Olenko normaali?

Alkuun kerron sellaisen asian, että olen vahvasti uskonnollisesta perheestä, ja meillä ei puhuta äidin kanssa mistään ns. naisten jutuista. Minulla myöskään ei ole siskoja joilta kysyä, kuin vain kaksi veljeä, eikä oikein ystäviäkään tai ainakaan niin läheisiä, että voisin näistä puhua. Olen 23 -vuotias nuori nainen, ja olen jo useamman vuoden miettinyt omaa kehitystäni. Olen aina ollut hoikka ja lapsena jopa laiha (nyt 168 cm ja 50 kg). Omasta mielestä fyysinen kehitykseni on ollut outo muihin verrattuna, kun minulle alkoi tulla karvoitus jo 9 -vuotiaana, joten odotin että kaikki tulisi nopeassa tahdissa, mutta sitten koko kasvaminen tuntui tyssäävän ja kuukautisetkin alkoi vasta 14 -vuotiaana, mutta on siitä asti tulleet joka kuukausi tosin kierto on epäsäännöllinen ja välillä vuodot on hirmu runsaat, mutta siinä määrässäkin on vaihtelua eli ei ole aina samanlaiset. Rinnat minulla alkoi kehittyä 12 -vuotiaana niin, että tuli sellaiset kovat patit nännejen alle ja nännit pullistuivat, mutta sen jälkeen ne on pysyneet samanlaisina, eli minulla ei ole rintoja oikeastaan vieläkään vaan ne on sellaiset lapsen/teinin rinnat. Ne vain alkoivat kehittyä, mutta sitten lakkasivat. Tuntuu että kaikilla muilla tytöillä luokallani karvat, rinnat ja kuukautiset tuli melkein yhdellä kertaa, eli tosi nopeasti joskus kun oltiin 10 -15 vuotiaita. Minulla tämä on vain ollut tällaista kummallista tipoittain tulevaa, ja oikeastaan kesken jäänyttä kehitystä. En näytä naiselta, enkä tunne oloanikaan aikuiseksi. En ole koskaan käynyt gynekologilla, sillä äiti saisi varmaan hepulin sellaisesta. Odotan vain, että pääsen eri paikkakunnalle opiskelemaan niin on hyvä syy muuttaa pois kotoa (joo, asun edelleen kotona) ja pääsen käymään viimein lääkärin tarkistuksessa, että saan tietää olenko ollenkaan normaali. Opiskelupaikka jäi kuitenkin taas saamatta, joten kysyn teiltä muilta, että onko kellään muulla kasvaminen ja kehitys ollut näin hidasta? Onko minulla jokin hormonihäiriö? Pelkään etten saa lapsiakaan ikinä. :(
22212
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Kehitys kulkee eri ihmisillä eri tahtiin. Sinulla on kuukautiset. Kaikilla ne eivät ole kovin säännölliset. Pääasiassa sinulla tuntuu tulevan kuukautiset jopa joka kuukausi eli ei hätää. Vuodon määräkin vaihtelee. Yleensä siihen vaikuttaa ravitsemus, erityisesti raudan ja D-vitamiinin saanti.

Olet hoikka, joten ei rintojenkaan tarvitse olla isot. Näkemällä ja tunnustelemalla gynekologi osaa tietysti antaa paremman arvion.

Äidille ei tarvitse kertoa lääkärissä käynnistä. Jos sinulla on työpaikka tai muuten tuloja, niin voit muuttaa nyt pois lapsuuskodistasi. Nämä esteet ovat sinun päässäsi. Toki ymmärrän sen, että jotkut vanhemmat haluavat lastensa olevan ikuisesti heitä palvelemassa ja heidän liekanarussaan. Silloin lapselta vaaditaan enemmän rohkeutta omille siivilleen lähtöön.

Äänestä
  • Olen työtön tällä hetkellä, ja vanhempani ovat hyvin kontrolloivia, enkä pysty lähtemään mihinkään omin päin. Siksi yritän kaikkeni, että pääsisin kouluun eri paikkakunnalle, niin voisin elää vähän vapaammin ja käydä lääkärissäkin tutkituttamassa itseni.

    Tiedän kyllä, että kehitys on yksilöllistä ja pidän hyvänä merkkinä sitä, että kuukautiset minulla kuitenkin on. Eniten mietityttää nuo rinnat, kun ne on samanlaiset kuin 12 -vuotiaana, ja olisi kai niiden jo tähän ikään mennessä pitänyt kasvaa? En nyt tarkoita, että toivoisin isoja rintoja, sillä ei niiden koolla ole minulle itselle mitään merkitystä, mutta kai pienten rintojenkin pitäisi olla pehmeät ja nännejen sellaiset ei ulkonevat?

    Minulla nännit ovat semmoiset pullottavat, tai nännipihat siis, ja nännit on hyvin pienet ja tulee esille oikeastaan vain kylmässä. Sekään ei haittaisi, mutta kun nämä ei edes tunnu rinnoilta, kun on vain kireä iho ja sen alla kovat pienet patit. Eihän rintojen sellaiset pitäisi olla ainakaan enää? Minusta nämä vain lähti kasvamaan, mutta sitten lopettivat, kun mitään muutosta koossa ja ulkonäössä ei ole tapahtunut ollenkaan, vaan ovat jo yli kymmenen vuotta olleet samanlaiset.

    Äänestä

  • Mie vaan kirjoitti:

    Olen työtön tällä hetkellä, ja vanhempani ovat hyvin kontrolloivia, enkä pysty lähtemään mihinkään omin päin. Siksi yritän kaikkeni, että pääsisin kouluun eri paikkakunnalle, niin voisin elää vähän vapaammin ja käydä lääkärissäkin tutkituttamassa itseni.

    Tiedän kyllä, että kehitys on yksilöllistä ja pidän hyvänä merkkinä sitä, että kuukautiset minulla kuitenkin on. Eniten mietityttää nuo rinnat, kun ne on samanlaiset kuin 12 -vuotiaana, ja olisi kai niiden jo tähän ikään mennessä pitänyt kasvaa? En nyt tarkoita, että toivoisin isoja rintoja, sillä ei niiden koolla ole minulle itselle mitään merkitystä, mutta kai pienten rintojenkin pitäisi olla pehmeät ja nännejen sellaiset ei ulkonevat?

    Minulla nännit ovat semmoiset pullottavat, tai nännipihat siis, ja nännit on hyvin pienet ja tulee esille oikeastaan vain kylmässä. Sekään ei haittaisi, mutta kun nämä ei edes tunnu rinnoilta, kun on vain kireä iho ja sen alla kovat pienet patit. Eihän rintojen sellaiset pitäisi olla ainakaan enää? Minusta nämä vain lähti kasvamaan, mutta sitten lopettivat, kun mitään muutosta koossa ja ulkonäössä ei ole tapahtunut ollenkaan, vaan ovat jo yli kymmenen vuotta olleet samanlaiset.

    Niin ja omasta mielestä olen aika karvainen naiseksi. Tietenkin sekin on yksilöllistä ja tummat on yleensä karvaisempia jne. mutta kun minä olen aika vaalea ja esim. kulmakarvat ja ripset ovat vähäiset ja vaaleat, ja käsikarvat ja kainalokarvat on myös vähäiset ja vaaleat, mutta sitten tuolta vyötärön alapuolelta karvoitus on kuin toisen ihmisen. Niin alapäässä kuin säärissä, paksua ja tummaa, paljon tummempaa kuin muualla... Siksikin mietin onko hormonit jotenkin sekaisin. :(

    Äänestä

Tuo on oikeasti tosi sairasta, jos terveydestä huolestunut ei saa käydä lääkärissä. Olet täysi-ikäinen, joten vanhemmillesi ei todellakaan kerrota lääkärikäynneistäsi. Tilanteesi kyllä oikeasti kuulostaa kuin joltain elokuvalta ("enkä pysty lähtemään mihinkään omin päin").

Mikä ihme siis äitisi mielestä lääkärikäynnissä on väärin? Voithan keksiä jonkin vaivan ja mennä vaikka yleislääkärillesi äitisi "luvalla" (tuo tiedän meininki on kyllä oikeasti tosi kieroutunutta...), ja siellä lääkärillä sitten kertoa mikä oikeasti mättää. Vai änkeekö äitisi vastaanotollekin mukaan? Minä kyllä noin sairaalloisista oloista lähtisin menemään, kyllähän Suomessa työtönkin rahaa saa jos vaan hakee töitä jne.

Mielestäni kannattaisi käydä lääkärillä, vaikka eivät nuo oireet VÄLTTÄMÄTTÄ tarkoita mitään. Voivat kuitenkin viitata johonkin hormonihäikkään. Olet kyllä tosi laihakin, joten rintasi voivat olla joko ihan luonnostaan pienet mutta syy voi myös olla se että laihuuden vuoksi hormonit eivät toimi ihan kunnolla. Ihan spekuloin siis vaan, en ole lääkäri...

Äänestä
  • Kai se gynekologilla käynti olisi paha äitin mielestä, kun näyttäisin alapäätäni vieraalle. En tosin ole koskaan edes vihjaissut hänelle että koen itselläni olevan jotain ongelmaa, sillä kuten sanoin meillä ei puhuta näistä. Ja kyllä äiti oli vihainen silloin, kun minulla kuukautiset alkoi. Ei huutanut tai sanonut mitään, mutta tiesin ilmeistä ja eleistä, että hän on vihainen. Sen enempää ei olla näistä asioista puhuttu edes, kun silloin vain kun kerroin hänelle, että kuukautiset alkoi. Tuntui että olen jotenki pettänyt hänet, kun kehtasin alkaa kasvaa ja kehittyä... En tiiä, vaikea selittää. Ei äiti silleen mikään tyranni ole ja huuda tai muuta vastaavaa, mutta kyllä mä aina olen rajani tiennyt, että mitä saan ja mitä en saa tehdä. Hän vaan osaa tehdä selväksi ihan sanattomastikin milloin on pettynyt minuun, ja isä myös.

    En pysty menemään salaa lääkäriin, sillä vanhemmat tietää mun kaikki liikkeet ja asutaan vähän syrjässäkin, eikä minulla ole autoa. Ehkä ensi kevään yhteishaussa tärppää ja pääsen opiskelemaan johonkin, ja voin itse päättää mitä teen.

    Olen myös lukenut että laihuus voi tehdä hormonihäiriöitä, mutta olen aina ollu laiha, ja en lihoa edes, vaikka syön ihan kunnolla. Joskus melkein luulen, että olen jotenki alitajuisesti oman mielen voimalla pysäyttänyt kasvuni, kun tiesin että vanhemmat ei tykkää kun tulen naiseksi. Ei minusta naista ole kyllä oikein tullutkaan.

    Äänestä

olet niin jumissa että kehosikin tilttaa ja mielesi voi sairastua myös.etsi netin kautta omaa asuntoa,et ole enää alaikäinen,usealla on iässäsi jo oma perhe kuten mulla.vanhempasi harjoittaa henkistä väkivaltaa ja painostusta mikä on sairaalloistaq ja väärin.ota elämäsi hallintaa ,kerro että olet jo aikuinen nainen ja otat vastuun elämästäsi-vaikka ilman heitä! mitä kehoosi tulee,ehkä alipainoisuus tai siro olemuksesi ei rinnoistasi tee sen isompia,nehän ivat rasvakudosta mm.ota elämäsi omaan haltuusi,hae tukea vartais ja keskustelupalstoilta ,käy mobilessa tai soita johonkin tukiverkostaoon.olisin sinuna enemmänkin huolissani henkisestä hyvinvoinnistasi enemmän kuin rinnoistasi.mutta tilaa salaa aika terveyskeskukseen tai vaikka soita sairaanhoitajalle ja puhu hänen kanssaan kehon tilastasi,he osaavat neuvoa! hyvä kun jo avasit vähän jo rakoa tilanteestasi!tsemmpiä

Äänestä

pahemmalta kuulostaa elinympäristösi paineet kuin fyysiset vaivat.pyri pois sieltä.sulla on hormonijuttuja.

Äänestä

mene hyvä nainen turvakotin taksilla ja puhu siellä oloi´stasi,sairasta touhua.ja käy sitten kääkärissä tai soita ensiapuun ja puhu huolistasi.tuo rikkoo jo ihmisen yksilövapautta ja ei kuulu suomalaiseen yhtesikuntaan -uskosta riippumatta.jos sulla olisi akuuttia verenvuotoa alapäästä,niin sittenhän sun olisi jo henkesikin takia mentävä lääkäriin näyttämään alapäätäsi.se on normaalia terveydenhoitoa,vanhempasi ja uskosi rikkovat jo yksilöoikeuksia ja vihaavat normaalia naiseksi kasvamistasi ja seksualisuuttasi.hae apua jostain vaikka puhelimitse,paha juttu henkiseltä kantilta,ei toi rintaongelma niin kauhelta kuulosta.pyöristyt joskus ja saat muotoja enemmän kun pääisit elämäään vapaasti.

Äänestä

Kiitti kaikille tuesta. Tiedän kyllä että tämä on tosi epänormaalia... Kai mä olen sellainen peräkammarinpoika, paitsi tyttö, mutta siis samanlainen. Kyllä mä kaikkeni teen, että pääsen muuttaan kotoa pois. Siksi sen toisella paikkakunnalla olevan opiskelun myötä olen yrittäny päästä pois, ettei tarttis loukata vanhempia, mutta jos opiskelupaikkaa ei ensi keväänäkään irtoa niin sitten mä lähden, vaikka sit menis välit poikki tai muuta. Huojentaa kuitenkin tieto, ettei nämä fyysiset jutut ole välttämättä mitään, eikä tarkoita sitä että jäisin lapsettomaks. :)

Äänestä

Parahin 'Mie vaan', tohdin vastata viestiisi, vaikka vastaukseni ei mitenkään liity naistentauteihin. Kuten joku vastaajista totesikin, enemmänkin on kyse muusta hyvinvoinnistasi.

Vaikuttaa siltä, että olet terve nuori nainen. Kuvailet hyvin tilannettasi ja onhan toki mahdollista, että stressi on vaikuttanut kehitykseesi. Kerroit, että ulkonäkö ei oikeastaan ole se mikä vaivaa, vaan asioiden hidas kulku. Lääkäri voi tosiaan asian tarkistaa ja saat rauhan asiasta.

Kunnioitat vanhempiasi, kuten meidän kaikkien pitäisi voida tehdä. Valitettavan monissa perheissä kuitenkin rakennellaan kulisseja, joiden takana on ahdasta elää. Luonnollisesti omassa perheessäsikin halutaan antaa hyvä kuva ulospäin ja on pyritty välttämään kaikkea, mistä omalla asuinseudulla voi joutua huomion kohteeksi. Pelkäät ihmisten (pienellä?) paikkakunnalla kehittelevän turhia juoruja, kun hyvän perheen tytär käy lääkärillä ties minkä syyn takia. Tästähän vanhemmat joutuisivat ihan pois tolaltaan.

En voi sanoa täysin ymmärtäväväni tilannettasi, mutta olen vähän kärryllä aikoinani seurattuani hiukan vastaavaa tapausta. Siispä uskon, että haluat vain luontevasti siirtyä elämässäsi eteenpäin pois vanhempiesi valvonnasta pahoittamatta heidän mieltään ja järkyttämättä heidän rakennelmiaan.

Jos syksynkään yhteishaku ei tuottanut tulosta, niin varmasti laitat hakupaperit heti kevään hakuun? Olethan hakenut useampaan paikkaan? Ehkä voit aloittaa opiskelemaan alaa, mikä ei tunnu ihan ykköseltä, ja hakeudut toisaalle myöhemmin? Jos omalla paikkakunnallasi ei ole esim. talouskoulua, voisit hakea tallaseen lyhyeen koulutukseen, jonka myötä voit muuttaa. Koulun aikana voi hakea töitä tai toista koulutuspaikkaa. Työkkärissä osattaneen kertoa kaikenlaisista opiskelumahdollisuuksista.

Tällä hetkellä työtäkään ei ole kovin helppo saada, mutta ehkäpä sinua kiinnostavalla alalla löytyisi edes lyhyt pätkätyö tai harjoittelujakso toisella paikkakunnalla. Pääsisit edes hiukan tuulettumaan jotenkin, mikä ei aiheuttaisi suurta pahennusta vanhempiesi silmissä.

Koeta keksiä jotakin sopivaa harrastusta, siksi aikaa, kun vielä asut kotona. Virkistää mieltä eikä seinät kaadu niskaan.

Sydämestäni toivon sinulle suotuisia suunnitelmia ja toiveiden toteutumista!

Äänestä
  • Juuri tuosta on kyse, että itseä kummastuttaa omassa kehityksessä sen hitaus, tai oikeastaan se, että se osittain vain alkoi muttei koskaan tullut loppuun. Eli olen ollut saman näköinen jo reilu kymmenen vuotta, rinnoista siis. Ne eivät näytä ja tunnu aikuisen naisen rinnoilta, enkä tarkoita sitä että ovat olemattoman pienet. Kyllähän pienetkin rinnat kuitenkin ovat pehmeät ja pyöreähköt aikuisena.

    Myös on kyse siitä, että haluan jotenkin sujuvasti siirtyä pois vanhempien luota loukkaamatta heitä, ja siksi opiskelu toisella paikkakunnalla olisi hyvä ratkaisu siihen. Kyllä minä kuitenkin tästä viimeistään ensi kesänä lähden, pääsinpä kouluun tai en. Pitää vain miettiä nyt talven aikana miten sen teen, etten loukkaa vanhempiani, sillä tahtoisin että asiat menee kivuttomasti. Kai he ovat ylisuojelevia tai jotain.

    Äänestä

  • Mie vaan kirjoitti:

    Juuri tuosta on kyse, että itseä kummastuttaa omassa kehityksessä sen hitaus, tai oikeastaan se, että se osittain vain alkoi muttei koskaan tullut loppuun. Eli olen ollut saman näköinen jo reilu kymmenen vuotta, rinnoista siis. Ne eivät näytä ja tunnu aikuisen naisen rinnoilta, enkä tarkoita sitä että ovat olemattoman pienet. Kyllähän pienetkin rinnat kuitenkin ovat pehmeät ja pyöreähköt aikuisena.

    Myös on kyse siitä, että haluan jotenkin sujuvasti siirtyä pois vanhempien luota loukkaamatta heitä, ja siksi opiskelu toisella paikkakunnalla olisi hyvä ratkaisu siihen. Kyllä minä kuitenkin tästä viimeistään ensi kesänä lähden, pääsinpä kouluun tai en. Pitää vain miettiä nyt talven aikana miten sen teen, etten loukkaa vanhempiani, sillä tahtoisin että asiat menee kivuttomasti. Kai he ovat ylisuojelevia tai jotain.

    On ymmärrettävää, että välität vanhemmistasi mutta kannattaa miettiä kuitenkin ensisijaisesti omaa hyvinvointiasi. Jos äitisi on niin sairas ettei päästä sinua lääkäriin, niin ei sinunkaan tarvitse mielestäni varoa ettet vaan pahoita hänen mieltään. Äidilläsi on selkeästi todella pahoja ongelmia naiseuden kanssa, eikä niiden ongelmien kantaminen ole sinun tehtäväsi.

    Ja sitä siis mietin, että päästäisikö äitisi sinut kuitenkin yleislääkärille? Jos se gyne vaan on "kielletty"? Eli keksisit jonkin tekosyyn jonka varjolla saisit "luvan" mennä sinne lääkärille. Ja sitten kertoisit sille lääkärille mikä sinua oikeasti vaivaa. Lääkärillähän on vaitiolovelvollisuus.

    Mutta totta on, että tuota fyysistä tilannetta paljon huolestuttavampaa on nuo elinolosuhteesi...

    Äänestä

hae apua joltain.hae työkokeilupaikkoihin tai lyhyihin kursseille edes kotta pääsisit pois ahdistavasta kodistasi.voit tulla äitisi kaltaiseksi henkisesti jos elät siellä heidän alaisenaan.välit poikki silläkin uhalla että et itse vinoudu.valitettavasti asioita jatketaan samalla nuotilla ja äitisi lienee ollut myös olosuhteiden uhri.jos naisten vaivoja ilmenee,niin pakkohan se on vieraalle mennä näyttämään omintaan,ja eikös äitisi ole lie sairaalassa synnyttänytkin? toivottasti sulla ei mene överikis vapaaksi päästyäsi,elikä liiankin lujaa,näin on myös käynyt ja terveellä lailla suhtautuminen omaan itseesi ja koskemattomuuteesi .

Äänestä
  • Minulle uutta tietoa että uskonto estää puhumasta naisten terveydestä
    kirjoituksesi näyttää olevan provo suomi 24 tasoa.

    Äänestä

  • Asiat selviksi kirjoitti:

    Minulle uutta tietoa että uskonto estää puhumasta naisten terveydestä
    kirjoituksesi näyttää olevan provo suomi 24 tasoa.

    Ajattelinkin että joku tätä provoksi alkaa sanomaan, ja pitkään harkitsin ennenkuin kirjoitin. Päätin kuitenkin kuvailla omia olosuhteitani hieman, kun muuten en varmaan olisi saanut muuta vastausta kuin "mene gynekologille".

    Ei uskonto tietenkään estä puhumasta yhtään mistään, mutta se on minun äitini tulkinta kai asioista. Ehkä ne ovat jotenkin hankalia asioita jutella hänelle, ja hän ei siksi halua niistä keskustella. Ehkä vanhempani pelkäävät, että tulen raskaaksi hyvin nuorena tai elän jotenkin siveettömästi. En minä tiedä mistä on kyse... Voit kai kuitenkin ymmärtää, että kaikki ihmiset ja perheet eivät ole samanlaisia, ja joissain voi olla erilaiset säännöt ja käsitykset siitä mikä on sopivaa.

    Aika rumasti vastasit minulle, ja ihmettelen jos olet itse uskova... Muita kiitän asiallisista vastauksista, ja kyllä minä tästä kotoa lähden pian ja hoidan omat asiani kuntoon. Ehkä kirjoituksistani saa negatiivisemman käsityksen koti-oloistani kuin mitä ne todellisuudessa ovat, mutta vaikea niitä on tarkkaan selittää. Onko sitten ylipäänsä kenelläkään niin, että vanhempien kanssa jutellaan kuukautisista ja kaikesta seksiin liittyvästä ihan normaalisti? Itse en ole koskaan sellaista havainnut.

    Äänestä

Ota nyt netti käteen ja varaa itsellesi aika sinne gynekologille. Lääkäriasemille kun voi tehdä ajanvarauksen netissä (terveyskeskuksiin ei). Kun sitten oika päivä koittaa, kävelet ovesta ulos, hyppäät bussiin ja menet lääkäriin. Jos äitisi alkaa penätä minne menet, sano vaikka meneväsi työkkäriin viemään jotain selvitystä. Ei se äidillesi kuulu mihin menet: olethan täysi-ikäinen. Suurin este tämän asian selvittämiselle olet sinä itse. Vaatii rohkeutta (tietenkin) kävellä ovesta ulos ja mennä hoitamaan asiansa, mutta siitähän sitä sitten karaistuu.

olet täysi-ikäinen, joten äidilläsi ei ole mitään laillista valtaa sinuun. Toki hän voi suuttua ja heittää sinut ulos kodistaan, mutta se ei ole ongelma: näitä tapauksia varten kunnan sosiaalitoimi kykenee järjestämään asunnon hyvinkin nopeasti. Kelalta saa sitten vuokranmaksuihin asumistukea. Mitään estettä siis ei ole sille ettetkö voisi jo nyt muuttaa omillesi. Et tarvitse siihen mitään opiskelupaikkaa. Kunnan asuntotoimistoon (tai millä nimellä se nyt meneekin) riittää sekin perusteluksi, että tahtoo pois kotoaan niin pian kuin mahdollista. Jos vielä kerrot, että äitisi on kiihkouskovainen ja kontrolloi sinua patologisen paljon, saat asunnon sitäkin nopeammin.

Äänestä

joo ,oma tahto ja tulepa jo isoksi.aikuinen nainen ja tottelet äitiäsi.mitä sitten kirjoitat tänne jos et hanki omaa elämää,ja käy lääkärissä.ehkäpä oikea palsta olisi ihmissuhdepalstat,eikä täällä.et koe kotioloasi ja oidon äitisi käytöstä aikuiselta eukolta epänormaaliksi niin kasvapa rauhassa kotohuomassa ja tottele kuuliaisesti kilttinä tyttönä koko loppuelämäsi äitiäsi-suurinta mahtia .kriisitoimistot olisi sulle se oikea palsta,ei naistentaudit,kun koet juttujesi perusteella olevasi tyrannimaisen äitisi pikkutytär.uskovaisissa piireissähän ne pahimmat seksijutut ovat todettu ja teiniraskaudet,primitiivisissä porukoissa.

Äänestä

Ymmärrän hyvin, herkällä ihmisellä läheisten mielipiteet voivat rajoittaa kauheasti tekemisiä. Kuulun samaan joukkoon. Lujuutta tarvitsisit kuitenkin. Aikuisen naisen on oikeus mennä gynekologille ilman että äiti rajoittaa.

Entäpä, jos varaat ajan jonkun muun asian varjolla terveyskeskus- tai yleislääkärille, ja siinä samassa kerrot gynekologiset pelkosi? Kirjoita asiasi vaikka lyhyesti ja ytimekkäästi paperilapulle, sisältäen myös kotitilanteen kuvauksen. Sitten vain tyrkkäät paperin lääkärin kouraan, niin ei jää sanomatta. Ei kai äitisi työnny lääkärin vastaanottohuoneeseen kanssasi? Hänellä ei ole siihen oikeutta.

Tosiasia on, että jos äitisi saa päättää seksielämästäsi, niin et saa varmasti ikinä lapsia. Biologiset esteet lienee aika epätodennäköisiä vielä tuossa iässä, kun hedelmällisyys on huipussaan. Mutta äitisi taitaa tykätä pitää pikkutyttönsä viattomana vauvana ikuisesti.

Itse olen aina ollut lyhyt ja enimmäkseen kevytkin. Rintani ovat olleet aina pienet ja nännit superpienet. Karvoja tuli alapäähän ja kainaloihin varhain, ja häpesin niitä. Kuukautiset alkoivat 13-vuotiaana, vaikka olin lapsen kokoinen ja näköinen muuten. Äiti vain huusi, että ei ole mahdollista.

Raskaana olen ollut kahdesti. Ensimmäinen oli abortti. En edes viitsi sanoa, mitä kaikkea syvästi uskovainen äitini silloin päälleni suolsi, olisin tarvinnut halausta, en henkistä väkivaltaa. Kadun että kerroin äidille. Toinen oli onnekseni keskenmeno. Lapsia en ole myöhemmin tehnyt, olen siihen henkisesti liian heikko.

Joka tapauksessa todennäköisesti olet ihan normaali nainen, vertailet itseäsi vain niihin uhkeampiin tapauksiin. Vaikka hormonisi heittäisivät vielä härän pyllyä, niin ne saattavat tasaantua iän myötä, niin ainakin itselläni. Kuukautiset tulevat säännöllisesti kaikista stresseistä, laihtumisista ja nälkiintymisistä huolimatta.

Itse ainakin olen vanhemmiten ollut ylpeä pienirintaisuudesta, niitä painovoima ei revi niin maata kohden kuten uhkeilla naisilla. Ja vasta puolivälissä neljääkymmentä tajusin, että olen jopa ollut sievä, ja saatan sitä olla jossain määrin yhäkin.

Yritä päästä vanhempiesi vaikutusvallasta, teet itsellesi palveluksen. Saatat tarvita terapiaa. Toivotan sinulle kaikkea hyvää.

Äänestä
  • Kiitos että kerroit itsestäsi, ajattelinkin että on muitakin samanlaisessa tilanteessa olleita ja olevia.

    Kirjoitin tänne siksi, kun oma fyysinen puoli aiheutti huolta, ja halusin vain tietää onko asiat menneet normaalisti. Useat tuntuu kuitenkin olevan sitä mieltä että suurempi vika elämässäni on kotioloissa. Olen itsekin sitä mieltä, ettei kaikki ole hyvin. Nyt tänään juttelin isoveljieni kanssa että tahtosin muuttaa omilleni, ja he lupasivat auttaa minua, myös vanhemmille kertomisessa ja asunnon löytämisessä ja käytännön jutuissa muuttoon liittyen, kuten muuttokuorman kuljettamisessa jne.

    Itse uskon että nyt tulee asiat kuntoon. :) Kiitos kaikille tuesta.

    Äänestä

  • Mie vaan kirjoitti:

    Kiitos että kerroit itsestäsi, ajattelinkin että on muitakin samanlaisessa tilanteessa olleita ja olevia.

    Kirjoitin tänne siksi, kun oma fyysinen puoli aiheutti huolta, ja halusin vain tietää onko asiat menneet normaalisti. Useat tuntuu kuitenkin olevan sitä mieltä että suurempi vika elämässäni on kotioloissa. Olen itsekin sitä mieltä, ettei kaikki ole hyvin. Nyt tänään juttelin isoveljieni kanssa että tahtosin muuttaa omilleni, ja he lupasivat auttaa minua, myös vanhemmille kertomisessa ja asunnon löytämisessä ja käytännön jutuissa muuttoon liittyen, kuten muuttokuorman kuljettamisessa jne.

    Itse uskon että nyt tulee asiat kuntoon. :) Kiitos kaikille tuesta.

    Hienoa, että olet jutellut veljiesi kanssa ja toivottavasti saat nyt asiat kuntoon!:)

    Äänestä

Hienoa! Ja hoida itseäsi. Olet vielä nuori, ja sinulla on elämä edessä. Me naiset olemme fyysisesti monennäköisiä, ja kuulut varmaan normaalivariaatioon. Mutta gynellä on silti tarpeen käydä säännöllisesti muutenkin. Ja saat samalla kysyttyä mieltäsi painavat asiat.

Mukavaa, että olet rohkaistunut hoitamaan asioitasi. Hyvää syksyä!

Äänestä

älä anna palaa sitten lian lujaa-vapauden huumassasi,monelle käynyt hassusti...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mie vaan kirjoitti:

Alkuun kerron sellaisen asian, että olen vahvasti uskonnollisesta perheestä, ja meillä ei puhuta äidin kanssa mistään ns. naisten jutuista. Minulla myöskään ei ole siskoja joilta kysyä, kuin vain kaksi veljeä, eikä oikein ystäviäkään tai ainakaan niin läheisiä, että voisin näistä puhua. Olen 23 -vuotias nuori nainen, ja olen jo useamman vuoden miettinyt omaa kehitystäni. Olen aina ollut hoikka ja lapsena jopa laiha (nyt 168 cm ja 50 kg). Omasta mielestä fyysinen kehitykseni on ollut outo muihin verrattuna, kun minulle alkoi tulla karvoitus jo 9 -vuotiaana, joten odotin että kaikki tulisi nopeassa tahdissa, mutta sitten koko kasvaminen tuntui tyssäävän ja kuukautisetkin alkoi vasta 14 -vuotiaana, mutta on siitä asti tulleet joka kuukausi tosin kierto on epäsäännöllinen ja välillä vuodot on hirmu runsaat, mutta siinä määrässäkin on vaihtelua eli ei ole aina samanlaiset. Rinnat minulla alkoi kehittyä 12 -vuotiaana niin, että tuli sellaiset kovat patit nännejen alle ja nännit pullistuivat, mutta sen jälkeen ne on pysyneet samanlaisina, eli minulla ei ole rintoja oikeastaan vieläkään vaan ne on sellaiset lapsen/teinin rinnat. Ne vain alkoivat kehittyä, mutta sitten lakkasivat. Tuntuu että kaikilla muilla tytöillä luokallani karvat, rinnat ja kuukautiset tuli melkein yhdellä kertaa, eli tosi nopeasti joskus kun oltiin 10 -15 vuotiaita. Minulla tämä on vain ollut tällaista kummallista tipoittain tulevaa, ja oikeastaan kesken jäänyttä kehitystä. En näytä naiselta, enkä tunne oloanikaan aikuiseksi. En ole koskaan käynyt gynekologilla, sillä äiti saisi varmaan hepulin sellaisesta. Odotan vain, että pääsen eri paikkakunnalle opiskelemaan niin on hyvä syy muuttaa pois kotoa (joo, asun edelleen kotona) ja pääsen käymään viimein lääkärin tarkistuksessa, että saan tietää olenko ollenkaan normaali. Opiskelupaikka jäi kuitenkin taas saamatta, joten kysyn teiltä muilta, että onko kellään muulla kasvaminen ja kehitys ollut näin hidasta? Onko minulla jokin hormonihäiriö? Pelkään etten saa lapsiakaan ikinä. :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu