Nettiin syntyy uusia valokuvaajille suunnattuja palveluja kiihtyvällä vauhdilla. Näiden tarkoitusperät vaihtelevat arvatenkin laidasta laitaan.
Suurimmassa osassa valokuvakilpailuja järjestävä taho on kerää itselle tai yhteistyökumppaneille ilmaiseksi kuvia. Kahden viime vuoden aika järjestetyissä valokuvakilpailuissa 95 %:ssa on säännöissä asioita jotka ovat valokuvaajan kannalta kohtuuttomia. Onneksi niiden määrä näyttää vähenevän.
Markkinamiehet ovat jo aikoja sitten huomanneet kuinka huonoja valokuvaajat ovat tuotteistamaan ja myymään upeita kuviaan, ilmiön ympärille kehittyy jatkuvasti uusia palveluja ja yrityksiä jotka keräävät rahat. Ei sinäänsä uusi ilmiö.
Säännöt sekä ohjeet valokuvakilpailuissa ja uusissa palveluissa on usein laadittu juridisen jargonin taakse, jota on maallikon usein hankala ymmärtää tai mihin lupautuu ja mistä luopuu. Valokuvaajalle myös sysätään erilaisia vastuita.
Ongelmaa emme voi poistaa, voimme sille tehdä jotain. Ehdotan sivuston luomista johon kerätään palveluntarjoajat joiden säännöt/ohjeet avataan selkokielisesti tekijöille, jotta on helpompi ymmärtää mistä on kysymys.
Jokaisen oma asia on loppukädessä, lataako kuvan palveluun jossa järjestäjä voi julkaista kuvaa korvauksetta tai jopa ansaita sillä.
Kuvakukkarollasi ruuhkaa?
6
112
Vastaukset
- tywreytrq
Yleisesti ottaen kuviaan ei kannata laittaa mihinkään palveluun, ellei siitä saa siedettävää korvausta. Muuten vain kismittää, kun näkee kuvansa jossakin julkaistuna, eikä siinä ole edes omaa nimeä alla.
- ei edes ilman
No riippuu vähän kuvasta. Voi ollakin ettei kuva kelpaa kenellekään edes ilmaiseksi.
- uiuurquryh
ei edes ilman kirjoitti:
No riippuu vähän kuvasta. Voi ollakin ettei kuva kelpaa kenellekään edes ilmaiseksi.
Siinä tapauksessa sitä ei kenellekään kannata muutenkaan näytellä.
- kiva fotoilla
toteampahan vaan, että tämä keskustelupalsta on otsikon "Harrastukset" alla. Turha siis täällä puhua valokuvaajista, tällä palstalla ihmiset keskustelevat harrastuksestaan.
- villi tikkari
"
toteampahan vaan, että tämä keskustelupalsta on otsikon "Harrastukset" alla. Turha siis täällä puhua valokuvaajista, tällä palstalla ihmiset keskustelevat harrastuksestaan. "
kysy puusalta, että liittyykö harrastaminen asiaan mitenkään :-) - Mesopotamia
Harrastajakuvaajana tämä on minulle tärkeä tieto ja odotan mielenkiinnolla jos tekisi sivun.
Sen verran arvostan harrastustani, ettei pelkkä nimen mainitseminen riitä korvaukseksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad1011785- 591160
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4421129- 1701043
- 58821
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän130814Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä49766- 84763
- 51708
- 57681