Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Insestikeskusteluosio

Mx1

On siis poistettu. En ota kantaa siihen miksi tuon erään kirjoittajan toimista on näemmä tehty ilmoitus poliisille. Mutta ongelmallista on se, että kun tuon kaltaisia kirjoituksia, mitä Homqvist tänne liitti, niin se ainoastaan johtaa siihen että tavallisen kadunmiehen silmissä hypnoosin käyttö ja sen käyttömahdollisuudet ainoastaan hämärtyvät.
Ja vielä se, että tuo H. väitti ettei ole tehnyt mitään rikollista on myös hämäävää. Siis kaikki mitä ei ole mainittu rikokseksi, on siis sallittua, eettisyydestä välittämättä. Ja vetoamalla siihen, että tuohon toimintaan oli tämän kohdehenkilön suostumus. Miten tämä H. voi olla vakuuttunut pelkän puhelinkeskustelun pohjalta , että kyseinen kohdehenkilö on täysin terve ja tasapainoinen henkilö. Mitä mielestäni ei ole, luettuani hänen kertomuksensa H:n välittämästä linkistä!

12

227

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mursu83

      Minun ei pitäisi haaskata aikaani tähän pelleilyyn, mutta se on hämmästyttävää, että nyt olemme alkaneet puhumaan insestistä nyt. Tiedätkö sinä edes mitä sana tarkoittaa? Käsittääkseni Henriikka ei ole minulle mitään sukua, eikä hän ole alaikäinen. Miksi ihmeessä sekoitat sen tähän?

      "On siis poistettu. En ota kantaa siihen miksi tuon erään kirjoittajan toimista on näemmä tehty ilmoitus poliisille."

      No, mitään rikosnimikettä ei ole, eikä minua voida syyttää mistään. Tässä on kuitenkin jotakin, jota kirjoitin kyseisen ketjun aloittajalle.

      Tässä viesti jonka kirjoitin kyseiseen ketjuun:

      "Haluan todeta ystävällisesti, että ainoa asia mitä olette saavuttaneet tällä ketjulla on se, että minulla on oikeus syyttää teitä tarvittaessa *törkeästä* kunnianloukkauksesta ja panettelusta. Olen yksityishenkilö, ja minun nimeäni ei saa käyttää tälläisessä asiayhteydessä julkisesti, etenkään kun siinä ei ole mitään totuuspohjaa. Ketään ei saa syyttää, jollei häntä ole tuomittu rikoksesta. Olen jo ottanut tästä ketjusta ruudunkuvakaappaukset, joten sen sensuroiminen ei kannata. Ainoa mitä saavutatte tällä on se, että yritätte piilotella todistusaineistoa, joka on suomen lain alaisuudessa hyvin vakava rikos. Suosittelen ylläpitäjää pitämään sormensa irti tästä ketjusta, koska se aiheuttaa sinulle vain lisää ongelmia, koska lain mukaan vastuu on sinulla, ja työantajallasi Suomi24:llä."

      Ja minulla on todellakin nuo tallessa, samoin henkilön IP, joka voidaan saada myös Suomi24:ltä. Jos tästä koituu minulle turhaa vaivaa, minä teen sen hyvin selväksi, että henkilö joutuu vastaamaan syytöksistä.

      "Mutta ongelmallista on se, että kun tuon kaltaisia kirjoituksia, mitä Homqvist tänne liitti, niin se ainoastaan johtaa siihen että tavallisen kadunmiehen silmissä hypnoosin käyttö ja sen käyttömahdollisuudet ainoastaan hämärtyvät. "

      Millä tavalla se hämärryttää? Kaikki tuo on mahdollista, ja jopa erittäin hyödyllisiä henkilöille jotka tekisivät seksuaaliterapiaa hypnoosin avulla! Kylmät tilastot kun kertoavat että 30 prosenttia naisista ei ole saanut orgasmia koskaan! Pitäisikö näille naisille kertoa, että ei, ette saa saada apua asiaan, koska se on "epäeettistä", ja ihmiset ovat ennenkin pärjänneet ilman seksiä? He eivät saisi varmaan edes kysyä tätä seksiterapeutiltaan, koska se "hämäännyttäisi" hypnoosin käyttökeinoja?

      "Ja vielä se, että tuo H. väitti ettei ole tehnyt mitään rikollista on myös hämäävää. "

      Koska se ei ole. Se että vetoat *omaan* etiikkaasi jonakin moraalisena kompassina jonka mukaan kaikkien pitäisi elää, kertoo mielestäni hieman vinksahtaneesta ja vanhollisesta maailmankuvasta. Sinä voit pitää sitä paheellisena, mutta kuten onneksi sentään sanoit, kyse on sinun mielipiteestäsi. Se ei ole laki.

      "Mitä mielestäni ei ole, luettuani hänen kertomuksensa H:n välittämästä linkistä! "

      Mikä siinä viittasi mielenterveyden ongelmiin? Haluan oikeasti järkeviä perusteluita, koska muuten voimme puhua taas kerran herjauksesta. Se että Henriikka on nuori, hyvin menestynyt opiskelija, joka sattuu nauttimaan seksistä ei tee hänestä henkisesti epätasapainoista.

      Ystävällisin terveisin,

      Teppo S. Holmqvist

      P.S. Tästäkin keskustelustakin otetaan talteen kaikki tiedot.

      • Mz5

        Ensinnäkin, sinulla ei ole hallussasi kenekään IP-osoitteita, koska poliisi saa ne käyttöönsä oikeuden päätöksellä. Ja itsehän olet tänne nimesi laittanut, ja jokainen linkkiesi kautta saa tietää kuka olet .
        Jos tuo "Henriikka" nauttii seksistä, niin miksi ihmeessä hän kääntyy puoleeesi saadakseen skype-seksiä,luulisi aitoakin olevan saatavilla...

        "Ja minulla on todellakin nuo tallessa, samoin henkilön IP, joka voidaan saada myös Suomi24:ltä. Jos tästä koituu minulle turhaa vaivaa, minä teen sen hyvin selväksi, että henkilö joutuu vastaamaan syytöksistä"

        Täysin höpönlopöä tuo tekstisi, tällä palstalla on ollut suoria herjauksia nimeltä mainittuihin henkilöihin, ja huolimatta tutkintapyynnöstä, poliisi ei ole alkanut selvittämään asiaa. Ja miostä ihmeestä olsit saanut nuo IP-osoitteet haltuusi , ilman poliisin tai tämän sivuston ylläpitäjän yhteistyötä! Aivan höpöjä puhut!

        Ylläpitäjä voi antaa poliiisille IP-osoitteita , mikäli kyseessä on törkeä herjaus tai rikokseen yllyttäminen. Ja tässä kumpikaan ei päde.

        Olin tänään yhteydessä Oikeusministeriön virkamieheen tämän tapauksen tiimoilta ja kommentti oli että "voivathan ne "kalakukotkin kiekua", jos ei muuhun ole!

      • Huvittunut lukija...
        Mz5 kirjoitti:

        Tuolle H:lle vihje: Pistä pystyyn puhelinja 0700 jne ja otsikolla ensin orkku ja sitten torkku...johan kassakone kilisisi...!

      • joku x tms..
        Huvittunut lukija... kirjoitti:

        Tuolle H:lle vihje: Pistä pystyyn puhelinja 0700 jne ja otsikolla ensin orkku ja sitten torkku...johan kassakone kilisisi...!

        Tuossa joskus n. 10 -15 v. sitten eräs entinen hypnoosin käyttäjä kertoi avoimesti TV:n Ajankohtais ohjelmassa, miten hän oli käyttänyt seksuaalisesti hyväkseen opiskelijoitaan jollain henkisen kasvun kurssilla. Myös muutama noista hyväksikäytetyistä naisista esiintyi ohjelmassa. Ja äärettömän ahdistuneina!
        Kun tämä terapeutti, joka siirtyi hypnoosin käytöstä mandraan ja tantraan, oli tuossa selitystilanteessa lähes psykoottisessa stuportilassa, ja koitti selittää että hänessä on jokin musta aukko, joka laittaa hänet toimimaan näin.
        Mitään tuomiota tämä kentlemanni ei saanut, tuskin mitäänn sanktiota. Mutta maine taisi mennä taivaan tuuliin.
        Kyseinen herra on julkaissut monia teoksia alaltaan...mutta onneksi hän on pidättäytynyt hypnoosin mainitsemista eräänä aiempana työkalunaan.
        Nimeä en viitsi sanoa, sen verran hienotunteinen olen!
        Tämän tekstin ideana on siis herättää ihmiset havaitsemaan kuinka laaja-alaista seksuaalinen hyväksikäyttö on terapia-alalla, ja tähän skaalaan mahtuvat Tohtorismiehet maalliikkoportsariin...

      • Mx1..
        joku x tms.. kirjoitti:

        Tuossa joskus n. 10 -15 v. sitten eräs entinen hypnoosin käyttäjä kertoi avoimesti TV:n Ajankohtais ohjelmassa, miten hän oli käyttänyt seksuaalisesti hyväkseen opiskelijoitaan jollain henkisen kasvun kurssilla. Myös muutama noista hyväksikäytetyistä naisista esiintyi ohjelmassa. Ja äärettömän ahdistuneina!
        Kun tämä terapeutti, joka siirtyi hypnoosin käytöstä mandraan ja tantraan, oli tuossa selitystilanteessa lähes psykoottisessa stuportilassa, ja koitti selittää että hänessä on jokin musta aukko, joka laittaa hänet toimimaan näin.
        Mitään tuomiota tämä kentlemanni ei saanut, tuskin mitäänn sanktiota. Mutta maine taisi mennä taivaan tuuliin.
        Kyseinen herra on julkaissut monia teoksia alaltaan...mutta onneksi hän on pidättäytynyt hypnoosin mainitsemista eräänä aiempana työkalunaan.
        Nimeä en viitsi sanoa, sen verran hienotunteinen olen!
        Tämän tekstin ideana on siis herättää ihmiset havaitsemaan kuinka laaja-alaista seksuaalinen hyväksikäyttö on terapia-alalla, ja tähän skaalaan mahtuvat Tohtorismiehet maalliikkoportsariin...

        "Haluan todeta ystävällisesti, että ainoa asia mitä olette saavuttaneet tällä ketjulla on se, että minulla on oikeus syyttää teitä tarvittaessa *törkeästä* kunnianloukkauksesta ja panettelusta. Olen yksityishenkilö, ja minun nimeäni ei saa käyttää tälläisessä asiayhteydessä julkisesti, etenkään kun siinä ei ole mitään totuuspohjaa. Ketään ei saa syyttää, jollei häntä ole tuomittu rikoksesta. Olen jo ottanut tästä ketjusta ruudunkuvakaappaukset, joten sen sensuroiminen ei kannata. Ainoa mitä saavutatte tällä on se, että yritätte piilotella todistusaineistoa, joka on suomen lain alaisuudessa hyvin vakava rikos. Suosittelen ylläpitäjää pitämään sormensa irti tästä ketjusta, koska se aiheuttaa sinulle vain lisää ongelmia, koska lain mukaan vastuu on sinulla, ja työantajallasi Suomi24:llä."

        Itsehän olet tänne nimesi antanut ja linkit sivuillesi, turhaan siis möykkäät! Eikä kukaan ole sinua insestistä syyttänyt, vaan ja ainoastaan kyseenalaisesta seksuaaliterapiasta, mihin sinulla ei nähtävästi ole minkään valtakunnan koulutusta. Ainakaan Terhikistä nimeäsi ei löydy! Ja kuka täällä kirjoittavista olisi suomi24:n kanssa työsuhteessa? Taidat olla aika hakoteillä!

        Sanooko sinulle mitään ilmaisu eroottinen vastatransferenssi?

    • suggeri

      nonn niin.. laitan nyt oman kommenttini asiaan. olen itse ns. hypnoosin ammattilainen ja tehnyt monia..monia satoja juttuja hypnoosilla. suomessa hypnoosia ei ole luokiteltu kenenkään ammattityökaluksi, siis kuka tahansa saa hypnotiseerata ketä tahansa. jos joku antaa puhelimella vaikkkapa hypnoosin keinoin orgasmin, niin se ei ole rikos.
      lopettakaa jo siis vouhotus..

    • Mx#,..

      Sulle suggeri: Kun olet noin kokenut ammattilainen, kuten esität, niin luulisi sinun tietävän myös eettisen vastuun merkityksen. Totta puhut siinä että turhaa tämä vouhotus, mutta kun tuo Hra T.H. niin avoimesti ilmoittelee seksipalveluistaan, niin pakkohan siihen oli puuttua...
      Esim. prof. Lauerma on tietoinen tuon henkilön toimista jo ennekin...ja ei voi kuin päätään pyörittää tämän Suomen lainsäädännön suhteen.

      • Jaa-a vai niin

        Missä Lauerma on professorina?

      • vastaus...
        Jaa-a vai niin kirjoitti:

        Missä Lauerma on professorina?

        Toimii THL:n tutkijaprofessorina

    • suggeri

      kule ny. jos joku nainen haluaa kokea orgasmin vaikkapa hypnoosin keinoin puhelimen välityksellä, niin se ei ole rikollista. asia on ihan ok.
      tässä keskustelussa on mennyt ööveriksi se ajatus, että hypnoosilla voisi aivan kuin salaa vaikkapa käyttää toista hyväksi. no onhan näitä asioita tullut julki, mutta siihen ei tarvita hypnoosia . hypnoosi helposti liitetään salaiseksi voimakeinoksi, jota pelätään..heh..hee.
      itse en ole koskaan tehnyt hypnoosilla ko. asioita, esim. kylläkin syvähypnoosikohteilla voidaan hypnoosilla saada aikaiseksi esim. naisen orgasmi jos niin halutaan. moraalisesti kyseinen toiminta on minusta arvelluttavaa, niinkuin se näissä kirjoituksissa on tullut esiin.

    • suggeri

      Ja lopuksi vielä vertaus.

      On aivan laillista, että 18-vuotias nainen saa seurustella ja seksisuhteessa vaikkapa 90-vuotiaan miehen kanssa. Mikään laki ei sitä kiellä Suomessa. Moraalisesti joidenkin mielestä asia on paheksuttavaa.

      Lopetan nyt kommenttini tähän..

      • Ylimainio...

        Nyt kun luin tuon Teppo Holmqvistin kommentteja ja samalla etsin Googlesta hänen tietojaan, niin ei voi kuin hämmästellä.
        Toki on niin että lakikirjat sanovat toista kuin yleiset moraalikäsitykset.
        En voi kuin ihmetellä, miten kundilla on pokkaa laittaa tuollaisia tekstejä tänne, puhelin-skype-orkuista jne...ja vielä omalla nimellään!
        Luultavasti käy niin kuin edesmenneellä taiturilla, että jonot ovelta ulottuvat kulman taakse.
        Kuten Tieteellisen yhdistyksen jäsen, Pertti, "Veltto" Virtanen lauloi aikoinaan: Niilo Ylivainio, sä olet mainio....samaa skaalaa...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      94
      2485
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2173
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      83
      1829
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1621
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1586
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1565
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      34
      1528
    8. 60
      1396
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      89
      1319
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1254
    Aihe