Meille tuli kaksi viikkoa sitten nyt 13 viikkoa vanha maatiaiskissan pentu, jonka ostimme tutuiltamme. Pentu on todella arka ja pelkää ihmisiä. Se viihtyy ikkunassa tarkkailemassa luontoa, mutta vaikkapa ohiajava auto tai vierestä pyrähtävä lintu saavat sen pomppaamaan ilmaan. Pentu on siis poika, ja jos sitä yrittää rapsuttaa, saa hirveän rääkäisyn, puraisun/raapaisun ja karkuun luikkivan kissan vastalahjaksi.
Olen yrittänyt monesti innostaa pentua leikkiin tai houkutella sitä lähelle makupalan tai lelun avulla, mutta ei onnistu! Jos vaikkapa kynnet pitää leikata tai terveys muuten vain tarkistaa tapaturmien varalta, niin se kissankiinniotto meneekin sitten pakostakin jahtaamiseksi, joka on haitallista, tiedän.
Kyllähän pentunen joskus saattaa innostua pyydystämään vaikkapa heiluttelemaani huiskaa, mutta sekin vaatii tuuria ja kärsivällisyyttä. Tuo innostaminen nyt sitten onkin ainoa konstini saada jotain kontaktia kissaan. Pentu oli jo kasvattajalla arka.
Kaikki perheenjäsenemme kohtelevat kissaa hyvin ja yrittävät pysyä kärsivällisinä, joka kylläkin joskus on vaikeaa... Ikinä emme kuitenkaan ole pentua satuttaneet, emmekä satutakkaan. Kasvattaja neuvoi kyllä olemaan kärsivällinen ja totuttaa pentua perheeseen, mutta sitähän tässä juuri yritetään!
Yhden ainoan kerran pentu on minun sylissäni käynyt, ja silloinkin raapaisi olkavarteeni kivat naarmut ;) Tulee haikea mieli, kun lukee niistä suloisista, leikkisistä ja ihmisrakkaista pikkukisuista, jotka halkeavat onnesta perheenjäsenensä nähdessään.
Sen vielä sanon, että kaikkien perheenjäseniemme jalat ja kädet ovat täynnä kynnenraapaisuja ja hampaanjälkiä. Että sellainen 13-viikkoinen kisuli meillä vipeltää!
Vinkit todella tervetulleita(:
Olen yrittänyt monesti innostaa pentua leikkiin tai houkutella sitä lähelle makupalan tai lelun avulla, mutta ei onnistu! Jos vaikkapa kynnet pitää leikata tai terveys muuten vain tarkistaa tapaturmien varalta, niin se kissankiinniotto meneekin sitten pakostakin jahtaamiseksi, joka on haitallista, tiedän.
Kyllähän pentunen joskus saattaa innostua pyydystämään vaikkapa heiluttelemaani huiskaa, mutta sekin vaatii tuuria ja kärsivällisyyttä. Tuo innostaminen nyt sitten onkin ainoa konstini saada jotain kontaktia kissaan. Pentu oli jo kasvattajalla arka.
Kaikki perheenjäsenemme kohtelevat kissaa hyvin ja yrittävät pysyä kärsivällisinä, joka kylläkin joskus on vaikeaa... Ikinä emme kuitenkaan ole pentua satuttaneet, emmekä satutakkaan. Kasvattaja neuvoi kyllä olemaan kärsivällinen ja totuttaa pentua perheeseen, mutta sitähän tässä juuri yritetään!
Yhden ainoan kerran pentu on minun sylissäni käynyt, ja silloinkin raapaisi olkavarteeni kivat naarmut ;) Tulee haikea mieli, kun lukee niistä suloisista, leikkisistä ja ihmisrakkaista pikkukisuista, jotka halkeavat onnesta perheenjäsenensä nähdessään.
Sen vielä sanon, että kaikkien perheenjäseniemme jalat ja kädet ovat täynnä kynnenraapaisuja ja hampaanjälkiä. Että sellainen 13-viikkoinen kisuli meillä vipeltää!
Vinkit todella tervetulleita(:
Vastaukset 1
Vanhimmat
Jos olette ostaneet kissan, vika taitaa olla sen menneisyydessä ja sen saamasta kohtelusta. Kissalle on saattanut jäädä traumoja jos sitä ollaan kohdeltu huonosti. Jokaisella lemmikillä on myös oma persoonansa, toiset ovat seurallisempia, toiset säikympiä