kissanpentujen ruokkimiskysymyksiä

Meillä on nyt kaksi kissanpentua. Me syötetään niille kuivamuonaa ja märkää ruokaa ja herkuttelevat kermaviilillä, mutta ne selvästi haluaisi syödä ”ihmisten” ruokaa. Tulevat aina haistelemaan ja nuolevat lautasia puhtaaksi jos jätän ne jonnekin näkyville. olisi kova houkutus syöttää kissoille kaikkea, mutta huolettaa se että ne tottuisivat kerjäämään ja saamaan mitä haluavat ja sitten aikuisena lihoisivat (ovat sisäkissoja).
Sekin mietityttää että kuinka usein annan märkääruokaa. Tutut ovat antaneet aina kerran päivässä, joko illalla tai aamulla sitä, ja kuivaaruokaa aina tarjolla. Näin mekin nyt ollaan tehty kissojen kanssa, mutta näyttävät haluavan sitä enemmän, niin toiveikkaasti pyöriskelevät keittiössä kun siellä päin oleskelen.

Kuinka usein itse annatte kissoillenne märkääruokaa, ja mitä pitäisi tehdä tuon muun ruokkimisen kanssa? :) Antakaa muutenkin vinkkejä, mitä antaisin kissoille ja kuinka usein. Joku esim puhui keitetystä kananmunasta.
3120
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

meidän pennut ihan pieninä saivat märkäruokaa kolmesti päivässä, ja raksuja oli koko ajan tarjolla ja maitoa myös. nyt kun ovat pian 6kk, saavat märkäruokaa 4-5 kertaa päivässä. ei kissa syö liikaa, se syö vain nälkäänsä. ja jos raksusi ovat marketista, pentu ei saa siitä tarpeeksi tärkeitä ravintoaineita... että jospa alat lisäämään sitä märkäruuan määrää. onhan märkäruoka jota tarjoat kissanpennuille tarkoitettua? aikuisten purkkiruuat kun ei ole pennulle sopivia..

Äänestä

Pennuille ehdottomasti useammin ruokaa, kuin vain kerran päivässä! Pentua tulee ruokkia pienehköin annoskin 3-6 kertaa päivässä! Märkää ruokaa mielellään näillä kaikilla kerroilla ja raksuja vain leikeissä ja palkintointa. Kuiva ruoka ei ole hyvää ruokaa kissalle (liian suolaista, aiheuttaa mahdollisesti virtsaongelmia, koska kissat eivät juo tarpeeksi)

"Ihmisten ruoista" kissoille voi antaa vain lihoja ja maitotuotteita... Eli esim. jauhelihaa ja possupaloja... Jauhelihan ja possun voi antaa raakana, broilerin voi kevyesti kuumentaa päältä... Kalankin voi esim. keittää... Monet antavat kyllä linnut ja kalat raakoina, mutta ne voivat kuitenkin aiheuttaa joskus loisinfektioita. Kermaviilia ja raejuustoa voi myös antaa laktoosittomana. Meidän kissa ei kyllä raejuustosta ainakaan välittänyt!

Latzin penturuoka sopi meidän pennullemme, esim whiskasista se ei pitänyt. Nyt olemme alkaneet antamaan sille juuri raakaa jauhelihaa ja possusuikaleita ja niitä se kyllä rakastaa! Meidän kisu on nyt 7kk... Annamme sille kaksi kertaa päivässä kissanruokaa ja kerran lihaa.. Lihan olemme antaneet iltaisin, koska se pitää hyvin nälkää....

Pennulle jos syöttää tuota 1/3-ruokavaliota (eli 1/3 raakaalihaa, 2/3 kissanruokaa), pitää antaa tälle myös erikseen vitamiineja (esim. multicattia). Näitä saa kuitenkin antaa vain vähän, koska vitamiinien yliannostukset eivät nekään ole hyvä juttu! Minulle neuvottiin juuri antamaan mahd. 1/3 purkin annostuksesta. Ajattelin kuitenkin itse vielä soittaa eläinlääkärille ja kysäistä, ettei tule mitään ongelmia.

Suosittelen siis, että annatte pennullenne pentumärkäruokaa ainaki 4 kertaa päivässä ja voitte hyvin antaa aina kun pentu sitä pyytää... Sitten kun alkaa ikä lähennellä vuotta aletaan ruokintakertoja vähentämään... Aikuisellekin kissalle aion itse antaa 3 kertaa päivässä ruokaa! SItten sitä vain annetaan kerralla vähemmän... Minusta on vähän hölmöä ruokkia vain kerran, koska vatsalaukun koko on kuitenkin eläimellä rajallinen ja näin ollen nälkä tulee varmasti päivän aikana, koska ne eivät yhdellä kerralla jaksa syödä niin paljoa... Lisäksi kissalle tosiaan tulisi antaa ihan oikeaa raakaa/kypsennettyä lihaa joko joka päivä tai muutamia kertoja viikossa...

Eläinlääkäriltä kannattaa vielä kysellä juuri teidän kissallenne ruokinta vinkkejä, kun viet sen rokotettavaksi/leikattavaksi...

Niitä kaikkia juttuja ei toki kannata uskoa, koska he samalla myyvät tuotteitaan... JA esim. erilaisia kissanruokia on ihan kissanvärin mukaankin suunnilleen, eli järki mukana :D

Mutta tosiaan kissan mukaan, eli mitä kissa syö, niin sitä annetaan:) Kuivaruokaa ei kannata kovasti kyllä antaa, koska se ei ole kovin lähellä eläinten luontaista ruokavaliota.

Äänestä

Kissa on saanut ruokaa aina kun on pyytänyt. En laske montako kertaa päivässä. Nälkäänsä se syö. Nyt 7 kk ja syö vielä penturuokaa. Myös raakaa lihaa, jauhelihaa, kermaviiliä, kalaa ja kotiruokaa. Naksuja ja vettä aina tarjolla. Mielestäni kasvavalle kissalle voi antaa niin paljon kun vaan syö. Noin vuoden ikäisestä siirryn aikuisten kissojen ruokaan. Leikattu poika kun on, täytyy sitten katsoa ettei ala lihomaan liikoja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kisut124455 kirjoitti:

Meillä on nyt kaksi kissanpentua. Me syötetään niille kuivamuonaa ja märkää ruokaa ja herkuttelevat kermaviilillä, mutta ne selvästi haluaisi syödä ”ihmisten” ruokaa. Tulevat aina haistelemaan ja nuolevat lautasia puhtaaksi jos jätän ne jonnekin näkyville. olisi kova houkutus syöttää kissoille kaikkea, mutta huolettaa se että ne tottuisivat kerjäämään ja saamaan mitä haluavat ja sitten aikuisena lihoisivat (ovat sisäkissoja).
Sekin mietityttää että kuinka usein annan märkääruokaa. Tutut ovat antaneet aina kerran päivässä, joko illalla tai aamulla sitä, ja kuivaaruokaa aina tarjolla. Näin mekin nyt ollaan tehty kissojen kanssa, mutta näyttävät haluavan sitä enemmän, niin toiveikkaasti pyöriskelevät keittiössä kun siellä päin oleskelen.

Kuinka usein itse annatte kissoillenne märkääruokaa, ja mitä pitäisi tehdä tuon muun ruokkimisen kanssa? :) Antakaa muutenkin vinkkejä, mitä antaisin kissoille ja kuinka usein. Joku esim puhui keitetystä kananmunasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu