:) komppaan Annikaa kuin myös janicaa

se on kyllä niin että ensinäkin Annika on just sitä mieltä ja rehelinen oma itsensä kuin myös kaikkine valituksineen just oikein rehelinen tunnetiloissaan kuin on. Kummallenkkin toivon tsemiä jatkoon ainakin joulukuule asti.

kaikkia joita ärsyttää /häiritsee neitokaisten käytös luulisi ymmärtävän että ongelma on katselijassa tai viralisesti "sanotuna " joko puuttuvat psyykiset työkalut itseltään tai on lukion psykka unohtunut. Hyvänen aika sentään jos aina joku ärsyttää tehän olette joka päivä jonkun muun kuten lehden, television. pelien jne. ohjailtavissa sekä ainoastaan reakoitte ilman ajattelua. Mutta mukavaa katseluiltaa ilman äärimäistä ärsyyntyneisyyttä :)
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Janica on ihana oma itsensä, joka käyttäytyy, niin kuin normaalin ihmisen kuuluukin. Annika on jotenkin niin vaurioitunut, oli oma oma itsensä tai ei, mutta jotain kunnioitusta toisia ihmisiä kohtaan PITÄISI olla! Melkein toivon, että Annikan pelleily on pelkkää feikkiä, toivon sydämestäni, että Anikan sydän kykenee tuntemaan muutakin kuin vihaa, katkeruuttaa ja kateutta.

"ongelma on katselijassa tai viralisesti "sanotuna " joko puuttuvat psyykiset työkalut itseltään tai on lukion psykka unohtunut. "
Kyllä Annikalta ne psyykkiset työkalut itseltään puuttuvat, tuon ikäisellä TÄYTYY olla muutakin tekemistä kuin puhua toisista pahaa.

Äänestä
  • No normaali ihminen ei pakonomaisesti tyrkytä peräänsä läskeille teineille sormeiltavaksi huomiota saadakseen...

    Äänestä

  • Joopadijoo kirjoitti:

    No normaali ihminen ei pakonomaisesti tyrkytä peräänsä läskeille teineille sormeiltavaksi huomiota saadakseen...

    Normaali ihminen ei myöskään ensimmäisenä mene mm. haistelemaan toisten sormia, niinkuin Annika teki!

    Janican työ on tuollaista, kaikki ei sitä hyväksy. Janica osaa tuntea empatiaa ja muitakin positiivisia tunteita, mutta Annikalta ei löydy mitään hyvää! Vai keksiikö joku jonkun positiivisen asian siitä? Mietin pääni puhki, mutta en löytänyt siitä synkästä ihmisestä mitään positiivista! Ajattelin, että no ainakin suhteissa siitä löytyy sitoutuvaisuutta toista kohtaa. Sitten tajusin, että tuohan on ripustautumista ja läheisriippuvaisuutta, ei siis löytynyt mitään hyvää Annikasta... Ei ole kaunis, ei ole hoikka, ei ole ystävällinen muille, valehtelee, feikkaa, varastaa, sielu on synkkä...

    Keksikää joku hyvä asia Annikasta, niin voin ajatella sitä, kun Annika seuraavan kerran valehtelee tai puhuu pahaa..

    Äänestä

´´Melkein toivon, että Annikan pelleily on pelkkää feikkiä´´

samaa toivon minäkin mutta pahaa pelkään että Annika on oikeasti halb inimene!

http://www.youtube.com/watch?v=i-AnNIhfQ4Q

Äänestä

""Annika keksi, että helvetin melko hyvistä oloista vielä tietämättömän Janican pitäisi vierailla kosteassa tuopakkapaikassa rangaistukseksi helvetin asukkien tekosista.""


Siis mitä, keksikö Annika eilen itse päästään tehtävän Janicalle ja itselleen, että piti mennä ulos Harminpaikkaan veteen tanssimaan?? Säälittävä ämmä, jos teki tuon tahallaan!!!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


:) kirjoitti:

se on kyllä niin että ensinäkin Annika on just sitä mieltä ja rehelinen oma itsensä kuin myös kaikkine valituksineen just oikein rehelinen tunnetiloissaan kuin on. Kummallenkkin toivon tsemiä jatkoon ainakin joulukuule asti.

kaikkia joita ärsyttää /häiritsee neitokaisten käytös luulisi ymmärtävän että ongelma on katselijassa tai viralisesti "sanotuna " joko puuttuvat psyykiset työkalut itseltään tai on lukion psykka unohtunut. Hyvänen aika sentään jos aina joku ärsyttää tehän olette joka päivä jonkun muun kuten lehden, television. pelien jne. ohjailtavissa sekä ainoastaan reakoitte ilman ajattelua. Mutta mukavaa katseluiltaa ilman äärimäistä ärsyyntyneisyyttä :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu