Myydään Lk. Collie

*tähdellinen

Myydään 3-vuotias lyhytkarvainen Collie pitovaikeuksien vuoksi (opiskelen ja käyn töissä). Kyseessä erittäin kiltti ja tottelevainen narttukoira, joka tulee kaikkien koirien (ja ihmisten) kanssa toimeen.

Myyn tosiaan koirani ainoastaan ajan puutteen vuoksi. Koira on yksin pienessä yksiössä noin 10h päivässä :/ Koira on muuten todella ihana ja miellyttämisenhaluinen. Ei mitään ongelmia ole koskaan ollut. Kyseessä on kyllä herkkävatsainen tapaus, mutta vaivat pysyy kurissa kun se saa Hillsin kuivamuonaa.

Tulevalta kodilta odotan, että koirani tulisi saamaan siellä paljon aktivointia lenkkeilyn tai muun harrastustoiminnan muodossa. Tulevan kodin tulisi olla länsi-suomen suunnalla, jotta pääsen itse välillä katsomaan ja pystyn seuraamaan koko toimintaa. Haluan myös olla aktiivinen myynnin jälkeenkin ja auttaisin aina tarvittaessa koiran hoidossa.

Otathan yhteyttä jos pystyt tarjoamaan hyvän kodin.
(Kasvattaja oli sitä mieltä, että lopetan koiran mieluummin kuin etsin sille toisen kodin, niin siksi myös tätä kautta yritän saada koiralleni uutta kotia. Joten ei asiattomia kommentteja tähän liittyen, kiitos!)

Sähköpostini on: [email protected]

10

3347

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kasvattaja

      Ilmoitit varmaankin kasvattajalle jo?

      • *Tähdellinen

        Joo kyllä olen puhunut kasvattajan kanssa asiasta.


    • nahka-c

      Nimellinen korvaus on sopiva hinta,valitettavasti.Laita ilmoitus myös Apula:an.

    • itylo

      Onko tällainen oikea palsta myydä koiraa? Muutenkin omaan korvaani kalskahtaa pahalta, kun koira "myydään". Sillehän pitäisi etsiä arvoisensa koti, ei siis myydä mihin tahansa kuin esine.

    • mitä ihmettä

      Miksi kasvattaja oli sitä mieltä, että koira pitäisi lopettaa? Onko koirassa jotain vialla? Vai tarkoititko, että kasvattaja olettaa sinun mielummin lopettavan koiran, kuin etsivän sille kodin?

    • lskdhfALSDK

      millä lailla herkkävatsa, tai siis onko pahakin? onko saanut jo kodin vai vieläkö etsii?

    • Ihmetyttää vaatimus

      Miksi näin?

      ::::::Tulevan kodin tulisi olla länsi-suomen suunnalla, jotta pääsen itse välillä katsomaan ja pystyn seuraamaan koko toimintaa.::::::

      Jos koiran myy, niin eikö silloin siitä luovuta? Miksi entisen omistajan pitäisi päästä osallistumaan koiran elämään? Minä en ainakaan ottaisi edes ilmaiseksi sellaista koiraa, jonka ex-omistaja osallistuisi koiran elämään enää luovutuksen jälkeen.

      Ymmärrän kyllä, että alussa ollaan mukana ja niin varmistutaan, että koiran uusi koti on juuri sellainen, mitä on luvattu, mutta ei yhtään pitempään, kuin kuukausi. Sen jälkeen molempien niin halutessa yhteyttä voi pitää puhelimella ja sähköposteilla. Koirallekin saattaa olla stressaavaa, jos entinen rakas isäntä tulee sen elämää sekoittamaan uuteen paikkaan. Koiralla on myynnin/luovutuksen jälkeen uusi elämä ja uusi isäntä, eikä mikään entinen enää kuulu sen elämään.

      Entisen omistajan on hyväksyttävä, että heidän yhteiselämänsä on päättynyt.

    • Hei,

      Olen pitemmän aikaa miettinyt koiran hankkimista. Olisin kiinnostunut näkemään ja tutustumaan koiraan. Asun maalla ja minulla on 3 lasta joka toinen viikonloppu ja kesäajat, joten koiran tarvitsee olla joko pentu josta sen opettaa tai sitten koira jonka saa varmasti tottuun lapsiin ja ihmisiin. Asun Tampereella ja en näe estettä etteikö vanha omistaja voisi olla mukana koiran elämässä jatkossakin. Ota yhteyttä mikäli vielä olet halukas luopumaan koirasta ja näemme, onko minun mahdollista ottaa ja sijoittaa kyseinen yksilö kotiini. Hyvä kesän jatkoa

    • 8kk sitten

      Eiköhän uusi koti ole jo löytynyt, ilmoitus laitettu 5.10.2011.

    • :D huomasin itsekkin, että kyseessä oli vanha ilmoitus... en vaan pystynyt poistaan viestiäni :D hyvää kesänjatkoa 8kk sitten :D

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      871
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      92
      838
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      726
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      3
      680
    5. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      1
      564
    6. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      56
      551
    7. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      184
      539
    8. Meinasin tukehtua juomaan :D

      ihan jäätävä maha sulla 🤣🤣🤣 m-n ihmekö kun oot sinkku
      Ikävä
      61
      533
    9. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      70
      533
    10. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      24
      506
    Aihe