Putken alaraja

Työpaikalla meillä käydään väittelyä siitä, missä kulkee ns. työttömyys-eläkeputken alaraja. Työttömyyseläkeputki on terminä varmaankin aivan väärä, mutta tarkoitamme sitä ajankohtaa jolloin kauan työelämässä keskeytyksettä ollut henkilö irtisanotuksi tultuaan voi saada ansiosidonnaista päivärahaa ja lisäpäiviä tms. varsinaiselle eläkkeelle pääsyynsä saakka. Kuinka vanha pitää ihmisen olla voidakseen jäädä "putkeen"
192533
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

57 vuotta, ensi vuonna 58.

Äänestä
  • Siis 1954 syntyneet pääsevät tänä- ja ensivuonna putkeen ?

    Äänestä

Putki on tukittu, eli sinne ei enää pääse.

Äänestä

työttömyysputkeen pitää olla 57v. ja pari kk päälle , kannattaa laskea päivät ihan kalenterista jos tekee tiukkaa ja sitten pitää täyttää 59v. ennenkuin ne 500pv. tulee täyteen. Jos muutamia päiviä jää vajaaksi niin sairausloma työttömyyden aikana pidentää sitä 500 pv. , eli jos olet sairauslomalla niin se 500pv. ei kulu..Itselläni riitti päivät ihan mainiosti mutta halusin testata tuon sairauslomajutun ja se toimi niin kuin kerroin, eli pv.t ei kuluneet, ja liitto maksaa vielä ne 9 omavastuu päivääkin jotka kela vaatii.

Äänestä
  • Siis jos on ennen irtisanomista (irtisanomisaika 6 kk) täyttänyt 57 v. on varmasti "putkessa" ?

    Äänestä

  • Hakkap. kirjoitti:

    Siis jos on ennen irtisanomista (irtisanomisaika 6 kk) täyttänyt 57 v. on varmasti "putkessa" ?

    kyllä olet ihan varmsti putkessa, mikäli ne 500 pv. on koskematta eli käyttämättä, muuten kannattaa laskea kalenterista jos on käytetty lomautuksiin.osa.

    Äänestä

miksi siitä pitää väitellä, luottamusmiehen kuuluu olla asioista perillä ja tietää kaikki jutut , jos ei tiedä soittakoon liittoon ja kysyköön, pyytäköön selittämään niin tarkkaan että ensin ymmärtää itse ja sitten kertokoon teille miten asia oikeasti on.

Äänestä
  • liitosta saa painettuna ohjevihkosia joissa on kerrottu kaikki ikärajat ja muut säännöt, jos asut toimiston lähellä käy hakemassa tai soita ja pyydä lähettämään, voit myös itse kysyä suoraan jos ei luottamusmiestä ole tai on huonosti perillä asioista.

    Äänestä

Tässä:
http://www.tyoelake.fi/vocabulary.aspx?KeywordId=56808

”Eläkeputkella” tarkoitetaan pitkäaikaistyöttömän oikeutta työttömyysturvan lisäpäiviin sen jälkeen, kun 500 päivän enimmäismäärä on täyttynyt. Lisäpäiväoikeus on erilainen eri ikäryhmille.

Ennen vuotta 1950 syntyneet:
Oikeus lisäpäiviin oli, kun henkilö täytti 57 vuotta ennen 500 päivän täyttymistä. Lisäksi edellytettiin, että henkilöllä oli työeläkelakien mukaan vakuutettua aikaa vähintään viisi vuotta viimeisen 15 vuoden aikana. Lisäpäiviä maksettiin enintään sen kalenterikuukauden loppuun asti, jona henkilö täytti 60 vuotta. Tämän jälkeen henkilö yleensä sai työttömyyseläkkeen.

Vuosina 1950 – 1954 syntyneet:
Oikeus lisäpäiviin on silloin, kun henkilö täyttää 59 vuotta ennen kuin 500 työttömyyspäivää ovat täyttyneet. Lisäedellytyksenä on, että henkilöllä on ennen lisäpäivien alkamista työeläkelakien mukaan vakuutettua aikaa vähintään viisi vuotta viimeisen 20 vuoden aikana. Lisäpäivärahaa voidaan maksaa enintään sen kuukauden loppuun, jona henkilö täyttää 65 vuotta.

Vuonna 1955 ja sen jälkeen syntyneet:
Oikeus lisäpäiviin määräytyy samoin kuin 1950 - 1954 syntyneillä, mutta alaikäraja 60 vuotta.

Äänestä

Pitää olla täyttänyt 59v ennenkuin 500 pv ansiosid.päiväräpäivät tulee täyteen. siis käytännössä vähän yli 57 vuotias. Jos elät pelkällä perusturvalla ja perinnöillä niin silloin sinä voit jäädä työttömäksi jo 18 vuotiaana, kuten monet nykyään tekeekin.

Äänestä

Eläkeputki
”Eläkeputkella” tarkoitetaan pitkäaikaistyöttömän oikeutta työttömyysturvan lisäpäiviin sen jälkeen, kun 500 päivän enimmäismäärä on täyttynyt. Lisäpäiväoikeus on erilainen eri ikäryhmille.
Ennen vuotta 1950 syntyneet:
Oikeus lisäpäiviin oli, kun henkilö täytti 57 vuotta ennen 500 päivän täyttymistä. Lisäksi edellytettiin, että henkilöllä oli työeläkelakien mukaan vakuutettua aikaa vähintään viisi vuotta viimeisen 15 vuoden aikana. Lisäpäiviä maksettiin enintään sen kalenterikuukauden loppuun asti, jona henkilö täytti 60 vuotta. Tämän jälkeen henkilö yleensä sai työttömyyseläkkeen.
Vuosina 1950 – 1954 syntyneet:
Oikeus lisäpäiviin on silloin, kun henkilö täyttää 59 vuotta ennen kuin 500 työttömyyspäivää ovat täyttyneet. Lisäedellytyksenä on, että henkilöllä on ennen lisäpäivien alkamista työeläkelakien mukaan vakuutettua aikaa vähintään viisi vuotta viimeisen 20 vuoden aikana. Lisäpäivärahaa voidaan maksaa enintään sen kuukauden loppuun, jona henkilö täyttää 65 vuotta.
Vuonna 1955 – 1956 syntyneet:
Oikeus lisäpäiviin määräytyy samoin kuin 1950 - 1954 syntyneillä, mutta alaikäraja 60 vuotta.
Vuonna 1957 ja se jälkeen syntyneet:
Oikeus lisäpäiviin määräytyy samoin kuin 1950 - 1954 syntyneillä, mutta alaikäraja 61 vuotta. Muutos tulee voimaan vuonna 2015.

Lakia on muutettu ja eläkeputkea lyhennetty useaan otteeseen. Tämän vuoksi putkimäärittelyt ovat mitä ovat. Viimeksi putki lyheni vuoden 2012 alussa. Eläkeputken alkua nostettiin 1957 ja sen jälkeen syntyneillä 61 -vuoteen. Eläkeputki tarkoittaa sitä, että putkessa oltaessa työttömyyspäivärahat pysyvät siirtymisen ajankohdan tasolla eläkeikään saakka. Työttömyyspäiväraha on joko liiton ansiosidonnaista (max 500 arkipäivää) tai kelan pienempää peruspäivärahaa. Putkesta hyötyy ansiosidonnaisella päivärahalla olevat. Ansioaidonnaiselta ei tipahdeta pienemmälle peruspäivärahalle. Peruspäivärahalta ei voi enää tippua minnekään.
Ansiosidonnaista saadaan enintään 500-työpäivää. 500-arkipäivää tarkoittaa vajaata kahta vuotta. 500 päivän jälkeen pudotaan pienemmälle peruspäivärahalle. Putkessa oltaessa uusi työllistyminekään ja 500 päivän alkaminen alusta ei taida nostaa tuloja putkessa. Joten kikkailu paremman päivärahan säilyttämiseksi kannattaa jos on muutamasta päivästä kiinni. Tässä ei ole järkeä mutta niin se vain taitaa olla.
Putki häämöttää työssä olevalle ja 500 ansiosidonnaiseen päivään oikeutetulle jo n. 12 11 kk aikaisemmin Esimerkiksi ennen 1950 syntyneillä putki alkaa 57-vuotiaana. Joten töissä oltava vielä kun täyttää 55v 1kk.
Eli tiivistettynä tilanne 1.1.2013
Kaikki ennen vuotta 1950 syntyneet ovat nyt yli 63 -vuotiaita ja ovat eläkeputkessa. Putki alkoi 57 -vuotiaana.
Kaikki vuosina 1950 – 1954 syntyneet ovat nyt 59 - 63 -vuotiaita ja ovat eläkeputkessa. Putki alkaa 59 -vuotiaana, joten ikäryhmän nuorimmatkin ovat putkessa. Vanhimmat ovat jo eläkkeellä. Eli niillä päivärahoilla jotka saadaan, pysytään eläkkeen alkuun saakka. Putkessa jos on täysillä ansiosidonnaisilla 57v 1 kk ikäisenä
Vuosina 1955 – 1956 syntyneet ovat nyt 56 – 58 -vuotiaita. Ovat eläkeputken kynnyksellä ja 500 pv ansiosidonnaisilla on merkitystä. Heidän putkensa alkaa 60 -vuotiaana. Ovat putkessa jos on täydet ansiosidonnaiset 58v 1 kk ikäisenä. Eli vanhimmat tästä ryhmästä ovat putkessa kuukauden sisään.
Vuosina 1957 ja sen jälkeen ovat 55 ja alle –vuotiaita. Heidän putkensa alkaa 61 -vuotiaana. Putkessa jos on täysillä ansiosidonnaisilla 59v 1 kk ikäisenä. Eli vanhimmillakin ryhmän jäsenillä on ikään 59v 1kk aikaa nelisen vuotta. Vuonna 2017 aikaisintaan
Laki voi muuttua taasen. Kun eläkeikä on esim. 63v (kansaneläke 65v), niin putki lyhenee ja katoaa vähitellen lain muutosten myötä, ellei sitten eläkeikää nosteta.

Äänestä
  • Kiitokset selkeästä viestistäsi.

    Käsittääkseni nuo sinun esimerkkisi koskevat (pääasiassa) työntekijöitä, jotka irtisanotaan. Jos työntekijä suunnittelee irtisanoutuvansa itse, niin eikö hän silloin voi irtisanoutua muutamaa kuukautta aiemmin 90 päivän karenssista johtuen.

    Äänestä

  • Asia ajankohtainen kirjoitti:

    Kiitokset selkeästä viestistäsi.

    Käsittääkseni nuo sinun esimerkkisi koskevat (pääasiassa) työntekijöitä, jotka irtisanotaan. Jos työntekijä suunnittelee irtisanoutuvansa itse, niin eikö hän silloin voi irtisanoutua muutamaa kuukautta aiemmin 90 päivän karenssista johtuen.

    Pitää paikkaansa. Voi siis irtisanoutua aikaisintaan 3kk eli 90 kalenteriäivää plus 7 omavastuupäivää aikaisemmin kun täyttää vaaditun iän esim 58v 1kk. (1955 ja 1956 syntyneet)

    Kannattaa pelata varman päälle ja irtisanoutua vasta kun ikä on ton rajan yli. Eihän se reilu 3kk enää mitään merkitse kun on koko loppuelämä vapaata. Voi yrittää kikkailla vielä tulojen kanssa viimeset 3kk.

    Äänestä

Hyvin kirjoitettu ja selkeästi ilmaistu,Minä olen nauttinut tuosta putkesta jo 2009 syksystä alkaen ja aion jää dä eläkkeelle vasta 63v, vaikka 62 pääsisikin, eläkettä karttuu sen kk loppuun jolloin täyttää 63v. Tulee siitä muutama kymppi lisää kun malttaa sen vuoden odotella ja töihin pakottamisesta ei oo huolta.Niiltä joilta jää vähän puuttumaan niin on omat pykälänsä miten sen saa taas toimimaan.

Äänestä

Ansiosidonnaisesta kertyy eläkettä 1,5 %, ja jos on pieni työttömyysturva, kannattaako odotella 63v asti, sillä eläkkeellä on pienempi verotus ja muita etuja vaikkapa matkalipuista, miten on?

Äänestä
  • Jos tuleva eläkkeesi on suurempi kuin ansiosidonnainen, on todennäköisesti järkevää jäädä eläkkeelle 62 vuoden iässä.

    Äänestä

minä odottelen ainakin... ei minua haittaa täytellä niitä lappuja vuosi kauemmin, ei kä ole häpeä olla putkessa vaikka voisi sen 1 vuoden olla aiemmin eläkkeellä.Saa siitä muutaman kympin/kk lisää eläkettä koko loppuiäksi kun malttaa olla vuoden pidempään 'työtön'.Jos taas eläkkeesi on suurempi kuin työttömyyskorvauksesi niin silloin kannattaa jäädä eläkkeelle.Itselläni ei ole suurta eroa suuntaan/toiseen, siksi aion olla 'työtön' vuoden kauemmin.

Äänestä

no nyt juuri tuli puolisoni vero lappu... eläkettä on 20239e ja veroa siitä 20prossaa , eli ei se vero miksikään muutu vaikka eläkkeelä olisikin... tietysti kuntakohtaista, ja tässä vielä puuttuu se kirkollisvero, kun on molemmat erottu jo 70-luvulla kirkosta.Se on sama 20 prossaa mun työttömyyskorvauksesta.

Äänestä

jotenkin vaan on kyllästynyt olemaan työtön, kyllähän se olis hyvä saada lisääkin eläkkeeseen, laskin et n.15 e tulis lisää, olihan se tietysti pidemmällä ajalla ihan hyvä lisä..meneepä veroa eläkkeestä näköjään samalla lailla eli ei senkään takia kannata jää'dä 62v sitten..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Me 50-lukulaiset kirjoitti:

Työpaikalla meillä käydään väittelyä siitä, missä kulkee ns. työttömyys-eläkeputken alaraja. Työttömyyseläkeputki on terminä varmaankin aivan väärä, mutta tarkoitamme sitä ajankohtaa jolloin kauan työelämässä keskeytyksettä ollut henkilö irtisanotuksi tultuaan voi saada ansiosidonnaista päivärahaa ja lisäpäiviä tms. varsinaiselle eläkkeelle pääsyynsä saakka. Kuinka vanha pitää ihmisen olla voidakseen jäädä "putkeen"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu