon, joka kiihtyy (kuulemma) kahdeksassa sekunnissa 0–100 km/h. Tällä lukemalla ei ole minulle mitään merkitystä, koska minulla ei ole mitään tarvetta jättää mustaa kumiviivaa asfalttiin liikkeelle lähdettäessä. Hyvät renkaat eivät ole aivan ilmaisia, minulle ainakaan.
Vasta ohituskiihtyvyydet maantienopeuksissa merkitsevät minulle jotakin, enkä koe olevani lussullani pahastikaan tientukkona. Täyspitkää moduulirekkaa ohittaessa tahtoo nopeus herkästi kasvaa aivan laittomiin lukemiin jo 118 kW:n nuhapumpulla..
"Kuuden sekunnin" Volvoista ja Bemareista nauttimisen jätän mielisuosiolla sinulle ja kaltaisillesi. Olen noitakin merkkejä – ja niiden nopsajalkaisempiakin malleja – toki sen verran testaillut, etteivät ne ole minulle lisähintansa väärtejä.
Selvisin nykyisen autoni pankkilainan viimeisestä maksuerästä juuri tänään. Aion pärjätä autollani vielä vuosia ja katsella mieluummin muita säästökohteita ensi alkuun.
Minulla on erilainen näkemys kuin sinulla. Minusta 10s auto on jo hyvin turvallinen koska liikenteessä on vain kourallinen "nopeampia" autoja. Eli kun liikenteessä keskimäärin eniten on näitä n. 10s autoja, harvoin tarvitsee suurempaa kiihtyvyyttä. Vaikka voisi ostaa käteisellä saman tien 6s auton tai nopeammankin, en katso sitä missään suhteessa järkeväksi.
Golfia tehdään 1,4-litraisella vapaastiähkivällä koneella (59 kW / 80 hv), mutta tuo voimanlähde ei ole (onneksi) maahantuojan ohjelmassa Suomessa. Jotkut onnettomat saattaisivat vielä sellaisen ostaakin. Kun he sitten junttaantuisivat jonoa vetävän rekan perään eivätkä uskaltaisi lähteä ohitukseen, saisivat kaikki perässä tulevatkin kärsiä.
Oman Golfini 1,4-litraista moottoria tekohengitetään kahden ahtimen voimin ja siitä irtoaa tarvittaessa tehoa tasan tuplaten tuohon perusmoottoriin nähden eli juuri sopivasti.
Ei tientukkoja liikenteen sekaan, kiitos!
Entisen IV-korisen Golfini nelisylinterinen 1.4-kone olikin heikkotehoinen (75 hv?), mutta nykyinen kolmisylinterinen 1,2-litrainen (70 hv) Polo toimii vallan mainiosti normaaleissa liikennetilanteissa. Pelkät moottoritehon numeroarvot eivät siis kerro koneen käyttökelpoisuudesta. Tientukkona en ole, vaan aina välilllä joudun ohittamaan (jopa 5. vaihteella) rekan lisäksi sen perään juuttuneita autoja, jotka hukkaavat hyviä ohituspaikkoja. Eikö osata käyttää vaihteita vai odotetaanko ohituspelkoisena rekkakuskin vinkkiä, en tiedä sanoa.
Corolla 1.4 vvt-i koneesta irtoo 100hv, ja on riittävän puhdikas moottori. Ja mikä parasta, kestää ajella vaikka 300tkm, toisikuin Vw koneet.
Kyllä se SDI kone oli todella kestävä. Nämä myöhemmät kyhäelmät ovat sitten kestävyyden suhteen ihan arpapeliä olipa 1 tai 2 turboa.
1.2 litraista kolmesylinteristä Polon moottoria ei kannata mollata tätimoottoriksi, se on aika hauska kone kierrosherkkyden takia alle 80 nopeuksiin. Eli terhakka pöristelijä taajamiin, ja tasaiseen nopeuteen motarillekin. Itsellä kokemusta usean vuoden ajan edellisen Polon vastaavasta koneesta, taisi olla 65 heppanen versio.
Mutta kyllähän se meni polvilleen maantie nopeuksissa kiihdytettäessä, Golffiin en ottaisi missään nimessä.
1.2 TSI on minusta käypänen aloitus kone Golffiin.
Hyvä jos sitä 1.4 vaparia enää ole, se on hengenvaarallinen moottori kaistanvaihdoissa ja ramppikiihdytyksissä jos on tottunut vähänkään tehokkaammalla ajamaan.
Kirjoitit ilmeisesti 47 kW:n eli 64 hv:n koneesta. Siitä ei ole kokemusta, kokeilin vain joskus tuota edeltänyttä korimallia - en muista konetta -, mutta oli sen verran meluisa motarilla, että päädyin Golfiin. Nykyinen ei kauheasti pörise sisälle, mutta kuuluu se toki kiihdytyksessä. Terhakka pöristelijä on muuten ihan osuva kuvaus :-)
Kuten tuli aiemmin sanottua, vaihteita on osattava käyttää pikkukoneiden kanssa. Nykyisessä 51 kW:n moottorissa on yli 8 % enemmän tuota huipputehoa, mutta paljonkohan se edellismalli painoikaan?
IV-Golfini 55 kW:n kone muuten huusi motarilla 130-nopeudessa suurimmalla eli viitosvaihteella 4.000 kierrosta minuutissa, Polon 51-kilowattinen samassa tilanteessa vain 3.400.
Oletko testannut koskaan Poloa 1.2TSI:llä vai riittivätkö rahasi vain halvimpaan malliin?
En testannut Poloa kuin 1.2i:llä ja jollain TDI:llä. En kokeillut TSI:tä ollenkaan, sillä en varsinaisesti kaivannut edes silloiseen 1.4-Golfiini lisävoimaa. Oli sinänsä kiva saada pikku piristys tällä 1.2-Pololla, mutta pienempikin voima olisi minulle riittänyt.
Rahat eivät olisi mukavasti riittäneet 1.2 TSI:hin. Voimakkaamman koneen mukana olisi pakkomyyty vielä Comfortline-varustetasokin, vaikka Trendline cool&sound-paketilla ja sivutyynyillä oli minulle riittävä. Turbokone ei ollut taloudellisempikaan, joten ei jäänyt mitään syytä tyhjentää tiliä ylimääräisillä tuhansilla euroilla. Olikohan 3.000 euroa tuo hintaero, yli 15 % kuitenkin lisää.
Ostin kuitenkin neliovisen mallin, vaikka takaovet minulle turhia ovatkin. Kaksiovinen olisi nimittäin pitänyt tilata tehtaalta ja odottaa 5-6 kuukautta, valmiin neliovisen sain reilussa kuukaudessa. Bensarahaa jäi silti ihan mukavasti, jottei tarvinnut ruveta ajamisesta pihistämään.
Kaupungissa TSI menee kyllä puoli litraa pienemmällä mutta tien päällä kulutus on sama. Itse en myöskään pikkukonetta ottaisi. Minulle eniten merkitsisi ohituskiihtyvyys 80-120km/h. TSI:llä 12.5, pikkumyllyllä 23.0 sekkaa. On kyllä niin eri auto kuin olla voi.
Niinpä. Toisaalta, ymmärtääkseni arvot on mitattu suurimmalla vaihteella, jota ei turbottomassa ole kovin järkevää käyttää ohitusvaihteena.
Lainattua faktaa HS:n sivuilta:
EU-normin mukaiset kulutukset mitataan laboratoriossa pakokaasupäästötestien yhteydessä. Henkilöautoa ajetaan alustadynamometrin rullien päällä vakioidun ajo-ohjelman eli syklin mukaan. Dynamometrissä vetopyöriä jarrutetaan kuormalla, joka jäljittelee todellisia ajovastuksia liikenteessä, kuten ilmanvastusta ja vierintävastusta.
EU-kaupunkikulutus mitataan dynamometrissä ajettavalla 195 sekuntia kestävällä jaksolla, joka ajetaan neljään kertaan peräkkäin pysäyttämättä moottoria. Kaupunkiajosyklin kokonaisajomatka on 4,052 kilometriä, aika 780 sekuntia. Keskinopeus on 18,7 km/h, suurin nopeus 50 km/h. Kaupunkiajosykli sisältää useita pysähdyksiä ja kiihdytyksiä.
EU-maantiekulutus mitataan dynamometrissä ajettavalla maantieajosyklillä, joka ajetaan heti kaupunkisyklin perään. Myös maantiesyklissä nopeus muuttuu tarkoin määritellyn ajo-ohjelman mukaan. Ajoaika on 400 sekuntia, suurin nopeus on 120 kilometriä tunnissa. Ajomatka on 6,955 kilometriä.
Vaihtelevalla nopeudella ajettava EU-maantieajosykli korvasi vuonna 1997 aiemman ECE-normin, jossa kulutus mitattiin tasanopeuksilla 90 ja 120 kilometriä tunnissa.
EU-yhdistetty kulutus ei ole keskiarvo, vaan se on kaupunkisyklin (4,052 km) ja maantiesyklin (6,955 km) painotettu yhdistelmä. Yhdistetyn syklin pituus on yhteensä 11 km, aika 1180 sekuntia.
Koska maantieosuus on matkassa mitattuna kaupunkiosuutta pitempi, on maantiekulutuksen painoarvo suurempi. Maantieosuuden painoarvoksi tulee 63,19 prosenttia ja kaupunkiajon 36,81 prosenttia.
Halusitko keskustella jostakin?
Minulla tuo kaupunkikulutuksen merkitys on ihan mitätön, sillä en asu isossa kaupungissa ja kilometrejä tulee runsaasti maantieajossa. Uusi Polo on varsin mukava peli maantiellä, mutta joitakin pikkuautomaisuuksia siinä on.
Jousitus saisi sallia hiukan huolettomamman ajamisen isompiin heittoihin ja kuraläpät ovat liian pitkät. Raapaisevat maata liian herkästi. Vaikka oma painoluokkani on 95-100 kg, ei matkustajia tai kuormaa ole mukana, jolloin harvatkaan kahahdukset asfalttiin eivät kuulu asiaan. Hitusen korkeampi maavarakin saattaisi olla joskus tarpeen, vaikkei se tähän mennessä loppunut olekaan.
Taustapeili on tuulilasissa minulle liian matalalla, vaikka istuin on alimmassa asennossaan. Joudun kurkkimaan sen alta, ja häiritsevyys näkemisessä korostuu tänä paksujen a-pilareiden aikakaudella.
Pikkuautomaisuudet eivät ole kovin pahoja, mutta arvelen, että Golf saattaisi sopia paremmin minun kokoiselle kuskille. En kuitenkaan viitsisi maksaa tarpeettomista turbovirityksistä (ja mahdollisista pakkolisävarusteista) sitten, kun vaihdon aika on käsillä.
Ei se raha hukkaan mene. Jos ajat 90kW Golf Comfortlinella, autoilu on huomattavasti miellyttävämpää. Vaihdossa saat siitä kuitenkin taas paremmin kuin Polosta eli ei erotus niin mahdoton ole. Mutta onhan se totta, että tuollainen Golf maksaa varusteineen jo aika liki 30k€.
Kyllä lisäraha menee nimenomaan hukkaan. Vaihdossa kalliimmasta autosta kyllä maksetaan enemmän, mutta euromääräisesti sen hinta on laskenut enemmän. Etenkään lisävarusteista ostaja ei maksa mitään, ne ovat olleet pelkästään itseä varten. Auto on yksi surkeimmista sijoituskohteista rahalle.
Toisaalta Golf-valikoimassa näyttää olevan hinnat alkaen -malli 63 kW:n TSI-koneella, jonka saisi Trendline-tasolla - toisin kuin Polon turbomallit. 2-ovisen saisi toimituskuluineen ja tuplapyörineen kai alle 21.000 e. CO2-päästötkin jäisivät nyky-Poloni tasolle. Tosin jäi epäselväksi, onko siinä vakiona jäähdyttävää ilmastointia, kun ei mainittu kuin hansikaslokeron jäähdytys :-)
Turbo kuitenkin tarkoittaa yhtä huoltokohdetta enemmän, joten kyllä kolmipyttyinen vapari edelleen kiinnostaisi. Ei kukaan tietäisi, onko sellaista myynnissä vaikkapa Keski-Euroopassa?
Pahoittelen nimimerkkini vaihtumista, se ei ollut tarkoitukseni. Viesti "uijokla"-nimimerkillä on saman kirjoittajan tuotantoa kuin "uusi poloilija".
En ymmärrä missä mielessä se menee hukkaan. Ei tietenkään kulut per vuosi ole samat Ladalla ja Mersulla. Mutta tälle lisähinnalle näiden autojen välillä saa todellakin vastinetta.
PS. Turbo ei ole mikään huoltokohde. Se ei vaadi minkäänlaista huoltoa.
Totta kai saa vastinetta, mutta autoilijoiden kesken on erilaisia näkemyksiä siitä, millaisesta vastineesta on valmis maksamaan. Yritän selittää esimerkillä:
Olen siis yksin asuva. Kuvitellaan, että valitsen itselleni autoa Golf-mallistosta. Huomaan, että uusien Golfin ja Golf Variantin välillä on noin 2.000 euron ero. Tiedän, että saan Variantista pois vaihtaessa enemmän, mutta hintaero on käytettynä kutistunut 1.500 euroon. Tällöin olen maksanut "Variant"-ominaisuudesta 500 euroa, vaikka en ole tarvinnut sitä mihinkään. Valkeneeko tarkoitukseni?
Olisikohan Volkswagen L1 yksinasuvan toiveuni?
http://www.wired.com/autopia/2008/07/laugh-at-high-g/
Vaikuttaa tosin siltä, että saa maksaa aika paljon päästäkseen säästämään...
Onhan sitä halvempia merkkejäkin tarjolla jos vain raha merkitsee.
Se että rahalla on merkitystä, ei tarkoita että millään muulla ei ole merkitystä.
"PS. Turbo ei ole mikään huoltokohde. Se ei vaadi minkäänlaista huoltoa."
Kirjoitin epätarkasti. Tarkoitin "mahdollinen vikakohde".
Jos valitset Variant, niin tiedät saavasi enemmän tilaa. Voi olla että saat siitä enemmän vaihdossa.
Itse valitsin tavallisen perusmallin, koska en tarvitse tilaa. Ja tavallisessakin Golfissa sitä on tarpeisiini riittävästi.
Vähän harmittaa etten valinnut dsg vaihteistoa, mutta kun on ikänsä ajanut manuaalilla niin ei siitä halua lisää maksaa. Muutamat kerrat kun olen Audin automaattia käyttänyt niin kyllä se ehkä voisi olla hintansa väärti...
En tiedä mitä tankkaat mutta turbo ei ole autossa mikään huoltokohde.
Mahdollinen vikakohde se kyllä voi olla mutta kestää kyllä sen minkä muukin moottori.
Yleisesti ottaen turboa ei tarvitse millään tavalla huomioida. Jäähdytys toimii TSI:ssä moottorin sammuttamisen jälkeenkin kunnes turbo on jäähtynyt.
En mitenkään pyri tarkoittamaan, että turbo olisi erityinen huolenaihe. En edes tunne tekniikkaa paljoakaan, mutta olen kuullut turboahtimessa olevan kymmeniä tuhansia kierroksia minuutissa tapahtuvaa pyörintäliikettä. Siinä on siis liikkuvia osia ja täten alttiutta vikaantumiseen. Vaikka turboja on tehty pitkään, on valmistusprosessissa mahdollista tapahtua virhe; Tiedämme ns. maanantaikappaleiden olemassaolon.
Ahtimen - tai minkä tahansa - kuumeneminen sisältää aina myös syttymisriskin. Sitä tietenkin pyritään hallitsemaan, mutta hallinta voidaan menettää ulkopuolisesta vaikutuksesta. Edelleen, toistuva kuumenemis-jäähtymistapahtuma tarkoittaa materiaalin lämpölaajenemista, joka heikentää sen lujuutta.
Näin ollen, kun siis en kaipaa turbon tarjoamaa parannusta eli hyötyjä oman autoni moottoriin, en halua myöskään ottaa minkäänlaisia lisäriskejäkään eli haittoja. Saati sitten maksaa siitä ylimääräistä, kuten selitin aiemmin autosta sijoituskohteena.
Sitten ei kyllä kannata polttomoottoriautoakaan hankkia. Voisi jopa polkuauto olla sopivampi.
Jollet autotekniikkaa tunne, niin ehkä ei kannata kommentoida ainakaan niitä asioita, mitä ei lainkaan tunne.
Möin autoni heti kun naapuri kertoi, että sen sisässä liikkuu kuusi mänttää (tai jotakin metallimöhkälettä) tuhansia metrejä sekunnissa edestakaisin! Ne saattavat hinkata jotakin metallippiippua, joka saattaa lämmetä tuhansiin asteisiin, kun sinne ammutaan miljoonia kipinöitä tunnin aikana!!!!! Tämä riitti minulle. Auto lähti ja pyörä tuli tilalle.
Nyt sitten mietin, että voiko pyörän keskiosa lämmitä kesällä niin paljon, että syttyy tulipalo. Osaavat vastatkoon heti!
Siinä keskellä, mihin polkimet on kiinnitetty, on laakerointi. Lämpöä syntyy sitä enemmän, mitä enemmän poljet. Ongelmat voi välttää taluttamalla pyörää. Jos kuitenkin päättät ottaa riskin, voisit ottaa kastelukannullisen vettä tarakalle. Kaadat aina kilometrin jälkeen siitä jäähdytysvettä laakereille.
Elämä on riskinottoa ja sinä olet riskinottaja. Mutta ole rohkea.