mahdollisesti joulun-uudenvuoden aikaan.
Ajatuksissamme Tel Aviv.
Haluatteko neuvoa maahan ensi kertaa aikovia ?
Suunnittelemme matkaa Israeliin,
22
637
Vastaukset
- Luotiliivit!
Ensimmäinen ostos mikä teidän on tehtävä ehdottomasti.
- Ostitko sinä
luotiliivit, käydessäsi Israelissa ?
- Deronda
Hienoa kuulla, että olette menemässä juuri Tel Aviviin. Olen käynyt siellä kahtena vuonna peräkkäin. Pidän hyvin paljon sen kaupungin liberaalista henkisestä ilmapiiristä. Siinä maassa kaupungit ovat keskenään hyvin erilaisia ja moderni Tel Aviv on monessa mielessä vastakohta esim. Jerusalemissa, missä myös kannattaa käydä.
Niitä luotiliivejä että todellakaan tarvitse. Tel Avivissa kadut ovat erittäin turvallisia liikkua. Koskaan en ole tuntenut mitään pelkoa siellä.
Jos olette omatoimimatkailijoita ja tarvitsette käytännön neuvoja, niin mielelläni neuvon sen verran kuin osaan. - #reissulainen#
Samoilla linjoilla olen Derondan kanssa asiasta. Itse viime kesäkuussa viimeksi Tel Avivissa lomailleena. Muuallakin tuli kierrettyä omatoimimatkalla.
Mukava kaupunki, ihanat rannat (tosin ehkä vähän viileät rantakelit tuolloin). Helppo käydä Jerusalemissa, joka taas aivan erilainen kaupunkina kuin Tel Aviv.
Ei muuta kun hyvää matkaa!- Deronda
Meidän olisi kannattanut ottaa jotain yhteyttä etukäteen, sillä olin samaan aikaan Avivissa. Siinä kaupungissa ei sattumoisin törmää toiseen suomalaiseen.
- #reissulainen#
Deronda kirjoitti:
Meidän olisi kannattanut ottaa jotain yhteyttä etukäteen, sillä olin samaan aikaan Avivissa. Siinä kaupungissa ei sattumoisin törmää toiseen suomalaiseen.
Ei törmää sattumoisin kyllä suomalaisiin, totta. Saatiin kyllä yhdessä kaupassa kuulla, että juuri vähän ennen meitä oli suomalaisia käynyt ostoksilla. Eipä senkummemmin heistä kuultu.
- Noviisit.
Thanks for the first.
Toivottavasti emme tarvitse luotiliivejä. Jos tarvitsemme, emme lähde. En silti usko että tarvitsisimme.
Matkoista;
- olemme omatoimimatkailíjoita, luulisin. Emme tunne vielä ryhmämatkatarjontaa.
- ovatko Poptravel, Momondo tmv parhaita sivustoja hakea lentoja, hotelleja ?
Paikalla uskaltaa ilmeisesti vuokrata auton, lähimatkustamiseen, esim. Jerusalemissa käymisen, vai onko parempi käyttää julkisia ? - Deronda
Itse varasin matkani Supersaverin kautta. Muista en tiedä. Halvimman tarjouksen on antanut AirBaltic eli välilaskulla Riikassa. Myös unkarilaisten Malev näyttää lennättävän kohtuullisen halvalla.
Ryhmämatkoja Israeliin taitaa tehdä lähinnä uskonnollinen Toiviomatkat ja ne ei suuntaudu Tel Aviviin. Eilatiin ilmeisesti vievät muutkin toimistot, mutta Eilat nyt on kuin mikä tahansa rantalomakohde kaukana kaikesta muusta.
Auton voi kyllä vuokrata, mutta israelilainen liikennekutuuri on välimerellistä eli rauhattomampaa kuin suomalainen. Itse suosittelen ehdottomasti julkista liikennettä. Se on selvästi edullisempaa kuin Suomessa, koska Israelin valtio tukee sitä voimakkaasti. Jerusalemiin menee bussi varttitunnin välein ja maksaa n. 4-5 euroa. Tel Avivin sisällä julkisen liikenteen maksu on n. 1,2 euroa. Tel Avivissa kannattaa käväistä ainakin ikivanhassa Jaffassa.
Myös junayhteydet suurimpien kaupunkien välillä toimivat hyvin. Lisäksi on olemassa israelilaisia kimppatakseja (sherut).
Jos menette Jerusalemiin, niin kehoitan välttämään sapattia (perjantai-illasta lauantai-iltaan). Silloin ei ole juurikaan julkista liikennettä ja Jerusalemin juutalaispuoli on kokonaan pysähtynyt. Arabien itäpuolella se on kuin mikä tahansa päivä. Hieno kohde, onnittelen. Me oltiin maassa kolme viikkoa ja mitään ongelmaa taikka vaikeuksia ei ollut missään. Toki täytyy muistaa, että "maassa maan tavalla". Valvonta on ymmärrettävästi tiukempaa kuin meilläpäin, minultakin kysyttiin heti lentoasemalla miksi tulen, kuinka kauan aion viipyä, minne aion mennä ja onko maassa ennestään tuttuja. Muutenkin noita turvatarkastuksia on esim. isoihin tavarataloihin ja bussi/juna asemille mentäessä.
Liikuimme paikasta toiseen junalla ja busseilla (egged). Junat ja bussit ovat siistejä ja eivät myöhästele juurikaan.Ei pidä sitten hätkähtää, jos solttuja on niissä paljon aseineen, he kun saavat ilmaisen kyydin. Tiberiaksessa vuokrasimme auton ja ajelimme pari päivää ympäri pohjois Israelia ja Golania. No problem ! Eilatista käsin kävimme Petrassa ja Kairossa.
Meidän kiertomatka kulki seuraavasti: Tel Aviv - Nahariya - Tiberias - Jerusalem - Kuollut meri - Eilat - Ashkelon - Tel Aviv
Jos enempi kysyttävää vastaillan mielellään.
Täältä suunnittelu apua: http://www.tourplanisrael.com/- Ihana kaupunki
Ajankohta joulu-vuoden vaihde on hyvä matkalle.
Jerusalemiin kannattaa mennä bussilla. Halpaa, nopeaa ja mukavaa. Junallakin pääsee, ja maisemat ovat kuulemma hienot junan ikkunasta.
Tel Avivissa on kätevä käyttää busseja.. Bussilinjakartta kannattaa printata valmiiksi ennen lähtöä.
Tel Aviv on helppo paikka: ei kovin suuri. Kannattaa käydä (ent) satama-alueella missä on kävely- ja pyörätie rantaa pitkin, ravintoloita ja hurmaavaa näköalaa. Kauppakeskuksista on keskustassa esim Dizengoff (etniset ruokamarkkinat kerran viikossa, oliko se nyt tiistai vai torstai) ja Azriel (huom! näköalakerros) .
Fillareita saa vuokrata mutta kadut ovat sen verran ruuhkaiset että pyöräily on mielestäni helpointa rantateillä.
Museot ja ravintolat löytyvät helposti. Jaffa on ihan lähellä. Itse asiassa kaikki on lähellä. Voitte tehdä päivämatkoja melkein minne tahansa. Autoa ei kannata kaupungissa käyttää koska pysäköintipaikkoja ei yleensä löydy ihan hotellin luota. Turisteille on kaupunkikävelyjä nähtävyyksien esittelyineen. Englanninkielisistä painoksista Haaretzista ja Jerusalem Postista löytyy päivien tapahtumavinkit. - Ettekö seuraa aikaa?
Ei voi olla totta, että näinä aikoina joku haluaa mennä Israeliin!! Sota alkaa, ja Israelissakin tulee olemaan paljon tuhoa ja kuolemaa, kun terroristimaat iskevät sinne.
Israel on ihana maa, ja minulla on siellä juutalaisia ystäviä, ja olenkin huolissani heidän ja muiden israelilaisten turvallisuudesta.
Jos Israel ei iske mahd. pian näinä päivinä (ti 8/11 IEAE raportti) Iranin ydinvoimaloihin, iskee mm. Iran ja Syyria Israeliin. Syyria on jo valmiina pommitamaan Tel Avivia. Niillä on käytössään myös kemiallisia aseita.
Eli vieläkö suunnittelette matkaa Israeliin?- äly hoi!!!!!!
On tosi hullua mennä sinne tapattamaan itsensä. Israel on itsessään turvallinen ja fiksu maa, mutta nyt on kovat ajat alkamassa. Eivätkö ihmiset seuraa tiedotusvälineitä, vai eivätkö voi uskoa mitään ikävää tapahtuvaksi?
- #reissulainen#
Vielä suunnittelen matkaa Israeliin. Siellähän on ollut koko ajan "sotatila" ja joku hyökännyt/uhannut hyökätä. Eihän se muuksi muutu, miksi siis muuttaa suunnitelmiaa?
- Jokainen tekee valin
Israel on aina ollut uhattuna. Nyt tilanne on aivan eri luokkaa kuin koskaan ennen. Sitä on ehkä vaikea käsittää.
Miksi ihmisten täytyy uhmata tosiasioita. Yksi esimerkki on, kuin Aasian tsunamin jälkeen ihmiset menivät entistä innokkaammin Thaimaaseen. Jotkut sanoivat, ettei nyt sellaista voi enään sattua.
- Käymään vain...
Lähes aina matkatessani on ollut uhkia päällä. Iranhuhu on luonnollisesti tuttu koska seuraan päivittäin missä mennään. Vielä todennäköisempiä uhkia on olemassa mutten viitsi luetella. Äskettäin tulin sieltä ja seuraava reissu on suunnitteilla.
- 19v yksinmatkailija
Heii
Olin itse juuri viime kuussa ensimmäistä kertaa Israelissa. Ihana maa, ihmiset erittäin ystävällisiä ja tunsin oloni turvallisemmaksi kuin koto Suomessa. Sanoin tutuille jotka kauhistelivat lähtöäni, että on todennäköisempää kuolla Suomessa auto-onnettomuudessa kuin terrori-iskussa Israelissa!
Ainoa hankala asia voi olla se, että lentokentällä kysytään kaikenlaista ja laukut tutkitaan erittäin tarkasti, mutta pitää ymmärtää että se on turvallisuuden takia..Israelhan ei ole mikään kaikkien rakastama maa. Suosittelen kaikille, ei kannata uskoa ihan kaikkea mitä media antaa Israelista ymmärtää..ja mitä Iran huhuun tulee, en usko että Iran hyökkäisi Israeliin..olen keskustellut ko. aiheesta sekä israelilaisten että iranilaisten kanssa ja kumpikin oli sitä mieltä että aihetta pelkoon ei ole.
Suosittelen käymään Haifassa ja Akkossa :) Turvallista matkaa!- edellinen
Ai niin ja ostin lennot El Al Israelin sivuilta :) Lensin Sveitsin kautta ja takaisin tullessa Itävallan kautta :)
- Deronda
edellinen kirjoitti:
Ai niin ja ostin lennot El Al Israelin sivuilta :) Lensin Sveitsin kautta ja takaisin tullessa Itävallan kautta :)
Hienoa kuulla, että matkasi oli kaikella tapaa onnistunut. Siellä tosiaan tuntee olonsa paljon turvallisemmaksi kuin Suomessa.
Minua ei ole koskaan kauaa tutkittu lentokentällä, mutta se on tietysti sattumasta kiinni. Tarkastukset eivät tosiaan ole meidän kiusaksi vaan meidän turvallisuudeksemme.
Itse olen yleensä ottanut lennot Air Balticilta eli välilasku on Riikassa. Deronda kirjoitti:
Hienoa kuulla, että matkasi oli kaikella tapaa onnistunut. Siellä tosiaan tuntee olonsa paljon turvallisemmaksi kuin Suomessa.
Minua ei ole koskaan kauaa tutkittu lentokentällä, mutta se on tietysti sattumasta kiinni. Tarkastukset eivät tosiaan ole meidän kiusaksi vaan meidän turvallisuudeksemme.
Itse olen yleensä ottanut lennot Air Balticilta eli välilasku on Riikassa.No Just ! Sotahan siitä tietenkin tulee. Tuollapäin maailmaahan uhittelu kuuluu jo kulttuuriin ja aina on jonkinasteinen "turpakäräjöinti" meneillään.
Me mentiin suoralla lennolla Toiviomatkalaisten mukana ja ihan rattoisa matka olikin.
Tuli mieleen, että Suomi on erittäin hyvässä maineessa Israelissa ja koska jostain kumman syystä meitä luultiin venäläisiksi oli palvelu sen mukaista. Oikean kansallisuuden sitten selvitessä meistä tulikin sitten melkein "perheenjäseniä" ja mentiin palvelussa toiseen ääripäähän. Voi sitä puheenpulpatusta ja olalle taputusta sen jälkeen.Seuraavalla kerralla laitan taatusti reppuun Suomen lipun ja paitaan suomi pinssin, niin ei tarvii arpoa kansallisuutta. Esimerkinä: oltiin aikeissa syödä lounasta Tel Avivissa ja homma tuntui tahmovan jonkin verran. Odoteltiin ruokaa aikamme ja kun sitä ei meinannut kuulua tivattiin, että mikäs mättää. Doh,venäläiset kuulemma jaksaa odotella...! Jaahas tuumattiin ja sanottiin ettei me SUOMALAISET jakseta odotella ihan niin kauan. Tuli ruoka aikas tavalla nopsaan ja hintakin putos puoleen, lisäksi pöytään tuotiin paikallista arrakkia talon tarjoomana.- Niinpä niin
Alwari kirjoitti:
No Just ! Sotahan siitä tietenkin tulee. Tuollapäin maailmaahan uhittelu kuuluu jo kulttuuriin ja aina on jonkinasteinen "turpakäräjöinti" meneillään.
Me mentiin suoralla lennolla Toiviomatkalaisten mukana ja ihan rattoisa matka olikin.
Tuli mieleen, että Suomi on erittäin hyvässä maineessa Israelissa ja koska jostain kumman syystä meitä luultiin venäläisiksi oli palvelu sen mukaista. Oikean kansallisuuden sitten selvitessä meistä tulikin sitten melkein "perheenjäseniä" ja mentiin palvelussa toiseen ääripäähän. Voi sitä puheenpulpatusta ja olalle taputusta sen jälkeen.Seuraavalla kerralla laitan taatusti reppuun Suomen lipun ja paitaan suomi pinssin, niin ei tarvii arpoa kansallisuutta. Esimerkinä: oltiin aikeissa syödä lounasta Tel Avivissa ja homma tuntui tahmovan jonkin verran. Odoteltiin ruokaa aikamme ja kun sitä ei meinannut kuulua tivattiin, että mikäs mättää. Doh,venäläiset kuulemma jaksaa odotella...! Jaahas tuumattiin ja sanottiin ettei me SUOMALAISET jakseta odotella ihan niin kauan. Tuli ruoka aikas tavalla nopsaan ja hintakin putos puoleen, lisäksi pöytään tuotiin paikallista arrakkia talon tarjoomana.Rysssänä et ole todellakaan kuningas maailmalla kuin ehkä Bulgariassa.
Vielä vähän aikaa... - Malle
Niinpä niin kirjoitti:
Rysssänä et ole todellakaan kuningas maailmalla kuin ehkä Bulgariassa.
Vielä vähän aikaa...Vietin pari viikkoa Israelia vierrellen julkisilla kulkuneuvoilla. Lämmintä, Suomea dellisempaa ja melko ystävällisiä ihmisiä kaikkineen- suosittelen myös omatoimimatkaa kierrellä maata!
- #reissulainen#
Mallen kanssa samoilla linjoilla, samoja kokemuksia omatoimimatkallani!!!!
Hieno maa matkailla :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.42437- 1161607
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361346Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561181- 521095
- 1131082
- 571041
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051034Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46909- 60882