Kanadassa

Kolme viikkoo vierahtany kun siivilla. Alkuun ahdisti ajatus vuodesta ulkomailla, mutta nyt jo tuntuu silta, etta taa vuosi menee varmaan liiankin nopeesti.
Oon alottanu tan uuteen kulttuuriin tutustumisen Kanadan lansirannikolta eli Vancouverista ja jatkan syksylla matkaani toiselle "reunalle" eli Montrealiin.
Ilmat on ollu perinteisen Vancouverilaiset eli satanu paljon! Taks viikoks luvattiin helteita, joten saa kaivaa shortsitkin vihdoin esiin.

Kaikki on niin paljon suurempaa taalla ja monikansallisuus yllatti pienen suomalaisen.
Via vuosi sitten en ois uskonu, etta musta on tahan, mutta taalla sita vaan ollaan!
Terveiset kaikille taalta rapakon takaa!
3362
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kyllähän täällä Vancouverissa viihtyy hyvin, nyt jo neljättä vuotta. Kaupungista ei paljon negatiivista sanottavaa löydy. Sijainti meren rannalla ja vuorten läheisyydessä on aivan loistava, Kanadasta ei toista yhtä hienoa kaupunkia löydy.

Mainitsemasi perinteinen vancouverilainen sää on sateinen, mutta kesät täällä on yleensä hienot, toukokuusta syyskuun loppuun on shortsikelit. Tämän vuoden kesäsateet on olleet lyhyitä kuuroja ja shortseissa on pärjännyt hyvin. Jos haluat kokea paljon sadetta, tervetuloa tänne vaikka tammikuussa. :-)

Äänestä
  • No sa kun oot jo niin kauan taalla elelly, ni nyt voisit antaa vahan vinkkeja, etta missa kannattaa kayda ja miten niihin kohteisiin parhaiten paasee.
    Ite oon ajatellu, etta haluisin nahda Vancouverin saaren ja Kalliovuoret.
    Vancouverin saarelle kai paasee helposti jollain lautalla tai jotain? Onkos sia jotain halpoja hostelleja tms, missa vois yopya, jos ajattelis oleskella enemman kun paivan sia.
    Entas sitten miten parhaiten paasis kalliovuorille (juna, bussi...) ja onkos sia sitten jotain hyvia majotusmahdollisuuksia, kun matkat kuitenkin kestaa melkein vuorokauden suuntaansa, ni ei ihan paivaks viittis menna :)
    Kiitan ja kumarran jos jotain konkreettisia vinkkeja saan!

    Äänestä

  • elamaa uudella mantereella kirjoitti:

    No sa kun oot jo niin kauan taalla elelly, ni nyt voisit antaa vahan vinkkeja, etta missa kannattaa kayda ja miten niihin kohteisiin parhaiten paasee.
    Ite oon ajatellu, etta haluisin nahda Vancouverin saaren ja Kalliovuoret.
    Vancouverin saarelle kai paasee helposti jollain lautalla tai jotain? Onkos sia jotain halpoja hostelleja tms, missa vois yopya, jos ajattelis oleskella enemman kun paivan sia.
    Entas sitten miten parhaiten paasis kalliovuorille (juna, bussi...) ja onkos sia sitten jotain hyvia majotusmahdollisuuksia, kun matkat kuitenkin kestaa melkein vuorokauden suuntaansa, ni ei ihan paivaks viittis menna :)
    Kiitan ja kumarran jos jotain konkreettisia vinkkeja saan!

    Sorry että en ole vastannut aiemmin, vietettiin porukalla pitkä viikonloppu Vancouver Islandilla. Suosittelen Tofinoa ja Uclueletia lämpimästi. Sinne pääsee käsittääkseni bussilla Nanaimosta. Victoriaan pääsee bussilla suoraan Vancouverista, lauttoja menee sekä Victorian lähelle että Nanaimoon. http://www.bcferries.com/

    Junista ja busseista ei ole omakohtaisia kokemuksia, omalla autolla on tullut liikuttua. Junalla matkustaminen on yleensä kallista, suosittelen Greyhoundia ja muita bussiyhtiöitä. Kalliovuorilla tärkeimmät nähtävyydet on Jasperin ja Banffin ulkopuolella, siellä voi olla vaikeaa pärjätä ilman autoa.

    Hostelleista ei ole kokemusta, ainoastaan telttailusta. Googlella kannattaa etsiä infoa, löysin itse osoitteet http://www.backpackers.ca/ ja http://www.hihostels.ca/

    Aivan loistavat Vancouver-sivut löytyvät osoitteesta: http://www.vancouver.hm/vanframe.html
    Kannattaa tutustua!

    Mukavia hellepäiviä sulle!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


elamaa uudella mantereella kirjoitti:

Kolme viikkoo vierahtany kun siivilla. Alkuun ahdisti ajatus vuodesta ulkomailla, mutta nyt jo tuntuu silta, etta taa vuosi menee varmaan liiankin nopeesti.
Oon alottanu tan uuteen kulttuuriin tutustumisen Kanadan lansirannikolta eli Vancouverista ja jatkan syksylla matkaani toiselle "reunalle" eli Montrealiin.
Ilmat on ollu perinteisen Vancouverilaiset eli satanu paljon! Taks viikoks luvattiin helteita, joten saa kaivaa shortsitkin vihdoin esiin.

Kaikki on niin paljon suurempaa taalla ja monikansallisuus yllatti pienen suomalaisen.
Via vuosi sitten en ois uskonu, etta musta on tahan, mutta taalla sita vaan ollaan!
Terveiset kaikille taalta rapakon takaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu