luulitko etten tunne
sitä enää
nenäsi hipaisua
nenäni päässä
sitä kuinka hiljaa
avaat kehoni oven
astut sisään
sormet sormieni lomassa
pikainen viipyvä halaus
selkärankani vierestä
olet jo menossa
ja minusta poissa
mielikuvitustako
vai todellisuutta
toisessa ulottuvuudessa
tässä saaressa
on oma taajuutensa
sitä enää
nenäsi hipaisua
nenäni päässä
sitä kuinka hiljaa
avaat kehoni oven
astut sisään
sormet sormieni lomassa
pikainen viipyvä halaus
selkärankani vierestä
olet jo menossa
ja minusta poissa
mielikuvitustako
vai todellisuutta
toisessa ulottuvuudessa
tässä saaressa
on oma taajuutensa
Vastaukset 9
Vanhimmat
Luodon sanojen taajuus
hivelee jännitystä,
näkymän
eksoottisuus avautuu
antautumisena
edesottamuksiemme
yksityiskohtia myöden
Demonin riivaama mies,
joka purkaa yksittäiset
tilanteet sisimmäiseen
dramaattisuuteen,
kuunnella muistikuvien
oikukkaita nauhoituksia
lausutuista sanoista,
punnita sanavalintoja
ja äänensävyjä
Kasvojen ilmeisiin ja
eleisiin verrattavat
heijastukset kelaavat
sisäisten silmien
kuumeiselle kuvaruudulle
lakonisen ja itsepetoksellisen
säestyksen
Lakastuneita valkoisia
tuomenkukkia tuulessa,
keveä ja tuoksuva
ilon ja riemun kuuro,
joka pian kuihtuu ja
kuristuu olemattomaksi,
sellainen johon mies ei
voi kiinnittyä
Olen yrittänyt olla olematta,
olen yrittänyt olla niin kuin en
olisikaan,
kaikki asiat,
kaikki ympärilläni,
kauniit humisevat äänet,
mutta en ole tanssinut askeltakaan
Puolittain läsnä,
heittää onnensa
menemään koettuaan sen,
viipyen ja muuttaen
tunteita ja ajatuksia,
unohtaen teot ja
tapahtumien heikot
ääriviivat
Silloin kun
tuoksuva metsä sulkeutuu
majan ympärille,
suu on täynnä hiuksia,
iho ihoa vasten tai
vartalo elää vartalon alla,
silloin suloisen puuskan vallassa
kaipaus huutaa kovimmin ja
kieriskelee vuoteellaan
kuiskaillen nimeään
Kamppailin
kamppailemasta päästyänikin
ollakseni hukkumatta,
ajautumatta karille,
kompensoimalla
vaistojen puutteen
kirjanoppineisuudella ja
ammatillisella arvovallalla
Minä heräsin
enkä tuntenut
huoneeni seiniä
enkä tuntenut omia
kenkiäni, jokin
vain virtasi solisten
labyrinttini lävitse ja
siellä ei ollut
sisäänkäyntiä eikä
uloskäyntiä
Kuvailla tunteiden tarvetta,
tulta joka tuhoaa kaiken,
joka leimahtaa ja sammuu
vailla huolenpitoa
vailla järjen kontrollia,
vaikka minulla on
hallussani sanat,
rytmi ja kaanonin soinnikkuus
tuoda kuva
totuuden silmänkantamattomuudesta
Syksy oli ohi
ja päivät kävivät
lyhyiksi,
ensilumi suli vielä
pois auringossa ja
maa oli jälleen paljas,
mutta yöt olivat kylmiä
ja vesi jäätyi,
kaikki runot olivat kuolleet
ja verho lopullisesti sulkeutui
Sisimpäni lävitse kulkee aina vaaleanpunainen muisto, elämän humalluttama ”runon lapsi”
http://www.youtube.com/watch?v=ergiBjqCciE
Minun piti vastata tähän runolla, runo runosta. Mutta totuus on että olen aivan järkyttävän sanaton tämän tekstin edessä. Seuraava on vain pienimuotoinen "yritelmä" ohjata laivaa edes johonkin suuntaan:
Anna minun olla lähellä sinua
en halua odottaa ensilunta
enkä ainakaan sen sulamista
anna minun kutoa varjoista valoa
ilman lopullisuuden verhoa
jokainen meistä punoo muistojen nauhaa
kuka missäkin väreissä
omani ei enää ole likikään vaaleanpunaista
kesä jakeli siihen tummia raitoja
Tällä luodolla on tarkoituksensa
olen siitä aivan varma
elämällä on minulle sinulle asiaa...
Tähän löytyy myös linkki:) of course:
http://www.youtube.com/watch?v=6PFEQQIfBlQ
Meinasin tipahtaa taajudelta
kunnes hokasin, että tipun mereen ja tein täyskäänöksen Kuuskajaskariin.
Vai onko se puuska..
Eniwei.
Löydät aina oikeat sanat saadaksesi minut jäämään koukkuun runoosi.
Niin nytkin.
Tohon en usko, sinäkö tipahtaisit
taajuuden pumpulipilveltä, ehei mua niin helposti huijata
muuta kuin toki lausumaan kaunein kiitokseni käynnistäsi:)
Täällä mettässä noi taajuudet vähän tuppaa häippäsemään...
Viritin uuden transistorin !!
Tykkään runostasi !!
...ja enemmänkin !
Hyvä! Muista etsiä kanava 1000006.2 se on suora sihti
sille komeetalle joka maata lähestyy, mää huuran megavooniin
joka aamu: et kyllä tipu tälle saarelle prkl! Tosin mulla ei ole hajuakaan
onko se hetki jo ohitettu vaiko vasta tulossa, ruorikello kun on jo pari viikkoa
näyttänyt aikaa 13.30. Teen sitten mitä tahansa kello on aina puoli kaks! Puoli kahden kiitos siis sinne metikköön:)
En osaa kirjoittaa vastausrunoa mutta olen kulkenut
luotorunojesi tietä ja ne ovat mieltä hiveleviä. Luonto
ja rakkaus ovat hyvä yhdistelmä, voiko tätä kauneimmin
enää kirjoittaa.
Luonnonystävänä saat plussapisteitä!
Liona:)
Luonto on ehtymätön elementti,
siitä voi ammentaa mittaamattoman määrän
sanoja, tosin toiston vaara piilee...siksi olenkin miettinyt
että pitäisikö vaihtaa sielunmaisemaa välillä, toki en tahtoisi
sitä tehdä koska sydämeni seisoo näillä rantakivillä, silmäni
etsivät yksityiskohtia kaislojen joukosta ja korvat, ne kuulevat
syysmyrskyn etenevän veden pinnalla....Jokin on tulossa...
Sinulle kiitokseni:)