Ei lasten isä voi, tai voihan se, mutta muu uusiperhe? Ei lapsia meidän kotiin, eikä muutenkaan olla tekemisissä.
Voiko uusperheilystä kieltäytyä?
Gruella von bach
53468
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 53
Vanhimmat
Tämä ei nyt oikein auennut minulle tämä avaus, mutta ketään ei pakoteta uusperheilemään (??), halutessaan voi elää yksin koko loppuelämänsä.
Kyllä voi, ei ole pakko alkaa kasvattamaan kenenkään lapsia, hoitakoot omat äidit kun ovat ne halunneetkin.
Mä en ikinä voisi antaa lapsiani miehen uuteen perheeseen jos semmonen olisi, se olisi niin suuri kynnyt meille, että hävettäisi suoranaisesti jos niin joutuisi tekemään. Mies eläkööt siellä missä haluu, kunhan ei meitä vedä mukaan moiseen systemiin. En kehtaisi enää lapsiani silmiin katsoa, jos lupautuisin moiseen rumbaan. Minusta lasten ei pidä kärsiä siitä että mies on onnellisempi ilman meitä kuin meidän kanssa, joten meille se ei tule kyseeseenkään.
juu tää on nähty miljoona kertaa ,Lissun lässytystä....
Joo,minä taas en voisi missään nimessä kieltää miehen lasta tulemasta,kun kerran haluaa.Tossa lötköttelee sohvalla ja meillä menee ihan mukavasti.Järkyty siitä.
Jätä jo tuo "me" muodossa kirjoittaminen. Sinä et ole sama kuin sinun lapsesi. Sinun kanssa ei halua olla tekemisissä eksäsi uusi, eikä edes eksäsi. Eikä sinun luoksesi ole kukaan tulossa. Täysin eriasia olisi ollut lapset, eksäsi omat lapset.
Oli se lissu tai lässy, mutta niin asia on, ei kukaan äiti mielellään varmaan antaisi omia lapsiaan vieraalle ihmiselle. Toisetn on pakko ja pakko lasten mennä, mutta onneksi eikaikkienl asten ole pakko mennä.
Lissu komppaa itseään......
Uusperheilystä voi kieltäytyä ja kannattaakin kieltäytyä jos ei voi sietää vieraita lapsia. Siinä vaiheessa kun toinen osapuoli kertoo että hänellä on lapsia edellisestä suhteesta niin voi perääntyä ja sanoa että minua ei uusperheily kiinnosta. Näin toimimalla toimii reilusti kaikkia osapuolia kohtaan ja ennen kaikkea niitä uuden kumppanin lapsia kohtaan.
Jos uudet suhteet on rakastuneita ja haluu olla yhdessä, niin ei siinä entisen kansa tehdyt lapset paljon vaaassa paina. Pysykööt ne poissa, ja antakoot isälle uuden onnen mahdollisuuden.
Sinun mielestä lasten äidillä ei ole oikeutta uuteen onneen vai ymmärsinkö oikein? Ihan samalla tavalla pitää äidilläkin olla oikeus uuteen onneen ja siinä ei ex:n kanssa tehyt lapset paljon paina. Eli lapset huostaanotetuiksi vaan jotta vanhemmat saavat nauttia uusista elämistään ihan täysin.
Tähänkö tosiaan tämä maailma on menossa? Ihan pelottaa tulevaisuus ja se miten tulevaisuuden vanhemmat vanhemmuuteen suhtautuvat. Onko vanhemmuus todella kertakäyttökamaa joka siirretään syrjään aina uuden onnen ja uusien lasten myötä? Itse olen syntynyt 60-luvulla, omat lapseni olen saanut 90-luvun lopussa ja 2000 vuoden alussa joten elämänkokemusta on ennättänyt karttua tosi paljon ennen vanhemmaksi tuloa. Erosta huolimatta yritän kasvattaa lapseni vastuulliseen vanhemmuuteen joko yksin tai kaksin. Mutta vanhemmuus on ja pysyy, vanhemman velvollisuus on aina huolehtia lapsestaan ja vasta sen jälkeen tulevat uudet onnet ja rakkaudet. Mutta niistä ei saa lapsi/lapset kärsiä. Toivottavasti onnistun työssäni ja voin nauttia lapsenlapsista joilla on rakastavat vanhemmat. Viis siitä asuvatko vanhemmat samat kodissa vai ei, pääasia on että lapsenlapsellani on todella vanhemmat ja ehkä kenties muitakin rakastavia aikuisia jolle lapset ovat tärkeitä.
Voi. voi.
eoköhän niiden lastenkin pitäisi säilysä ja tulla miehen mukana. Ompa julma isäkä jos tuollaista harrastaa, että ei enää lapsia, kun on uusi pylly vuoteessa, aikooko tehdä uusia lapsia, toivottavasti kyky häviää kokonaan. Ei ole minkäänarvoinen mies eikä nainenkaan tuo uusikko.
OPETTELE KIRJOITTAMAAN
Tuommoista perhemallia ei ole olemassakaan. Uusiperhe on nuoripari joille on syntynyt lapsi, se on uusi perhe.
Ydinperhe, on jossa on isä, äiti ja yhteiset lapset.
Yh perhe on jossa on lapset ja yksihuoltaja.
Kenelläkään ei ole kahta perhettä, ei kahta kotia.
Totta,uusiperhe on nuoripari jolle syntynyt lapsi ja taas
uusioperhe on kierrätysperhe, jossa on siun,miun ja meidän lapset.
Mikä meidän perhe on? Meillä asuu minä, mieheni ja neljä lasta. Yksi lapsista on minun aiemmasta liitosta, yksi lapsista on mieheni aiemmasta liitosta, ja kaksi lapsista ovat meidän yhteisiä.
Naimisissa olemme olleet 8 vuotta, joten ihan "uudesta" puolisosta ei ole kyse. Aiemmat liittomme olivat huomattavasti lyhyempiä, ja lapset hyvin pieniä erotessa. Vanhemmatkaan lapset eivät muista aikaa, että me emme olleet yhdessä.
Vanhemmat lapset tapaavat molemmat säännöllisesti myös toisia vanhempiaan, kaksi kertaa kuussa. Yleensä 4-5 päivää kerrallaan. Lasten mielestä heillä on kaksi kotia, paitsi siis yhteisillä lapsillamme on yksi koti.
Jos uusperhettä ei ole olemassa, olemmeko yh-perhe vai ydinperhe? Mielenkiintoista... Ehkä meitä ei ole olemassakaan.;)
Uusperhe, lasten vanhempaa jällenkierrätetään parisuhteessa uuden puolison kanssa. Siis lapsen vanhempi on se jota kierrätetään, uusi puoliso on uusperheessä "uusi".
Uusioperhettä ei ole olemassakaan.
Uusioperheessä kaikki on vanhaa!
just, kaikki on vanhaa ja käytettyy, no syntyvät lapset on uusia, voihan sitä näinkin ajatella... ....Hyvä, että vanhakin vielä kelpaa.
Lapset ei kuulu mihinkään uuteen perheeseen, heillä on jo oma ydinperhe joka on heidän yksi ja ainoo perhe, sitten on vaan isä joka tapaa jos tapaa, yleensä se uusikko estää.
Ei ole olemassa uusioperhettä. Ei kenelläkään ole kahta kotia, kahta perhettä ainakaan suomessa.
Sulle on tullut oikeen pakkomielle noista perheistä, pidä sinä vaan se rikkoutunut" ydinperheesi" ja elä katkerana täynnä kaunaa ja vihaa elämäs loppuun, mutta muut voi löytää vielä jotain kivaa ja perustaa uudestaan perheen johon kuuluu myös lapset.
No varmaan lapsetkin kuuluu toiseen ydinperheen jälkeen perustettuun perheeseen, eli kakkosvaiheeseen, mutta ei kuulu entiset lapset siihen, kenelläkään ei ole kuin yksi perhe. Jos mies halusi entiset lapset jättää, niin ei ne automaattisesti kuulu enää siihen kakkosvaiheeseen.
Meillä ei ainkaan meillä ole kuin yksi perhe, eikä miehen naiset todelllakaan kuulu meidän elämään millään muotoa, emme ole koskaan heitä nähneet emmekä heillä koskaan käyneet. Emme tarvi heitä sotkemaan meidän elämää katkerana.
Uusioperheessä kaikki on kierrätetty, epätoivoiset ihmiset lyöttäytyvät yhteen elämän solmuista kun ne ei aukee, ne solmut.
Käsittääkseni uusperheeksi kutsutaan myös leskien (ja heidän lastensa) keskenään muodostamaa perhettä, samoin kuin EI-epätoivoisten eronneiden aikuisten ja heidän lastensa muodostamaa perhettä...
Eli kaikki uusperheet eivät ole muodostuneet epätoivoisista ja epäonnistuneista aikuisista ja heidän lapsistaan. Joukossa on myös heitä, joilla vaan syystä tai toisesta on elettyä elämää takanaan ennen nykyistä parisuhdetta... =)
(eikö sinun logiikallasi lapseton parikymppinenkin ole kierrätyskamaa, jos hänellä on yläkouluajoilta olemassa "entinen tyttö/poikakaveri"? Nykypäivänä harva viettää loppuelämänsä sen ensimmäisen ihastuksensa kanssa. Oli se sitten valitettavaa tai ei....)
"ydinperheen" jäseniä kierrätetään uudessa suhteessa. Lapsettomalla puolisolla ei ole vanhoja riiipakiviä tai kierrätysvirityksiä, on ihan vapaa aloittamaan puhtaalta pöydältä...
Lapsethan näissä perheissä kiertää! Hyvässälykyssä kiertää vielä kummien, mummien ja sukulaisetnkin kautta.. kun kukaan ei halua heitä.
Pelleilyä koko touhu, sanon minä.
Kuin moni uusikko haluisi oikeasti kasvattaa ja hoitaa toisten lapsia kokopäiväisesti? Eihän se ole velvollisuus eikä ehto jos löytää miehen jolla on lapsia, ei voi pakottaa eikä velvottaa niin tekemään.
Minusta jokaisen äidin velvollisuus on hoitaa lapsensa eikä heittää niitä toisten vastuulle. Miehellä on uusi perhe, ja hän on lojaali sille ei entisilleen.
Se pitäisi äitien ymmärtää ja jättää katkeruus ja vaatiminen pois, menkää eteenpäin elämässä, niin mekin ja ex mihenne menemme, emmekä vaadi teitä hoitamaan meidän tulevia tai minun omia lapsia, me hoidamme ne itse, tehkää tekin niin.
Kyllä sinne kuppiloihin kerkii aikanaan, emme ole ilmaisia lastenvahteja ja kasvattajia, ongelmat pitää selvittää itse.
Riippuu perheestä. Joskus uuden vaimon tehtävä on auttaa ja opastaa sitä miehen ex vaimoa käytännön asioissa, että hommat hoituu. Opastaa kodinhoidollisissa tehtävissä ja katsoa perään. Eihän se toki kivaa ole, kun aika menee siihen sparraamiseen, auttamiseen ja ohjaamiseen, mutta ei heitä voi yksinkään jättää.
Siitä se usein lähtee elämä taas kantamaan, kun oikea henkilö on auttamassa ja opastamassa. Ne exät joskus vaan taantuvat, ainakin meillä.. ei hänen hommistaan tulisi mitään, ellen minä auttaisi ja kannustaisi häntä yrittämään.
Nyt on koti aina puhdas ja lasten vaatteet puhtaat, siivottu ja kaapissa ruokaa. Osa on vielä hakusessa, mutta ohjaan heitä ja opetan niin kyllä se pikkuhiljaa siitä lähtee.
Meillä on auttanut myös vihko jossa on neuvoja ja tehtäviä, joita minä kirjoitan ylös, jotta miehen exä oppii...
Wilma60 sen sanoi hyvin: ei ole pakko alkaa suhteeseen ihmisen kanssa jolla on jo lapsia.
Itse tein niin. Minulla oli ennestään lapsi, mutta uuden kumppanin oli hyvä olla lapseton... En olisi loukkaantunut, jos lapsen vuoksi en olisi jollekin kelvannut. Se olisi ollut parempi, kuin alkaa suhteeseen, jossa lapsi on jonkinlainen este / haitta / pakollinen paha.
Huomasin vain omasta erostani, että vaikka ilman draamaa erottiin ei jatko ole helppoa tai hauskaa. Joten tavatessani uusia ihmisiä kiinnostus loppui heti sanoihin : lapset, ex-vaimo. kiitos, ei draamaa.
Ja jos jostain syystä parisuhteeni päättyisi eroon, en alkaisi uuteen suhteeseen ihmisen kanssa jolla on lapsia. Ja koska ikää on jo tullut, en siis ehkä löytäisi enää lapsetonta kumpania, en siis alkaisi suhteeseen :)
Ex-miehestä olemme nykyisen mieheni kanssa molemmat oppineet sen, että lapsen elämään ei kannata uusia kumppaneita tuoda.. Ex:n uudet ovat poikkeuksetta olleet enemmän tai vähemmän lääkityksen tarpeessa, joka katkerasti hänellekin on paljastunut... Ihmisillä on niin kova tarve kumppanuuteen, perheeseen, että sen eteen ollaan (ainakin aluksi) valmiita tekemään mitä vain. Sitten arki paljastaakin oikean karvan...
Oikeasti, jos ette ole valmita ex-kumppanin ja lasten vaikutukseen suhteessanne; valitkaa lapseton kumppani. Se vaan menee niin, että ne uudet puolisot joutuvat aikalailla sietämään sen ex:n taholta. Itse en pystyisi moiseen joustoon, mitä mieheni joka päivä tekee. Ei se lapsi haittaisi, mutta se ex-puoliso, joka väkisinkin puuttuisi elämäämme ainakin välillisesti lasten kautta. Näin ainakin meillä. Kyllä se lapsen isä on yhteydessä meihin muulloinkin kuin noutaessaan ja palauttaessaan lapsen.
Ainoa tapa välttyä tältä on valita kumppani, jolla ei ole ennestään lapsia.
Tuo ajatusmaailma palvelee kaikkia osapuolia erinomaisesti.
Kovasti kylmää ja laskelmoivaa, hiukan epäilen rakkautesi aitoutta, jos senkin lasket ettet voi rakastaa henkilöä, jolla lapsia. Eivät kaikki lapset ole automaattisesti inhottavia ja vaikeita, voivathan he olla sitä biologisillekin vanhemmille.
Tuntemani naishenkilö teki näin, hän esti miesystäväänsä tapaamasta lastaan, kyllä he silti olivat onnellisia. Ei siis tiedetty, olisivatko he tulleet toimeen kun eivät ensinkään tavanneet.
Hän oli sitä mieltä, ettei ole velvollinen selittelemään miehelle häpeää yksinäisestä lapsesta, huom, 60-luvulla.
Mitään draamaa ei ole, jos aikuiset sen estävät.
Jaksan ihmetellä näitä arki-puheita. Lasten kanssahan ne juhlat olivat parhaita, myös arki, olivat he omia tai vieraita.
En ole laskelmoiva, vaan realisti! Ei rakkaus ole mikään taika, jonka syttymiseen ei voi vaikuttaa :D Sydän on lihas ja kaikki tunteet koetaan kylläkin ihan muualla kuin sydämessä (noin ihan aikuisten oikeesti).
Ja kysehän ei ollut siitä, etten voisi rakastaa niitä lapsia :) Vaan ex-puolisoista.
Niistä vaan koituu ongelmia. Yleensä. Valitettavasti.
Ja keskustelussa oli kyse siitä, miten välttyä ex-puolison vaikutuksilta elämään. :)
Valitettavasti aikuiset vaan tuovat sitä draamaa ihan liian usein. :(
Sanoin omasta erostani oppineena sen, että itse en kestäisi miehen ex-puolison sotkeutuvan elämäämme ja nostan hattua miehelleni siitä mitä hän kestää minun ex-puolisoni taholta.
Luehan se tekstini uudelleen ja ohdi sitten vastaustasi ;)
Ymmärrän tätäkin näkökantaa, enkä väitä itsekään osanneeni tehdä kaikkea viisaasti. Useimmat asiat ovat menneet poskelleen.
Nämä ihmiset jotka kaikessa korostavat omaa etuaan, voivat jäädä häviölle, huom. puhun ihmisistä jotka tunnen.
Olettaen puolisoiden eronneen yhteisestä sopimuksesta, onko exä silloin tekemässä kiusaa?
Oma exäni heitti itse vettä myllyyn kun antoi entiselle vaimolle yliotteen.
Ei ne ex-puolisot aina välttämättä tee kiusaa, mutta silti kahnauksia syntyy.
Esim me jokainen olemme edes pikkuisen mustasukkaisia ja omistushaluisia... Kuka haluaisi jatkuvasti olla tekemisissä kumppaninsa ex:n kanssa?
Monesti isät ja äidit myös näkevät asiat eri tavoin, toinen sallii sellaista mitä toinen ei näin esimerkiksi. Ja sitten tulee ensin kinaa ja sitten riitaa (joskus, mehän olemme vain ihmisiä)
Ja siinä on soppa valmis. :) Monesti on vielä se uusi puoliso, joka haluaa myös toteuttaa omaa visiotaan parisuhteestaan ja se on haasteellista, jos näkemykset lasten äidin kanssa eroavat kovasti... Nää on NIIN haasteellisia juttuja.
Eli siksipä sanoin, että ellei ole valmis tähän rumbaan, pitää valita lapseton kumppani
Minä inhosin tätä jonkinlaista pakko-oireisuutta, jolla ex-vaimo roikkui miehessä.
Sanoin hänelle, etkö ajattele elämää eteenpäin, ja niitä haasteita joita se tuo tullessaan. Ajattelin hänen tehneen itselleen henkistä väkivaltaa, kun hän kuitenkin tahtoi olla onnellinen. Ihan kuin joku toinen hallitsisi, eikä ihminen uskalla olla vapaa.
Hän loukkaantui kuin pieni lapsi, kun kerroin totuuden, on ollut muitakin.
Roikkuit? Entä sinä, roikuithan sinäkin miehessä? Mahtaa olla miesylväs kun kaksi naista roikkuu hänessä, uusi ja vanha, itsetunto miehellä korkeella.
Kun uusi ei anna eropuolisoiden puida asioita rauhassa, syntyy tilanne, jossa uusi pelkää.
Muuten oletko varma ettei mies roikkunut exässään??? Et uskalla sitä tunnustaa.
Uskallan tunnustaa, roikuimme siis molemmat, kyllä minä puin heidänkin asioitaan, ei kukaan soisi pahaa ihmiselle joka on tehnyt hyvin itseä kohtaan.
Mutta ex-vaimo oli ehdoton johtaja, joka lopulta antoi pitkät.
Puiminen oli ahkeraa näinollen, kumpikaan ei halunnut muuttaa tapojaan.
Kyllä kai pelkäsin yksin jäämistä, olihan se väärä peruste.
Jollei tunne mitään missään intohimomielessä, on lähdettävä. Uskoin vain velvollisuuteen.
Ihminen jolla ei ole lapsia, ajattelee juuri sillä tavalla, että KAIKKI lapset ovat hauheita. Ihminen jolla itsellään on ollut vaikea lapsuus ajattelee juuri sillä tavalla, että annetaan huonon olotilan kiertää. Hän ei ole päässyt itse vielä irti lapsuuden traumoista, joten siirtää sen tunteen omiin tai toisten lapsiin.
Tuossa olisi hyvä mennä hoitoa hakemaan, ennenkuin se riistäytyy käsistä.
Hoitoon kuuluvat ne ihmiset, jotka rikkovat toisten perheen, ajattelevat että kyllä se exä ja lapset hyväksyy!! Ei kaikkea tarvi hyväksyä. Mekään emme hyväksyneet, eikä meille ole ex miehen naisten lupa tulla. Emme mekään tunge sen naisen kotiin.
Ihan vapaasti saa olla exän kanssa, kunhan jättää meidät rauhaa. Siitä onneksi mies on pitänyt huolen, ettei hänen naiset pääse meitä kiusaamaan.
Meidän elämä ei kuulu heille. He eivät kuulu meidän perheeseen eikä sukuun, eikä lapset ole heidän riistaa.
Kaikesta voi! Me kieltäydyimme siitä että mies pakottaisi lapsetnsa näkemään omat naisensa. Niitä emme halunneet minun emmekä lastemme elämään. Kieltydyimme että miehen naiset ei tule meille emmekä me mene koskaan sinne missä he ovat. Emme halunneet nähdä heitä eikä lapset varsinkaan olla missään tekemisissä täysin vieraidenja ulkopuolisten ihmisten kanssa tekemisissä, joita ei tarvi omaan elämään. Näin lapset saivat hyvän rauhallisen lapsuuden kun ei ole tarvinnut kuunnell aulkopuolisen ihmisen haukkuja ja arvosteluja.
Myös minä sain rauhan kun ei tarvinnut pelätä lasten puolesta, kuinka vieras ihminen heitä olisi kohdellut tai kuinka haukkunut ja pilannut heidän elämän.
En olisi enää voinut olla se turvallinen äiti lapsilleni, jos mies olisi pakottanut lapset luokseen katsomaan näitä naisia.
Olisin tosi pahoillani ollut, että olisin ihanat lapset menettänyt täysin vieraalle ihmiselle kiusattavaksi.
Nyt ovat ihant lapset aikuisia ja onnellisia että pidin heidän puoliaan, enkä antanut kenenkään vieraan heitä kiusata ja haukkua.
Sääli on se että perheenrikkoja ei ymmärtänyt että pilasi lasten elämän, mutta ei ne siitä välitä, pääasia että rikkovat toisten perheen kun itsellä ei ole mitään.
Mieshän eniten kärsii, kun lapset hylkäsivät isän vaikka kiusa olikin meille tarkoitettu, mutta mies on tosi yksin.
Anna anteeksi näille naisille vaikka he tieten olisivatkin tehneet väärin.
Ole onnellinen kun olet kyennyt pitämään perheesi puolta.
Viisas ihminen osaa siitäkin vetää välistä, huolimatta elämästä rikkinäisessä kodissa.
Exäni oli sellainen hiukan inhottava ukko joka selitteli suhteiden tarpeellisuutta, silti väitän hän oli pohjimmiltaan hyvä ihminen, joka tarvitsi sairaalloisen paljon huomiota, seksi ei voinut olla oikea syy. Mutten jaksaisi millään vihata niin suurta joukkoa naisia. Vain he, joilla on henkilökohtaista merkitystä, ovat tärkeitä joko hyvässä tai pahassa. Eikä yksi virhe tee heistä pahoja.
Tuota anteeksi???? Sitäkö että rikkoivat perheemme ja käänsi isän pois lapsista?? En ikinä, ja siinä saavat kärsiä myös.
Uskon että heitä kiukuttaa kun olen heidän niskan päällä, eikä yksikään lapsi halua nähdä isän naisia, olen lasten puolella, ja mikään ei saa anteeksi antoon ei mikään.
Lapseni on niin täkreät että heitä ei sairaalloiset ex miehen naiset kiusaa. Näin me olemme päättäneet, ja päätöksessä pysytään.
Tuota noin,eikö ihan omien puheidesi mukaan ollut niin,että elitte erillään kun miehesi tapasi uuden naisensa.ja kuka on kääntänyt isän pois lapsista?Sinä itse,kun täysin joustamattomasti menet määräämään,että lapset ei voi mennä isälleen,jos siellä on joku ulkopuolinen.Minun exällä on uusi vaimo enkä todellakaan voi mennä määräämään,että vaimon on lähdettävä kodistaan,jos minun lapseni menevät isälleen.Ja monetko vuodet olette naureskelleet niitä "lehmiä" ja olet aioipessyt systemaattisesti lapsesi isäänsä ja uutta kumppania vastaan.Tuota anteeksi,kukahan tässä on aiheuttanut traumoja?
Mikset voi? Kyllä minä ainakin olen lasten äiti, ja päätän asioista, ketkä saavat olla kanssamme tekemisissä ja ketkä ei! Ei sitä vieras ihminen päätä missään nimessä.
Meillä vaan on semmonen käytäntö, ettei vieraat ulkopuoliset ihmiset hauku lapsiamme, eikät ule meille eikä lapset ja minä mennä heitä katsomaan.
He eivät kuulu meidän perheeseen eikä sukuumme.
Olisitko valmis luopumaan omista lapsista vieraan naisen vuoksi?? Minä en, en halunnut antaa lapsiani pois vieraalle naiselle, etten minä äitinä enää tuntisislapsiani. Karmiva ajatuskin.Kyllä minä haluan pitää omat lapset enkä antaa täysin ulkopuoliselle ihmiselle, mitähän lapsetkin olisi siitä ajatelleet?????
Ei mun tarvi aivopestä ketään, mulla on fiksut lapset, jotka osaa ajatella itsekin, eikä ole kiinnostuneita juttelemaan tai katselemaan isänsä naisia. Minä äitinä pidin aina huolen, etei kukaan ulkopuolinen kateellinen ihminen sotke elämäämme.
Kun isän veivät niin siitä sitten käsri mies eniten, eime joihin se oli suunnattue, että me alkaisimme suremaan ja kaipaamaan. Kyllä se mies kärsii eniten.
Anteeksi nyt jos tuntuu naputukselta, mutta tätä lasten isää sinä tunnut vihaavan, ja siksi toiseksi et tunne näitä naisia.
Jos minä olisin saanut päättää meillä - olisin ottanut lapset pois kummaltakin sekä ex-mieheltä että hänen entiseltä vaimoltaan, kyllä he senverran ikävään farssiin vetivät heidät.
Mies on kuin ämmä joka pitää yllä kuvitelmaa: ajatella, minusta käydään tappelua.
Tunnista vihasi, älä etsi sijaiskärsijöitä.
Miten vaan, mutta meidän periaatteeseen kuuluu ettei anteeksi anneta sille joka rikkoi meidän perheen, eikä lapset joudu siitä kärsimään että joutuvat haukuttaviksi täysin vieraiden ihmiset sekaan!! Siihen äitinä en ikinä lapsiani laittanut. En enää voisi katsoa lapsiani silmiin tai olla heidän kanssaan, jos olisin syytänyt heidät haukuttavaksi tai vieraiden ihmiset kiusattaviksi.
Me emme mene sinne eikä he saa tulaa meille, eikä olla lastemme kanssa tekemisissä.
Mies itsekin sanoi että hänen naiset ovat huonoa seuraa meille, eikä ole koskaan pakottanut meitä heitä näkemään, siitä kiitos hänelle.
Tietää itsekin että emme siihen suostu.
Ei me enää kärsitä, mies kärsii, kun lapset eivät halua olla isän kanssa tekemisissä. ;Mitäs hylkäsi heidät siitäs saa, kun antaa vieraiden naisten taluttaa kuin pässiä.
Meitä ei vireaatnaiset hauku eikä tule meille. Siitä lapset ovatkin erittäin onnellisia, kun suojelin heitä. Minun kanssa ovat läheisiä, mutta ei isän. Joka toiselle kuoppaa kaivaa, itse siihenl ankeaa. Sen on nyt mies tuntenut nahoissaan.
Juuri siksi kun olet onnellisemmassa asemassa, on varaa antaa anteeksi.
Minä sain sympatiaa näiltä exäni naisilta, yksi jopa tarjoutui järjestämään minulle miesseuraa että saisin maksaa potut pottuina, mies lupasi myötätunnosta lähteä seurakseni. Vastasin ettei kostaminen ole ratkaisu.
Tämä nainen sanoi exän pitäneen minua itsestäänselvyytenä.
Anteeksiantamisesta puhutaan usein kuin aivopesusta, kukaan ei voine kieltää persoonallisuuttaan, asiat on käsiteltävä vaikeamman kautta.
Jos rakastaa jotakuta toista enemmän, voi unohtaa ja kutistaa sen, joka loukkasi.
No - ajan mittaan. Kaikkea hyvää sinulle.
Kyllä voi kieltäytyä ainakin lasten ei tarvi ryhtyä leikkimään uusioiden kanssa perheleikkiä.
Eihän uusioiden mielestä exäkään kuulu enää hänen perheeseen niin ei lastenkaan tarvi kuulua ellei äiti.
Ketään ei voi pakottaa olemaan semmoisessa yhteisössä, joka ei ole oikea.
Ei ole perhepakkoa.
Olisin ihmeissäni, jos perheen voisi vaihtaa toisiin ihmisiin tosta noin vain. Itse en ikinä ole antanut omia lapsiani tuommoisiin yhteisöihin olemaan, se olisi loukkaus minun lapsiani kohtaan. Me olemme ainakin kieltäytyneet kuulumasta uusio perheeseen.
HANKI LISSU ELÄMÄ TAI LOPETA SE
Parempi olisi olla ilman miästä tai naista. Mihin niitä tarvitaan? Jos panettaa, niin oma käsi käyttöön tai sauva kaupoille...
Itse eronnut vuosi sitten, seurannut myös sivusta aika monen muunkin eron. Kaikissa yhteistä, hommattu uus kumppani. Kuten itsekin. Osa menee kihloihin puolen vuoden jälkeen/muuttavat yhteen, mutta ihmettelen suunnattomasti yhtä asiaa; miksi kiire? (itse en ole muuttanut/kihloissa jne. siis asustelen itsekseni ja lasten kanssa).
Itse olen pohtinut, että erosta pitäisi toipua kunnolla ja vaikka olisi kuinka "rakastunut" "onnellinen", niin voiko sitä pienen tuttavuuden jälkeen tuntea toisen niin hyvin, että voisi loppuelämän olla yhdessä? Ja totuus paljastuukin toiseksi? Ja jos edellisestä liitosta on lapsia, niin hekin kärsivät siitä. Olemmeko niin rakkauden sokaisemia, että teemme sen varjossa "tyhmyyksiä"?
Jotenkin tuntuu, että musta ei taida olla "uusioperheelliseksi". Oisko sittenkin ollut parempi vaihtoehto; vähän laimeempi avioliitto kuin ero?
Niinpä, ei siitä erosta toivu muutamassa kuukaudessa. Kumman nopeesti ne miehet ottaa uuden kodinhengettären siivoamaan ja pesemään pyykkiä, ei siinä muusta ole kyse. Laastareita ne ovat ja kun mies toipuu saa laastari mennä.
Onhan niitä tunkeiljoita komeille miehille, perheelliset miehet on kovaa valuuttaa lapsettomien naiseten elämässä, on koulutettu jo ja poikamiehen elkeet poissa.
Mutta sääli tyyli ottaa mies perheestä, lasten isä.
Enkä ymmärrä tätä uusperhe systeemiä, jos mies on eronnu ja ottaa lapsettoman naisen, niin onko se jo uiusperhe? Perheeseen kuuluu lapset, ja jos niitä ei ole ei ole perhettä.
Uusnaisten on vaan kiva kutsua iteään perheelliseksi, kun siihen ovat tähdänneet aina. Mutta ei perhe ole eronnut mies ja nainen.
Eikä uusperhettä ole olemassakaan. Se on vaan epätoivoisessa mielentilassa keksitty olomuoto.
Minä olen myös sitä mieltä että ero pitää käsitellä oman pään sisällä täydellisesti ennenkuin edes miettii uusia suhtaita. Joillakin asian käsittely voi tapahtua nopeasti mutta minulla siihen meni vuosia. Kun eron on sisäistänyt ja oppinut nauttimaan uudesta elämästä lasten kanssa niin silloin alkaa olla jo kypsä uudelle suhteelle. Mutta ei siinä kannata kiirehtiä. Tässä vaiheessa ollaan jo aikuisia ihmisiä eikä perheen perustamisella ole mitään kiirettä joten miksi muuttaa heti yhteen. Tätä minä en ymmärrä? Minä olen seurustellut uuden kumppanin kanssa kohta kolme vuotta, kihloissa on oltu vuosi mutta yhteistä osoitetta meillä ei vielä ole. Paljon vietämme aikaa uusperheenä mutta välillä ihan itseksemme. Kypsään ikään ehtineelle "ikuiselle" poikamiehelle lapsiperheen elämä on välillä hyvinkin haastavaa ja hän kaipaa silloin tällöin omaa aikaa. Mutta vastaavasti hän antaa minullekin omaa aikaa olemalla lasten kanssa jotta minäkin pääsen välillä rentoutumaan ihan itsekseni.