Neste-rallin panttaaminen Jyväskylässä täysi virhe

Huomasi hyvin kuinka 90% yleisöstä oli Lahden pätkillä ja kato kävi Jyväskylän korvessa. Kuka nyt jaksaa ajella jonnekin Keski-Suomeen keskelle ei mitään, jos sitä rallia näkee täällä "ihmisten ilmoillakin"!

Neste-ralli täytyy ajaa jatkossa Orimattilan/ Lahden / Kouvolan ympäristössä. Siellä on uusia teitä ja niille saa lupia.

En ymmärrä miksi vuosikymmenestä toiseen pitää jynssätä niitä samoja pätkiä.

Rallin johtokunta pitiäisi vaihtaa kerralla uuteen, koska ovat ukkoontuneet ja haluavat tehdä kaiken "niin kuin aina ennenkin on tehty".
8134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Joo Jokimaakin oli ihan pakattuna täyteen yleisöstä..Käsittääkseni etelän lenkki oli iso pettymys järjestäjille yleisömäärien suhteen. Koukunmaalla taisi maalissakin olla hyvin parkkipaikalla tilaa, vaikka siinä lähellä on vanha runkipaikka.

Äänestä
  • Monikaan ei osta "rallilehteä", mutta moni ei niin aktiivisesti rallia seuraava lähtisi katsomaan kuitenkin, jos tietäisi ajoissa mitä ja missä. Nythän paikalliset lehdet eivät hiiskuneet metsäpätkistä mitään (valittu rahastuslinja AKKlla) ja moni tuttu oli yllättynyt keskusteluissa, että ralli menisi taas lähellä, mutta viikonloput oli jo "sovittuja" ja he eivät ralliin enää lähteneet.
    Toista oli ennen kun täällä Hämeessäkin oli vakipätkät tai ainakin alueet missä ajettiin.

    Äänestä

  • sata täys oikea kirjoitti:

    Monikaan ei osta "rallilehteä", mutta moni ei niin aktiivisesti rallia seuraava lähtisi katsomaan kuitenkin, jos tietäisi ajoissa mitä ja missä. Nythän paikalliset lehdet eivät hiiskuneet metsäpätkistä mitään (valittu rahastuslinja AKKlla) ja moni tuttu oli yllättynyt keskusteluissa, että ralli menisi taas lähellä, mutta viikonloput oli jo "sovittuja" ja he eivät ralliin enää lähteneet.
    Toista oli ennen kun täällä Hämeessäkin oli vakipätkät tai ainakin alueet missä ajettiin.

    Kuinka urpo pitää olla ettei osaa katsoa pätkiä ja aikatauluja esim. netistä?? Vinkki: ei maksa mitään eikä tarvitse ostaa lehteä.

    Pätkät julkaistaan muistaakseni helmikuussa. Olehan tarkkana ensivuonna.

    Äänestä

  • hndth kirjoitti:

    Kuinka urpo pitää olla ettei osaa katsoa pätkiä ja aikatauluja esim. netistä?? Vinkki: ei maksa mitään eikä tarvitse ostaa lehteä.

    Pätkät julkaistaan muistaakseni helmikuussa. Olehan tarkkana ensivuonna.

    Niin, katson kyllä itse kun ralli kiinnostaa enemmän.., mutta ne mitkä eivät seuraa kuin Jyskälää jos se sattuu nurkille, niin ne ei sitä netistä katso.

    Äänestä

Täällä taitaa kirjoittaa ne jotka eivät edes nähneet tämänvuoden MM-rallia juuri lainkaan. Itse olen sitä kiertänyt 80- luvulta joka vuosi ja kaikki päivät, niin nytkin. Katsojien jakautumisesta omin silmin nähtynä voisi todeta että eniten väkeä oli Jämsän seudulla perjantai aamuna. Moni harmitteli että kun etelästä takaisin tullessa ralli ei käynyt enää siellä, niin että olisi voinut nähdä autot iltapäivällä. Moni ajalsi perjantaina sit Jyväkylään ja osa jakautui etelän pätkille. Samaiset katsojat olivat lauantaina perinteisillä pätkillä. Iso osa katsojista on aiempinakin vuosina kisaa seuranneita ja menevät mielellään tutuille paikoille katsomaan. Voisi myös väittää, että innokkaimmat katsojat tulevat enemmän pohjanmaan suunnalta kuin pääkaupunkiseudulta

Äänestä

Innokkaimmat katsojat hinkkaa pätkät etukäteen ja sellasel kyydil et nuottipaikkojakin löytyy, itse vuodessa 20 rallia käyn kattomas ja Jyskäläs välillä oikein ärsyttää sellaset katsojat jokka juo sen sixpäckin kaljaa ennen pätkää ja alkaa sitten pätemään rallista vaikka siitä ei tiiä hevon vittua

Äänestä

Eipäs tullut lähdettyä enää paikalle, kun oli hajotettu etelään ja pohjoiseen koko paketti! oli muuten 10 vuoteen eka kerta kun tuli duunailtua mökillä ihan rauhassa:):) ja ensi vuonna käy samoin, sillä en rupea ajelee pätkiä pitkin Suomen maata läpi! ja ek maksuja en ole maksanut vuosiin, koska menen mieluummin rauhalliselle metsäosuudelle:) ei tarvii kännisten örvellystä katsella

Äänestä

Muutos on tapahtunut jo,rallit on pilalla ,ei enää huvita seurata Jyskälää on karattu niin kauaksi rallin perinteistä.Nyt kaikki oheis hömppä ajaa yli,vip teltat hanurista.Ei nappaa enää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Muutos on päivän san kirjoitti:

Huomasi hyvin kuinka 90% yleisöstä oli Lahden pätkillä ja kato kävi Jyväskylän korvessa. Kuka nyt jaksaa ajella jonnekin Keski-Suomeen keskelle ei mitään, jos sitä rallia näkee täällä "ihmisten ilmoillakin"!

Neste-ralli täytyy ajaa jatkossa Orimattilan/ Lahden / Kouvolan ympäristössä. Siellä on uusia teitä ja niille saa lupia.

En ymmärrä miksi vuosikymmenestä toiseen pitää jynssätä niitä samoja pätkiä.

Rallin johtokunta pitiäisi vaihtaa kerralla uuteen, koska ovat ukkoontuneet ja haluavat tehdä kaiken "niin kuin aina ennenkin on tehty".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu