Sims tarina

Joo, mun kirjoittama sims tarina (jälleen).
Liittyy kakkoseen ja kolmoseen. Kaikkea ei voi tapahtua simssissä!

Olipa kerran tyttö, jonka nimi oli Alyssa Dabon. Hänen äitinsä oli kuuluisa näyttelijä Jennifer Dabon, ja hänen isänsä tunnetun bändin basisti. Alyssa joutui olemaan usein yksin kotona, sillä hänen isällään oli joka kuukausi kolme viikkoa kestävä kiertue. Loput kuukaudesta hän oli kotona ja kertoi kiertueesta. Hänen äitinsä taas kiersi kaikella maailmalla mainostamassa tuotteita, ja lisäksi hänen äitinsä näytteli hittielokuvassa nimeltään: "Sebastian ja Elizabeth". Se kertoi kahdesta teinistä jotka rakastivat toisiaan, ja se perustui Romeoon ja Juliaan. Hänen äitinsä näytteli Elizabethiä. Lauantai ja sunnuntai olivat hänen ainoat vapaapäivät, jos leikataan pois hiihtoloma, joululoma, kesäloma ja syysloma.
Alyssa itse ei ollut millään tavalla julkkis.
Mutta eräänä päivänä:
Oli lauantaiaamu kello kahdeksan. Alyssa oli juuri herännyt. Hän kuuli miten hänen äitinsä valmisteli aamupalaa. Hän asteli portaat alas ja meni kylpyhuoneeseen pesemään hampaitaan. Hän harjasi niitä pari minuuttia, kunnes lopetti. Hän kävi aamupissillä, pesi kätensä sen jälkeen ja meni lämpimään kylpyyn. Alyssa olisi halunnut viipyä ammeessa ikuisuuden. Hän olisi halunnut asua siellä. Hän ajatteli, että olisi varmaan kivaa olla merenneito, vaikka niitä ei ollut. Alyssa nousi ammeesta ja meni keittiöön syömään paahtoleipää.
-Huomenta, nukuitko hyvin? Jennifer kysyi.
-Ihan hyvin, vähän nälkä vain, Alyssa vastasi.
-No syö sitten, Jennifer sanoi.
Alyssa otti lautaselleen Nesquik Duo -muroja.
Sitten hän huomasi kirjeen. Hän otti sen käteensä.
Vastaanottaja: Alyssa Erika Jennifer Dabon
-Mä en tiennykkää et mulla on noin pitkä nimi, Alyssa ajatteli.
Hän avasi kirjeen ja luki sen.
-JES!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Äiti, lue tää, äkkiä!!!
Jennifer otti kirjeen käteensä ja luki:
Hyvä Alyssa Dabon.
Olemme haastatelleet musiikinopettajaanne, ja hän sanoi että Teillä on ainesta laulajaksi. Pyydämme, että tulisitte Lapsitähti-laulukilpailun karsintoihin tänään kello 18:00 Bridgeportin Talent-talolla.
Ystävällisin terveisin,
Jonne Keitala, ohjelman juontaja.
-Haluatko sä mennä? Hän kysyi.
-Totta kai, tietysti, Alyssa sanoi.
-Bridgeport... Mutta mehän asumme Sunset Valleyssa. Sinne on tosi pitkä matka. Lisäksi meidän täytyy mennä hotelliin ja ottaa rahaa mukaan, Jennifer sanoi.
-Käy äkkiä valitsemassa juhla-asusi, niin lähdetään.
Alyssä juoksi hakemaan kaikista hienoimman juhla-asunsa, ja tuli yhtä nopeasti autoon.
Hän pakkasi sen matkalaukkuun ja laittoi turvavyön kiinni, ja Jennifer lähti ajamaan huippunopealla autollaan kohti Bridgeportia.
Seitsemän tunnin ajomatkan jälkeen he saapuivat Bridgeportiin.
Alyssa, joka oli nukahtanut takapenkille, heräsi kun ohi vilahteli autoja tämän tästä, nopeita ja hitaita, ja tööttäilyihin joita kuului ruuhkista.
He ajoivat ensimmäisen hotellin eteen ja maksoivat vain 5 § kummaltakin yhdestä yöstä ja menivät luksus-swiittiin.
-No niin, Alyssa, meillä on nyt kiire. Ensiksi meidän pitää laittaa sinun tukka hienosti. Ennen sitä menet suihkuun, sen jälkeen laitetaan tukkasi ja sitten syöt välipalakeksin ja sitten harjaat hampaat.
Ensin Alyssa meni suihkuun ja tuli sieltä kymmenen minuutin kuluttua.
Sitten Alyssa kampasi hiuksensa ja hänelle loihdittiin U-P-E-A kampaus.
Sitten hän söi välipalakeksin ja harjasi hampaansa. Sitten hän kävi vielä vessassa ja pesi kätensä. Sitten hän puki juhla-asun ja he lähtivät Talent-talolle.
Eteisaulassa oli kylmä. Sitten ovet avautuivat, ja osallistujat päästettiin sisään.
Kaiuttimista kuulutettiin osallistujen nimet, ja he menivät siinä järjestyksessä he menivät istumaan penkeille. Alyssa oli toisena. Hänen edessään oli tyttö.
Juontaja tuli hänen luokseen.
-No niin, ensimmäinen laulaja, hän on Elviira Kujatie Bridgeportista. Ole hyvä ja mene laulamaan.
Tyttö meni laulamaan ja Alyssa siirtyi hänen paikalleen, ja sitten muutkin siirtyivät. Tyttö lauloi laulun "Vanhoja poikia viiksekkäitä" ja sitten oli Alyssan vuoro.
-Ja nyt on vuorossa Alyssa Dabon, Sunset Valleysta.
Alyssa asteli lavalle.
Hän lauloi laulun Lintu.
Kaikki taputtivat Alyssalle, ja hän meni jonon perään.
Seuraava laulaja oli poika jonka nimi oli Arva Gustafsson, Twinbrookista.
Hän lauloi laulun Meksikon pikajuna, ja sitten oli tytön vuoro.
Hänen nimi oli Erica Boeda ja kotoisin Riverwievistä.
Hän lauloi laulun Daada-daa-da.
Sitten tuomarit antoivat pisteet.
Ensiksi pisteet annettiin Elviiralle. Hän sai 32 pistettä.
Sitten Alyssalle annettiin pisteet.
Hän sai 40 pistettä.
Sitten annettiin Arvalle. Hän sai 35 pistettä.
Erican pisteet olivat 34.
Alyssa, Arva ja Erica pääsivät semifinaaliin.

Miten tarina jatkuu? Sen pääset lukemaan seuraavasta osasta. Laitan kommentteihin linkin siihen.
Jokaiselta lukijalta toivoisin kommenttia, niin tiedän ketkä ovat lukeneet.
Ja jos joku väittää olevansa minä, niin kannattaa todistaa se.
065
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

MulkinOnSims kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu