Asiakaspaperipankki

että sen pankin tietoja ei pääsisi hyödyntämään kukaan.

Ensinnäkin jo sen perustamisesta iskisi monelle viranomaiselle niin hirveä päänsärky, että alkaisi taas kauhea älämölöö muka lasten maineen suojelemisesta, vaikka todellisuudessa halutaan suojella vain poliitikkojen ja viranomaisten laittomuuksia ja heidän taholtaan tapahtuvaa lasten kaltoinkohtelun sallimista.

Esim. tätä palstaa ei tarvittaisi ollenkaan, jos vanhempia ei kielletäisi julkaisemasta huostaanottoon liittyviä asiakirjoja. Siis kuka pystyisi käyttämään ja hyödyntämään pankin tietoja valheellisen lasten yksityisyyden suojelun takia?

Ainut tapa olisi peittää kaikkien henkilötiedot, niin lasten, vanhempien kuin viranomaistenkin maininnat paikkakunnista. Silloin tapahtumat eivät yksilöityisi kehenkään. Viranomaiset eivät saisi syytteitä, mutta esim. tutkijoille paljastuisi lainrikkomusten määrä (ainakin osittain, joissain aivan selkeästikin), mitä huostaanotoissa tapahtuu.

Asiakaspapereiden tutkimisessa on ikuinen ongelma ns. tutkimuslupa, jonka tutkija (opiskelija tai ammattilainen) tarvitsee aina, kun tutkii sosiaalivallan tuottamaa aineistoa, jos tutkija ei ole saanut aineistoa suoraan kansalaiselta itseltään. Jotenkin näin se menee.

Ja sittenkin, kun asiakaspaperit on luovuttanut suoraan tutkijalle itse asiakas, saattaa joku dosentti huutaa että se tutkimuslupa pitää olla.

Yliopistot ovat nähtävästi erittäin huonosti ajaneet sananvapauden asiaa tässä tutkimuslupa-asiassa. Tutkimusluvan vaatiminen invalidisoi jo suunnittelun tasolla suomalaisen sosiaalityön tutkimusta. Prosessorit ja tutkijat eivät uskalla ajattellakaan, että voitaisiin lähteä penkomaan sitä mielettömän kiinnostavaa ensikäden aineistoa eli asiakaspapereita.

Suomalainen julkishallinto tuottaa asiakaspapereita hurjan määrän joka päivä. Se aineisto jää tutkimatta. Se on mielestäni vakava oikeusturvakysymys! Ei mikään kumma, että lopputulos on luettavissa asiakaspapereistamme! Ovat ne niin kummallisia töherryksiä. Kun kukaan ei valvo.

Tähän on saatava muutos. Asiakaspaperipankki saattaisi olla eräs tehokkaimpia tapoja tehdä julkishallintoa läpinäkyväksi.


Vien ideaani edelleen eteenpäin. Eilen sain erään - selvästi ideasta kiinnostuneen - vastauksen erään laitoksen johdolta, mutta vastauksesta on luettavissa, ettei rohkeus riitä.

Hih. Pelkästään jo asiakaspaperipankin suunnittelu saattaa pelottaa sosiaalialan työntekijöitä. Myös terveydenhoidossa tehdään paljon tosi mielenkiintoista työtä, jota tutkimuksen pitäisi tarkastella.

Pelastakaa Lapset ry:n Tirlittan-lastenkodin johtaja Seppo Kinnunen huutaa lastensuojelun kanssa yhteistyöhön lastenpsykiatriaa (Pelastakaa Lapset -lehti, 3/2011), nämä naimakaupat tuottavat takuulla tosi mehukasta aineistoa. Siinä saa tutkija hämmästellä, että voiko tämäkin olla totta, monessa käänteessä.

Tästä asiakaspaperipankista pitää saada julkinen keskustelu. Ideaa pitää rummuttaa suomalaisille. Suomessa on paljon ihmisiä, jotka ovat halukkaita luovuttamaan tietyt asiakaskertomuksensa tutkimukselle. Ihmiset haluavat läpinäkyvyyttä hallintoon. Ja oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa.

Pankki kyllä toimii hienosti, kun vain aineiston kerääjä löydetään. Aineiston kokoajan pitää olla vapaa itse sosiaalivallasta, sillä ei saa olla kytköksiä sosiaalikoneistoon. Ja sellaisia toimijoita on toki. Tutkijalle aineisto on kultakaivos! Aineisto tuottaisi todella puhuttelevia tutkielmia. Ja kokonaisia kirjojakin.

Uusimmassa Polemiikki-lehdessä (kuntatiedon erikoislehti) 3/11 vaaditaan yliopiston tutkimukselta parempaa suhdetta yhteiskuntaan. Yliopistot elävät jossain kaukana omassa maailmassaan, eivätkä kohtaa kansalaisten tarpeita.

Hyvä, että lehti on tehnyt jutun tästä aiheesta. Yliopistot ovat päästetty erkaantumaan elämästä, ne saavat hienostella omassa rauhassaan. Kukaan ei keksi vaatia niiltä mitään.

Ja se tie johtaa siihen, että yliopistot eivät kohta edes rohkene tutkia mitään oikeasti tärkeää, koska sehän saattaisi ärsyttää joitakin vaikutusvaltaisia eturyhmiä.

Polemiikki-lehdessä kerrotaan:


"Nykyisin Itä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtajana työskentelevä Elli Aaltonen väitteli vuonna 1999 aiheesta Sosiaalitoimen johtaminen – byrokratiaa vai tulosjohtamista? Seinäjoen kaupunginjohtajan Jorma Rasinmäen väitösaiheena vuonna 1997 oli Yksityistäminen kunnallishallinnossa. Molempien väitöskirjojen aiheet herättivät aikanaan keskustelua ja ovat edelleen ajankohtaisia.

[...]

Aaltonen vaikuttaa Itä-Suomen yliopiston hallituksessa ja toimii yliopiston dosenttina. […]

- Hallitustyöskentelyssä olen huomannut, että tiedemaailman ja yhteiskunnan välinen yhteys puuttuu. Tutkimusten hyödynnettävyys jää puolitiehen. Tieteelle ei ole hyväksi, jos se eriytyy liikaa, Aaltonen näkee.

- Kehitettävää on, sillä tarpeet eivät kohtaa toisiansa. Gradujen tekijät miettivät, mitä ihmettä tutkisivat, Aaltonen tietää.


- Jonkun pitäisi kerätä tietoa kunnista tutkimustarkoitusta varten. Muutaman kaupungin ihmiset voisivat kokoontua puoleksi päiväksi miettimään, mitä on tutkittu ja mitä voisi tutkia, Rasinmäki ehdottaa.
- Toisaalta kunnan virkamiehille voisi tarjota päivätyöstä irrotettuja, kuukauden tai kahden pestejä, jotta he voisivat keskittyä johonkin aiheeseen. Ei vain ole olemassa sellaista apparaattia, joka tällaisen maksaisi [Rasinmäki sanoo].

Elli Aaltosella on heti mielessään kolme aihetta, joita hänen mielestään olisi syytä tutkia.
- Asiakkuus, henkilöstön ja strategioiden yhteys sekä turvallisuus. Asiakkuus kulkee kaikessa mukana, ja henkilöstö pitäisi sitouttaa strategioihin jo pohdintavaiheessa. Lisäksi tarvitaan sellaista tutkimusta, joka lisää kuntalaisten turvallisuuskokemuksia."


Väitöskirjojen hyödynnettävyys jää puolitiehen. Toimittaja Anna-Maija Tyyrilä. Polemiikki. Uuden kuntatalouden erikoislehti 3/11, ss. 16-17