Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Hyvät vuokraehdot

Minulla on kämppiksenä nätti opiskelijatyttö, jonka kanssa olemme päässeet hyvään yhteisymmärrykseen siitä miten hän voi puolittaa osuutensa vuokrasta.

Olemme sopineet, että joka perjantai kun tulen kotiin klo 17, hän alasti ja sidottuna sänkyynsä ja usein silmätkin peitettynä. Minä käytän tätä vuokralaishuoraani niin pitkään kun sinä iltana haluan. Tyyliltäni olen kova ja nussin melko raivolla kaikkia hänen aukkojaan. Läiskin ja ruoskin häntä myös kovin ottein. Hän silminnähden nauttii tästä vaikka roolinsa mukaan uikuttaa vastaan kun esimerkiksi tungen väkisin kyrpääni hänen suoleensa. Session päätteeksi päästän hänet irti ja jätän makaamaan hikisenä ja spermaisena. Spermat laukaisen aina johonkin ruumiin koloon ja pistän hänen nuolemaan kyrpäni puhtaaksi.

Näiden sessioiden ulkopuolella käyttäydymme täysin kuin niitä ei olisikaan eikä välillämme ole mitään muuta intiimiä. Se miten tähän tilanteeseen päädyttiin onkin sitten jo täysin eri tarina.
25872
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

"Se miten tähän tilanteeseen päädyttiin onkin sitten jo täysin eri tarina."

Minä tiedän... te tapasitte toisenne kirjoituskurssilla!?

Äänestä

Mites hän pystyy itsensä sitomaan?!? Aika taitava morsian ;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kinkyvuokrananataja kirjoitti:

Minulla on kämppiksenä nätti opiskelijatyttö, jonka kanssa olemme päässeet hyvään yhteisymmärrykseen siitä miten hän voi puolittaa osuutensa vuokrasta.

Olemme sopineet, että joka perjantai kun tulen kotiin klo 17, hän alasti ja sidottuna sänkyynsä ja usein silmätkin peitettynä. Minä käytän tätä vuokralaishuoraani niin pitkään kun sinä iltana haluan. Tyyliltäni olen kova ja nussin melko raivolla kaikkia hänen aukkojaan. Läiskin ja ruoskin häntä myös kovin ottein. Hän silminnähden nauttii tästä vaikka roolinsa mukaan uikuttaa vastaan kun esimerkiksi tungen väkisin kyrpääni hänen suoleensa. Session päätteeksi päästän hänet irti ja jätän makaamaan hikisenä ja spermaisena. Spermat laukaisen aina johonkin ruumiin koloon ja pistän hänen nuolemaan kyrpäni puhtaaksi.

Näiden sessioiden ulkopuolella käyttäydymme täysin kuin niitä ei olisikaan eikä välillämme ole mitään muuta intiimiä. Se miten tähän tilanteeseen päädyttiin onkin sitten jo täysin eri tarina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu