olen 14-vuotias. tämän vuoden koulun alusta olen alkanut vihata päivä päivältä vanhemiani enemmän ja kaikki arkiset ennen normaalit asiat ovat minusta nyt liikaa. Riitelen äitini kanssa usein ja vielä useammin siskoni kanssa. Rakastan silti vanhempiani ylikaiken, mutten enää "tahdo heitä" tavallaan. Ja jos saisin päättää olisin kavereitten kanssa viikonlopun yksin kun menisin vanhempien kanssa esim. ruotsiin. Kotiin minut tuo enää koulun jälkeen koira oikeastaan. Elämäni on alkanut pyöriä vaan ystävien ympäröimänä, jotka ovatkin minulle päivä päivältä yhtä tärkeämpiä.
Kaikki on muttunut täysin epäreiluksi. Mielestäni en saa tehdä mitään. Mutta jotkut asiat ovatkin. vai ovatko? Jos en tee täysin niinkun Äitini sanoo (tyhjennä astianpesukone, vie roskat, siivoa huone ym) hän rankeisee minua ottamalla minulta jotain hyvää pois, esim tekee kone/kaverikiellon tai uhkailee etten saa jotain mitä olen toivonut monta kuukautta tai takavarkoi minulle jotain hyvin tärkeää esim. kamerani. Hän myös huutaa kun mielipuoli ja joskus on satuttanut koiraamme (raahannut hännästä parvekkeelle, ja kiduttanut sillä minua kun joudun kuuntelemaan sen itkua siellä ja äitini ei päästä minua sinne ennekun olen pyytänyt anteeksi, Koirani juoksee aina syliini sen jälkeen ja piiloutuu teekseni kun äitini huutaa) Ennen alennuin, mutten enää voisi ajatellakaa että tekisin niin. perjaatteni on " jos mulle vittuilaan vittuilen 3 kertaa pahempana takaisin" jota myös noudatan. Meille ei myöskään saa tulla yöksi arkena ja v. loppuna äiti huutaa meille koko illan että hiljampaa. Ystävänikään eivät halua tulla enää meille äitini tai siskoni takia. Jos puhun äidilleni, se alkaa tyyliin itkeä.
Toinen asia on isosiskoni. Kun olin pieni asiat olivat niin että mä hakkasin ja määräilin sitä ja se alentu. Nytten asiat on lähteneet käsistä ja paikat ovat vaihtuneet. Siskoni haukuu ja halventaa minua päivittäin. Pelkään myös sitä joskus. se on hakannutkin. en pysty sanomaan mitään takaisin. Äitini ei sano mitään, mutta jos mä sanon sille takaisin, äitini antaa minulle rangaistuksen. Mulla on siskoni kanssa yhteinen telkkari, mutta siitä on tullut sen ja se määräilee millon saan katsoa sitä. jos katson sitä "väärään" aikaan se huutaa ja haukkuu minua ja minä en sano mitään. en voi. Ties mitä kauheaa se tekisi. Halusin asioiden muuttuvan, mutten tahdo ottaa mihinkään sossuisinkaan yhteyttä.
Joskus onnistun puhumaan äidilleni ja hän ymmärtää. Esim hän ei vahdi 24/7 jo viikkoa ennen koetta että luen joka pv yms. Hän on myös joskus hauska ja meilä on kivaa yhdessä. Yleensä kaiken pilaa siskoni.
Onneksi minulla on myös isä. Vanhempan ovat eronneet, mutta isäni asuu ihan kivenheiton päässä. Jos äitini on ilkeä soitan yleensä sille ja se soittaa äidilleni. sen jälkeen äitini ei puhu minulle - hyvä siis koska, silloin se ei määräilekkään tai puutu asioihini 24/7.
itsetuntoni on todella houno ja "angstaan" yhä useammin, ennen olin semmonen luokan iloisin ilopilleri. Tiedän että jotkut noista kuuluu "Murrosikään" mutten jaksa elämäänikään. Mitä tehdä?
Kaikki on muttunut täysin epäreiluksi. Mielestäni en saa tehdä mitään. Mutta jotkut asiat ovatkin. vai ovatko? Jos en tee täysin niinkun Äitini sanoo (tyhjennä astianpesukone, vie roskat, siivoa huone ym) hän rankeisee minua ottamalla minulta jotain hyvää pois, esim tekee kone/kaverikiellon tai uhkailee etten saa jotain mitä olen toivonut monta kuukautta tai takavarkoi minulle jotain hyvin tärkeää esim. kamerani. Hän myös huutaa kun mielipuoli ja joskus on satuttanut koiraamme (raahannut hännästä parvekkeelle, ja kiduttanut sillä minua kun joudun kuuntelemaan sen itkua siellä ja äitini ei päästä minua sinne ennekun olen pyytänyt anteeksi, Koirani juoksee aina syliini sen jälkeen ja piiloutuu teekseni kun äitini huutaa) Ennen alennuin, mutten enää voisi ajatellakaa että tekisin niin. perjaatteni on " jos mulle vittuilaan vittuilen 3 kertaa pahempana takaisin" jota myös noudatan. Meille ei myöskään saa tulla yöksi arkena ja v. loppuna äiti huutaa meille koko illan että hiljampaa. Ystävänikään eivät halua tulla enää meille äitini tai siskoni takia. Jos puhun äidilleni, se alkaa tyyliin itkeä.
Toinen asia on isosiskoni. Kun olin pieni asiat olivat niin että mä hakkasin ja määräilin sitä ja se alentu. Nytten asiat on lähteneet käsistä ja paikat ovat vaihtuneet. Siskoni haukuu ja halventaa minua päivittäin. Pelkään myös sitä joskus. se on hakannutkin. en pysty sanomaan mitään takaisin. Äitini ei sano mitään, mutta jos mä sanon sille takaisin, äitini antaa minulle rangaistuksen. Mulla on siskoni kanssa yhteinen telkkari, mutta siitä on tullut sen ja se määräilee millon saan katsoa sitä. jos katson sitä "väärään" aikaan se huutaa ja haukkuu minua ja minä en sano mitään. en voi. Ties mitä kauheaa se tekisi. Halusin asioiden muuttuvan, mutten tahdo ottaa mihinkään sossuisinkaan yhteyttä.
Joskus onnistun puhumaan äidilleni ja hän ymmärtää. Esim hän ei vahdi 24/7 jo viikkoa ennen koetta että luen joka pv yms. Hän on myös joskus hauska ja meilä on kivaa yhdessä. Yleensä kaiken pilaa siskoni.
Onneksi minulla on myös isä. Vanhempan ovat eronneet, mutta isäni asuu ihan kivenheiton päässä. Jos äitini on ilkeä soitan yleensä sille ja se soittaa äidilleni. sen jälkeen äitini ei puhu minulle - hyvä siis koska, silloin se ei määräilekkään tai puutu asioihini 24/7.
itsetuntoni on todella houno ja "angstaan" yhä useammin, ennen olin semmonen luokan iloisin ilopilleri. Tiedän että jotkut noista kuuluu "Murrosikään" mutten jaksa elämäänikään. Mitä tehdä?
Vastaukset 8
Vanhimmat
onko sun porukat eronnu vähä aika sitten?
Äitisi ja siskosi käyttäytyminen kuulostaa aikalailla samalta kuin oman äitini ja isoveljeni kun tulin teini-ikään. Porukat oli eronnu jo yli 5 vuotta aikasemmin, mut ku musta ja sisaruksista tuli teinejä mun äitistä tuli ihan oikeesti kävelevä aikapommi.
Ero kuluttaa vanhempia ja äitis on varmaan tosi stressaantunu ja odottaa sun nyt "isona" ja lähes aikuisena ottavan enemmän vastuuta... muutenhan kaikki vastuu kaatuu äitisi niskaan.
Voisitko mennä isäsi tykö ja ottaa vähän etäisyyttä aina kun äidin tai siskon kanssa tulee riitatilanne? sitten kun tilanne on vähän rauhoittunut puhuisitte asiat läpi.
Äidille kannattaa mainita, että olet vielä lapsi etkä halua liikaa vastuuta. Vaikka väistämättä sinulle ja siskollesi tulee enemmän vastuuta kun äiti ei yksinkertaisesti jaksa tehdä kaikkea yksin.
Itse tein yleensä aina mitä äiti käski ja jos tuli riitaa lähdin isän luokse. Myöhemmin menin takaisin kotiin tai ainakin soitin äidille, että sovittiin asiat ja pyydettiin anteeksi.
Hankala tilanne. Yritä olla stressaamatta äitiäsi enempää, se vaan huutaa ja stressaa ja taas huutaa jne. enemmän. Vähemmällä pääset kun yrität hillitä omia kiukunpuuskias ja teet omat osas kotitöistä. Ajan kanssa helpottaa: äitis oppii elämään ilman isää, yksin teidän kanssa ja priorisoimaan, ja sulla tunne-elämä tasoittuu kun hormoonit ei aaltoile miten sattuu.
Porukat on eronnu kun olin 3v, nyt isällä uusi nainen (ihan järkyttävä, kumpa ei olisi koskaan syntynytkään) ja äidillä uusi mies (iso, karvanen ja pelottava... tarviiko selitää enempää?) Vihaan isäpuoltani tai oikeati pelkään. Äidilläni ja sillä ollu niin pahoja riitoja kun olin lapsi joten minulle on jäänyt ns traumat jotka eivät ole vieläkään lähteneet vaikka alkaneet helpottaa kun isäpuoleni asuu eri asunnossa (väliaikanen ratkasu, oikeastaan puoliisoveljeni ja minun takia) huhhuh.... koitetaan pärjätä (y)
Äitisi ei enää kauaa kestä vaan lähtee tai tulee mielisairaaksi.Mieti vähän miten paha voit olla ilman että seuraukset saavuttavat sinut.Sinulla ei ole mitään oikeutta olla tottelematon kun syöt äitisi pöydässä ja asut hänen asunnossaan.Sitten aikanaan kun sinulla on lapsia niin muista äitiäsi kun itket hermot riekaleina lastesi tähden sillä sitä saa mitä tilaa.
Mulla on vielä kaks kertaa kauheempi tapaus ku en voi karata iskällekään kun vanhemmat on onnellisesti naimisissa :c Tänäänki raivos kun tein läksyjä yhdeksän aikaan ja uhkas ottaa koneen pois herranjumala. Ne varmaan oikeesti luulee, että tämänikäiset menee nukkuu joskus ennen kymmentä :'D Sitten ne molemmat raivoo ja mulle tulee ihan kamala olo ja kaverit raivoo mulle ja mulle tulee ihan kauheen kamala olo kun sitten ne ei puhu mulle pitkään aikaan eikä oo kun pari kaveria kun kaikki vihaa mua ihan vitusti ja tein masennustestejäkin joskus ja ne tulokset oli ihan pilvissä ja viiltelisin itteeni joka ilta mutku ei multa sekää onnistu ku en vissii yritä tarpeeks lujaa. Monesti haluaisin vaan kuolla pois vaikka muihin verrattuina mun vanhemmat ei vissiin ees huuda paljon. Mutku ei vanhemmat usko mua kun sanon että mua masentaa ne vaan sanoo että kaikkia aina välillä mut ku musta tuntuu nykyään melkein koko ajan siltä. Mulla ei oo ketään johon turvautua ku voin vaan itkeä omassa huoneessa ja vuodattaa tällasia viestejä tänne.
Mut välillä taas ihan oikeesti rakastan mun vanhempia yli kaiken mut nekin kerrat harvenee päivä päivältä. Eilen oli synttärit ja tänään jo hirveetä huutoa koko päivä. Oikeesti en jaksa enää mut en oikeen haluais kuollakaan, vaan paremman elämän mutta ku vaikka kuinka koettaa puhua niin ei mikään tehoo niihin.
Sitten mulla on vielä keskivaikeasti kehitysvammainen pikkusisko. Aina se raivoo mulle enkä viimeseen viikkoon oo kuullu yhtään ystävällistä sanaa. Silti jos sanon sille ees yhden kerran jotain pahaa niin heti hirvee huuto ja pitää pyytää anteeksi ja konekielto uhkaa ja kännykkää revitään käsistä. Ymmärrän kyllä jotenkin ku se on kehari mut jotain rajaa silti. En oikeesti kestä enää ;_________;
Älä viiltele veitsen järjellä vaan tee semmosii pitkii viiltoi veitsen teräl. tosin voit tehä kärjel piirustuksii kätees
sossuihin yhteyttä suosittelen
Tee ilmotus eläinsuojeluviranomaisille.
Äidilläsi ei ole mitään oikeutta vahingoittaa / kiusata koiraanne minkään syyn takia, ei edes koska sinulla ja äidilläsi on riita.
b. Ilmoitus sosiaaliviranomaisille.
ei kiusata eläimiiiiiiii....