Vinkkejä tylsistymisen ehkäisyyn

hiukan stressiä

Otin juuri kissan, mutta pelkään jo nyt että se tulee tylsistymään yksin sisäkissana. Mitä kaikkea aktiviteettia sille keksisi? Raapimis/kiipeilypuu on, samoin jonkin verran leluja, lähinnä palloja ym. pientä. Varmaan täytyy ottaa jossain vaiheessa toinen kissa kaveriksi, mutta asun nyt yksiössä (vaikka onkin tilava). Opetellaan elämään tuon yhden kanssa ensin.

4

187

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kissanomistajana

      Kaksi kissaa on ehdottomasti parempi, ja mitä vähemmän aikaa kissa on ainoana kissana, sitä paremmin se sopeutuu uuteen.

      Kissat kannattaa leikata, ne ovat silloin rauhallisempia ja lemmikkimäisempiä.

      Kattoon asti ulottuva kiipeilypuu on hyvä juttu, lisäksi voi hankkia aktivointipalloa ja aktivointilautaa. Ne eivät kuitenkaan korvaa kissatoveria.

    • parappa

      Olen saamaan mieltä ylläolevan kirjoittajan kanssa, siis että kissatoveri on paras ratkaisu.

      Kahdesta kissasta ei myöskään ole kahta kertaa niin paljon hoitovaivaa kuin yhdestä.

      On aivan selvää että lajintoverin seura on parasta seuraa.

    • noora

      Kissan kanssa pitää leikkiä paljon eikä vain odottaa että se juoksisi yksin pallon perässä.
      Tee ruokailusta haastavaa, älä vain anna ruokaa kippoon. Meillä esim. toinen kissa kaivaa ruokansa syvästä juomalasista ja välillä heittelen ruokaa jolloin kissa saa juosta.
      Viritin kerran herkkupalan narusta kiipeilypuuhun ja sieltä kissat sitä metsästeli hyvän aikaan. Viime viikonloppuna pistin vatiin vettä ja erilaisia esineitä joita kissat sitten onkivat sieltä.
      Sitten on naksutin koulutus. Kyllä kissatkin voivat oppia istumaan käskystä ja antamaan tassua.

    • 11+1

      Kissalle valjaat päälle ja siten joka päivä ulkoilemaan vähintään tunniksi. Kissa pärjää kyllä kun saa riittävästi liikuntaa, aktivointia ja virikkeitä ja juuri SINÄ voit niitä sille tarjota. Kaksi kissaa on aina parempi kuin yksi, joten ota kissallesi kaveri jo nyt niin kaverukset sopeutuvat toisiinsa paremmin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2395
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1377
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      73
      1177
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1107
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      835
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      780
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      668
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      660
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      24
      638
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      616
    Aihe