Onko kellään kokemusta hänen hoitomenetelmistä? Zapperoinnista ja munuaisten ja maksanpuhdidtuksest etc?
Hulda Clark
131
3388
Vastaukset
- Sitten voit lukea tä
"Jokainen lienee joskus kuullut yhdistyksestä nimeltä Skepsis, jonka tarkoituksena on edistää kriittistä ajattelua, kuten he itse asian esittävät.
Kuitenkin tätä Skepsiksen ”kriittisyyttä” tarkastellessa, tuntuu se kohdistuvan aina samanlaisiin asioihin ja ilmiöihin, kuten esimerkiksi rokotteita vastaan esitettyyn kritiikkiin, homeopatiaan, luontaislääketieteeseen sekä sen harjoittajiin.
Mielestäni Skepsis ei tiedä mitään kriittisestä ajattelusta, vaan sen koko toiminta perustuu aivan selkeästi kaiken muun paitsi virallisen totuuden lyttäämiseen ja mollaamiseen.
He vetoavat joka käänteessä tieteellisiin tutkimuksiin, mutta eivät ota huomioon, että on enemmän kuin yleistä nykypäivänä manipuloida tutkimuksien tuloksia sekä toteuttaa tutkimus tieteen etiikan vastaisella tavalla.
Tällainen korruptoitunut toimintapa on tullut ilmi esimerkiksi valheellisessa ilmastonmuutos-huijauksessa, johon liittyen vuoden 2009 lopulla hakkerin tekemä hyökkäys East Anglian yliopistoon paljasti ilmastotutkijoiden manipuloineen lämpötilatuloksia, jotta ne vastaisivat ”todellisia lämpötiloja”.
Mielenkiintoista on myös se, että Skepsis saa rahoituksensa jäsenmaksujen lisäksi valtiolta, eli siltä kannalta ajateltuna Skepsis tekee todella hyvää työtä käskettyä haukkuessaan perusteettomasti kaiken, mikä ei ole samassa linjassa virallisen näkemyksen kanssa.
jatkuu............... - Lue jatkokertomus
Sitten voit lukea tä kirjoitti:

jatkuu...............jatkuu..............
Skepsis ry. luokittelee itsensä tieteelliseksi seuraksi, mutta lähemmin tarkasteltuna Skepsiksen toimintatavat ja asioihin suhtautuminen eivät oikein täytä tieteen tunnusmerkkejä, joita ovat muun muassa kehittyvyys, kriittisyys, itsenäisyys (vallanpitäjät eivät saa ohjata tiedettä) ja itsensäkorjaavuus (tieto voidaan osoittaa vääräksi).
Turkulainen vapaa toimittaja Kari Salminen totesikin Skepsiksen kriittisyydestä Aamulehdessä (18.5.-09 sivu 18) seuraavasti:
”Skeptikoilla on puoliuskonnollinen missio: kaiken uskon vastustaminen tieteen nimissä. Skeptikko kieltää ennen kuin tutkii, ja kun se tutkii, hokemat kuten ”aivot”, ”kokeellisuus”, ”evolutiivinen” ja ”geenitutkimus” korvaavat tiedon”.
Skeptikot uskovat omien sanojensa mukaan, että:
• kaikki rokotteet ovat turvallisia (vaikkei niitä olisi koskaan edes testattu), ja että kaikki ihmiset pitäisi rokottaa vaikka ilman heidän omaa suostumustaan, eikä mitään rajoituksia rokotteiden määrään tarvitsisi antaa; jokainen maailman lapsi voitaisiin piikittää esimerkiksi 900 rokotteella annettuna samanaikaisesti, ja se olisi täysin turvallista ja hyväksi terveydelle
• monet puolivuotiaat vauvat tarvitsevat anti-depressiivisiä lääkkeitä. He uskovat, että tämänikäisille voidaan antaa rajaton määrä lääkkeitä samaan aikaan; masennuslääkkeitä, kolesterolilääkkeitä, verenpainelääkkeitä – vain GlaxoSmithKlinen tuotevalikoima on rajana!
• ihmiskeho ei ole kykeneväinen puolustamaan itse itseään mikro-orgasnimeja vastaan ja että ainoastaan rokotteet voivat pelastaa ihmisen virusperäiseltä infektiolta
• raskaana oleminen on sairaus, ja lapsen syntymä on lääketieteellinen kriisi (koska he vastustavat luonnollista synnytystä)
• hypnoosi on huuhaata. Tämä on kuitenkin lähinnä huvittavaa, sillä samanaikaisesti he itse ovat täydellisiä esimerkkejä valtamedian harjoittamasta mielenhallinnasta
• ei ole olemassa sellaista asiaa kuin tietoisuus; ainoastaan fyysiset aivot, jonka toimintaa ohjaa järki
• kypsennetyllä ruoalla on täysin samat ravintoarvot kuin elävällä, raa’alla ruoalla
• torjunta-aineet ja geenimanipuloidut ruoat ovat turvallisia, ja että mikä tahansa viranomaisten hyväksymä lisäaine on turvallinen; ei ole mitään hyötyä ostaa luomutuotettua ruokaa
• vedellä ei ole merkitystä kehon kosteustasapainoon
• kasvien tuottamat fytokemikaalit ja muut ravintoaineet ovat hyödyttömiä, eikä niillä ole minkäänlaista vaikutusta ihmisten terveyteen
• kännyköiden aiheuttama säteily ei ole missään määrissä vaarallista, ja että ihminen voi olla altistaa itsensä säteilylle miten pitkäksi aikaa tahansa ilman minkäänlaista vaikutusta
• aspartaami ja muut keinotekoiset makeutusaineet ovat täysin turvallisia riippumatta siitä, miten paljon niitä käytetään
• ihmiset ovat syntyneet puutteellisina mitä tulee kehon valmistamiin synteettisiin kemikaaleihin, ja että lääketeollisuuden rooli on paikata noita puutteita uskottelemalla ihmiset syömään heidän patentoituja pillereitään
• auringolla ei ole mitään vaikutusta terveyteen
• paraneminen lähtee ulkoapäin, keho ei osaa parantaa itse itseään, ja että jokainen, joka ottaa ottaa vastuun omasta terveydestään sen sijaan, että se olisi lääkärillä, on edesvastuuton
Näiden skeptikoiden epäilyväisyys on siis hyvin selkeästi valikoivaa. He voisivat sen sijaan alkaa tutkimaan onko todella mahdollista, että kun Boeing 757 kokoinen matkustajakone törmää betoniseinään, niin koneesta jää siihen ainoastaan parin metrin kokoinen, lähes täydellisen pyöreä reikä?
•••
Eri maiden virallisiin skeptikoiden seuroihin kuuluvia ihmisiä voitaisiin kutsua siis lähinnä luonnon vastustajiksi, tai vaikkapa valtion sponsoroimiksi vaihtoehtoisen tiedon lyttääjiksi. He ovat asettaneet itsensä niin korkealle, että pitävät vain omaa kantaansa absoluuttisena totuutena, eikä siitä sovi poiketa tai esittää kritiikkiä.
Mielestäni Skepsis ry on häpeäksi todellisille skeptikoille, niille, jotka aidosti edustavat ja toimivat ”skeptismi” käsitteen mukaisesti: Epäile kaikkea, ajattele omilla aivoillasi ja jatka etsimistä.
Lähde: Tiedot kerätty eri maiden skeptikko-yhdistysten sivuilta. Alkuperäinen lähde: http://www.naturalnews.com/028012_skeptics_medicine.html.
Kirjoittaja on jyväskyläläinen opiskelija." - 9876khvbkb

jatkuu...............Olet aivan oikeassa skepsis on täynnä sekopäitä, jotka puhuu vain pelkää valetta ja haukkuvat muita toisinajattelijoita.
Kaikki skeptikot pitäis vetää hirteen. - Höpön Löpön
Sitten voit lukea tä kirjoitti:
"Jokainen lienee joskus kuullut yhdistyksestä nimeltä Skepsis, jonka tarkoituksena on edistää kriittistä ajattelua, kuten he itse asian esittävät.
Kuitenkin tätä Skepsiksen ”kriittisyyttä” tarkastellessa, tuntuu se kohdistuvan aina samanlaisiin asioihin ja ilmiöihin, kuten esimerkiksi rokotteita vastaan esitettyyn kritiikkiin, homeopatiaan, luontaislääketieteeseen sekä sen harjoittajiin.
Mielestäni Skepsis ei tiedä mitään kriittisestä ajattelusta, vaan sen koko toiminta perustuu aivan selkeästi kaiken muun paitsi virallisen totuuden lyttäämiseen ja mollaamiseen.
He vetoavat joka käänteessä tieteellisiin tutkimuksiin, mutta eivät ota huomioon, että on enemmän kuin yleistä nykypäivänä manipuloida tutkimuksien tuloksia sekä toteuttaa tutkimus tieteen etiikan vastaisella tavalla.
Tällainen korruptoitunut toimintapa on tullut ilmi esimerkiksi valheellisessa ilmastonmuutos-huijauksessa, johon liittyen vuoden 2009 lopulla hakkerin tekemä hyökkäys East Anglian yliopistoon paljasti ilmastotutkijoiden manipuloineen lämpötilatuloksia, jotta ne vastaisivat ”todellisia lämpötiloja”.
Mielenkiintoista on myös se, että Skepsis saa rahoituksensa jäsenmaksujen lisäksi valtiolta, eli siltä kannalta ajateltuna Skepsis tekee todella hyvää työtä käskettyä haukkuessaan perusteettomasti kaiken, mikä ei ole samassa linjassa virallisen näkemyksen kanssa.
jatkuu...............Nk. Skepsis muistuttaa lääketieteen käyttämää "asiantuntijaa" Markku Myllykangasta.
Lääkäriliitto kun tarvitsee yhdenlaisen hullun maskotikseen, joka puhuu, että sylki suusta sen kuin roiskuu, mutta ei samalla sano mitään merkittävää tai tieteellisesti todistettua. - kannatetaan
9876khvbkb kirjoitti:
Olet aivan oikeassa skepsis on täynnä sekopäitä, jotka puhuu vain pelkää valetta ja haukkuvat muita toisinajattelijoita.
Kaikki skeptikot pitäis vetää hirteen.Kannatetaan
- mika3
Lue jatkokertomus kirjoitti:
jatkuu..............
Skepsis ry. luokittelee itsensä tieteelliseksi seuraksi, mutta lähemmin tarkasteltuna Skepsiksen toimintatavat ja asioihin suhtautuminen eivät oikein täytä tieteen tunnusmerkkejä, joita ovat muun muassa kehittyvyys, kriittisyys, itsenäisyys (vallanpitäjät eivät saa ohjata tiedettä) ja itsensäkorjaavuus (tieto voidaan osoittaa vääräksi).
Turkulainen vapaa toimittaja Kari Salminen totesikin Skepsiksen kriittisyydestä Aamulehdessä (18.5.-09 sivu 18) seuraavasti:
”Skeptikoilla on puoliuskonnollinen missio: kaiken uskon vastustaminen tieteen nimissä. Skeptikko kieltää ennen kuin tutkii, ja kun se tutkii, hokemat kuten ”aivot”, ”kokeellisuus”, ”evolutiivinen” ja ”geenitutkimus” korvaavat tiedon”.
Skeptikot uskovat omien sanojensa mukaan, että:
• kaikki rokotteet ovat turvallisia (vaikkei niitä olisi koskaan edes testattu), ja että kaikki ihmiset pitäisi rokottaa vaikka ilman heidän omaa suostumustaan, eikä mitään rajoituksia rokotteiden määrään tarvitsisi antaa; jokainen maailman lapsi voitaisiin piikittää esimerkiksi 900 rokotteella annettuna samanaikaisesti, ja se olisi täysin turvallista ja hyväksi terveydelle
• monet puolivuotiaat vauvat tarvitsevat anti-depressiivisiä lääkkeitä. He uskovat, että tämänikäisille voidaan antaa rajaton määrä lääkkeitä samaan aikaan; masennuslääkkeitä, kolesterolilääkkeitä, verenpainelääkkeitä – vain GlaxoSmithKlinen tuotevalikoima on rajana!
• ihmiskeho ei ole kykeneväinen puolustamaan itse itseään mikro-orgasnimeja vastaan ja että ainoastaan rokotteet voivat pelastaa ihmisen virusperäiseltä infektiolta
• raskaana oleminen on sairaus, ja lapsen syntymä on lääketieteellinen kriisi (koska he vastustavat luonnollista synnytystä)
• hypnoosi on huuhaata. Tämä on kuitenkin lähinnä huvittavaa, sillä samanaikaisesti he itse ovat täydellisiä esimerkkejä valtamedian harjoittamasta mielenhallinnasta
• ei ole olemassa sellaista asiaa kuin tietoisuus; ainoastaan fyysiset aivot, jonka toimintaa ohjaa järki
• kypsennetyllä ruoalla on täysin samat ravintoarvot kuin elävällä, raa’alla ruoalla
• torjunta-aineet ja geenimanipuloidut ruoat ovat turvallisia, ja että mikä tahansa viranomaisten hyväksymä lisäaine on turvallinen; ei ole mitään hyötyä ostaa luomutuotettua ruokaa
• vedellä ei ole merkitystä kehon kosteustasapainoon
• kasvien tuottamat fytokemikaalit ja muut ravintoaineet ovat hyödyttömiä, eikä niillä ole minkäänlaista vaikutusta ihmisten terveyteen
• kännyköiden aiheuttama säteily ei ole missään määrissä vaarallista, ja että ihminen voi olla altistaa itsensä säteilylle miten pitkäksi aikaa tahansa ilman minkäänlaista vaikutusta
• aspartaami ja muut keinotekoiset makeutusaineet ovat täysin turvallisia riippumatta siitä, miten paljon niitä käytetään
• ihmiset ovat syntyneet puutteellisina mitä tulee kehon valmistamiin synteettisiin kemikaaleihin, ja että lääketeollisuuden rooli on paikata noita puutteita uskottelemalla ihmiset syömään heidän patentoituja pillereitään
• auringolla ei ole mitään vaikutusta terveyteen
• paraneminen lähtee ulkoapäin, keho ei osaa parantaa itse itseään, ja että jokainen, joka ottaa ottaa vastuun omasta terveydestään sen sijaan, että se olisi lääkärillä, on edesvastuuton
Näiden skeptikoiden epäilyväisyys on siis hyvin selkeästi valikoivaa. He voisivat sen sijaan alkaa tutkimaan onko todella mahdollista, että kun Boeing 757 kokoinen matkustajakone törmää betoniseinään, niin koneesta jää siihen ainoastaan parin metrin kokoinen, lähes täydellisen pyöreä reikä?
•••
Eri maiden virallisiin skeptikoiden seuroihin kuuluvia ihmisiä voitaisiin kutsua siis lähinnä luonnon vastustajiksi, tai vaikkapa valtion sponsoroimiksi vaihtoehtoisen tiedon lyttääjiksi. He ovat asettaneet itsensä niin korkealle, että pitävät vain omaa kantaansa absoluuttisena totuutena, eikä siitä sovi poiketa tai esittää kritiikkiä.
Mielestäni Skepsis ry on häpeäksi todellisille skeptikoille, niille, jotka aidosti edustavat ja toimivat ”skeptismi” käsitteen mukaisesti: Epäile kaikkea, ajattele omilla aivoillasi ja jatka etsimistä.
Lähde: Tiedot kerätty eri maiden skeptikko-yhdistysten sivuilta. Alkuperäinen lähde: http://www.naturalnews.com/028012_skeptics_medicine.html.
Kirjoittaja on jyväskyläläinen opiskelija."Melkoisen harhaisen mielen tekstiä sinulla. Yksikään kohta ei pidä paikkaansa, eikä kukaan Skepsiksen jäsen väitä tuollaista.
No, sinultahan uskottavuus menee, ei muilta, kuin valheellista tekstiä suollat. - Anonyymi

Kirjoittaja on jyväskyläläinen opiskelija."Opettele käyttämään lainausmerkkejä oikein.
- LUE TÄMÄ ENSIN
LUE TÄMÄ ENSIN:
http://www.magneettimedia.com/?p=4615- sopivasti brändätty
Keksityt terveysväitteet, väärennetyt tutkinnot, asiakkaiden terveyden romahduttaminen ja loppukaneetiksi oma kuolema, kun ei tajunnut hakeutua hoitoon ajoissa.
Melko heikko esitys Huldalta, mutta aina löytyy joku hörhö, joka katsoo asiakseen puolustaa mitä tahansa hoitoa, kunhan se myydään vaihtoehtoisen nimellä. - LääkTri
sopivasti brändätty kirjoitti:
Keksityt terveysväitteet, väärennetyt tutkinnot, asiakkaiden terveyden romahduttaminen ja loppukaneetiksi oma kuolema, kun ei tajunnut hakeutua hoitoon ajoissa.
Melko heikko esitys Huldalta, mutta aina löytyy joku hörhö, joka katsoo asiakseen puolustaa mitä tahansa hoitoa, kunhan se myydään vaihtoehtoisen nimellä.skeptikko = täysidiootti
- ei lääk tri
LääkTri kirjoitti:
skeptikko = täysidiootti
Huono itsetuntosi pakottaa sinut keksimään itsellesi koulutuksen tai ammatin, jota sinulla ei ole.
- fghjktyuio
LääkTri kirjoitti:
skeptikko = täysidiootti
Lääketieteen tohtori lyhennetään LT. Sitäkään höppänä ei tiennyt.
- Jopaoliteksti
Tuo juttu oli niin asenteellinen ja liioiteltu, että kirjoittaja ampui jo omaan jalkaansa. Ei kukaan järkevä ihminen ota tuon tasoista "artikkelia" tosissaan. Luontaishörhöjen "jumalanpalvelustekstiksi" se sopisi, mutta miksi käännyttä jo valmiiksi uskossa olevia? Omilla aivoillaan ajattelevat tuon tasoinen kiihkoilu karkoittaa nopeasti aiheen piiristä.
- jopaoliteksti
Jopaoliteksti kirjoitti:

Tarkoitus oli vastata Magneettimenian linkkiin.
- Oikaistava juttu
Jopaoliteksti kirjoitti:
Tuo juttu oli niin asenteellinen ja liioiteltu, että kirjoittaja ampui jo omaan jalkaansa. Ei kukaan järkevä ihminen ota tuon tasoista "artikkelia" tosissaan. Luontaishörhöjen "jumalanpalvelustekstiksi" se sopisi, mutta miksi käännyttä jo valmiiksi uskossa olevia? Omilla aivoillaan ajattelevat tuon tasoinen kiihkoilu karkoittaa nopeasti aiheen piiristä.
> Tuo juttu oli niin asenteellinen ja liioiteltu, että kirjoittaja ampui jo omaan jalkaansa.....
Mutta sitten on väärät tiedot oikaistava, kun niitä havaitsee!
Kuinka kukaan muuten voi tietää mikä jutussa on sitä "luontaishörhöjen jumalanpalvelustekstiä" ja mikä on "oikeassa uskossa" olevin käytäntöjä! - hjkloiuytr
Oikaistava juttu kirjoitti:
> Tuo juttu oli niin asenteellinen ja liioiteltu, että kirjoittaja ampui jo omaan jalkaansa.....
Mutta sitten on väärät tiedot oikaistava, kun niitä havaitsee!
Kuinka kukaan muuten voi tietää mikä jutussa on sitä "luontaishörhöjen jumalanpalvelustekstiä" ja mikä on "oikeassa uskossa" olevin käytäntöjä!Luehan kommentteja.
- Lääk.Proffa
fghjktyuio kirjoitti:
Lääketieteen tohtori lyhennetään LT. Sitäkään höppänä ei tiennyt.
Olen kylläkin suorittanut lääketieteen professorin tutkinnon, mutta en halunnut ylpeillä tällä professorin tutkinnolla, mutta pakko se oli nyt kertoa teille tietämättömille, koska epäilette.
- bnklpöå+98765
Lääk.Proffa kirjoitti:

Professorin tutkintoa ei edes ole. Professori on virka. Tyhmäkonääoot?
- ;----------)
bnklpöå+98765 kirjoitti:
Professorin tutkintoa ei edes ole. Professori on virka. Tyhmäkonääoot?
"Professorin tutkintoa ei edes ole. Professori on virka. Tyhmäkonääoot? "
Kukahan se lienee tyhmä!? - äoihöiugöig
;----------) kirjoitti:
"Professorin tutkintoa ei edes ole. Professori on virka. Tyhmäkonääoot? "
Kukahan se lienee tyhmä!?Se professori. Tietenkin. Sehän se on lääketehtaiden inha kätyri.
- Voi maailman menoa!
äoihöiugöig kirjoitti:
Se professori. Tietenkin. Sehän se on lääketehtaiden inha kätyri.
Niinpä niin, surullista, mutta totta, että tyhmät hallitsevat ja johtavat maailmaa!
- Tohtorin menetelmät
sopivasti brändätty kirjoitti:
Keksityt terveysväitteet, väärennetyt tutkinnot, asiakkaiden terveyden romahduttaminen ja loppukaneetiksi oma kuolema, kun ei tajunnut hakeutua hoitoon ajoissa.
Melko heikko esitys Huldalta, mutta aina löytyy joku hörhö, joka katsoo asiakseen puolustaa mitä tahansa hoitoa, kunhan se myydään vaihtoehtoisen nimellä.Tohtori Hulda Clarkin kehittämät menetelmät perustuvat vankkaan tutkimustietoon ja ammattitaitoon:
"Tohtori Hulda Clarkin radikaalit menetelmät perustuvat kymmenien vuosien tutkimuksiin ja kokemuksiin. Tänä aikana hän on menestyksellisesti hoitanut suuren määrän potilaita."
"Hulda Clark aloitti biologian opintonsa Saskatchewanin yliopistossa Kanadassa, missä hän sai maisterin tutkinnon korkein arvosanoin. Opiskeltuaan kaksi vuotta McGillin yliopistossa hän meni Minnesotan yliopistoon opiskellen biofysiikkaa ja solubiologiaa. Hän sai tohtorin arvon fysiologiassa vuonna 1958. Vuonna 1979 jätti valtion rahoittaman tutkimuksen ja ryhtyi pitämään yksityisvastaanottoa täyspäiväisesti. Kuusi vuotta myöhemmin hän keksi menetelmän tutkia ihmisen kehoa. Tänään hän antaa menetelmänsä, tuloksensa ja johtopäätöksensä käyttöönne."
http://www.kolumbus.fi/lootuskirja/hoitokaikkiin.htm - emeritusproffa
ei lääk tri kirjoitti:
Huono itsetuntosi pakottaa sinut keksimään itsellesi koulutuksen tai ammatin, jota sinulla ei ole.
Ole hiljaa kusipää, kun sulla ei kerran ole mitään sanottavaa. Olet vain kateellinen luuseri, joka kuittailee sossun rahoja meidän kunniallisten veronmaksajien kustannuksella.
- oygoygooigog
fghjktyuio kirjoitti:
Lääketieteen tohtori lyhennetään LT. Sitäkään höppänä ei tiennyt.
Ja sinä et näköjään tiedä, että olet kusipää ja sen lisäksi vielä täysi idiootti.
- Aivosi Pihalle?
Lääk.Proffa kirjoitti:
Olen kylläkin suorittanut lääketieteen professorin tutkinnon, mutta en halunnut ylpeillä tällä professorin tutkinnolla, mutta pakko se oli nyt kertoa teille tietämättömille, koska epäilette.
Voi Proffa parka. Onpas sinun itsetntosi kovin arka.
Luitko ...... - Suksikoon Suohon
Tohtorin menetelmät kirjoitti:
Tohtori Hulda Clarkin kehittämät menetelmät perustuvat vankkaan tutkimustietoon ja ammattitaitoon:
"Tohtori Hulda Clarkin radikaalit menetelmät perustuvat kymmenien vuosien tutkimuksiin ja kokemuksiin. Tänä aikana hän on menestyksellisesti hoitanut suuren määrän potilaita."
"Hulda Clark aloitti biologian opintonsa Saskatchewanin yliopistossa Kanadassa, missä hän sai maisterin tutkinnon korkein arvosanoin. Opiskeltuaan kaksi vuotta McGillin yliopistossa hän meni Minnesotan yliopistoon opiskellen biofysiikkaa ja solubiologiaa. Hän sai tohtorin arvon fysiologiassa vuonna 1958. Vuonna 1979 jätti valtion rahoittaman tutkimuksen ja ryhtyi pitämään yksityisvastaanottoa täyspäiväisesti. Kuusi vuotta myöhemmin hän keksi menetelmän tutkia ihmisen kehoa. Tänään hän antaa menetelmänsä, tuloksensa ja johtopäätöksensä käyttöönne."
http://www.kolumbus.fi/lootuskirja/hoitokaikkiin.htmJuuri näin - Tohtorin menetelmät.
Mutta tämähän se kriitikoita ja Skeptikkoja ottaakin aivoon.
Clark ei tehnyt työtä lääketeollisuuden piikkiin vaan tavallisten ihmisten vuoksi, joita hän asemansa takia näki kusetet .... tavan raakalaismaisesti.
Kerrassaan Hulda Clarkilta kunnioitettavaa toimintaa.
Valitettavasti näin arvokkaat ihmiset saavat huomiota vasta poismenonsa jälkeen. Clark ei ole ainoa jota aikalaisensa kollegat eivät ole arvostaneet.
Kun raha puhuu, siinä eivät rehellisten ihmisten sanomiset paljon paina.
Tämä näkyy nykyään erityisen härskinä lääketeollisuuden toimintana. Nykyään on aistittavissa lääketeollisuuden suunnitelmat, joihin kuuluu lyödä kättä lainlaatijoiden kanssa (lahjusrahallako), jotta lääketeollisuus saisi "terveyttä kansoille pakolla", "terveyttä" jota he eivät halua.
Sikamaista toimintaa on mm. tehdä länsimaissa TV-kampanjoita, joissa näytetään afrikkalaisia lapsia ja kerrotaan, kuinka "juuri tähän kampanjaan lahjoittamalla" olet "auttamassa" siitä, että lääketeollisuus voisi tehdä lisää rahaa myrkyttämällä jo muutenkin sairaita lapsia tutkimattomilla virus - adjuvantti - ja säilöntäainesekoituksilla, joita sanotaan rokotteiksi.
HE TARVITSEVAT PUHDASTA VETTÄ JA RUOKAA ----------- EIVÄT LISÄMYRKKYJÄ!
Järkyttävää sadismia niiltä, jotka yrittävät puhdistaa mainettaan pukeutumalla valkoisiin takkeihin. - Oikeudet kunniaan
Oikaistava juttu kirjoitti:
> Tuo juttu oli niin asenteellinen ja liioiteltu, että kirjoittaja ampui jo omaan jalkaansa.....
Mutta sitten on väärät tiedot oikaistava, kun niitä havaitsee!
Kuinka kukaan muuten voi tietää mikä jutussa on sitä "luontaishörhöjen jumalanpalvelustekstiä" ja mikä on "oikeassa uskossa" olevin käytäntöjä!Valitettavasti Magneettimedian "jutut" ovat suurelta osin ulkomaisista artiekkeleista tehtyjä käännöstekstejä, joita ei niiden "kotimaissa" kukaan ihmettele.
Tämäkin jo kertoo, missä takapajulassa suomalaisia on THL:n ja STM:n sekä ministeriöihin lonkeroituneen lääkäriliiton toimesta pidetty. Meiltä on tarkoitushakuisesti pimitetty yleismaailmallisesti tärkeää tietoa.
Tottahan toki em. instansseja ottaa otsaluuhun, että heidän pelinsä on nyt paljastettu.
Ei olekaan enää kaikkitietävää STM ja THL ja Lääkäri - kolmiyhteisyyttä, jonka nimiin kansa vannoo, vaan avoimmuus ja vaatimus hakea hoitonsa sieltä, mistä jokainen kokee avun saavansa - eli - ihmisoikeuteen perustuva itseään ja lastensa terveyttä koskeva määräysvalta. - Kuole syöpään
sopivasti brändätty kirjoitti:
Keksityt terveysväitteet, väärennetyt tutkinnot, asiakkaiden terveyden romahduttaminen ja loppukaneetiksi oma kuolema, kun ei tajunnut hakeutua hoitoon ajoissa.
Melko heikko esitys Huldalta, mutta aina löytyy joku hörhö, joka katsoo asiakseen puolustaa mitä tahansa hoitoa, kunhan se myydään vaihtoehtoisen nimellä.Sinä "sopivasti brändätty" katso omaan p ... see ... see ... si.
"............ loppukaneetiksi oma kuolema, kun ei tajunnut hakeutua hoitoon ajoissa."
Tästäkö johtuu, että suuri osa lääkäreistä kuolee syöpään? ----LÄÄKÄRIT EIVÄT TAJUA HAKEUTUA HOITOON AJOISSA..... niinkö " sopivasti brändätty"?? - lugckhgch
Voi maailman menoa! kirjoitti:
Niinpä niin, surullista, mutta totta, että tyhmät hallitsevat ja johtavat maailmaa!
Tosi typerät skeptikot hallitsevat maailmaa pseudotieteen ja hypnoosin avulla.
- jhkjhkjhkjkjkjh
lugckhgch kirjoitti:
Tosi typerät skeptikot hallitsevat maailmaa pseudotieteen ja hypnoosin avulla.
Typerät eivät kykene hallitsemaan maailmaa. Onneksi.
- KUHGVLYUG
jhkjhkjhkjkjkjh kirjoitti:
Typerät eivät kykene hallitsemaan maailmaa. Onneksi.
valitettavasti typerät skeposet ovat kyynäspäätaktiikalla edenneet monasti jotaviin asemiin ja tulos on tää.
Kattele vähä ympärilles ja huomaat, että kaikki on päin V.I.T.T.U.A- - kjhvgljgl
Aivosi Pihalle? kirjoitti:
Voi Proffa parka. Onpas sinun itsetntosi kovin arka.
Luitko ......Minä ole proffa ja sinä olet skepo surkimus vatipää.
- ysvaan
Tohtorin menetelmät kirjoitti:
Tohtori Hulda Clarkin kehittämät menetelmät perustuvat vankkaan tutkimustietoon ja ammattitaitoon:
"Tohtori Hulda Clarkin radikaalit menetelmät perustuvat kymmenien vuosien tutkimuksiin ja kokemuksiin. Tänä aikana hän on menestyksellisesti hoitanut suuren määrän potilaita."
"Hulda Clark aloitti biologian opintonsa Saskatchewanin yliopistossa Kanadassa, missä hän sai maisterin tutkinnon korkein arvosanoin. Opiskeltuaan kaksi vuotta McGillin yliopistossa hän meni Minnesotan yliopistoon opiskellen biofysiikkaa ja solubiologiaa. Hän sai tohtorin arvon fysiologiassa vuonna 1958. Vuonna 1979 jätti valtion rahoittaman tutkimuksen ja ryhtyi pitämään yksityisvastaanottoa täyspäiväisesti. Kuusi vuotta myöhemmin hän keksi menetelmän tutkia ihmisen kehoa. Tänään hän antaa menetelmänsä, tuloksensa ja johtopäätöksensä käyttöönne."
http://www.kolumbus.fi/lootuskirja/hoitokaikkiin.htmPaitsi että yliopiston kirjojen mukaan hän väitteli eläitieteistä (zoology) ja tutki rapuja. Sivuaineena oli kasvitede.
Hänhän myös esim. väitti, että mm. HIV/AIDS - kuten syöpäkin- on loisen tai tarkemmin loismadon aiheuttama. Tosin syöpää aiheuttavaa laakamatoa ei löydy Euroopasta ja USA:sta, mutta mitä pienistä. Hänen hoitomuotonsa ja väitteensä aiheuttivat paljon kritiikkiä ja hänen toimintansa kiellettiin USA:ssa, mistä syystä hän siirtyi Meksikoon. - Hölmöläiset.
ysvaan kirjoitti:
Paitsi että yliopiston kirjojen mukaan hän väitteli eläitieteistä (zoology) ja tutki rapuja. Sivuaineena oli kasvitede.
Hänhän myös esim. väitti, että mm. HIV/AIDS - kuten syöpäkin- on loisen tai tarkemmin loismadon aiheuttama. Tosin syöpää aiheuttavaa laakamatoa ei löydy Euroopasta ja USA:sta, mutta mitä pienistä. Hänen hoitomuotonsa ja väitteensä aiheuttivat paljon kritiikkiä ja hänen toimintansa kiellettiin USA:ssa, mistä syystä hän siirtyi Meksikoon.Ihan pelkkä huuhari koko akka hölynpöly zappereineen.
Tyhmempikin elektroniikasta ja fysiikasta jotain ymmärtävä tajuaa ettei tuolla zapperilla ole vitu.kaan vaikutusta. - Anonyymi
ei lääk tri kirjoitti:
Huono itsetuntosi pakottaa sinut keksimään itsellesi koulutuksen tai ammatin, jota sinulla ei ole.
Lääkärit = vitun idiootteja joilla ei kovin paljon älyä, muuta kuin omasta mielestä
- Anonyymi
Lääk.Proffa kirjoitti:
Olen kylläkin suorittanut lääketieteen professorin tutkinnon, mutta en halunnut ylpeillä tällä professorin tutkinnolla, mutta pakko se oli nyt kertoa teille tietämättömille, koska epäilette.
👏👏👏👏
Sitten oletkin täysidiiootti - Anonyymi
emeritusproffa kirjoitti:
Ole hiljaa kusipää, kun sulla ei kerran ole mitään sanottavaa. Olet vain kateellinen luuseri, joka kuittailee sossun rahoja meidän kunniallisten veronmaksajien kustannuksella.
Älä nyt😂😂
Kukaan ei oo niin viisas kuin Suomalainen lääkäri 👍👍joka jakaa viisauttaan(?) tavallisille tallaajille jostain sieltä ylhäältä käsin norsunluutornistaan
Yllätys yllätys: ihmisillä voi olla korkea ÄO ilamn sitä lekurin/ professorin titteliä
BTW , itse en tunne kovin monta älykästä lääkäriä - Anonyymi
oygoygooigog kirjoitti:
Ja sinä et näköjään tiedä, että olet kusipää ja sen lisäksi vielä täysi idiootti.
Haista sinä 💩 😂😂😂
- Anonyymi
Lääk.Proffa kirjoitti:
Olen kylläkin suorittanut lääketieteen professorin tutkinnon, mutta en halunnut ylpeillä tällä professorin tutkinnolla, mutta pakko se oli nyt kertoa teille tietämättömille, koska epäilette.
Voi vittu👏👏Olisit jättäny sanomatta,
Runk××× nyt sillä lekurin "tittelillä"😂😂 - Anonyymi
Lääk.Proffa kirjoitti:
Olen kylläkin suorittanut lääketieteen professorin tutkinnon, mutta en halunnut ylpeillä tällä professorin tutkinnolla, mutta pakko se oli nyt kertoa teille tietämättömille, koska epäilette.
Voi vittu👏👏Olisit jättäny sanomatta,
Runk××× nyt sillä lekurin "tittelillä"😂😂
- kandipaatti
Silkkaa roskaa. Pahempaa kusetusta on vaikea löytää. Clarkin mielestä kaikki taudit (myös syöpä jne) johtuvat LOISMADOISTA. Kuka tahansa mikroskooppiin joskus katsonut voi itse todeta väitteen hirveäksi roskaksi.
- tuutkijaaa
skeptikot sikiävät loismadoista.
- 6+420
tuutkijaaa kirjoitti:
skeptikot sikiävät loismadoista.
Niinkuin kaikki muutkin. Niitä loisia vaan kutsutaan sikiöiks.
- 420+6
6+420 kirjoitti:
Niinkuin kaikki muutkin. Niitä loisia vaan kutsutaan sikiöiks.
skeposet ovat syntyneet loismadoista
- SE JURPPIIKIN
kandipaatti ------------------
---------- kehotan sinua oikaisemaan vihdoin niskasi ja kastomaan muutakin kuin "korkkitammen solua".
Zapperoi - ota muistasaksanpähkinäuutetta - ja vilkaise ulostustamisesi jälkeen pyttyyn.
Vasta silloin ymmärrät omakohtaisesti, miksi HUUTELUSI tällä ja muilla sivuilla KAIKUVAT KUUROILLE KORVILLE.
Ota tavoitteeksesi kokeilla Hulda Clarkin antamia ohjeita mm. sappikiviesi poistamiseen. Kun olet tehnyt hänen ohjeitansa noudattaen kaikki sappikivien poistovaiheet niin huomaat, miksi kirurgia ei enää tarvita sappikivien poistamiseen.
VAI SEKÖ .... - Anna tulla poes
kandipaatille
Ota mustasaksanpähkinää ja Zapperoi --------- vilikase vähän ajan päästä aamups ... kan jäläkeen pyyttyyn -------- ja iliman mikroskooppiasi ------------- näet pelekillä silimilläsi että siellä niitä on ------------ sun omasta pe .. r sees ... tä tulleita.
Tuommosten mielipitteitten jäläkeen voi arvata, että LOISMATOJA on tavallista enemmänki ku tavallisesti. - lugckhgch
Skeposella on pää täynnä loismatoja ja siksi suoltaa palstalle pelkkää p...askaaa.
- Anonyymi
tuutkijaaa kirjoitti:
skeptikot sikiävät loismadoista.
Tämä 👍
- Toi mii
Maksan puhdistusohjelmalla pääsee eroon sappikivistä ja -kohtauksista.
- riskihallinta
Jos maksan puhdistusohjelmalla tarkoitetaan dokaamisen vähentämistä ja kropan ihramäärän pitämistä jossain järkevissä rajoissa, niin sitten sappikivien todennäköisyyttä voidaan vähentää.
- Toi mii
riskihallinta kirjoitti:

Lue Clarkin ohjeet. Turha viisastella asiasta josta et ilmeisesti tiedä mitään.
- hclark
Toi mii kirjoitti:
Lue Clarkin ohjeet. Turha viisastella asiasta josta et ilmeisesti tiedä mitään.
Melko ironista, että kirjanThe Cure and Prevention of All Cancers (2007) kirjoittaja kuolee itse syöpään.
- hclark
hclark kirjoitti:

Ja taas skeptikko valehtelee kuten aina.
Ota selvää asioista , äläkä jatkuvasti valehtele!
SKEPTIKOT OVAT KAIKEN EMOJA.
KAIKKI VALEHTELU ON PERÄISIN SKEPTIKOISTA. - Ironista
hclark kirjoitti:
Melko ironista, että kirjanThe Cure and Prevention of All Cancers (2007) kirjoittaja kuolee itse syöpään.
Montako lääkäriä on kuollut syöpään?
- huldac
Ironista kirjoitti:
Montako lääkäriä on kuollut syöpään?
Tarkoititko sellaisia, jotka olisivat myyneet ihmisille kirjoja, joissa olisivat väittäneet pystyvänsä parantamaan ja estämään kaikki syöpätapaukset?
- huldab
huldac kirjoitti:
Tarkoititko sellaisia, jotka olisivat myyneet ihmisille kirjoja, joissa olisivat väittäneet pystyvänsä parantamaan ja estämään kaikki syöpätapaukset?
Tarkoitan juuri sinua, pissipää mentaalitapaus.
Mene takaisin sinne niuanniemen hoitolaasi. - onko niuva tuttu
huldab kirjoitti:
Tarkoitan juuri sinua, pissipää mentaalitapaus.
Mene takaisin sinne niuanniemen hoitolaasi.Jos olisin syöpään kuollut lääkäri, niin en kirjoittelisi tälle palstalle. Et taida olla ihan terävimmilläsi. Tai sitten sinulla on hyvin vaihtoehtoinen käsitys kuolleiden kanssa kommunikoinnista.
- THATS IT
riskihallinta kirjoitti:
Jos maksan puhdistusohjelmalla tarkoitetaan dokaamisen vähentämistä ja kropan ihramäärän pitämistä jossain järkevissä rajoissa, niin sitten sappikivien todennäköisyyttä voidaan vähentää.
riskihallinta ------------
tarvitsee vain kokeilla Hulda Clarkin antamia ohjeita niin huutelu tyhjästä jää sinullakin tekemättä. - ei ole
onko niuva tuttu kirjoitti:
Jos olisin syöpään kuollut lääkäri, niin en kirjoittelisi tälle palstalle. Et taida olla ihan terävimmilläsi. Tai sitten sinulla on hyvin vaihtoehtoinen käsitys kuolleiden kanssa kommunikoinnista.
Ei ole mulle tuttu, mutta näköjään sulle on, kun
Olet aivan selvästi niuvasta karannut hoidokki. - lugckhgch
onko niuva tuttu kirjoitti:
Jos olisin syöpään kuollut lääkäri, niin en kirjoittelisi tälle palstalle. Et taida olla ihan terävimmilläsi. Tai sitten sinulla on hyvin vaihtoehtoinen käsitys kuolleiden kanssa kommunikoinnista.
olet niuvasta karannut skepo-skitso
- mene ja tiedä
riskihallinta kirjoitti:
Jos maksan puhdistusohjelmalla tarkoitetaan dokaamisen vähentämistä ja kropan ihramäärän pitämistä jossain järkevissä rajoissa, niin sitten sappikivien todennäköisyyttä voidaan vähentää.
sun oliskii syytä vähentää ihrojas ja lopettaa toi dokaaminen, niin ehkä senjälkeen saisit kirjotettua palstalle ehkä jotain järkevääkin.
- Anonyymi
hclark kirjoitti:
Melko ironista, että kirjanThe Cure and Prevention of All Cancers (2007) kirjoittaja kuolee itse syöpään.
No voi sentään, koeta kestää
- Anonyymi
Ironista kirjoitti:
Montako lääkäriä on kuollut syöpään?
Ei yhtään 😂😂😂
- Anonyymi
onko niuva tuttu kirjoitti:
Jos olisin syöpään kuollut lääkäri, niin en kirjoittelisi tälle palstalle. Et taida olla ihan terävimmilläsi. Tai sitten sinulla on hyvin vaihtoehtoinen käsitys kuolleiden kanssa kommunikoinnista.
Muista ottaa lääkkeet 💉💊
- dukke
zapperi on mahtava laite, itselle käytän aina kun tuntuu että päätä alkaa särkeä, tai tulee flunssainen olo. Koirille olen myös käyttänyt silloin kun nukkuvat niin 2 kertaa vuodessa päivittäin axiluri kuurin kanssa, tehostaa vaikutusta huimasti!
Itse teen myös säännöllisesti matokuurit, eli haean apteekista axilurit ja kontalit ja sanon vaan että koirille menee....otan sitten itse oman painon mukaan.
Laihtuu, tulee vireä ja puhdas olo :) ja tämähän on yleensäkin hassua ettei ihmiset muka enää tarvitsisi matokuuria? vaikka kotona on koiria mitkä tuo kaikkea mukanaan ja vesijohtojen mukana tulee raanavedestä vaikka mitä yms.
Kannattaa tutustua ehdottomasti :) maailma ei ole niin mustavalkoinen kun usein kuvitellaan. Ja siis tämä on meillä ihan perus arkea eikä sen kummallisempaa, tiedän monia jotka ovat selättäneet syövänkin zapperilla. Mutta uskoo ken tahtoo, minä ainakin uskon kun näen ja tunnen tehot omin silmin!- Utelias Aliisa
dukke hei, mitä tuo "kontalit" on?
Axiluria olen kokeillut ja suosittelen kaikille sitä.
- huikauheeta
Onko tullut edelliselle mitään oireita noista matolääkkeistä? Nehän maksaa ihan sikana jos otat sellaisen kuurin itelle??
- KOKEILE VAAN
huikauheeta ----------- ihmisiä neuvotaan ottamaan Axiluuria 30 kpl.
- Olotila ratkaisee
Kokemusta on tullut hankittua ja voin sanoa, että zapperoinnista on ollut apua enemmän, kuin mistään koululääketieteen kemiallisesta keksinnöstä. Puhun nyt kokemuksesta - te kaikki epäilijät - jotka soitatte täällä "asiantuntevaa" poskeanne, mutta ette ole koskaan kokeilleet Clarkin hoitomenetelmiä.
Maksanpuhdistuskuuri Clarkin neuvojen mukaan on johtanut tuloksiin. Yli 100 kiveä jo tullut. Tietenkin tämä on mittava rahallinen menetys kirurgialle - mutta olkoot. Olotilani on todella tervehtynyt ja aion jatkaa tällä tiellä - sanokoot "asiantuntijat" mitä haluavat.- oluyyfyikt
Clark kuoli helposti hoidettavaan syöpään, kun ei käyttänyt koululääketieteen kemiallisia keksintöjä, vaan luotti omiin poppakonsteihinsa.
Parantaja ei kyennyt parantamaan itseään taudista, johon parjaamasi koululääketiede olisi purrut jos hoito olisi aloitettu ajoissa.
Steve Jobsille kävi samalla tavalla.
Kuinka paljon syöpäkuolemia puoskarit aiheuttavatkaan, kun oikea hoito viivästyy puoskaroinnin takia?
- Syöpäkuolemat
Kuinka hyvin mainostamasi koululääketiede on "purrut" syöpään? Onko "pureminen" ollut niin tehokasta ettei ainuttakaan kuolemaa ole sattunut?
Niistä hoitojen viivästymisistä kerrotaan myös koululääketieteen puolella.- hihii.
Sähköisellä kärpäslätkällä voi myös zapperoida itseään ja kyllä saa taudit kyytiä.
Ja sitten päälle vielä pullo Noni juomaa sekoitettuna ionisoituun veteen ja tämä kaikki kannattaa tietenkin tehdä nurmikolla johon on "maadoittanut" itsensä. - Kunhan kyselen!
hihii. kirjoitti:
Sähköisellä kärpäslätkällä voi myös zapperoida itseään ja kyllä saa taudit kyytiä.
Ja sitten päälle vielä pullo Noni juomaa sekoitettuna ionisoituun veteen ja tämä kaikki kannattaa tietenkin tehdä nurmikolla johon on "maadoittanut" itsensä.Montakos kossupulloo tuli juotua?
- Skepomaadoitus
Skepo maadoittaa kossulla. Kyllä näkee, että maadoitus on kunnossa!
- Huldalle Nobel
Hulda Clark oli Kanadan tiedeyhteisön palkitsema huipputason tutkija ja lääkäri sekä sairaiden parantaja.
Hän sai monia kunnianosoituksia ja palkintoja työstään niin tutkijana kuin lääkärinä ja tiedenaisenakin.- että sellasta
"In 1993, while Clark lived and practiced in Indiana, a former patient complained to the Indiana attorney general. An investigator for the Indiana Department of Health and a deputy attorney general visited her office incognito as part of a sting operation. Clark proceeded to test the investigator and "told him he had the HIV virus [sic], but said that he did not have cancer." She told the investigator that she could cure his HIV in 3 minutes, but that he would "get it back" unless he committed to returning for six more appointments. She then ordered blood tests from a laboratory. Upon learning of the undercover investigators' status, Clark stated everything she had told them had been a "mistake". Two days later she had vacated the premises and disappeared.[21][22][23]
Six years later, in September 1999, Clark was located and arrested in San Diego, California, based on a fugitive warrant from Indiana. According to Clark, this was the first time she learned about the charge. Her lawyer protested the long delay before her arrest, but a prosecutor implied that she fled Indiana "when she learned that she was being investigated by the state," and the local police department had limited resources to devote to finding her.[22] She was returned to Indiana to stand trial, where she was charged with practicing medicine without a license. The charge was later dismissed for failure to provide her with a speedy trial. The judge's verdict did not address the merits of the charges but only the issue of whether the delay had compromised Clark's ability to mount a defense and her right to a speedy trial"
- ....................
Jo tuhansia vuosia sitten humanoidit tekivät kaikenlaisia kokeita niin ihmisillä kuin eläimilläkin yrittäessään ohjata maapallon kehitystä.
Tunnetuin koetulos lienee kentauri, joka oli ihmisen ja hevosen risteytys.
Toistaiseksi tuntemattomin on skeptikkojen luonti, jolla yritettiin tehdä ilmaista ja tottelevaista orjakansaa humanoidien käyttöön.
Eli humanoidit risteyttivät ihmisen kehoon MÖLYAPINAN AIVOT ja tuloksena oli skeptikko sukupolvi, joka on yhä edelleen hengissä ja puoliksi sekoittunut ihmisten kanssa, jolloin on myös muodostunut ns. puoliskeposia eli puolihölmöjä eli puoli-idiootteja. Kaikki idiootit ja skeposet ovat peräisin tästä risteytyksestä.
Vaikka humanoidit niin viisaita olivatkin niin heille sattui tällainen skeptikko-vahinko ja syntyi apinan aivoilla varustettu skeptikko sukupolvi, joka vain mölyää ja on tottelematon, eikä ymmärrä mistään mitään ja tietysti käyttäytyvät kuten apinayt.
P.S. Ihmiset tekevät tästä parhaillaan tieteellistä tutkimusta ja todisteita on jo paljon koossa. - khgyui
Zapperi toimii joissain tilanteissa, kun tilaat siihen iholle liimautuvat elektrodit. Johdin geeliä, jos pitää hiuksiin laittaa elektrodi. Virtalähteen jännitteeksi voi riittää tuo 9V mutta 9V batteri ei ole mitenkään järkevä, koska se ensinnäkin tyhjenee, jos käytät pitkiä aikaoja kuten 10 tunnin jaksoja nukkuessa. hanki signaaligeneraattori, jossa maksimijännite ei nouse yli 10V.
- Hulda Clark fani
Hulda Clark on erittäin ansioitunut tiedenainen.
Aivan eturivin tiedelääkäri nainen kaikissa asioissa.
Kehittänyt tosi hienot menetelmät kaikkien sairauksien parantyamiseksi.
Saanut Nobelin näistä hommistaan.- lljjjljljljljljl
Nobelin?
Eipä näy listoilla. - zappaa zappaa
lljjjljljljljljl kirjoitti:
Nobelin?
Eipä näy listoilla.http://www.lootuskauppa.fi/epages/OVK.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/27052009-143228/Categories/Laitteet
Ei muuta kuin tilaamaan näitä mahtavia keksintöjä, heh heh - jhjhjhjhjhjhjhjhjhjh
lljjjljljljljljl kirjoitti:
Nobelin?
Eipä näy listoilla.Et vain osaa etsiä.
- loufiytc
jhjhjhjhjhjhjhjhjhjh kirjoitti:
Et vain osaa etsiä.
Älä viitsi. Nobelisteista löytyy nimilistat kuvineen helposti googlaamalla. Hulda Clarkin huuhaalla ei ole mitään lääketieteellistä arvoa. Iq Nobelin olisi korkeintaan voinut hänelle myöntää.
- olet lahopää
loufiytc kirjoitti:
Älä viitsi. Nobelisteista löytyy nimilistat kuvineen helposti googlaamalla. Hulda Clarkin huuhaalla ei ole mitään lääketieteellistä arvoa. Iq Nobelin olisi korkeintaan voinut hänelle myöntää.
Et vain osaa etsiä, lahopää.
Opettele kuuklettamaan ensin lahopää. - älä hörhä jaksa
olet lahopää kirjoitti:
Et vain osaa etsiä, lahopää.
Opettele kuuklettamaan ensin lahopää.Clark ei ole ikinä saanut Nobelia. Hän oli täysi huuhari. Syytteitä sai kyllä.
Kas tässä kaikki lääketieteen Nobelistit kautta aikain. Etsihän sieltä Huldasi ja tule kertomaan, minä vuonna huuharille Nobel muka myönnettiin.
http://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=1&cad=rja&ved=0CDUQFjAA&url=http://fi.wikipedia.org/wiki/Nobelin_fysiologian_tai_lääketieteen_palkinto&ei=bQR9Uu3uGqiO4wTD5oHoDQ&usg=AFQjCNE5lwxeOSR3sTwvrzFDxQJ0h2LpHw&bvm=bv.56146854,d.bGE - Huuhari
älä hörhä jaksa kirjoitti:
Clark ei ole ikinä saanut Nobelia. Hän oli täysi huuhari. Syytteitä sai kyllä.
Kas tässä kaikki lääketieteen Nobelistit kautta aikain. Etsihän sieltä Huldasi ja tule kertomaan, minä vuonna huuharille Nobel muka myönnettiin.
http://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=1&cad=rja&ved=0CDUQFjAA&url=http://fi.wikipedia.org/wiki/Nobelin_fysiologian_tai_lääketieteen_palkinto&ei=bQR9Uu3uGqiO4wTD5oHoDQ&usg=AFQjCNE5lwxeOSR3sTwvrzFDxQJ0h2LpHw&bvm=bv.56146854,d.bGEOnkohan tuo seko skepo se kaikkein paras huuhari?
- öhkbljvlg
Huuhari kirjoitti:
Onkohan tuo seko skepo se kaikkein paras huuhari?
Minä vuonna Clark sen Nobelin sai?
- khfkujyku
öhkbljvlg kirjoitti:
Minä vuonna Clark sen Nobelin sai?
Se tapahtui sinä vuonna, kun synnyit, joten et voi muistaa.
Olet pahainen kakara.
Kakarat pois palstalta. - jkjghgjhjhjhjh
khfkujyku kirjoitti:
Se tapahtui sinä vuonna, kun synnyit, joten et voi muistaa.
Olet pahainen kakara.
Kakarat pois palstalta.Seuraavassa linkissä Nobelistit vuodesta 101 eteenpäin. En minä sentään niin vanha ole.
Kyse ei ole muistamisesta, vaan tiedosta joka on helposti tarkastettavissa ja josta sen takia on typerää valehdella. Nytkin olet useissa kommenteissa koettanut kieltää selvää tosiasiaa. Teet vain itsestäsi pellen.
- Upee muija
Upee muija todella.
- samppassssss
Juu ei Clarkin lääkehoidot, eikä zapperi todennäköisesti toimi, mutta.
Hänen tutkimuksensa eivät missään tapauksessa ole turhia, sillä parasiitit ym hyönteiset harttavat tuota hänen kanttiaaltoaan, vaikka eivät siihen kuolisikaan.
Myöskin osalla hänen ehdottamistaan luontaistuotteista on antibaktereerisia vaikutuksia.
- tutk231423321
Johannes Fibiger sai nobelin 1926 testattuaan tieteellisesti sen, että pyörömato aiheuttaa syöpää. Kuitenkin hänen tutkimuksensa pyritään piilottamaan niin maan rakoon, kuin mahdollista ja ainakin amerikkalaisessa tietosanakirjassa hänet pyritään lähinnä yhdistämään biologisten aseiden kehittämiseen.
- zappaaja.
Mulla on sellainen zapperi millä saa räjäytettyä kärpäsen ihan palasiksi.
- Käytä sitä!
zappaaja. kirjoitti:
Mulla on sellainen zapperi millä saa räjäytettyä kärpäsen ihan palasiksi.
Hyvä! Zappaa kaikki taudit pois ihmiskunnasta!
- ROSKAA!
Miksi VALEHTELET? "Hänet palkittiin vuonna 1926 Nobelin fysiologian tai lääketieteen palkinnolla Spiroptera carcinoma -sukkulamadon löytämisestä."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Johannes_Andreas_Grib_Fibiger
Madon löytäminen on PIKKUISEN eri juttu kuin se, että mato aiheuttaa syöpää! - TÄSSÄ TIETOA!
"The worm is now named Gongylonema neoplasticum. Later research has since shown that while the worms can stimulate cancerous cells to form tumors, the worms themselves are not a direct cause of cancer, as they are not carcinogenic to healthy cells".
http://www.animalresearch.info/en/medical-advances/49/discovery-of-the-nematode-spiroptera-carcinom/
Eli madot voivat stimuloida syöpäsoluja (siis jo olemassaolevia, ei madon aiheuttamia) muodostamaan kasvaimia, mutta madot eivät ole suora syy syöpään.
- hannu6
Terve sielu terveessä kehossa. En parjaa ketään lääkäriä enkä tutkijaa,mutta sanosin kuitenkin mikä tehoaa yhdelle ei välttämättä tehoo toiselle. Olen kokeillut zapperia tilanteessa kun oli akuutti flunssa alkanut kahdenviikon sijasta flunssa kesti vain kolme päivää joten tehokas ja turvallinen juttu oli.Ohjeita pitää noudattaa sillä joka hoitomuodossa on omat periaatteensa. Kemiallisia lääkkeitäkään ei saisi liian kauan käyttää sillä ne saattavat horjuttaa immuunipuolustusta. Periaate hoidoissa on perussääntö niinkuin homeopatiassa on eli sama samalla mutta lievempänä annostuksena tai potenssina. On tapauksia joihin ei tehoa mikään,ei myrkytkään. Eihän elämä ole ikuista,mutta jos lähtis tästä murheen alhosta terveenpänä olisi se voitto vailla vertaa.hyvää elämää kaikille.
- höpölaite.
http://www.clarkzapper.net/zapper-schematic.html
Tyhmempikin elektroniikan harrastaja rakentaa tuon härvelin itselleen hetkessä noin eurolla.
Terveyteen sillä ei kyllä ole todellakaan mitään vaikutusta.
- hannu6
Jatkan tuota faktatietoa tästä luomakunnasta jos haluatte ymmärtää tätä väittämää miksi näin yksinkertainen systeemi saa aikaan hyviä tuloksia. Jokaisella luonnossa olevalla ötökällä on tietty sähköinen värähtelytaajuus myös ihmisellä. Otetaampa esimerkki. Tämä trikiinitoukka joka aiheuttama sidekudosreuma on siihen ei ole muuta hoitoa kuin särkylääkkeet ja koska se on niinsanottu vaeltava särky ihon alla ja joskus tuska on tosi kamala.trikiini tulee huonosti kypsytetystä lihasta niin tämä trikiinitoukka jos se tuhotaan zapperilla niin elimistö virkistyy ja niiinkutsutut elohiirikrampit loppuvat. Sähkösokkeja on käytetty kauan ennen zapperin keksimistä,sillä erolla että sähköpedillä virtamäärät olivat paljon suurempia.zapperissa maximivirta on 9V ja minimivirta on6V. En kuitenkaan suosittele käyttää ko.laitetta hetken mielijohteesta vaan tarvitaan siihen perehtynyt henkilö. Suomessakin niitä on jo monia jotka osaa tutkia ja hoitaa tapauskohtaisesti monia sairauksia.hyvää elämää kaikille
- Alttivomppeeri.
--zapperissa maximivirta on 9V ja minimivirta on6V.--
Sano nyt ettet ole tosissasi, sain ainakin tosi hyvät naurut vielä näin illalla, maksimivirta 9 volttia ja minimivirta 6 volttia.
Heh heh ! - Hihhulit.
Alttivomppeeri. kirjoitti:
--zapperissa maximivirta on 9V ja minimivirta on6V.--
Sano nyt ettet ole tosissasi, sain ainakin tosi hyvät naurut vielä näin illalla, maksimivirta 9 volttia ja minimivirta 6 volttia.
Heh heh !----zapperissa maximivirta on 9V ja minimivirta on6V.----
Hehe, vaihtoehtohoidokit ovat laittaneet SI-järjestelmän mukaiset yksiköt uusiksi.
Millähän yksikölla merkataan EKP:n parantava energia ? - Olet siis tosi tyhmä
Hihhulit. kirjoitti:
----zapperissa maximivirta on 9V ja minimivirta on6V.----
Hehe, vaihtoehtohoidokit ovat laittaneet SI-järjestelmän mukaiset yksiköt uusiksi.
Millähän yksikölla merkataan EKP:n parantava energia ?Tunnustit juuri, ettet siis tiedä mitään heikkovirtatekniikasta.
Olet naurettava mitään tietämätön skeptikko, joka luulee, ettei eloktronisten laitten virtaa voida säätää tarpeen mukaan. - Anu S Zapper.
Olet siis tosi tyhmä kirjoitti:
Tunnustit juuri, ettet siis tiedä mitään heikkovirtatekniikasta.
Olet naurettava mitään tietämätön skeptikko, joka luulee, ettei eloktronisten laitten virtaa voida säätää tarpeen mukaan.Kyllä, olen tyhmä enkä ymmärrä 9V virtaa enkä 6V virtaa, meilä on aina puhuttu Ampeereista, mutta tuo lieneekin vaihtoehtovirtaa, heheh.
- höpö höpö
Olet siis tosi tyhmä kirjoitti:
Tunnustit juuri, ettet siis tiedä mitään heikkovirtatekniikasta.
Olet naurettava mitään tietämätön skeptikko, joka luulee, ettei eloktronisten laitten virtaa voida säätää tarpeen mukaan.Maksimivirta 9V on aivan saman tasoinen virhe kuin jos sanoisi, että pituus on 9 kilogrammaa ja paino 3 metriä.
On aivan laitteesta kiinni voidaanko virtaa säätää, mutta missään laitteessa virtaa ei ilmoiteta voltteina. Kukahan taas kerran oli tietämätön? Kurkkaa peiliin, niin tiedät. - jhgvjhgfvjhgjgh
höpö höpö kirjoitti:
Maksimivirta 9V on aivan saman tasoinen virhe kuin jos sanoisi, että pituus on 9 kilogrammaa ja paino 3 metriä.
On aivan laitteesta kiinni voidaanko virtaa säätää, mutta missään laitteessa virtaa ei ilmoiteta voltteina. Kukahan taas kerran oli tietämätön? Kurkkaa peiliin, niin tiedät.Jokos kurkkasit?
- 92 kg pitkä
jhgvjhgfvjhgjgh kirjoitti:
Jokos kurkkasit?
Miksi minä? Sinähän se raukka mokasit, kun kirjoitteli 9V:n maksinivirrasta.
- Heheheheheheeeee
92 kg pitkä kirjoitti:
Miksi minä? Sinähän se raukka mokasit, kun kirjoitteli 9V:n maksinivirrasta.
Hyvin outoo virtaa sulla:
"maksinivirrasta" - TE ette tiedä.
Heheheheheheeeee kirjoitti:
Hyvin outoo virtaa sulla:
"maksinivirrasta"Meillä tulee pistorasiasta 230 Voltin vaihtoehtovirtaa sekä parantavaa 10 Ampeerin energiaa.
- 100 ohmin jännite
TE ette tiedä. kirjoitti:
Meillä tulee pistorasiasta 230 Voltin vaihtoehtovirtaa sekä parantavaa 10 Ampeerin energiaa.
Ihanko lattialle asti valuu?
Ei Suomessa, eikä missään muuallakaan mitata virtaa volteissa eikä energiaa ampeereissa.
Mutta sinähän taisitkin yrittää harrastaa parodiaa henkilön kustannksella, joka on jättänyt parodiahorisontin taakseen jo ajat sitten purjehtiessaan uskomusten aavalle merelle. Ei kannata. - xtjdrtyutfr
TE ette tiedä. kirjoitti:
Meillä tulee pistorasiasta 230 Voltin vaihtoehtovirtaa sekä parantavaa 10 Ampeerin energiaa.
Ihanko totta?
Onko teillä jo oikein sähkövirta siellä Hölmölässä?????
- Pääsiäinen kohta
Ostetaan porukalla zapperit ja zapperoidaan koko Suomi terveeksi.
Silloin THL joutuu suureen häpeään. - hannu6
Ilo on yksi hyvä fysiologinen parannusvoimavara sen mukanaolo elämässä on luonnollisin tapa laittaa enerrgiat liikkeelle, ja siksi toisekseen nauru pidentää ikää. Mailmankaikkeus perustuu rytmiseen energiaan ja ilman korkeimman voimaa ei olisi elämää. Kaikki namä asiat eivät ole ihmisen käsitettävissä,kun kaikki tapahtuu kaikesta huolimatta. Aivot joka on ihmisen tietopankki on käytössä vain häviävän vähän,niin millä me täytämme tuon kovalevyn joka meillä on riippuu täysin ajattelustamme. Ehkä ihniskunta ei kuitenkaan opi niitä salattuja asioita mitä se voisi oppia. Kuljemme täällä omat ympyrämme ja uskomme mihin mielemme tekee. Tietty kriittisyys on hyväksi sillä muuten ei synny keskustelua. Yksi esimerkki joka yksi lääkäri sanoi kun vatssakivun vuoksi kysyin lääketta "ei lääke paranna se ottaa vaiv kivun pois." Mitä opimme tästä. Ei mitään uutta auringon alla mitä ennen ei olisi ollut. Aika parantaa haavat jos annamme siihen mahdollisuuden. Vain nopeus saa linnunkin lentämään.
- Hulda Clark fani
Jos olisi noudatettu Hulda Clarkin ohjeita, niin kaikki taudit olisi voitettu maailmassa ja kaikki olisivat terveitä, eikä lääkäreitä enää tarvittaisi.
- hannu6
Ei kaikkia voi voittaa sehän on selvä juttu. Yksi voittaa,muut häviää tämä on kirjoitettu laki ,ja siksi jää. On monia asioita mitä ihmisen hyvinvointiin kuuluu,sillä ruoka olkoon lääkkeemme, jalääke ruokamme. Ei sairaudet katoo maailmasta se on tosi se.sairauksien parantamiseen tarvitaan monia asioita,. Ei saa olla dorka vaikka vähän oiskin ja niistäkin moni on alallaaan viisas.kukin täällä piirtää onia ympyröitään saadakseen itselleen pienen leipäpalan ja kuitenkin olematta muutakun kateellinen vainoilija niinkuin moni joka kuitenkaan pysty keksimään parempaa ratkaisua. Paljon on ihmisellä oppimista elämän laeista. Joskus vain on niin että lääkkeet voivat kääntyä itseään vastaan vaikka ne ovat ennen tehonneet. Energia ja värähtelyt ovat ja pysyvät niin kauan kun maailma on. Iloitkaamme ja nauttikaamme luonnosta ja raittiista ilmasta ja mitä enemmän nauratte sitä enempi tulee värähtelyä jota ei ne pikku nilviäiset kestä joita kannatte kehossanne.
- värähtelytasoko???
"Energia ja värähtelyt ovat ja pysyvät niin kauan kun maailma on. "
Mitä tarkkaan ottaen tarkoitat energialla ja värähtelyillä? Fysiikan termien kanssa niillä ei (taaskaan) taida olla mitään tekemistä.
- hannu6
Tää on kivaa. En tiennytkään että joku on sellainen,joka ei ollut fysiikan ja kemian tunneilla. Kun laitat autosi käyntiin on siinä energiaa ja värinää,tärinää ääniaaltoja ja paljon myös saasteita. Sähkövirrassa on aina herziluku joka tarkoittaa sitä kuinka usein sähkövirta muuttaa suuntaa. Vaikka 6v olis nimellisarvo voidaan herziluku nostaa esimerkiksi1000Hz ja tämä on avainluku värähtelyille. Radioaallot ovat ajan virtaa. RAKASTUMINEN nostaa värähtelytasoa ja sydämen sykettä eli tässä sinulle aimo annos arkifysiikkaa ja arkikemiaa.
- Opiskelija.
--Sähkövirrassa on aina herziluku joka tarkoittaa sitä kuinka usein sähkövirta muuttaa suuntaa. Vaikka 6v olis nimellisarvo voidaan herziluku nostaa esimerkiksi1000Hz ja tämä on avainluku värähtelyille. Radioaallot ovat ajan virtaa.--
Varmat aamunaurut, kiitos. - Kivaa on
Kuten toptesin, teidän värähtelytaajuuksillanne ja salaperäisillä energioillanne harvoin on mitään tekemistä fysiikan kanssa. Ihmisessä ei ole mitään salaperäistä vitaalienergiaa, eikä eri dimenssioiden värähtelytaajuuksia, kuten NA-hömelöt usein väittävät.
Sitten sähköfysiikan alkeita:
Sähkövirrassa ei todellakaan ole aina "herzilukua". Vai etkö ole kuullut tasasähköstä?
"Hetrziluku", eli taajuus f saadaan silmukan pyörimisestä magneettikentässä, jolloin silmukkaan indusoituu sinimuotoisesti vaihteleva jännite. 1 Hz taajuuden kierrosnopeudeksi saadaan kulmanopeus 2 pii omega, joka vastaa yhtä täyttä kierrosta. Yhden jakson aikana jännite tai virta muuttaa suuntaansa kaksi kertaa, ei kerran kuten sinä luulit.
RF tekniikasta seuraavaa:
Radioaallot ovat sähkömagneettisen spektrin osa kiloherziluokasta satoihin gigaherzeihin. Yläpäätä kutsutaan usein mikroaalloiksi ja millimetriaalloiksi, mutta samaa RF spektriä nkine ovat. Niiden jälkeen tulee infrapuna-alue ja sitten näkyvän valon spektri. Ne mitään ajan virtaa ole.
Arkifysiikkasi ei ole ede peruskoulutasoa ja kemiaa en nähnyt vuodatuksessasi yhtään.
Jos tuollainen tietämättömyys on kivaa, niin on hulluilla halvat huvit.
- hannu6
Palataapa perusaiheeseen . Koska kuitenkin on kysymyksessä Hulda ja hänen tervehdyttävä teoriansa voin vain todeta miten hieno ihminen hän oli. Aika on kaikella "Parantaja paranna itsesi" ei onnistu sanoo isokin kirja,sillä tarvitaan kaksi tai kolmekin ennenkuin .... no kuitenkin että ymmärtää elämää on kuitenkin tänäpäivänä oltava mukana hyväksytyssä yhteisössä kunnioittaen vallitsevia käytäntöjä. Poikkeavat teoriat ja faktat käännetään fiktioiksi.herättää voi mutta valveillaolo on toinen juttu. Kunnioitan Huldan elämäntyötä.
- enliity
Tällaisen löysin Hulda Clarkin maksanpuhdistuksesta:
http://hhakemisto.webnode.fi/hakemisto/maksanpuhdistus/ - hannu6
Tasavirtaa huom voidaan muuttaa vaihtovirraksi ja päinvastoin. Hz lukua voidaan lisätä ja vähentää mielin määrin miten vain halutaan. Olen käyttänyt työssäni kumpaakin,että tämä on ollut koko elämäniaikainen ammatti,joten muutakin on kierretty kuin tahkoa. En silti väitä että olisin tässä jutussa paras mahdollinen vaan kaukana siitä,mutta kuitenkin huldan teoreettinen ja käytännössä kokeiltu laite toimii. Ihminen ei voi elää steriilissä lasipurkissa suojatakseen itsensä,vaan pitää immuunipuolustusta vahvistaa. Elämä on vaan niin että kun kulkee rapakosta rapakkoon niin voi todella käydä että joku iskee ja pahasti jopa syöpä. Joka ihmisessä jossain elämän vaiheessa on sairaita soluja joista voi kehittyä mitä vaan ja milloin vaan. Elämän raadollisuus tulee vastaan,mutta ei pidä pelätä vaan ryhdikkäästi kulkea tie mitä on alkanut kulkemaan. En tämän jälkeen ota enää kantaa kyseisiin asioihin.
- Sähkötekniikka.
--zapperissa maximivirta on 9V ja minimivirta on6V--
--Vaikka 6v olis nimellisarvo voidaan herziluku nostaa esimerkiksi1000Hz ja tämä on avainluku värähtelyille. Radioaallot ovat ajan virtaa.--
--Olen käyttänyt työssäni kumpaakin,että tämä on ollut koko elämäniaikainen ammatti--
En tiedä mihin ammattisi liittyy, mutta sähköstä sinulla ei ainakaan ole mitään käsitystä. - Sähköä ilmassa
Sähkötekniikka. kirjoitti:
--zapperissa maximivirta on 9V ja minimivirta on6V--
--Vaikka 6v olis nimellisarvo voidaan herziluku nostaa esimerkiksi1000Hz ja tämä on avainluku värähtelyille. Radioaallot ovat ajan virtaa.--
--Olen käyttänyt työssäni kumpaakin,että tämä on ollut koko elämäniaikainen ammatti--
En tiedä mihin ammattisi liittyy, mutta sähköstä sinulla ei ainakaan ole mitään käsitystä.Tuskimpa sinullakaan on mitään käsitystä sähköstä, siihen tarvitaan huomattavasti viisaampaa ja osaavampaa kaveria.
- Anonyymi
Sähköä ilmassa kirjoitti:
Tuskimpa sinullakaan on mitään käsitystä sähköstä, siihen tarvitaan huomattavasti viisaampaa ja osaavampaa kaveria.
Tuskinpa sinulla on käsitystä suomen kielen kieliopista.
- zapperia skeposille
Huldan zapperi tehoaa myös vajakkeihin skeposiin.
- Anonyymi
Hulda on todella hieno ja kaunis nainen.
WOW WOW - Anonyymi
Nosto hyvän asian puolesta!
t. paperiarkkipiispa - Anonyymi
Hulda Clark on on keksinyt aivan mullistavan parannuslaitteen.
Kannattaa osta ja lukea myös hänen kirjansa.
Olen parantanut Huldan laitteella monista taudeista.
Zapperoikaa itsenne terveeksi! - Anonyymi
Onko presidentti Trumpilla näkemystä zapperin toiminnasta? Pitäisikö hänen käskeä General Electric tuottamaan zappereita? Deluxe-mallissa olisi UV-LED.
- Anonyymi
Suomen skepsiksen tyypit on suurelta osin mutalammikossa kasvaneita loisia
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123940MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar802049Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5481641Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin851308Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671097Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331028Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214908Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60883- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3818