ja uskonnonvapaus. Siinä yhtälö, joka ei toimi.
Perustuslaissa on mainittu uskonnonvapaus, mutta se ei koske alaikäisiä. Jos siis vanhemmat lapsen kirkon jäseneksi liittävät, niin koulussa on pakko osallistua uskonnonopetukseen.
Sikäli aika outoa, koska vasta konfirmaatiossa lapsi vahvistaa jäsenyytensä. Ja vielä oudommaksi menee, kun tiedetään, että 15-vuotias ei voi kirkosta edes erota, mutta jäsenyytensä voi vahvistaa.
Ja jos kirkkoon kasteessa liitetty vauva ei aikanaan mene rippikouluun, eikä konfirmaatioon, niin silti hän on virallisesti kirkon jäsen. Jokin mättää ja pahasti. Ei tuossa ole logiikkaa, kuten ei uskonnoissa yleensäkään.
Perustuslaissa on mainittu uskonnonvapaus, mutta se ei koske alaikäisiä. Jos siis vanhemmat lapsen kirkon jäseneksi liittävät, niin koulussa on pakko osallistua uskonnonopetukseen.
Sikäli aika outoa, koska vasta konfirmaatiossa lapsi vahvistaa jäsenyytensä. Ja vielä oudommaksi menee, kun tiedetään, että 15-vuotias ei voi kirkosta edes erota, mutta jäsenyytensä voi vahvistaa.
Ja jos kirkkoon kasteessa liitetty vauva ei aikanaan mene rippikouluun, eikä konfirmaatioon, niin silti hän on virallisesti kirkon jäsen. Jokin mättää ja pahasti. Ei tuossa ole logiikkaa, kuten ei uskonnoissa yleensäkään.
Vastaukset 70
Vanhimmat
Joo
Pitää muistaa, suomessa yli 30 uskontoa, luterilaiset jyrää, mutta ne vaan yksi uskonto muitten mukana. Sen ne koittaa aktiivisesti jättää mainitsematta aina. Mitäs niitä olikaan, Scientologit, Shamanistit, Wiccalaiset...
Jasuurin osa ei loppujenlopuksi usko yhtään mihinkään, ne on vain pakkoliitetty evtutti seurakunnan jäseniksi, kun ne ei tajunneet yhtään mitään yhtään mistään.
Alkaa olemaan menneen talven lumia koko uskisvouhotus. Monet sen on huomanneet, uskikset ei tajua asiaa.
Suvivirsi:
http://www.youtube.com/watch?v=8wSm5gDTXo8&feature=related
=DW=
Virallisen uskonnon statusta nuo kolme mainitsemaasi eivät ole saaneet. Se statushan sitten tarkoittaa vihkimisoikeutta ja verovapaita kirkkoviinejä.
Mutta pointtini nyt oli siinä, että miksi ev.lut.kirkkoon liitetty lapsi katsotaan virallisesti kirkon jäseneksi, vaikka ei ole sitä itse edes konfirmaatiossa vahvistanut.
Tai miksi muslimin lapsi katsotaan muslimiksi, vaikka Suomessa ei ole siitä uskonnosta edes lainsäädäntöä?
Kannattais.
Kannattais sunkin alkaa pastafaraiksi. Hah, "virallinen uskonto". Mieti nyt, kuka senkin päättää, mihin kukakkaan voi "virallisesti" uskoa.
http://pastafarismi.wordpress.com/
=DW=
Et siis tiedä sitä, että Suomessa ei mikä tahansa uskomus saa virallista uskonnollisen yhteisön statusta. Ilmeisesti et tiennyt.
No, sen määrittelee joku opetusministeriön lautakunta hakemuksesta. Enkä minä mistään uskomisesta puhunut, vaan siitä, mikä Suomessa katsotaan uskontokunnaksi. Siis ihan virallisesti. Katsos kun ne pitää rekisteröidä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Uskonto_Suomessa#Uskonnolliset_yhdyskunnat
http://www.uskonnonvapaus.fi/artikkelit/mika-on.html
Hei kuule.
Pastafaraitten hakemus uskonnolliseksi yhteisöksi pääsemisestä on tällä hetkellä korkeimmassa oikeudessa, scientologeja ei ole hyväksytty suomessa, vaikka joissain maisso on jne.
"joku opetusministeriön lautakunta", höpöhöpö, kyseessä lakiasia ja päätöksen tekee tuomioistuin, ei mikään lautakunta jossain.
Katsos, uskontokunnassa kyse on uskonnosta ja joku käräjäoikeus voi olla sitä mieltä, että jotain uskontoa ei hyväksytä uskonnoksi, siitä kysymys. Pastafarai-uskontoa eivät ole tähän mennessä hyväksyneet, koska hovioikeuden mielestä kyseessä ei ole uskonto, vaan vitsi. No niin takuuvarmasti onkin, mutta Jenkeissä Russelin teekannu-uskonto on saanut uskontostatuksen.
Monissa maissa eivät puolestaan hyväksy Jehovantodistajia uskonnoksi, suomessa se on hyväksytty. jne.
Koko ydinhän on siinä, että vaikka maassa virallisesti uskonvapaus, virallisesti ei saa uskoa, mihin haluaa.
Kannattaisi perhtyä Vapaa-ajattelijoitten saittiin. Vaparit tehneet kauan töitä uskonvapauden takia. Vaikka näkökulma on uskonnottomuudessa, siellä nimenomaan on keskitytty vakaumuksellisen uskonnon opetuksen poistamiseen, kirkon ja valtion erottamiseen toisistaan, yhteisöveron poistamiseen jne.
Ja muuten saatu aikaan omia hautuumaita uskonnottomille, hautaaminen kun ei ole ollenkaan mikään evlut tms kirkon yksinoikeus, ei ole koskaan ollutkaan, vaikka kirkko on aina antanut näin ymmärtää.
http://www.vapaa-ajattelijat.fi/
Katsos, uskoa saa vaikka polkupyörään, ei siihen tarvitse mitään virallista hyväksyntää yhtään mistään. Uskonnollisilla yhteisöillä vain veroetuudet, joitten takia kannattaa yritttää hankkia sitä statusta. Aivan sama asia olisi rekisteröityä yleishyödylliseksi yhteisöksi. Esim pelastusarmeija ei ole hakenut uskonnollisen yhteisön statusta missään, vaikka kyseessä selkeästi onkin luterilaisen kirkon lähetystoiminta. Se on vain rekisteröity yhdistys, juuri siksi, että koitetaan hämärtää sen suoraa yhteyttä kirkkoon.
Kandeis edes vähän perehtyä asioihin, ennenkuin niistä alkaa suurella tietämyksen rintaäänellä netissä keuhkoamaan.
Mun mielestä sun kyllä tosiaan kannattais alkaa pastafaraiksi:
=DW=
http://pastafarismi.wordpress.com/about/
...
"23 §
Asiantuntijalautakunta
Opetusministeriö asettaa neljän vuoden toimikaudeksi ministeriön yhteydessä toimivan asiantuntijalautakunnan, jonka tehtävänä on antaa Patentti- ja rekisterihallitukselle lausunto siitä, ovatko uskonnollisen yhdyskunnan tarkoitus ja toimintamuodot 7 §:n mukaisia. Patentti- ja rekisterihallituksen tulee ennen rekisteröimistä pyytää edellä tarkoitettu lausunto uskonnollisen yhdyskunnan perustamisilmoituksesta, yhdyskunnan tarkoitusta ja toimintamuotoja koskevasta muutosilmoituksesta sekä vastaavista ennakkotarkastushakemuksista. Lautakunnassa on kolme jäsentä. Jäsenistä yhden tulee edustaa uskontojen, yhden yhteiskunnallista ja yhden oikeudellista asiantuntemusta. Lautakunnan sihteerinä ja esittelijänä toimii opetusministeriön nimeämä virkamies. Lautakunta voi kuulla ulkopuolisia asiantuntijoita ja pyytää asianomaiselta yhdyskunnalta asian selvittämisen kannalta tarpeellisia selvityksiä. Lautakunnan puheenjohtajalle, jäsenille ja sihteerille maksettavista palkkioista ja korvauksista on voimassa, mitä niistä valtion komiteoiden osalta säädetään tai määrätään."
http://www.prh.fi/fi/yhdistysrekisteri/uskonnolliset_yhdyskunnat/lyhennysote_uskonnonvapauslaista.html
Höpöhöpö.
Se on asiantuntijaelin. päätökset tekee aina oikeus.
Oletko tyhmä, vaiko pelkästään ilkeä?
=DW=
...
Miksi kinaat selvästä asiasta?
"15 §
Rekisteriviranomainen
Uskonnollisen yhdyskunnan rekisteröimisestä päättää ja uskonnollisten yhdyskuntien rekisteriä pitää Patentti- ja rekisterihallitus.
16 §
Uskonnollisen yhdyskunnan rekisteröiminen
Uskonnollinen yhdyskunta tulee rekisteröidä, jos yhdyskunta on perustettu tämän lain mukaisesti, yhdyskunnan yhdyskuntajärjestys ja hallinto ovat tämän lain säännösten mukaiset sekä yhdyskunnan nimi selvästi erottuu rekisteriin aikaisemmin merkittyjen yhdyskuntien nimistä eikä nimi ole harhaanjohtava. Kun yhdyskunta on merkitty uskonnollisten yhdyskuntien rekisteriin, Patentti- ja rekisterihallitus ilmoittaa tästä Väestörekisterikeskukselle, joka tallettaa väestötietojärjestelmään tiedon yhdyskunnan perustajien liittymisestä yhdyskuntaan. Ilmoitukseen liitetään perustajajäsenistä 4 §:n 3 momentissa tarkoitetut tiedot."
http://www.prh.fi/fi/yhdistysrekisteri/uskonnolliset_yhdyskunnat/lyhennysote_uskonnonvapauslaista.html
...
"Höpöhöpö.
Se on asiantuntijaelin. päätökset tekee aina oikeus.
Oletko tyhmä, vaiko pelkästään ilkeä?
=DW= "
Kuinkas se sitten olikaan? Miksi kaikkosit paikalta, kun kerroin sinulle oikeaa tietoa?
siitä, että uskonnosta karsittaisiin älyttömyyttä pois, hirvittävyydet verisine kidutuksineen pois!
(Tuota sodalla tänne pakotettua ristiinnaulitsemisoppia ei tarvitse jäädä maailman tappiin asti pokkailemaan.)
Kirkkorakennukset kaikkien käyttöön, niitä ei omista mikään kirkko tai uskonto, vaan ne omistamme me, meidän yhteinen valtiomme.
Kirkko pois perustuslaista, lapikaste pois, todellinen uskonnonvapaus kaikille, uskonnonopetus pois kouluista, kirkolta pois verotusoikeus ja yhteisövero, sekä hautaustoimi kunnalliseksi. Niin ja vielä se älytön jumalanpilkkalaki pois.
Eiköhän näillä alkuun päästäisi.
Kirkko, kaikkine ristiriitaisuuksineen, saa toimia miten haluaa, niin kauan kun se on vallassapitäjien puolella, tekivätpä ne mitä tahansa kansalle.
Kirkko on aina ollut rikkaiden ja valtaapitävien puolestapuhuja.
Kirkko on ollut maassamme koko pirhana verottaja.
Armottomampi ja pohjattomampi on papin ollut säkki kuin Valtion kirstu.
Tosin Raamatussakin käsketään olla hyvän palvelijan kaltaisia ja lisätä Isännän Leivisköitä.
Näihin päiviin asti Kirkko on ollut ylimmäinenmoraalin vartija.
Punikit, itsemurhaajat, murhamiehet ym,sellaiset joutui armottomasti helvettiin.
Yksinäistä Äitiä Papit ja Kirkkoväärtit vainosivat moraalisaarnoillaan, jos jollekin oli vahinko sattunut.
Useimmiten "papin pahat" sai se pieni piikatyttö, jolle isäntä oli lykännyt siemenet sisään.
Eipä tuosta ole vielä paljoakaan aikaa, kun "susuparia" paheksuttiin julkisesti.
Tänä päivänä en näe mitään sellaista tehtävää Kirkolla, joka oikeuttaisi sen verotusoikeuden.
Lapsen kastaminenkin sotii moraalia vastaan.
Siinähän lapsi saatetaan Seurakunnan jäseneksi automaattisesti.
Irti ei pääse, vaikka Isä eroaisi kirkosta, niin lapsi seuraa Äitiään kirkon järjen mukaan.
Väestökirjan pito ja hautaustoimi voidaan aivan hyvin hoitaa ilman kirkon apua.
Tällä avulla kun sattuu olemaan aivan kohtuuton hinta koko yhteiskunnalle.
Vihkimistapahtuma on kahden kauppa, jota ei ole pakko papin posmittaa alttarilta.
Hautausmaat voidaan aivan hyvin pakkolunastaa yhteiskunnan hoitoon, yleishyödyllisenä toimenpiteenä.
Ei ole Kirkon taholtakaan halpaa puuhaa vainajan multtiin saattaminen.
Jos joku haluaa Sakraalisen toimituksen juhliinsa, maksakoon itse taksan mukaan
Muuten verotusoikeus pois Kirkolta - Rukoilkaamme.
Kirkkohan ei väestökirjanpitoa hoida, vaan omaa jäsenrekisteriään. Myös kirkkoon kuuluvat ovat valtion väestötietojärjestelmässä. Siellä ovat kaikki Suomen kansalaiset vauvasta vaariin, vaikka kirkkoon kuuluisivatkin.
"Tänä päivänä en näe mitään sellaista tehtävää Kirkolla, joka oikeuttaisi sen verotusoikeuden."
- Samaa mieltä. Miksi jollain uskomuksella on oikeus verottaa ja verohallinto perii maksut?
"Lapsen kastaminenkin sotii moraalia vastaan.
Siinähän lapsi saatetaan Seurakunnan jäseneksi automaattisesti.
Irti ei pääse, vaikka Isä eroaisi kirkosta, niin lapsi seuraa Äitiään kirkon järjen mukaan."
- Ihan noin se ei ole. Kyllä vanhemmat voivat alle 12-vuotiaan lapsensa kirkosta erottaa, vaikka itse jäseneksi jäisivätkin.
"Hautausmaat voidaan aivan hyvin pakkolunastaa yhteiskunnan hoitoon, yleishyödyllisenä toimenpiteenä.
Ei ole Kirkon taholtakaan halpaa puuhaa vainajan multtiin saattaminen."
- Yksinkertaisinta olisi kunnallistaa hautaustoimi ja ottaa kirkolta yhteisövero pois. Sillä vuosittaisella sadan miljoonan euron yhteisverolla saisi jo monta uurnalehtoa rakennettua kuntien maille. Sitä en kylläkään ymmärrä, että valtion pitäisi lunastaa kirkolta hautausmaat, koska kirkko ei taatusti ole maistaan koskaan mitään maksanut.
Onkin outoa, että kirkon hautausmaille haudattavien määrästä riippumatta kirkko saa könttäsumman vuosittain. Ja sen lisäksi se perii suolaiset hinnat vainajan perikunnalta hautauksesta.
Sinun on ilmeisesti perustettava yksi lahko tai uskonto lisää. Kristinuskosta ei voi poistaa mitään, kun Raamattu sen kieltää - ei varsinkaan ristiinnaulitsemista ja sovitusoppia, kun ne ovat uskonnon keslkeisin sisältö. Eri valtioiden lait, YK:n Ihmisoikeuksien julistus ja sivistystason nousu tosin rajoittavat myös Raamatun oppien täyttä toimeenpanoa.
Minulleko tuon tarkoitit?
En minä puhunutkaan uskonnosta sinänsä, vaan kirkon kummallisesta roolista yhteiskunnassa. Miksi minä - ateisti - jotain uskontoa olisin perustamassa?
En vaan OLisikin lähdettävä:lle. Hän elää sitä aikaa, kun roomalaiskatolinen kristinusko levisi Suomenlahden pohjoispuolisten heimojen alueelle.
Ateistihan minäkin, ja juuri kuulin radiosta, että meitä uskonnottomia on Suomessa jo yli miljoona. Varmaan heitä on valtionkirkkojemme jäsenissä vielä enemmän juuri siksi, ettei Suomessa ole uskonnonvapautta.
jocus*
Uskonnottomia on Suomessa paljon enemmän kuin miljoona. Kaikki syntyvät ateisteina. Ei pikkuvauva usko kuin äitiinsä ja lämpimään syliin.
n ökn 8778 .iuyhinyhg8 jbbgg y6y888
Kirkosta vielä. Se on alkanut hankaloittaa sukututkijoiden työtä. Pitkä, mutta selventävä blogi kirkon ahneudesta.
http://sulo-sulonblogi.blogspot.com/2011/02/sukututkijan-kirkonkiusaamista.html
"the man"
Hyvin ymmärrettävää.
Maksavat jäsenet vähenevät ja muuttuvat maksettaviksi jäseniksi.
Kirkosta eronneet haluavat myöskin tietää esi-isistään.
Ja kuten tiedämme, eroaminen vain lisääntyy.
On ihan oikein että heistä tehdään maksavia "jäseniä".
Kaikissa kerhoissa vain jäsenet saavat alennuksia.
Kirkon piirissä jäsenet saavat sitten jättibonuksen, aikanaan.
Näin siellä kerrotaan.
H.
Eikö valtio ole jo kertaalleen maksanut ev.lut. -kirkolle väestökirjanpidosta?
Kirkko saa yhteisvero-osuutta, jonka maksamiseen osallistuvat kaikki jotka veroja ylipäätään maksavat. Kirkko nimenomaan perustelee oikeuttaan yhteisöveroon hautaustoimella, arvokkaiden rakennustensa ylläpidolla JA väestökirjanpidollaan.
Nyt kirkko siis vaikeuttaa sukututkijoiden työtä ja perii älyttömän suuria maksuja siitä, että kanslistit (jotka eivät tajua sukututkimuksesta mitään) etsivät tietoja arkistoista kolmenkympin tuntihintaan.
Luitko Sulon blogin?
"jocus*"
Minä, ilmaisena järjestön jäsenenä olen päässyt suvussani vuoteen 1745.
Kiitos kummallisen sukunimeni, pääsen vieä kauemmaksikin.
Silloin kun noiden vuosien kirjoja kirjoitettiin, ei pahemmin valtiollisia elimiä ollut.
Ei ainakaan senlaisia jotka olisivat olleet asiasta kiinnostuneita.
Valtio hautasi sotilaansa, Kirkko omansa.
Muista nyt, että asia koskee muitakin kun persaukisia kirkollisverosta valittajia.
Pyydän myös huomauttaa, kuten usein ennenkin, tällä palstallakin, minä en ole kirkkouskovainen, käsitykseni jumalista on ihan erilainen.
Mutta siihen minä uskon että kirkollamme on tarkoitus.
Olen ihan varma että aikanaan olisin lyönyt Lutheria peukaloon, siinä kirkon ovella jos olisin ollut aikalaisensa.
Kirkolla on tarkoituksensa, se ei ole Opetushallitus.
H.
Et taida tajuta mikä ero on kirkollisverolla ja kirkon saamalla yhteisöverolla.
"the man"
Katso vastaukseni jocukselle.
H.
"the man"
"Kirkolla on tarkoituksensa, se ei ole Opetushallitus"
Kuten yritin sanoa, Kirkko ei minulle tarkoita rahanjakoa.
H.
Äitini ja isäni suvun tarina on todennettu 1600-luvulle.
Mitä väliä niillä veroilla on? Keisarille kaikki.
"Muista nyt, että asia koskee muitakin kun persaukisia kirkollisverosta valittajia."
Tuohon viittasin, kun sanoin, ettet taida tajuta mitä eroa on kirkollisverolla ja kirkon saamalla yhteisöverolla.
"the man"
"Kirkolla on tarkoituksensa, se ei ole Opetushallitus"
"Muista nyt, että asia koskee muitakin kun persaukisia kirkollisverosta valittajia."
Ok, uskon asioita nuo ovat.
Niillä met menemme.
Toinen uskolla ja toinen rahalla.
H.
Et siis vieläkään tajua.
Kirkko saa yhteisöveroa kaikilta veronmaksajilta, ei ainoastaan kirkollisveron maksajilta.
En minä maksa kirkollisveroa, koska en jäsenkään ole, mutta yhteisöveron maksamiseen joudun osallistumaan. Niin myös sukututkijat, jotka eivät kuitenkaan saa käyttöönsä vanhoja kirkonkirjoja kuin erillistä kallista tuntiveloitusta vastaan. He eivät siis saa omalla ammattitaidollaan etsiä tietoja, vaan joku kanslisti ne heille hakee, jos osaa.
Mutta antaa olla vaan, jos sinun ymmärryksesi ei riitä.
"The man"
Edelleenkin, kirkko ei ole rahanjakolaitos, kuten opetushallitus jne.
Kirkko on valtiomme hyväksymä instituutio.
Siitä pääsee eroon äänestämällä.
Ei kiukuttelemalla.
Joten minä ymmärrän koko homman ihan hyvin.
Sinä alat kuulostamaan poliittiselta puolueelta?
Ja minun ymmärrykseni riittää kauemmaksi kun kenenkään muun tällä pallolla.
H.
Huh huh hunksi. Et sivunnut edes löyhästi kirjoitukseeni sukututkijoiden toiminnan vaikeuttamisesta.
"the man"
Sukututkimusta pitää vaikeuttaa niille jotka eivät ole kirkolle maksaneet.
Kirkko ei ole Opetushallitus tai muu instituutio.
Kirkon jutut eivät ole kaikille ihmisille, evät pelkille veronmaksajille.
Oliskos tää?
H.
Monet ovat saattaneet maksaa kirkollisveroja kymmeniä vuosia saamatta mitään vastineeksi. Sitten kun he eroavat kirkosta, pitää maksaa esim. sukututkimuksista.
Kirkko on yksinkertaisesti ahne laitos.
"Pertta vaan"
Voisimmeko ajatella että eroaminen kannattaa, kunhan ei sit enää vaadi mitään?
Ja jos alkaa vaatimaan, pitääkö maksajien sit maksaa maksamattomista?
H.
Totuushan on se, ettei kirkolta saa koskaan mitään ilmaiseksi, olit maksava jäsen tai eronnut.
Jälkikäteen ei tietenkään voi vaatia tiettyjä palveluksia, ellei ole älynnyt niitä käyttää ja pyytää jäsenenä ollessaan.
Moni työtön ja syrjäytetty saa hiljaisuudessa apua kirkolta. Turhaa olla yksisilmäinen ja yksitotinen.
Kirkosta eronneenakin olen maksanut kirkollisveroa enemmän kuin tarpeeksi. Arkistot, jotka valtio on maksanut, kuuluvat kaikkien vapaaseen käyttöön. Myös esi-isäni ovat maksaneet tietojensa kirjaamisesta, ja siksi minä olen niihin tietoihin suurempi omistaja kuin kirkko.
Tämänkaltaiset mielivaltaiset rajoitukset antavat lisää pontta vaatimuksille valtion ja kirkon erosta. Kirkkojen ylläpitäminen kuuluu kirkon jäsenille - sen sanoo oikeustaju, ja kirkon tarpeellisuus selviää melko pian sen jälkeen, kun valtionkirkoista luovutaan.
"jocus*"
Noh, Eduskuntavaaleihin vaan.
Siellä se onni aukeaa, ei täällä.
H.
hunksi
"Sukututkimusta pitää vaikeuttaa niille jotka eivät ole kirkolle maksaneet."
- Mistä sinä tiedät kuuluvatko Suomen sukututkijat kirkkoon? Miksi pitäisi vaikeuttaa? Kirkkohan saa yhteisöverotuottoa, jota se perustelee nimenomaan väestökirjanpidolla.
" Kirkko ei ole Opetushallitus tai muu instituutio.
Kirkon jutut eivät ole kaikille ihmisille, evät pelkille veronmaksajille."
- Kyllä ne ovat kaikille ihmisille, koska kaikki niistä maksavat.
"Oliskos tää?"
- Hieno kysymys :D
Pertta
"Sitten kun he eroavat kirkosta, pitää maksaa esim. sukututkimuksista"
Kirkonkirjojen tutkimisesta maksavat kaikki sukututkijat saman taksan mukaan, kuuluvat kirkkoon tai ei. Ennen se oli ilmaista ja tutkijat hakivat itse tiedot, koska heillä se ammattitaito on. Nyt kirkko rupesi ahnehtimaan ja vaikeuttamaan sukututkijoiden työtä.
Näiden vanhojen tietojen löytäminen ja tutkiminen ei ole yksinkertaista. Kun mennään vaikka pari sataa vuotta taaksepäin niin pitää osata ymmärtää mitä mikäkin koukero tarkoittaa. Olen sen verran sukututkimukseen ja sen vaikeuksiin perehtynyt aineistoja selaillessa, että tiedän, ettei se helppoa ole. pitää olla historiantuntemusta ja tietoa siitä, miten eri paikkakunnilla merkittiin ihmiset kirjoihin. Oli rippikirjat ja muut.
Arkistolaitoksessa on paljon myös näitä vanhoja kirkonkirjoja, mutta nyt kirkko on vaatinut ne takaisin itselleen. Voiko härskimpää touhua olla?
Ei nyt ehkä pelkkää mielivaltaa tai ahneutta?
Entäpä jos saat niiden omistamiesi tietojen ohella tietoja myös minun esi-isistäni? Onko sinulla mielestäsi niihinkin oikeus?
bessie
Ei oikein selvinnyt mitä tarkoitat ja kirjoititko minulle.
Kirkko muutti sukututkijoiden osalta tukimusta vajaa vuosi sitten. Syynä pelkkä ahneus. Ennen sukututkijat saivat vapaasti tutkia kirjoja, eikä sinunkaan sukulaisesi mitään valtionsalaisuuksia ole.
Miten sinä luulet, että joku sukututkija ei törmäisi vaikka sinun sukulaisiisi esim. vuonna 1910, jos omia sukulaisiaan tutkii? Miten sinä luulet että historiantutkijat voisivat asioita tutkia, jos ei ole pääsyä tietolähteille, tai se on tehty kohtuuttoman kalliiksi?
http://www.kaleva.fi/juttutupa/kirkko-kieltaa-sukututkimuksen/2310961
jocus*
"Kirkosta eronneenakin olen maksanut kirkollisveroa enemmän kuin tarpeeksi. Arkistot, jotka valtio on maksanut, kuuluvat kaikkien vapaaseen käyttöön. Myös esi-isäni ovat maksaneet tietojensa kirjaamisesta, ja siksi minä olen niihin tietoihin suurempi omistaja kuin kirkko."
- Nimenomaan näin. Vanhat arkistot kuuluvat kaikkien käyttöön. Nyt vaan kirkko on kieltänyt tutkijoita vapaasti niitä tutkimasta, koska se haluaa rahastaa. Eipä se mikään uutinen sinällään ole, niinhän kirkko on aina tehnyt.
"Tämänkaltaiset mielivaltaiset rajoitukset antavat lisää pontta vaatimuksille valtion ja kirkon erosta. Kirkkojen ylläpitäminen kuuluu kirkon jäsenille - sen sanoo oikeustaju, ja kirkon tarpeellisuus selviää melko pian sen jälkeen, kun valtionkirkoista luovutaan."
- Nuo kaikki vanhat kirkonkirjat pitäisi saada valtion tietokantajärjestelmään, ei kirkolla niihin yksinoikeutta ole.
The man, en kirjoittanut sinulle
Eivät minun sukulaiseni olekaan mitään valtionsalaisuuksia.
En vain ymmärrä, miksi kenenkään yksityisen harrastelijan pitäisi saada tietoja tai viitteitä minun sukujuuristani.
Eikö historiantutkijoilla ole pääsyä tietolähteille?
bessie
Kun kirkonkirjoja tutkitaan, niin väistämättä tulee muidenkin kuin omien sukulaisten tietoja esille. Siellähän ne ovat samoissa kirjoissa ja kansissa.
On mielestäni aika halventavaa kutsua sukututkijoita harrastelijoiksi. Heillä on kurssit käyty ja ovat tehneet työtä ilmaiseksi usein jopa vuosikymmeniä.
"En vain ymmärrä, miksi kenenkään yksityisen harrastelijan pitäisi saada tietoja tai viitteitä minun sukujuuristani."
- Millä sinä sen aiot estää?
No niin tulee, siitähän minä juuri puhunkin.
Ei ollut tarkoitus puhua halventavasti kenestäkään, enkä mielestäni niin tehnytkään.
En vain yksinkertaisesti tiedä, mitä sanaa käyttäisin ihmisistä jotka omasta halustaan tutkivat omia sukujuuriaan ja "ovat tehneet työtä ilmaiseksi jopa vuosikymmeniä".
En aio, enkä halua, enkä pystykään mitään estämään, outo kysymys?
bessie
Ihmisillä on monia mielenkiinnon kohteita. Sukututkimus on vain yksi niistä. On minullakin sukukirja, jonka tietoja eräs kaukainen sukulaiseni keräsi vuosikausia.
Ei sukututkimus oikeastaan eroa millään lailla muusta historiantutkimuksesta, aihepiiri vain on suppeampi.
Mutta tuolla aiempana kirjoitukseni aiheena oli se, että miksi kirkko nyt vaikeuttaa sukututkijoiden työtä ja kerää hirmuiset maksut, kun se ei ole sitä ennenkään tehnyt. Nuo kirkonkirjat eivät todellakaan ole kirkon omaisuutta, vaan historiaa, joka kuuluu kaikille.
Selitykseksi ei löydy muu kuin kirkon ahneus.
Ihan uteliaana kysyn, mitenkä tietosuojalaki nykyisin suhtautuu sukututkimukseen ? Pitääkö kaikilta suvun jäseniltä pyytää lupa tietojen julkaisuun ?
Muistelen, että joskus on nostettu oikeusjuttujakin, kun on julkistettu sellaista tietoa, jota asianomainen ei olisi halunnut edes sukunsa tietoisuuteen.
Tuo seurakuntien rahastus tuntuu tietenkin oudolta. Mutta eivätkö muutkin arkistot peri palvelumaksuja ? Ja kai kansallisarkistoon sentään pääsee maksutta ? Entä nettiin tallennetut historiakirjat ?
Totta haastat taaskin.
Kirkko ei ole rahanjakolaitos. RAHASTUSAUTOMAATTI kylläkin, sanan täydessä merkityksessä.
Kirkolla on verotusoikeus. Se tarkoittaa, että myöskin yhtiöt maksavat kirkollisveron.
Ei auta vaikkapa firman omistajat eivät kuuluisi kirkkoon. Firmalle kulluu kirkonverovelvollisuus.
Tuotteiden ja palvelutten hinnassa viimekädessä maksaa senkin veron kuluttaja.
Jos taas joku sukututkija on niin paljon kiinnostunut hakemaan sitä viimeistä "hevosvarkaan" nimeä, niin maksakoon huvinsa. Yleensähän se kiinnostus lopahtaakin siihen, kun ensimmäinen konfoijari ilmestyy sukupuuhun.
tase pappa
"Jos taas joku sukututkija on niin paljon kiinnostunut hakemaan sitä viimeistä "hevosvarkaan" nimeä, niin maksakoon huvinsa. Yleensähän se kiinnostus lopahtaakin siihen, kun ensimmäinen konfoijari ilmestyy sukupuuhun."
Niinhän he maksavatkin, koska kirkko ei anna enää tutkijoille aineistoa käyttöönsä. kirkonkirjat ovat kansallista omaisuutta, ei kirkon omaa.
On todella omituista, että kirkko voi omalla päätöksellään muuttaa entistä käytäntöä ja muuttaa sukututkijoiden mahdollisuutta päästä arkistoihin.
demeter
Tänä vuonna kirkko muutti ihan omalla päätöksellään sen, mikä on ollut kauan voimassa, eli sukututkijoiden vapaan tiedonsaannin.
Sukututkijoilla on ammattitaito, kirkon kanslisteilla sitä ei ole. Eikö kukaan ole lukenut tuota Sulon blogia, jonka tänne laitoin? Lue se.
uh huh 0 u9h8_hphh 0987juik gb ouyGYUH
Joko sinulla on jotain minua vastaan, tai sitten tarvitset unta ja lääkkeitä. Mitä sinä näillä nostoilla oikein haet?
lirjoitti:
" On aloitettava siitä, että uskonnosta karsittaisiin älyttömyyttä pois, hirvittävyydet verisine kidutuksineen pois!
(Tuota sodalla tänne pakotettua ristiinnaulitsemisoppia ei tarvitse jäädä maailman tappiin asti pokkailemaan.)
Kirkkorakennukset kaikkien käyttöön, niitä ei omista mikään kirkko tai uskonto, vaan ne omistamme me, meidän yhteinen valtiomme."
Jatkan tähän, ettei jokin uskonto ole pääasia, vaan ihmiset täällä, me, nuoriso ja lapset sekä meidän valtiomme.
Traditiomme on, että joulua vietetään.
Vietetään sitä kaiken syntymisen ja koko perheen tradionaalisena juhlana, miksi se on muodostunutkin jo lahjoineenkin, ketkä niin haluavat. Luojaamme kiittäen ja ylistäen.
Pääsiäistä voimme viettää luonnon talviunestaan heräämisen juhlana munineen ja pajunkissoineen, miksei noitineenkin, ketkä niin haluavat.
Juhannusta juhlimme tietenkin kesän suurimpana kokokohtana, Luojan hyvyyden osoituksena.
Virsikirjassa voidaan tutut virret säilyttää, ehkä sanoista kannattaa verta ja syyllistämistä siivota.
Kirkkorakennukset ovat meidän hääkirkkojamme, hautajaistemppeleitämme, ja noiden juhlien pitopaikkoja.
Myös ihmisten syntymäpäivien viettopaikkoja.
Tämä on meidän maamme, ei jonkin "uskonnon" paikka.
-
"Hänen Pyhyytensä" on myöskin niin naurettavaa, ettei voi käsittää, että sellaistakin edelleenkin vielä aivan vakavissaan puhutaan.
Kukaan ihminen ei ole sen pyhempi kuin toinenkaan!
Ja miten noilla katolisilla piispoilla ja paavilla sen pyhyyden pitää sisältää myös naimattomuus ja selibaatti, o u t o a
todellakin lievästi sanottuna!
Pedofiliaa sitten salaa, prostituutiota ja muuta likaista ja rikollista.
Kyllä ''uskontoa'' on pakko alkaa siivota ja puhdistaa!
Emme voi hetkeäkään enää jatkaa tuota saastaa ainakaan Suomessa, jonne se sotajoukkojen kanssa väkivalloin tuotiin!
Oikein ''varsinainen'' r a k k a u d e n oppi!
-
Onko elämässäsi yhtään auringonsädettä?
Jeesus opetti armoa, älä nakkaa kiveä, jota et itse ole ansainnut.
Sitä minä vain, että mitä mitä likaista ja rikollista on prostituutiossa? Se on melkein ainoa rakastelun rehellinen muoto, missä ei edes voi valhetta olla.
Selibaatti pedifilioineen kuuluu paavinuskoon. Älkää sekoittako soinilaisuutta puhtaaseen luterilaiseen uskoon!
Lestat ei taas ole koskaan kuuluneet selibaatin kannattajiin. Pukille heti kun Kätilö on käsien pesussa, entisen synnyttyä.
Mitä siihen pedofiliaan tulee, niin tuomioita on nuijittu sinne lestojen johtoon viime aikoina reippaastikin.
Taitaapa kuulua uskonnon omaan kulttuuriin.
Kun ottaa huomioon sen vanhan totuuden, että kiinni jääneet ovat vain jäävuoren huippa, niin mitä sitä löytyykään pinnan alta, kysyn vaan.
Olen lestakodista lähtöisin. Synkimmältä lesta- ja -körttialueelta. Tiedän kyllä, mistä puhun. Ikinä en anna anteeksi kaikille saarnamiehille niitä asioita mitä kakarana näin. Suoranaista henkistä julmuutta pahimmillaan.
Jos se lestojen Jumala ne antaa anteeksi, päästämällä nämä huijarit taivaaseen, niin en haluakaan samaan paikkaan.
Kyllä ''uskonto'' oli viimeksi puhdasta silloin, kun suomalaiset asuivat rauhassa täällä järviensä ja jokiensa varrella palvellen Luojaansa, Taivaan Taattoa, hoitaen perhettänsä, lapsiansa...
Kun saastuneet (sexikiellossa olevat) "pyhät" piispa Henrikit sotajoukkojensa seassa saapuivat rajan yli tappamaan ja raiskaamaan prostituutiossa saastuneella peniksellään suomalaisia lapsia ja naisia... siitä alkoi saasta uskonnossa.
:D
Tase pappa
Lestadiolaisuus on kammottavaa. Outoa onkin, että ev.lut.kirkko ei ota mitään kantaa omassa piirissään ilmenevään julmuusoppiin. Pakko synnyttää, selibaatti avioliitossa on synti, jos ei usko, joutuu tulijärveen (opetetaan jo pikkulapsille) ja se armoton toisten kyttääminen.
Tämä on vain toisen käden tietoa, myönnän, mutta kun noita juttuja olen lukenut, niin pahalta tuntuu.
Lestaateissa yksi äärimmäisen hyvä puoli kuitenkin, ne ei käännytä koskaan. Lisääntyvät sisäsiittoisesti keskenään, niin monet muutkin lahkot tekevät. Lestaateilla vain tuo maan täyttäminen on pakkomielteenä. Määrä kasvaa kokoajan. Jehovat puilestaan käännyttävät jatkuvasti, mutta määrä vähenee kooajan. Jehovat tulkitsevat ehkäisy kysymystä eri tavalla kuin lestaatit.
Niinpä, kesän ehdottomasti suurin festari on Suviseurat.
Siellä iloiset ihmiset tapaavat laisiaan.
noin se on mennyt, uskonsodan varjolla veivät Suomelta vapauden silloin ja alkoivat pitää siirtomaanaan ruotsalaiset meitä.
samaan syssyyn opin ristiinnaulitusta miehestä, joka VAPAHTI teidät omista synneistänne. ette ehken tiennetkää mite syntisii olittekaan?
Ja se mies oli vielä jumalan poikaki, eikä ollut syntynyt synnin avulla, vaa Pyhästä henkestä!
Siitä asti sitä on jokkaisessa kirkossa sit jauhettu aina uuvvellee ja uuvvellee.
Jatkettaneen---------------------->
Se synneistä vapahtaminenkin taitaa olla huuhaa juttua. Saapahan moiseen uskoa, ken haluaa.
Miksi hemmetissä sitä sitten pitää alvariinsa olla rukoilemassa armahdusta synneistään, jos yleisarmahdus on annettu.
Miksi niitä väliportaan hallinnon välikäsiä, kalliine kirkkoineen pitää sitten pitää yllä, jos armo on annettu.
Miksi sitten Naisen pitää vieläkin sitä Eevan paratiisin syntiinlankeemisesta langetettua tuomiota lusia ja kivulla synnyttää, jos armahdus annettiin. Eikö se koskenutkaan naisia. Tai oliko siinä jokin synnin vakavuusaste jolla mitataan armon suuruus.
Oliko kenties jokin aikaraja, jonka jälkeen tehdyt pahat saa anteeksi. Sitä ennen tehdyt synnit jäävät voimaan, hamaan maailman loppuun saakka.
Miksi sitä vieläkin pitää otsansa hiessä leipänsä hankkimaan.
Eikös sitä paratiisia voisi luoda takaisin maan päälle, jos armahdus kerran annettiin.
Entäs, miten niiden käy, jotka palvovat, tietämättään, vakaassa uskossa, ainoana Jumalana jotakin muuta kulttihahmoa, kuin Jahvea.
En ole kerettiläinen, vaikka olenkin skeptinen näiden asioiden suhteen.
Niin paljon niitä ristiriitaisuuksia mahtuu noihin Kirkollisiin sanomiin, että alkaa hiöljallen kysymään, kuka kiero tyyppi onkaan moisen hierarkialaitoksen kehitellyt.
kirjoitti tuolla joku näin:
" On aloitettava siitä, että uskonnosta karsittaisiin älyttömyyttä pois, hirvittävyydet verisine kidutuksineen pois!
(Tuota sodalla tänne pakotettua ristiinnaulitsemisoppia ei tarvitse jäädä maailman tappiin asti pokkailemaan.)
Kirkkorakennukset kaikkien käyttöön, niitä ei omista mikään kirkko tai uskonto, vaan ne omistamme me, meidän yhteinen valtiomme."
Jatkan tähän, ettei jokin uskonto ole pääasia, vaan ihmiset täällä, me, nuoriso ja lapset sekä meidän valtiomme.
Traditiomme on, että joulua vietetään.
Vietetään sitä kaiken syntymisen ja koko perheen tradionaalisena juhlana, miksi se on muodostunutkin jo lahjoineenkin, ketkä niin haluavat. Luojaamme kiittäen ja ylistäen.
Pääsiäistä voimme viettää luonnon talviunestaan heräämisen juhlana munineen ja pajunkissoineen, miksei noitineenkin, ketkä niin haluavat.
Juhannusta juhlimme tietenkin kesän suurimpana kokokohtana, Luojan hyvyyden osoituksena.
Virsikirjassa voidaan tutut virret säilyttää, ehkä sanoista kannattaa verta ja syyllistämistä siivota.
Kirkkorakennukset ovat meidän hääkirkkojamme, hautajaistemppeleitämme, ja noiden juhlien pitopaikkoja.
Myös ihmisten syntymäpäivien viettopaikkoja.
Tämä on meidän maamme, ei jonkin "uskonnon" paikka.
PYHÄ ihminen, "Hänen Pyhyytensä" on myöskin niin naurettavaa, ettei voi käsittää, että sellaistakin edelleenkin vielä aivan vakavissaan puhutaan.
Kukaan ihminen ei ole sen pyhempi kuin toinenkaan!
Ja miten noilla katolisilla piispoilla ja paavilla sen pyhyyden pitää sisältää myös naimattomuus ja selibaatti, o u t o a
todellakin lievästi sanottuna!
Pedofiliaa sitten salaa, prostituutiota ja muuta likaista ja rikollista.
Kyllä ''uskontoa'' on pakko alkaa siivota ja puhdistaa!
Emme voi hetkeäkään enää jatkaa tuota saastaa ainakaan Suomessa, jonne se sotajoukkojen kanssa väkivalloin tuotiin!
Oikein ''varsinainen'' r a k k a u d e n oppi! "
-
piippiip
-------------------------