Tunnissa hankittiin miljoona. Salli minun nauraa.
Että Jutta kehtaa
Pekka Joro
46219
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 46
Vanhimmat
niin mä lapsilleni sanoi, että muistakaahan pitää silmällä asiaa sitten kolmenkymmenen vuoden kuluttua. Onnistuuko opintotukien maksu Kreikalta saatavilla rahoilla.
Tympeää, varsinkin tuollainen uho, kun ei vaan olisi lopulta tuho.
Alivaltiosihteeri M. Hetemäki oli sopimuksen takana.Lue ja tutki .
Kyllä siellä on talousihmiset näitä asioita junailemassa.
Oli kuka tahansa sopimuksen takana, niin eduskunta ei olisi saanut hyväksyä tuollaista pelleilyä. Me emme enää tuota näe, ja kuka meistä vielä silloin on elossa, emme varmaan ymmärrä enää koko asiaa. Mutta suurin osa meistä on jo autuaimmilla mailla! Eikö noilla päättäjillä ole ollenkaan maalaisjärkeä?
Heidät pitäisi velvoittaa asumaan vuosi vuokra-asunnossa, jossa korkea vuokra. Tulot saisi olla vuoden ajan kuukaudessa korkeintaan 1500 euroa. Säästöjä ei saisi käyttää. Sitten voitaisiin katsoa millaisia päätöksiä tekisivät!
Maksamme velkaa!
Suomi hyvittää Eu-
roopalle viime sotien
aikaiset uunileikit
Aatun kanssa!
Siksi maailma nauraa ja lujaa kuuluu varmaan korviisi.
Yrittävät pitää väkisin euron arvoa korkeana, että ei ryöstetty omaisuus haihdu tuhkana tuuleen.
Tuskin kuitenkaan onnistuvat siinä.
Ja meille köyhille se tietää lisää köyhyyttä!
Ei edes yhtä miljardia niistä Suomesta pois annetuista!
Ja nekin vasta 30 v kuluttuu!
Ja lisämaksut taas!
Ministeriön virkamiehet osaavat hommansa.
Harvoin S. Korkman heitä kiittää,mutta nyt kiitti ja kumarsi.
Odota ja katsele.
Sopimuksessa on paljon joka ei nyt aukene, mutta jos isompi kriisi tulee, niin moni vielä kiittää Juttaa
http://www.youtube.com/watch?v=R-NuhaeEqfk
Jälkiviisaus on yksi
suomalainen nerouden
ilmentymä!
Niin, ja porukassa ivallisesti nauraminen asialle, josta ei mitään ymmärretä.
Tämäkin pitää täysin paikansa.
Jospa aloittaja selostaisi meille minkälainen sopimus oli ja miten se käyttäytyy tulevaisuuden erilaisissa skenaarioissa?
Miksi sitä eivät kaikki ottaneet ja miten heille puolestaan käy jos talosu romahtaa?
Suomi on ainoa sisukas, joka sai (vesitetyt) vakuudet Kreikan tukemisesta.
Aasikin on sisukas, kovakalloinen ja itsepäinen.
Kolminkertainen HEI!-huuto Suomelle. HEI!-HEI!-HEI!
No. Joka tapauksessa Suomi on ainoa maa joka saa aikanaan rahansa täysimääräisinä takaisin jos ja kun Kreikan velat annetaan 40-prosenttisesti anteeksi. Tuon verran pankkipiirit ovat jo omiin päätöksiinsä laskeneet...
Ja tietysti sahanpolttajien puolueet vaativat että palovakuutuksen pitää tuottaa voittoa, vakuutuspetoksethan ovat heidän leipäänsä.
Rintaa täytyy nostaa, ainoa joka maksoi sotavelat.
Joka tapauksessa se syy, miksi esim Saksa ja Ranska eivät tuota samaa vakuutta ottaneet, oli että se olisi vaarantanut niiden AAA-luokituksen. Ne olisivat joutuneet lainaamaan markkinoilta kerralla tuon Kreikka-tukensa määrän joka on kymmeniä miljardeja heille. Se olisi aiheuttanut sellaisen pelkoreaktion markkinoilla että olisivat joutuneet heti käyttämään vähintään saman määrän ellei kaksinkertaista omien pankkiensa välittömään tukemiseen, sieltähän se Kreikan kupla on lähtöisin.
Vain Suomella oli varaa tällä kertaa...
on kaulaa myöten jo veloissa annettuaan rahaa niin monia kymmeniä miljardeja pois.
Koululaisilta ja vanhuksilta viedään Suomessa kaikki mahdollisuudet!
Annetaan lämpimiin maihin.
Suomi on paras maa asua ja elää.
Olen ollut "lutikkahotelleissa" ja kärsinyt *askataudeista nuorempana matkustellessani etelän maissa. Suomessa on puhdas luonto, siistit
hotellihuoneet jne. Jos haluan mennä ulkomaille menen ruotsiin,jossa
on vielä hieman siistimpää. Ja laivalla menen jos menen.
Tämä hulina loppuu nyt !
Muuten poljen jalkaa ja käytän sitä valtaa, joka minulle on suotu.
:) :) :) *****
Kamalasti keinuttaa tääl laivalla.
Tarkkana sitten sen jalan polkemisen kanssa. Turvallisinta polkea nousevan puolen jalalla. Luulisin.
Itse asiassa paremmin täällä ovat asiat kuin esimerkiksi Ranskassa ja Saksassa jos velkaantumisen näkymiä katsotaan. Ja kunhan tämä poliitikkojen kehittelemä kriisi saadaan sivuun, talous kasvaa kuten ennenkin. Taloudestahan ei ole tässä lamanteossa kysymys, vain huonojen poliitikkojen päättämättömyydestä hoitaa huonojen pankkiirien aiheuttama sotku.
Brittiläisten pankkien luokitukset putosivat eilen, seuraavana ovat vaarassa nuo ranskalaiset, sitten saksalaiset...
No niin, nyt ollaan siinä pisteessä että jos Ranska tukee valtion varoin Dexia-pankkia, sen luokitus laskee, joten se siitä miksi eivät ottaneet samoja vakuuksia kuin Suomi...
... ja Saksassa on jo suuri osa poliitikoista Suomelle kateellinen ja vaatii että Saksankin on saatava vakuudet Kreikka-lainoilleen, Merkel vastustaa koska tietää että tuohon järjestelyyn Saksalla ei ole varaa...
Olisitte te kaikki, jotka oman tyhmyytenne täällä näytätte, katsoneet eilen Eduskunnan kyselytuntia. Asia tuli täysin selväksi, se mitä on saatu aikaan, miten se vaikuttaa, miksi muut maat eivät voineet vaatia vakuuksia, ym. Selvää pässinlihaa, Urpilainen on tehnyt valtavan työn, harva taitaa ymmärtää.
Ja sille urvanalle, joka valitteli, että vasta 30:n vuoden kuluttua saadaan rahat takaisin, kysymys: eikö sinulla ole esim. lastenlapsia? Mekö vain, jotka tällä hetkellä täällä asumme ja elämme, olemme oikeutettuja vaatimaan? Eikö tulevaisuudella ole mitään merkitystä sinun maailmassasi?
Vakuudet ovat turvassa ja 30 vuoden aikana 880 miljoonaa euroa on 2 miljardia. Ne vakuudethan sijoitetaan.
Kyllä luulisi täältä jotain viisautta löytyvän, mutta eipä vain.
Seuratkaa politiikkaa, niin tiedätte mistä puhua ja mistä olla hiljaa, kunnes ymmärrys kasvaa.
onnistunut, ei tuullut maalia.
Kaikki nauroivat Jutta Urpilaiselle vielä enemmän kuin Paavo Lipposelle. Hitaat ovat höynötyksen kohteita.
Vielä se hymy hyytyy.Höhöttäjiltä.Kun aika kuluu
Tuollasista hatemailia kun laittaa, pitäisi sen perustua asiaan.
Muuten kusee vain omille kintuilleen.
Martti Hetemäki oli asian takana. Ja varmasti mukana oli kymmeniä talouselämän johtomiehiä valtionvarainministeriöstä.
Ajatelkaa kuinka paljon maallemme maksaa nuo ulkomailla olevat sadat sotilaat ?
miksi Perusuomalainen kysyi Jutalta: miksi naurettiin?,sopimukselle.
Kaikki nauroivat Jutta Urpilaiselle vielä enemmän kuin Paavo Lipposelle. Hitaat ovat höynötyksen kohteita.
Ykkösaaamun toimittaja Jari Korkki kysyi: "Valittiinko Paavo Lipponen D......
siellä SDP:n kokouksessa ... Kiinan keis...DDD.....
ehdokkaaksi presidentinvaaleihin?"
Myösi se naisihminen sen sieltä SDP:n kokkouksesta. :D
Muuten:
Rehn myönsi reilusti, että isoin VIRHE on tullut tehtyä siinä, että Kreikka pääsi EU:n jäseneksi.
Tässä tulemme Paavo Väyryseen, joka tiesi sen jo 20 vuotta sitten!
Olli Rehnkin kyllä kehui ja kiitti Paavo Väyrystä.
(Eihän Rehn ole koskaan Paavo Lipposta sietänyt, jonka ansiosta aikoinaan Paavo Väyrynen saatiin syrjäytettyä kaikesta hyvistä ansioistaan huolimatta.)
.
Lipposen ansiot ovatkin, PAHANteossa, sitähän se näyttää alusta alkain ja kouluaikoinaankin harjoittaneen, varmaan panivat kaikki opettajat kiittimet kyynärpäitä myöten risttin, kun Lopposen Paavosta päästiin.
Samoin teemme me kaikki suomalaisetkin!
voivat olla vaikeassa asemassa tuollaisten kaa.
Luokat ovat yläasteellakin suuria ja niissä on kaikenlaisia,
samoin niitten vanhemmissa.
saaha mustan näyttämää valkoiselta, ei onnistu kylläkään.
Tällä kertaa, vastoin omaa haluani, nostan Jutalle hattua.
Hänellä oli munaa tehdä tuo homma. Tuli mitä tuli.
Ainakin Hän herätti koko Euroopan ihmiset kysymään, MIKSI.
Monessa valtiossa veronmaksajat heräsivät ihmettelemään omien herranketaleittensa ja Pankkien rahavirtojen kytköksiä.
Jutta sohaisi sellaiseen pyhään asiaan, kun klobaalin talouselämän ja yksityisomistuksen symbioosin yhteiselämään.
Siihenhän on aina kuulunut se, että voitot kerää Pankkien omistajat, mutta tappioista vastuun kantaa veronmaksajat.
Tämä allianssi on ollut Pyhä rikkomaton lainalaisuus.
Tällaisissa asioissa kaikki liittyy kaikkeen. Sellaisia asioita on neuvottelupöydässä ja pöydän alla,, joista me pulliaiset emme edes unta osaa nähdä.
Uskonpa että täältä oman Hallituksen lähipiiristäkin annettiin vinkkiä vastapuolen neuvottelijoille, mieten asiaa pitäisi hoitaa.
Maamme media on aika yksityiskohtaisesti, ilkkuen, tiennyt vastaneuvottelijoiden tarpeet ja ehdot.
Omille toiveillemme on manattu kamalaa loppua. Koko Euroopan ja maailman talous romahtaa ja työttömyys kasvaa.
Jutta teki minkä pystyi. Ainakin tässä asiassa seisoi sanojensa takana, vaikka joutui astumaan Komisaarien varpaille pahastikin..
maiden edustajat ilkkuivat Suomen edustajille vielä enemmän kuin aikoinaan PaavoLipposen EU-presidenttiys-tavoitteille.
Minkään muun valtion edustajat eivat tuollaisia muka-vakuuksia h u o l i n e e t !
Sille Rehnille on väläytelty euroryhmän johtajan virkaa ensi vuoden kesällä, kun luxemburgilaisen Jean-Claude Juncker'in 6-vuotiskausi päättyy.
Rehn luulee sen saavansa, ja siksi ilkkui suomalaisia muiden mukana.
"Niin pieni ihmissydän on..."
Vasta historia näyttää toimittiinko oikein ja kuinka olisi pitänyt toimia, nämä on liian suuria kysymyksiä ymmärtää täysin..sen vaan sanon että kapitalismikin taitaa romahtaa markkinavoimien otteessa.
Toimi Kankaaniemi ilmoitti viikko sitten jättävänsä kristillisdemokraatit 30 vuoden jäsenyyden jälkeen ja ryhtyvänsä sitoutumattomaksi. Syynä ovat takauspäätökset, jotka Kataisen ykköshallitus KD mukanaan teki.
Puolueen puheenjohtaja Päivi Räsänen luonnehtii Kankaanniemen eroa kotisivuillaan julkaistussa kolumnissa "käsittämättömäksi ratkaisuksi".
- Toimi Kankaanniemen siirto sitoutumattomaksi oli ikävä yllätys. Aloitin 16 vuotta sitten edustajana hänen toimiessaan puolueen puheenjohtajana. Näiden vuosien ajan olen saanut paljon tukea ja neuvoja Toimilta. Keskinäinen luottamus on kantanut vaikeissakin tilanteissa, Räsänen kirjoittaa.
Räsäsen mukaan Kankaanniemi ei ennen lähtöään mitenkään ilmaissut olevansa eri mieltä hallitusohjelman linjauksista.
Eihän Toini ole edes kansanedustaja.
on varma siitä, mihin tänen johtajuutensa stoppasi.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/jungner-han-lopetti-yle-urani/art-1288419544012.html
Täällä on paljon pessimistisiä ajattelijoita. Mielestäni kannattaisi olla ylpeitä suomalaisuudesta tällä hetkellä. Nythän koko Eurooppa tuntee sen sisukkaan Suomen, joka aikoinaan velkansa itänaapurille maksoi ja nyt sisukkaasti piti puolensa tässä vakuusasiassa. Sisu on Suomen avainsana.
30 vuotta tuntuu kaukaiselta päätepisteeltä, mutta siinähän meillä on täysi syy pysytellä mahdollisimman terveenä ja elossa, jotta näämme miten nuo miljoonat palautuvat meille.DD
Uskon kyllä, että nämä vakuudet ovat ihan täyttä asiaa, niin hyvät kuin oli mahdollista saada.
HEH