Uskomuksen ovat jokaisen ihmisen elämän perusta. Uskomuksia on monenlaisia ja toiset vain eivät liity mitenkään todellisuuteen. Minä ateistina uskon yhteen jos toiseen asiaan jatkuvasti esim. juuri nyt uskon, että autoni on pysäköitynä taloni eteen tai että kotiavaimeni ovat keittiön pöydällä tiskikoneen päällä paikassa johon minä ne viimeksi jätin. Kaikki nämä uskomukset ovat hyödyllisiä ja kyky näihin uskomuksiin on edesauttanut ihmiskuntaa merkittävästi. Myös kivikautinen ihminenkin uskoi moniin asioihin ja uskomukset hyvinkin konkreettisesti saattoivat pelastaa hänen henkensä. Kun ihminen oppi uskomaan, että jonkin näköesteen takana piilottelee mahdollisesti petoeläin niin hänen selviytymismahdollisuutensa paranivat merkittävästi. Uskomukset ovat näin ollen tarjonneet evoluutiossa merkittävän edut ihmiselle ja kun tämän ymmärtää niin pystyy käsittelemään uskomuksia juuri sellaisina kuin ne ovat primitiivisimmillään. Ne ovat lähes välttämättömiä kaltaisemme hominidilajin selviytymistaistelussa elinympäristössään.
Uskomusten toinen piirre on se, että ne ovat abstrakteja. Kyky uskoa kehitti ihmisen kykyä luoda mielikuvia asioista jotka eivät ole todellisia tai suoranaisesti aistein havaittavia. Kyky abstraktiin ajatteluun on perusedellytys tieteelle ja kulttuurin kehittymiselle. Saamme siis kiittää ihmisaivojen kykä uskoa monista asioista joita nykyihminen pitää itsestäänselvyyksinä.
Uskovaisten ongelma tässä asiayhteydessä nyt näyttäisi vain olevan se, että heidän uskonsa oppiinsa on lähinnä peruja tuosta primitiivisestä uskosta joka oli kriittinen yksilön selviytymisen kannalta. Kuolemanjälkeiseen elämään uskovat ihmiset ovat sisäistäneet jonkinlaisen abstraktiotason, jolla he käsittelevät kuolemaa samoin kuin luolamies uskoessaan piilottelevaan petoeläimeen. Ääritapauksissa uskomus joka ennen suojeli yksilöä tuholta on käännetty uskonnollisessa yhteydessä jopa häntä itseään vastaan mahdollistaen itsemurhan aatteen puolesta.
Ymmärtämällä uskovaisen kuolemanjälkeisen olotilauskomusten syvemmän olemuksen primitiivisenä itsesuojeluna on mahdollista ymmärtää miksi uskovaisten kanssa on niin vaikea keskustella asiallisesti. Heidän uskomuksensa ovat suoraan kytköksissä heidän itsesäilytyskokemukseen ja uskomusten kyseenalaistaminen kyseenalaistaa uskovaisen koko olemassaolon ja näin ollen usein käynnistää varsin kärkkään itsepuollustusmekanismin.
Elämä perustuu siis uskomuksiin, joista toisilla vain ei ole mitään kiinnekohtaa todellisuuteen.
Elämä perustuu uskomuksiin
11
127
Vastaukset
- Bånanza
Todellisuudessa leijumme avaruudessa aikalailla tietämättömänä, mistä tässä elämisen hommassa on kyse.
Todellisuus lepää kuitenkin myös tieteen armoilla ja jos ajattelit maailmankaikkeden äärettömäksi, joka on ilmeinen uskomus myös
ateisteilla, voimme kuitata ihmisen harjoittaman tieteen lähes huvittavaksi
rämpimiseksi tuossa mittakaavassa. Kun puhutaan ikuisuudesta, silloin
on myös rationaalisesti pakko kääntyä aivan uusille lehdille jotka sisältävät
Ihmisen järjen yli meneviä ajatuksia. Puhutaan uskosta Korkeimpaan älylliseen voimaan, joka on järjestänyt kaiken tarkkuudella, jota järkemme ei voi selittää.Toiset ihmiset ovat lisäksi herkempiä
sisäisesti ymmärtämään näitä asioita, erilaisten omien kokemusten kautta.- a.
Juu ja lisäksi : ´Syvä miete ilmoitti vastauksen olevan 42.
fufufufufufufu - huusivat Kristityt kädät Ristissä. "Todellisuudessa leijumme avaruudessa aikalailla tietämättömänä, mistä tässä elämisen hommassa on kyse."
Itse asiassa me tiedämme melkoisen paljon siitä, mitä meidän aisteillamme tai teknisin apuvälinein voidaan havaita. Olemme myös pystyneet päättelemään havaintojemme pohjalta yhtä ja toista maailmankaikkeuden olemuksesta.
Maailmankaikkeudessa voi kuitenkin olla paljonkin sellaista, mitä emme tiedä emmekä koskaan tule tietämäänkään rajallisten aistiemme johdosta.
On kuitenkin hedelmätöntä ryhtyä kuvittelemaan yliluonnollisia toimijoita ilman verifioitavissa olevia todisteita.
Toiset ihmiset ovat herkempiä uskomaan, toiset taas eivät.- -?
a. kirjoitti:
Juu ja lisäksi : ´Syvä miete ilmoitti vastauksen olevan 42.
fufufufufufufu - huusivat Kristityt kädät Ristissä.Eiks pädät??
- hallaluja
..." uskomusten kyseenalaistaminen kyseenalaistaa uskovaisen koko olemassaolon ja näin ollen usein käynnistää varsin kärkkään itsepuollustusmekanismin.... "
Myös ihmisen kyky sietää epätietoisuutta on puutteellinen.
Rationaalisesti ajatteleva tiedemies kykenee sanomaan:
" Emme vielä tiedä , on ko asia näin."
Uskovainen: " Raamatussa on ehdoton totuus."- R. Sitia
"Myös ihmisen kyky sietää epätietoisuutta on puutteellinen."
Tämähän on itseasiassa existentiaaliterapiassa varsin merkittävässä asemassa. Monille ihmisille on helpompaa hyväksyä oma olemassaolonsa jos sillä on jokin suurempi tarkoitus. Elämälle on helpompi löytää suunta ja fokus jos mielessä on jokin tavoite johon pyrkiä, uskonnot tarjoavat tällaisia helppoja malleja joihin ihmiset voivat samaistua. Ateistiset existentialifilosofit kuten Sartre tai Nietzsche taas painottavat kuinka ihmisen pitäisi löytää sisäinen rohkeus kohdata maailmankaikkeuden perimmäinen tarkoituksettomuus. Frankl taas on taas teistisen existentialismin (logoterapia) kannalla.
Kyllä sinänsä Nietzsche ja Sartre ovat minusta tässä huomattavasti loogisempia ja lähempänä totuutta. Toisilta vain puuttuu rohkeus myöntää itselleen olevansa merkityksettömiä.
"Elämä perustuu siis uskomuksiin, joista toisilla vain ei ole mitään kiinnekohtaa todellisuuteen."
Siinäpä se onkin onko jokin väittämä vahvistettavissa, edes jonkinlaisella objektiivisella todisteilla vai ei.
"Where did God come from? If we decide that this is an
unanswerable question, why not save a step and conclude that the origin
of the universe is an unanswerable question. Or, if we say God always
existed, why not save a step and conclude that the universe always
existed. There's no need for a creation. It was always here." -Carl Sagan.- -?
Wrong!
Time has a beginning!
Only the eternity is constantly! -? kirjoitti:
Wrong!
Time has a beginning!
Only the eternity is constantly!Ja mihin se tarvitsee jumalaa?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin2457607IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its2444643- 1711805
Vihjeitä kaivatusta
Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)741690- 711184
- 1341142
Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?61087Lieksa missä syy?
Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte128976Martina Jeopardyssa
Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy207951- 104925