Ensi lauantaina me nähdään pitkästä aikaa, noin viiden maissa. Mulla on ollut sua vähän ikävä, koska tuntuu että heinäkuusta on jo ikuisuus. Älä lähde kotiin sen "virallisen" osuuden jälkeen, ethän? Olet ainut syy, miksi ylipäänsä tulen paikalle.
Ethän sitten karkaa?
H
8418
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
En lähde, mutta sä olit se joka luikki karkuun viime kerralla! Joten pidä säkin tämä lupaus.
Olenko karannut? :)
Katsotaan huomenna, kuka karkaa ja kenen kanssa, vai karkaako kukaan.
Kun sulla näyttää olevan useampia, jonkun on karattava t. jätettävä tulematta. Oletko auervaara?
En ole auer- enkä mikään muukaan vaara. Todennäköisesti saan karata ihan itsekseni tänään. Mutta ei se mitään, hyvällä fiiliksellä iltaa viettämään ja koskaan ei tiedä mitä ilta tuo tullessaan. Toivon vaan, että keksisin keinon nähdä ihastustani vähän useammin!
No niin, tietenkään hän ei tullut. Miehiä olisi ollut tyrkyllä kaksikin, mutta eivät ne olleet minua varten. Ja kuitenkin sain ihastukseltani sähköpostia pitkästä aikaa - mitä nyt pitäisi ajatella? Ehkäpä menen vain nukkumaan. Hölmö minä.
Sulla keulii pahasti.
Karkasin jo...