Opintolaina

Hei!

En löytänyt mistään tietoa, että kun opintolaina on 300 euroa, niin onko se pakko nostaa kokonaan.

Eli voinko nostaa lainaa esim. 100e tai 200e. Tuo kolmesataa kun on ihan liikaa, enkä haluaisi olla hurjasti velkaa pankille (ymmärtääkseni omasta pankista haetaan se laina).

Kuitenkin, jos joka kuukausi 300 euroa velaksi kerryttää vuodessa 3600 euroa. Hyi s**tana!

Luin kuitenkin jostain, että laina olisi kahdelle kuukaudelle eli esim syys-loka ja marras-joulu. Silloin 300 euroa olisi ok.

Tähän keskusteluun saa kertoilla muitakin fiiliksiään opintolainasta, koska itseäni ajatus kauhistuttaa, muttei riitä millään energia töihin opiskeluiden ohella :P
4341
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Nosta ihan niin vähän kuin haluat ja pystyt, sillä tuo 300 on maksimi. Velka on velipoika otettaessa ja veljenpoika maksettaessa.

Äänestä

Aa, kiitos tiedosta :)

Kuvittelin etten ikinä joudu ottamaan velaksi ja ainut elämäni laina on asuntolaina. Pärjäsin edellisessä koulussa ilman lainoja, mutta nyt elämä on tiukkaa uudessa opiskelupaikassa. Lainaa on pakko ottaa, ettei nyt ihan mitään laittomuuksia aleta harrastamaan. Toki aion hakea EU-ruokapaketteja, mutteivat nekään tietenkään pitkälle riitä.

Olen nyt pari kuukautta jo harkinnut opintolainan ottamista. Ja todella tarkoitan, että todellakin harkinnut. Olen käynyt kaikki muut vaihtoehdot läpi, miten voisin saada rahaa. Inhottaa ottaa velaksi, mutta nyt se on välttämätöntä. :(

Äänestä

Opintolainat ilmoitetaan aina maksimeina. Ja, opintolainaa voit hakea ihan mistä pankista haluat. Ei tarvitse olla oma pankki.

Huvittaa tuo kommentti, "ainut elämäni laina on asuntolaina". Mulle tulee yliopisto-opinnoista loppujen lopuksi kai joku 20 000 lainaa. Nykyään 100 000 asuntolaina ei ole mikään omituinen summa. Eli otatko tuosta noin lainaa 100 000 normaaleilla koroilla, ja 20 000 opintolaina olemattomalla korolla kuulostaa jotenkin kamalalta? En ymmärrä logiikkaa... Itse meinasin, että tuo 20 000 opintolaina voisi jäädä ainoaksi lainaksi, mitä koko elämässä otan (en edes omista luottokortteja).

Äänestä

Itse asiassa opintolaina on kettumaisimpia rahanmenoja, mitä voi olla. Itse maksoin 14 vuotta opintojani, jotka eivät johtaneet minkäänlaiseen alalle työllistymiseen. Pitkä laina johtui kahdesta suorittamastani tutkinnosta, jotka eivät sitten maailman muuttumisen myötä kantaneetkaan. Niin, nyt joku voi sanoa, että kannattaa ajatella, mutta kuka nytkään voi tietää 10 vuoden päästä olevia asioita tarkasti? Eivät edes talousgurut. Monesti nuorena kuvittelee, että sitten itse saa heti rahakkaan työpaikan, mutta nykyisin se on varmaa vain lääkäreillä.
Asuntolainaa maksoin sitten 17 vuotta, ja joka maksuerällä saattoi katsella seiniä ympärillä, ei tuntuneet maksut mahdottomilta.
Opintolainan maksu on kuin maksaisi kuollutta lehmää, tai oikeastaan navetallista ammuja.
Lisäksi opintolainani korko oli yli 5% kun asuntolainan oli 3%. Ja kyllä sadan tonninkin asuntolaina ihan kiitettävän kokoinen on, kun sitä ikänsä maksaa. Ja tiedän mistä puhun, sillä olen erilaisia lainoja 30 vuotta maksanut. Nuori katsoo asioita eri perspektiivistä.
Ja vielä lopuksi: nyt minulla on yliopistotutkinto, ja silti olen toistaiseksi työtön. Eli ei pelkkä tolkuton koulutus tuo ketään vihreiden niittyjen äärelle jossa raha kasvaa puissa. Silti koulutus tuo käsityksen esim. rahan arvosta, ymmärtää ainakin sen, että iso laina on oikeasti maksettava, ja vekselivetoinen auto ei oikeasti tuo statusta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tezz______- kirjoitti:

Hei!

En löytänyt mistään tietoa, että kun opintolaina on 300 euroa, niin onko se pakko nostaa kokonaan.

Eli voinko nostaa lainaa esim. 100e tai 200e. Tuo kolmesataa kun on ihan liikaa, enkä haluaisi olla hurjasti velkaa pankille (ymmärtääkseni omasta pankista haetaan se laina).

Kuitenkin, jos joka kuukausi 300 euroa velaksi kerryttää vuodessa 3600 euroa. Hyi s**tana!

Luin kuitenkin jostain, että laina olisi kahdelle kuukaudelle eli esim syys-loka ja marras-joulu. Silloin 300 euroa olisi ok.

Tähän keskusteluun saa kertoilla muitakin fiiliksiään opintolainasta, koska itseäni ajatus kauhistuttaa, muttei riitä millään energia töihin opiskeluiden ohella :P

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu