Miksi romanit hakkaavat vaimojaan/naisiaan? Yleistää ei tietenkään saa ja valtaväestössä esiintyy myös tätä, mutta suurin osa tuntemistani käyttäytyy/on käyttäytynyt väkivaltaisesti kumppaneitaan kohtaan. Onko se osa kulttuuri ns. "nainen nyrkin ja hellan välissä" tms? Vai onko vain monilla taipumusta tälläiseen käytökseen? Ja miksi naiset hyväsyvät tämän..
Miksi?
vallu88
6156
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Miksi juuri kaaleet eli mustlaiset,eiköhän myö ns.kaajotkin tehdä sitä ihan samalkla tavalla.Heillä on lisäksi monia hyviä tapaja joita meillä kaajoilla on oppimista. Pöytätavat ja vanhempien ihmisten kunnioittaminen.Et taid tietää oikein mistä puhut. Samalla tavalla myö kaajotkin hakataan kun kaaleetkin. Kirjmita omalla nimellä ,äläkä minkään nimimerkin takana. et taida tosiaan tiet2ä mistä asiasta puhut! T: Sami Pellinen Kaaleiden ystävä jo koko ikänsä!
Yleensä sellainen ihminen hakkaa, jota on itse lapsena hakattu.
Kasvata lapset rakkaudella.
Tämä on ikävän yleistä suomessa, huom suomessa tarkoitan niin kaajeita kuin kaaleita olen nähnyt ihan tarpeeks molemmilta puolilta tätä mallia.
Itse en voi sietää sellaisia miehiä jotka lyö naista nyrkillä ja muuten väkivallalla, se on mielen heikkoutta ja pelkuruutta!
Naisilla on nykyään myös heikko itsetunto ja sen takia monet eivät koeta edes päästä pois tuommoisista miehistä ja jopa puolustavat niitä, olen tänkin kokenut kun olen välissä ollut.
kaaleen ystävä: Niinhän tekstissäni kirjoitin, että myös valtaväestössä tätä esiintyy, enkä ole yrittänytkään edes väittää että AINOASTAAN romanit tällästä harrastavat. Minulla on itsellänikin mustalaisystäviä, mutta vaikka heillä onkin hienoja tapoja, kyllä, ja hieno kulttuuri pääpiirteittäin, ei kai kaikkea tarvitse hyväksyä? Halusin vain kysyä asiasta, ja kyllä ystävässäänkin pitää ne huonot puolet pystyä näkemään. Eikä tämä todellakaan ole mitään mustalaisista pelkkää huonoa puhetta, arvostan ja kunnioitan useimpia, ja todellakin tiedän mistä puhun.
Mmm, tuo hakkaamisen välissä oleminen on pahatilanne..mutta siinä jos itsekkin näkee sellaisen hakkauksen, niin vaatii sekin rohkeutta väliin mennä..Ja mielestäni myöskään kulttuuri ei saisi syy tekijä tälläiseen olla.
no jo on kysymys,asun lähiössä missä asuu 32-romani perhettä olen asunut alueella koko ikäni 73v koskaan en ole kuullut edes huhuja että miehet olisivat olleet ilkeitä tai pahoinpidelleet naisiaan,tunnen alueen romanit kuin omat sukulsiseni olen siivonnut heillä korvausta vastaan 38vuottaa, nyt kun olen ikääntynyt ja kulkuni on heikentynyt,niin nuorempipolvi pitää minusta huolta käy kaupassa ja auttaa kaikella tavalla.
Satuja ja tarinoita.