Laatu Myy

Saksalaismerkkien myynti takkuaa
Japanilaismerkit lisäävät myyntiään Saksassa.


Toyota on yltänyt hurjiin kasvulukuihin, kasvu oli peräti 26,3 %, ja sen markkinaosuus on nyt 4,1 % oltuaan vuosi sitten 3,2 %. Myös Volvo on kasvattanut myyntiään Saksassa tuntuvasti, mitä ilmeisimmin uuden S40/V50 mallisarjansa ansiosta.

Saksalaismerkeillä sen sijaan ei mene hyvin. Niiden myynti ja markkinaosuus opvat laskeneet. BMW:n myynti taantui 0,4 %, Volkswagen-konsernin myynti 2%, Daimler-Chryslerin 3,7 % ja Opelin 7,9% toukokuussa.

Saksa on Euroopan suurin uusien autojen myyntialue, ja vähäinenkin myynnin supistuminen aiheuttaa suuria pulmia autoteollisuudelle. Jotta tehtaiden toimintakapasiteetti saataisiin pidettyä mahdollisimman täydessä käytössä, myyntiponnistuksia muiden maiden markkinoilla lisätään. Se saattaa merkitä sitä, että autotehtaat pidättyvät hinnankorotuksista tai jopa lisäävät autojen varustelutasoa, voidakseen pitää markkinaosuutensa ja lisätäkseen myyntiään.
182433
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Mitä laatua Toyotassa on ? Ei ainakaan ajamisen laatua,ajonautinnosta ei tietoakaan, hyvä kun tiellä saa pysymään.

Äänestä
  • kun autosi on korjaamolla!! heh heh kysyn vaan! onko se sitten hyvää laatua?

    Äänestä

  • ajamisesta kirjoitti:

    kun autosi on korjaamolla!! heh heh kysyn vaan! onko se sitten hyvää laatua?

    Eikö se sinun Toyotasi ole koskaan korjaamolla?
    Luulempa, että ne Toyotat ovat samallalailla korjaamolla, kuin Opelitkin.

    Äänestä

  • martti kirjoitti:

    Eikö se sinun Toyotasi ole koskaan korjaamolla?
    Luulempa, että ne Toyotat ovat samallalailla korjaamolla, kuin Opelitkin.

    että kaikki autot ovat yhtä huonoja kuin Opelit!!??

    Ei ole korjaamolla tarvinut istuskella eikä tarvitse. Vaihda niin huomaat laadun eikä tule korjaamo tutuksi.

    Äänestä

  • ajamisesta kirjoitti:

    kun autosi on korjaamolla!! heh heh kysyn vaan! onko se sitten hyvää laatua?

    Mulla oli Anjovis korjaamolla enemmän kuin Opeli konsanaan, kyllä sitä kelpaa Opelilla ajella, ei vituta niin paljon.

    Äänestä

  • martti kirjoitti:

    Eikö se sinun Toyotasi ole koskaan korjaamolla?
    Luulempa, että ne Toyotat ovat samallalailla korjaamolla, kuin Opelitkin.

    Ei mitkään uudet autot ole juuri koskaan muuten korjaamolla kuin määräaikaishuolloissa. Toyotan huoltoväli on puolet Opelin huoltovälistä, joten ne ovat tuplasti enemmän siellä "korjaamolla".

    Äänestä

  • Luuletko kirjoitti:

    että kaikki autot ovat yhtä huonoja kuin Opelit!!??

    Ei ole korjaamolla tarvinut istuskella eikä tarvitse. Vaihda niin huomaat laadun eikä tule korjaamo tutuksi.

    Kotikaupungissani on Saabin ja Opelin korjaamo saman katon alla,ja Saabit siellä enempi remontissa on.Itse käytän Opelia määräaikaishuollossa siellä.
    Japsia en muute enään huoli.Opel menee suoraan,eikä tarvi ohjailla kokoajan.Mitäs varte tojolla on niin kattava korjaamoverkosto Suomessa,jos niis ei kerran oo vikoja.Muute,tojot tulee nykyään Turkista,enimmäkseen.

    Äänestä

  • Luuletko kirjoitti:

    että kaikki autot ovat yhtä huonoja kuin Opelit!!??

    Ei ole korjaamolla tarvinut istuskella eikä tarvitse. Vaihda niin huomaat laadun eikä tule korjaamo tutuksi.

    Minulla ainaskin avensis vm 2001,oli aika paljon juhan auton pajalla.Opeli ei vielä kertaakaan.

    Äänestä

  • ajamisesta kirjoitti:

    kun autosi on korjaamolla!! heh heh kysyn vaan! onko se sitten hyvää laatua?

    kai se Toyoatakaan jatkuvasti siellä pajalla seiso. Kyllä säkin vielä pääset "nauttimaan ajamisesta".

    Äänestä

  • Turha tulla selittelemään mistään Toyotan laadusta! Mulla on vielä hetken 2003 mallinen Corolla HB Sol, joka on ollut vuoden aikana korjaamolla pahuksen useasti! Ja mikä säälittävintä, ei ne raukat osaa edes korjata sitä! 30tkm huolto edessä ja taas kerran rempataan. Onneksi pääsee pian Astran rattiin..

    Äänestä

  • Make kirjoitti:

    Minulla ainaskin avensis vm 2001,oli aika paljon juhan auton pajalla.Opeli ei vielä kertaakaan.

    Kyllä se opeli vielä pajalle kerkee.Ja voin kertoa että siellä ei oo sitten yhtään halpaa osaa...Kyllä toyota muut japsit on kiistatta parempia huoltojen suhteen...Sanokaa mitä sanotte!

    Äänestä

  • Jyrki kirjoitti:

    Kotikaupungissani on Saabin ja Opelin korjaamo saman katon alla,ja Saabit siellä enempi remontissa on.Itse käytän Opelia määräaikaishuollossa siellä.
    Japsia en muute enään huoli.Opel menee suoraan,eikä tarvi ohjailla kokoajan.Mitäs varte tojolla on niin kattava korjaamoverkosto Suomessa,jos niis ei kerran oo vikoja.Muute,tojot tulee nykyään Turkista,enimmäkseen.

    Mä olen töissä sellasessa talossa missä on Saabin huolto sekä Opelin pikahuolto...Ja kyllä se niin on että Saabin miehet kaivelee nenää kun me korjataan noita Opeleita...Saab ja Opel on kuitenki nykyään yks ja sama auto...Mutta saabit tuntuu joiltain osin kestävän paremmin..

    Äänestä

  • ajamisesta kirjoitti:

    kun autosi on korjaamolla!! heh heh kysyn vaan! onko se sitten hyvää laatua?

    Jos Toyota on autosi, niin miksi olet täällä Opel palstalla ? Taitaa mieles tehdä Opelia, nimittäin sillä on kiva ajella, se pysyy tiellä.

    Äänestä

  • Tuleva Ex-toyotisti kirjoitti:

    Turha tulla selittelemään mistään Toyotan laadusta! Mulla on vielä hetken 2003 mallinen Corolla HB Sol, joka on ollut vuoden aikana korjaamolla pahuksen useasti! Ja mikä säälittävintä, ei ne raukat osaa edes korjata sitä! 30tkm huolto edessä ja taas kerran rempataan. Onneksi pääsee pian Astran rattiin..

    Noh noh...mene ihmeessä näyttämään pojille miten sitä sun maanantai mallia korjataan ku kerran haukut niitä täällä raukoiksi.Voi olla että "joku muu" näyttäis siellä hallissa aika raukalta kun menis peukku suuhun.Voin kertoa että siirtymällä astran rattiin todennäkösesti ongelmat vaan lisääntyy...

    Äänestä

  • Ex-toyotisti kirjoitti:

    Jos Toyota on autosi, niin miksi olet täällä Opel palstalla ? Taitaa mieles tehdä Opelia, nimittäin sillä on kiva ajella, se pysyy tiellä.

    kovin mukava ajella... melua riittää ja vetelee joka suuntaan! kevyt ohjaus eikä tehoa/kulkua löydy kun kilpailijoihin vertailee.

    Vaihtuu merkki ja taitaa kallistua riisikuppiin kun hyvitys vanhasta huomattavasti parempi.

    Äänestä

En usko että tällä palstalla juuri ketään kiinnostavat nissanit, tojotat, suzukit tms idän ihmeet. Ostakoon ne jota sellaiset kiinnostaa ja olkoon sitten onnellisia. Tuolla tojota palstalle ne varmaan hyppivät riemusta uutisestasi, että pistä juttus sinne. Ne tykkää kovin sellasesta siellä.

Äänestä
  • eli tuntuu kiinnostavan täälläkin!

    Äänestä

  • silti vastasit kirjoitti:

    eli tuntuu kiinnostavan täälläkin!

    Mikä loistava logiikka!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Totuus kirjoitti:

Saksalaismerkkien myynti takkuaa
Japanilaismerkit lisäävät myyntiään Saksassa.


Toyota on yltänyt hurjiin kasvulukuihin, kasvu oli peräti 26,3 %, ja sen markkinaosuus on nyt 4,1 % oltuaan vuosi sitten 3,2 %. Myös Volvo on kasvattanut myyntiään Saksassa tuntuvasti, mitä ilmeisimmin uuden S40/V50 mallisarjansa ansiosta.

Saksalaismerkeillä sen sijaan ei mene hyvin. Niiden myynti ja markkinaosuus opvat laskeneet. BMW:n myynti taantui 0,4 %, Volkswagen-konsernin myynti 2%, Daimler-Chryslerin 3,7 % ja Opelin 7,9% toukokuussa.

Saksa on Euroopan suurin uusien autojen myyntialue, ja vähäinenkin myynnin supistuminen aiheuttaa suuria pulmia autoteollisuudelle. Jotta tehtaiden toimintakapasiteetti saataisiin pidettyä mahdollisimman täydessä käytössä, myyntiponnistuksia muiden maiden markkinoilla lisätään. Se saattaa merkitä sitä, että autotehtaat pidättyvät hinnankorotuksista tai jopa lisäävät autojen varustelutasoa, voidakseen pitää markkinaosuutensa ja lisätäkseen myyntiään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu