Täällä useastikin esillä olleeseen aiheeseen liittyen pieni huomio. Ihminen voi olla epärehellinen niin itselleen kuin toisellekin. Syitä on loputtomasti eikä toinen voi ketään pakottaa rehellisyyteen. Tunnettua on, että erinäiset peitestoorit liittyvät usein rahaan, seksuaalisuuteen tai uskonkysymyksiin. Ei meillä ole muuta mahdollisuutta kuin yrittää ymmärtää. Se on kuitenkin huomionarvoista, että ihminen vaistoaa asioita. Ei voi tietää sitäkään, milloin vaisto on oikeassa ja milloin pettää. Jokainen tietää kuitenkin omasta kokemuksestaan, että välillä on vaistonnut oikein, ettei toinen ole ihan rehellinen. Tällaisten kuvioiden valossa on turha lähteä menettämään omaa itseluottamustaan. Toisella voi olla syynsä olla tunnustamatta tunteitaan, vaikka niitä olisikin.
Valehtelun logiikka
wanha kettu
6302
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
"Toisella voi olla syynsä olla tunnustamatta tunteitaan, vaikka niitä olisikin. "onko toi valehtelua,jos jostain vakavasta syystä jättää tunnustamatta.ei mun mielestä.
Ei kai se valehtelua ole, jos jättää paljastamatta tunteensa... riippuu kai vähän tilanteestakin. Nää on näitä peruskysymyksiä tyyliin: ennen kuin kukko laulaa, ehtii jo ainakin kahdesti kieltää, tai jotain sinnepäin (on jo muutama vuosi rippikouluajoista).
Jos tarkkoja ollaan niin sanonta, josta useita muunnelmia kuuluu seuraavasti: "Jeesus sanoi hänelle: "Totisesti minä sanon sinulle: tänä yönä, ennenkuin kukko laulaa, sinä kolmesti minut kiellät".
Muistatko miksi noin totesi? Koska tiesi ettei juutaat seiso tiukassa paikassa hänen rinnallaan, vaan ovat valmiit myymään hänet ja katsomaan vierestä kun hänet tuomitaan.
Mutta tuo ei taida rakkaussuhteisiin liittyä, vaan ihmissuhteisiin ja niiden ja ympäristön välisiin dynamiikkaan ja painostuksiin, milloin minkin virtauksen noudattamiseen.
Vaan hetkinen? liittykö teidän mielestä? meinaatteko että juutaat pakottaa noudattamaan ympäristönpaineistuksia rakkaussuhteissanne ja valitsette sopivamman vaihtoehton, vai toisinpäin, "ympäristö" (joka muodostuu juutaista) heittelee niin paljon, että on valmis "kieltämään" rakkautensa ja hyväksymään juutaat että "rakkaat"?
Oli miten oli, luottamus tietysti on tärkea asia.
Ehkä ajat ovat nyt toiset, mutta itse olen 50-luvun lapsia ja ns. myöhäisheränneitä. Reilu 10 vuotta sitten rakastuin palavasti naiseen, mutta elämäntilanne ja oma epävarmuuteni piti tunteet kurissa. Vaikka siis tiesin, että ihastuminen oli molemminpuolista, ei ollut rohkeutta kertoa omista tunteistani. Uskottelin pitkään itsellenikin, että kyse oli silloisesta tilanteestani ja kaipasin läheisyyttä ym., mutta lopulta vuosien jälkeen olen tajunnut, että se oli minulle heräämisen hetki eikä paluuta entiseen ole ollut. Annoin siis ympäristön sanella tekemiseni, vaikka tunteet olisivat halunneet muuta. Valehtelinko, en tiedä, mutta kadun sitä, että pimitin sisimpäni.
wanha kettu... oletko se... ketkuilija? jonka nimi alkaa ännällä...
Ihminen joka on joskus rakastanut sydän karrella ja menettänyt rakkauden, ymmärtää sen arvon. Ei silloin tarvitse valehdella tai peitellä mitään. Sellainen ihminen voi sanoa olevansa kypsä. On ihan eri asia olla kypsä kuin olla aikuinen. Se ei ole iästä kiinni...ihmiset kypsyvät omia aikojaan ja elämä on siinä ainoa kouluttaja.