Hei! Meidän 10 vuotias tytömme painaa 38 kiloa. Sanoo itseään lihavaksi ja ehkä juuri siitä vatsan kohdalta saattaa pömpöttää todella vähän vasta mutta muuten hän on mielestäni normaalin kokoinen. Mitä mieltä itse olette?
10 vuotias, 38 kiloa ja vähän päälle 140 cm (varmaankin jotain 142-144cm)
Ja vielä semmoinen juttu, että hän pelkää terveystarkastusta. Melkein kaikki hänen luokkalaisensa ovat olleet viime viikolla terveystarkastuksessa paitsi hän ja pari muuta oppilasta. Hän pelkää sitä että terveystarkastaja sanoo häntä ylipainoiseksi tai että hänen opettaja kysyy häneltä hänen painoaan luokan edessä (on kuulema kysynyt muiltakin).
Muutenkin hänelle merkitsee aika paljon tämä paino ja laihuus... en tiedä miksi.
Kiitos jo etukäteen!
10 vuotiaan normaali paino?
318
34287
Vastaukset
- ...
Eikö ketään?
- jokainenihminenonkaunis
Järkyttävää
tämä nykyajan ulkonäkökeskeisyys!
Lapsessa ei ole mitään vikaa, jos kotona syödään terveellisesti?
Kerro joka päivä lapsellesi, kuinka kaunis, ihana, tärkeä ihminen hän on sinulle!
- ******
No en nyt lähtisi tyttöä lihavaksi sanomaan, eikä muuten sano terveydenhoitajakaan, tytölle tulee kasvupyrähdys vielä, joten ei ainakaan laihduttaa pidä. Meillä poika lihoi tuossa iässä, nyt viisi vuotta myöhemmin on pitkä ja hoikka, vaikkei ole laihduttanut, puhui silloin laihduttamisesta, mutta sain kerrottua, että sinulle nyt ensin kertyy painoa ja sitten pituutta, lääkäri onneksemmme sanoi samaa, ettei pidä laihduttaa vaan pituuskasvu "korjaa" tilanteen.
- ..
Okei! No kiitos tuosta. :))
- tuttaluu
Ymmärrän huolen. Oman tyttäreni "paino-ongelmat" alkoivat suurinpiirtein saman ikäisenä viattoman terveystarkastuksen jälkeen! Terveydenhoitaja laittoi tyttären mukana kotiin paperin jossa oli paitsi ne mitatut tiedot, mutta myös lisähuomautus että paino ylittää keskiarvon... rasvaisten ruokien plaa...plaa... Meillä syödään ihan tavallista ruokaa eikä yksikään perheenjäsenistä ole ylipainoinen.
No: tytär tietysti luki ja tulkitsi huomautuksen - aiheettoman muuten! - hän alkoi pantata syömistä. Juuri ennen kasvupyrähdystä vartalo oli lapsenomaisen pehmeä ja kun pituutta tuli parissa vuodessa parikymmentä senttiä, kaikki ja liikaakin pyöreydestä tasoittui ja 175 senttinen hujoppi saikin terveydenhoitajalta huomautuksen että painoa pitäisi yrittää lisätä!
Nämä terveydenhoitajat pitäisi asettaa vastuuseen asiattomuuksista kun tyttären kaveri sairastui muutama vuosi myöhemmin anoreksiaan. - Se olikin sitten vaikea prosessi!
Myös jo hirveän nuoret tytöt ovat oppineet - liekö mallimaailmasta ja meidän naisten tavasta puhua painosta- että laihuus on tavoiteltavaa ja painosta kuuluu olla ihan tavankin vuosi huolissaan koko ajan.
Lapsen painosta ei minusta tarvitse välittää jos lapsi syö normaalisti ja vanhemmilla ei ole erityisiä paino-ongelmia. Painoon puututaan JOS täyden pituuskasvun jälkeenkin ja aikuisiän saavuttamisen jälkeen on ongelmaa. TAI jos ruokavalio on erityisen yksipuolinen ja epäterveellinen.
Lisää tässä hetkessä vain lapsesi itseluottamusta ja kiinnitä hänen huomionsa muihin asioihin. - lmolojh98u
tuttaluu kirjoitti:
Ymmärrän huolen. Oman tyttäreni "paino-ongelmat" alkoivat suurinpiirtein saman ikäisenä viattoman terveystarkastuksen jälkeen! Terveydenhoitaja laittoi tyttären mukana kotiin paperin jossa oli paitsi ne mitatut tiedot, mutta myös lisähuomautus että paino ylittää keskiarvon... rasvaisten ruokien plaa...plaa... Meillä syödään ihan tavallista ruokaa eikä yksikään perheenjäsenistä ole ylipainoinen.
No: tytär tietysti luki ja tulkitsi huomautuksen - aiheettoman muuten! - hän alkoi pantata syömistä. Juuri ennen kasvupyrähdystä vartalo oli lapsenomaisen pehmeä ja kun pituutta tuli parissa vuodessa parikymmentä senttiä, kaikki ja liikaakin pyöreydestä tasoittui ja 175 senttinen hujoppi saikin terveydenhoitajalta huomautuksen että painoa pitäisi yrittää lisätä!
Nämä terveydenhoitajat pitäisi asettaa vastuuseen asiattomuuksista kun tyttären kaveri sairastui muutama vuosi myöhemmin anoreksiaan. - Se olikin sitten vaikea prosessi!
Myös jo hirveän nuoret tytöt ovat oppineet - liekö mallimaailmasta ja meidän naisten tavasta puhua painosta- että laihuus on tavoiteltavaa ja painosta kuuluu olla ihan tavankin vuosi huolissaan koko ajan.
Lapsen painosta ei minusta tarvitse välittää jos lapsi syö normaalisti ja vanhemmilla ei ole erityisiä paino-ongelmia. Painoon puututaan JOS täyden pituuskasvun jälkeenkin ja aikuisiän saavuttamisen jälkeen on ongelmaa. TAI jos ruokavalio on erityisen yksipuolinen ja epäterveellinen.
Lisää tässä hetkessä vain lapsesi itseluottamusta ja kiinnitä hänen huomionsa muihin asioihin.Minullakin on kokemuksia asiattomuuksista..
Olin varmaan varhaisteini, kun terkkari sanoi olevansa "huolissaan painokehityksestä".. No, enhän minä koskaan kovin hoikka ollutkaan, se on myönnettävä. Mutta toisaalta tuolloin itseäni ihmetytti kun yritin kovasti laihduttaa, joten lisäsin liikuntaa. Ja mitä enemmän liikuin, sitä nopeammin paino nousi.
Tuolloin en ymmärtänyt sitä yhtälöä ollenkaan, ja ahdistuin.. Lopulta se ahdistus sai aikaan sen, että luovutin. Aloin pitää itseäni rumana jne.
Vasta vuosia myöhemmin ymmärsin miksi paino nousi vaikka yritin liikkua.. Looginen vastaus oli lihasmassan kasvu. Ja lopulta huomasin sen itsestänikin, minulle tosiaan oli kehittynyt lihakset. Valitettavasti vain siinä sivussa oli kertynyt vähän muutakin painoa. Kieltämättä on kerran jos toisenkin tullut mietittyä miten olisi käynyt jos ei olisi annettu turhaa syytä ahdistua painosta.. Olisiko se läski jäänyt kertymättä? Olisiko minusta tullutkin lihaksikas atleetti? Ehkäpä tytötkin olisivat huomanneet.. Ja silti, en minä aio kaikkea vastuuta itsestäni kenellekään muulle ulkoistaa. Mutta kaikista pahinta on se, että pidin itseäni rumana.. Enää en tiedä miksi.
Eristäydyin ihmisistä oikeastaan pahimmalla mahdollisella hetkellä, nyt en oikeastaan osaa olla ihmisten kanssa. Minusta on tullut yksinäinen ja katkera ihminen.
Jos minä olen jotain oppinut, niin tärkeintä olisi olla tyytyväinen itseensä. Minua huomattavasti lihavemmatkin ovat pärjänneet elämässä. Ei se ole syy pitää itseään sen huonompana.
Lopuksi haluan korostaa sitä, että en halua syyttää kohtalostani ketään. Yhtälailla tein itse vääriä valintoja kuin muutkin. Ehkäpä se kommentti oli harkitsematon.. Mutta ei minun ollut pakko ahdistua. Eikä ollut mikään pakko luovuttaa.. Enkä minä tiedä olisiko se sittenkään tehnyt minusta yhtään vähemmän yksinäistä, jos olisin ollut hieman hoikempi. Taidan olla mieleltänikin vähän toisenlainen, ja siksi kulkenut vähän omia polkuja muutenkin. Selvää on kuitenkin se, että ei se asioita kuitenkaan helpottanut.
- 2 x10v äiti
Hei!
Ihan normaali paino-pituussuhde tytöllä.Meillä kaksostytöt 10 v 144cm 39kg ja 141 cm ja 37 kg.Terkkari oikein tyytyväinen eli ei todellakaan tytölläsi ole ylipainoa!Meillä oli samanlaista juttua kun terkkari oli pulskemmille tytöille huomauttanut painosta.Se on ihan normaalia että aletaan vertailla itseään toisiin ja täytyy vaan tehda lapselle selväksi että hän on oikein sopivan kokoinen eikä mitään huolenaihetta ole.Toivottavasti terkkarikäynti sujuu hyvin:)- Anonyymi
No toi on jo ylipainoa; Meidän 11v tyttö on 28kg ja 10v tyttö 23kg. Musta ihan normaaleja samoin terkjarista
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No toi on jo ylipainoa; Meidän 11v tyttö on 28kg ja 10v tyttö 23kg. Musta ihan normaaleja samoin terkjarista
No toi on jo alipainoa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No toi on jo ylipainoa; Meidän 11v tyttö on 28kg ja 10v tyttö 23kg. Musta ihan normaaleja samoin terkjarista
Tuo on alipainoa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No toi on jo ylipainoa; Meidän 11v tyttö on 28kg ja 10v tyttö 23kg. Musta ihan normaaleja samoin terkjarista
Siullahan on jo melkein anorektikoita
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No toi on jo ylipainoa; Meidän 11v tyttö on 28kg ja 10v tyttö 23kg. Musta ihan normaaleja samoin terkjarista
Ylipaino? Muutaman kilon (en siis tarkoita 20-30 kg) En lähtisi siitä, että ylipainoa on. Kasvavat lapset on erilaisia. Miten voit laittaa kaikki lapset samalle pituus-/painokäppyrälle? Jokainen on erilainen. Kyllä jokainen lapsi ruumiinrakenteeltaan muistuttaa vanhempiaan, pituus ja paino.
Muistan ihan omilta kouluajoiltani yhden lyhyen ja "lihavan", oli muuten tosi lyhyt poika. Vuosia myöhemmin kun näin, oli n 2 metrinen, painoa en kysellyt, mutta sanoisin "kukkakeppi". Oli sitten kun ilmetty isänsä.
Ite olin ns normaali kokoinen, vanhemmiten kuin suku äidin puolelta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No toi on jo ylipainoa; Meidän 11v tyttö on 28kg ja 10v tyttö 23kg. Musta ihan normaaleja samoin terkjarista
Omg! Selkeetä alipaino molemmilla sano niille et syö paremmin ja millä oikeen ruokit niitä ku ne on noin kevyitä ja luulen että sun tytöt on tosi lyhyitä tai sitten ne on vaan tosi tosi hoikka ja teekkari varmaan sen takia sanoo että se on normaali paino jos ne on semmosia papanoita
Ps. Ei pahalla
- minna2921
normipainoinen tyttö! Ruumiin rakenne voi olla erillainen kuin muilla , itse olen ollut se "mahakas" tyttö , vaikka olen ollut laihahko tuon ikäisenä. MInkäs sille mahtaa kun selkäranka työntää mahan eteenpäin.
- Anonyymi
Normi paino kymppi veellä on joku27-32 kg.
- äiti ---
Aika normaali paino, jos on tanakkarakenteinen tyttö. Sirompi tapaus voisi painaa huoletta paljon vähemmänkin, mutta ei tuo nyt hälyttävää ole.
Pituuskasvu on kesken ja tyttö voi hoikistua silmissä muutaman vuoden sisään. Turha tehdä asiasta tällä hetkellä numeroa, koska tyttö on vain hieman pulska. - voi jee
Mitä, etkö sinä "äiti ---" kehotakaan laihduttamaan? Juurihan totesit toisessa ketjussa, että 158 cm pitkä tyttö (12-vuotias) saa painaa korkeintaan 45 kiloa. Onko sinusta tullut inhimillinen? Kiitos siitä.
- Omatohtori
Tyttö, 10 vuotta, 142 cm, 38 kg. Aikuista vastaava painoindeksi on noin 22.4 kg/m2. Lapsi on normaalipainoinen.
Tuon ikäisen ja pituisen tytön normaalipainon alue on 28.9 - 42.8 kg.- Anonyymi
Öö se on kyl 20 viiva 30 kiloo
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Öö se on kyl 20 viiva 30 kiloo
Ei oo
- 10 vuotiaan äiti
Tänään oli terveystarkastus tytöllä ja terveystarkastaja sanoi häntä sopusuhtaiseksi. Nyt on tyttökin jo alkanut ymmärtää olevansa normaali vaikka kaverinsa ovat laihempia. Kiitos vielä kerran teille :))
- Vuodet
Ihana terveydenhoitaja teillä! Omalle tyttärelleni koulun terveydenhoitaja kirjoitti kotiin lähetettävään paperiin viidennellä luokalla "lievää ylipainoa", vaikka minusta hän oli aivan sopivan kokoinen. Nyt, 20 vuotta myöhemmin, tytär muistelee painontarkkailunsa alkaneen tuosta huomautuksesta, vaikka varsinainen anoreksia puhkesikin vasta 17-vuotiaana. Siinä sitten vierähti yli kymmenen vuotta elämästä. Ne vuodet olivat todella raskaita sekä tyttärelle että muulle perheelle. Mutta onneksi siitäkin voi parantua, ainakin melkein kokonaan. Lämmin kiitos Helsingissä sijaitsevalle Syömishäiriökeskuskselle! Ja valoisaa syksyä kaikille pikku pulleroille ja laiheliineille. Jokainen on itsenään kaunis ja hyvä.
- .
Ei ole ylipainoinen.
Meille joskus opetettiin lapsen ihannepaino tulee kaavalla pituus miinus ensimmäinen numero Eli 140 - 1 = 40 kiloa. Tosin silloin 1960 luvulla liikuttiin paljon.
- ihannepainoinen
Ei lapsen vaan aikuisen ihanne paino lasketaan tuolla kaavalla EDELLEEN!
- oon läski täl kaaval
ihannepainoinen kirjoitti:
Ei lapsen vaan aikuisen ihanne paino lasketaan tuolla kaavalla EDELLEEN!
mun vanhemmat opetti mulle, että se on pituus miinus 115 eli mulla olis 164-115=49kg
- vjfccjxfj
oon läski täl kaaval kirjoitti:
mun vanhemmat opetti mulle, että se on pituus miinus 115 eli mulla olis 164-115=49kg
172-115 = 57
Aika perus. Mut en mä oo tohon kiloon päässyt kuin syömällä epäterveellisesti yhden omenan päivässä. Muuten on peruspaino 62-65 kg... - yyyyy
oon läski täl kaaval kirjoitti:
mun vanhemmat opetti mulle, että se on pituus miinus 115 eli mulla olis 164-115=49kg
tuo on tosiaankin alipaino!
oon läski täl kaaval kirjoitti:
mun vanhemmat opetti mulle, että se on pituus miinus 115 eli mulla olis 164-115=49kg
no apua mun pitäs siis painaa 39,5kg??? Olen lyhyt, mutta eihän kukaan aikuinen tollasta painoa voi ylläpitää ellei ole sairas
- 163 cm
oon läski täl kaaval kirjoitti:
mun vanhemmat opetti mulle, että se on pituus miinus 115 eli mulla olis 164-115=49kg
No mun pitäis olla 48 kg. Voiko se muka olla, että jos on sentin toista lyhyempi, pitäisi pudottaa kilo enemmän? (Mulla pudotettavaa olisi 7 kiloa...)
- 140-1=139
Matematiikkaa teille ei vissiin kuitenkaan opetettu?
- Läski12
oon läski täl kaaval kirjoitti:
mun vanhemmat opetti mulle, että se on pituus miinus 115 eli mulla olis 164-115=49kg
152 - 115 = 37 kg? Eih.läsk
- Anonyymi
codornis kirjoitti:
no apua mun pitäs siis painaa 39,5kg??? Olen lyhyt, mutta eihän kukaan aikuinen tollasta painoa voi ylläpitää ellei ole sairas
Ei tuo voi olla totta koska itse olen 144cm
- Anonyymi
(olen lapsi) eli oonko mä muka laiha verrattuna minun pituuteen (pituus 150cm paino 47kg 10v) täh en tajuu
- Anonyymi
oon läski täl kaaval kirjoitti:
mun vanhemmat opetti mulle, että se on pituus miinus 115 eli mulla olis 164-115=49kg
Mulla ois 150-115=35kg en oo saad 😥
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mulla ois 150-115=35kg en oo saad 😥
(oon toi sama henkilö) oon 10v sit että oon 45kg tosi paljon pitäis pudottaa painoo
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mulla ois 150-115=35kg en oo saad 😥
Oisin 30 kg tolla kaavalla
- Anonyymi
yyyyy kirjoitti:
tuo on tosiaankin alipaino!
Mie oon 164 ja painan 48kg ja sen sanon että rasvaa kyllä löytyy
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
(olen lapsi) eli oonko mä muka laiha verrattuna minun pituuteen (pituus 150cm paino 47kg 10v) täh en tajuu
Et ainakaa laiha sun kaava paino ois 35gk
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
(olen lapsi) eli oonko mä muka laiha verrattuna minun pituuteen (pituus 150cm paino 47kg 10v) täh en tajuu
Vähän ylipainoinen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
(olen lapsi) eli oonko mä muka laiha verrattuna minun pituuteen (pituus 150cm paino 47kg 10v) täh en tajuu
Ite oon sun ikäinen ja 32-35 kg ite ja oon 14cm pitkä
- Kokemuksen rintaääni
Heh, minäkin painan 38 kg ja olen 167 cm pitkä aikuinen!
Aloin leikkiä syömishäiriön (anoreksia) kanssa 12-vuotiaana ja sillä tiellä ollaan!
Nyt tosi tarkkana! Parempi olla liian paljon varpaillaan kuin mitätöidä asia, tyttöhän ei ole lihava eikä ylipainoinen, mutta tarkkana nyt ettei juttu mene liian pitkälle ja tuloksena tämä kuin minulla! Ei ole terveitä ajatuksia tytöllä!
Anoreksia on hirveä elämän tuhoava sairaus. Toivon sydämestäni ettei kukaan sairastu, ei sinun tyttäresikään!- Anonyymi
Mä painan 22 kg onko vaarallista koska ensin mua ei kiinnostanut mitä painan ja nyt mua pelottaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mä painan 22 kg onko vaarallista koska ensin mua ei kiinnostanut mitä painan ja nyt mua pelottaa
Ootko 10v jos oot kannattaa lihottaa itseäsi jos oot siis 10v
- medcat
kasvukayrat.fi
- hmm.
Itsekin valitin 10v olevani lihava koska vatsassa oli ylimääräistä. Ajatteli ettei kelvannut sellaisena kun luokkakaverit oli hoikkia. Kouluruokaa otti liian vähän sitten, kotona oli nälkä ja keksikin meni. -Vuonna kilpi ja miekka. Aikuisena on huomannut että maitohappobakteerit tasaa vatsaa, kävelylenkit ja normaali ruoka sopivasti.
- n. 40v äijänköriläs
Miksi opettaja kysyisi lapselta painoa luokan edessä? Tapahtuuko sellaista ihan oikeasti? Tiedän kokemuksesta, että jo muiden lasten ryhmäpaine aiheuttaa stressiä, joten ei siihen enää opettajaa tarvittaisi. Itselleni koulun uintipäivät olivat aikoinaan jättimäinen stressin aihe, koska en osannut kunnolla uida. Mietin valveilla edellisen yön, miten voisin välttää uimalakeikan, ja mietin, mitä tapahtuu, jos kaikesta huolimatta joutuisin altaaseen ja kaikki nauraisivat. Se oli ihan kamalaa. Luulen ymmärtäväni, miltä sinunkin tyttärestäni tuntuu, jos hän pelkää opettajan nolaavan hänet muiden edessä. Luulen, ettei tyttäresi pelkää ylipainoa sinänsä, vaan sitä, että häntä pilkataan ylipainon takia.
Itselläni ei ole tytärtä, joten en kyllä osaa antaa asiantuntevia neuvoja, mutta jos tyttäresi katselee näitä malliohjelmia yms, niin ehkä niitä kannattaisi vähentää? Ei se ole oikein, että jotkut muotisuunnittelijat saavat määritellä, millainen vartalo nuorella tytöllä pitää olla. Ja homojahan nämä suunnittelijat ovat, joten totta kai he haluavat, ettei tytöillä saa olla kurveja, vaan pitää olla kuin poika.
Heh, tämä kuulostaa varmaan aika pervolta keski-ikäisen miehen suusta, mutta voisiko cheerleading olla tyttäresi tuleva harrastus? Sitä voivat harrastaa kaiken kokoiset lapset: laihat ovat siellä pyramidin huipulla ja vähemmän laihat ovat alhaalla nostamassa niitä keijukaisia. Sen verran olen nähnyt sitä touhua, että vaikka monilla tytöillä näkyy olevan ylimääräistä rasvaa vyötäröllä, niin se ei tunnu heitä haittaavaan. Sellainen joukkuehenki voisi ehkä tehdä hyvää tytölle, joka viettää liikaa aikaa yksinään miettien painoansa. Ja ainahan liikunta on se paras keino laskea painoa, ei syömisen lopettaminen.
PS. Minäkin sitten lopulta opin uimaan. :) Asioilla on tapana järjestyä.- nainen 37
Nimimerkille n.40v äijänköriläs.. Olen 37 vuotias nainen. Kun olin 10 vuotias, niin opettaja punnitsi KOKO LUOKAN toisten oppilaiden kuullessa kaikkien painon. Itselleni tuo tilanne ei ollut traumaattinen, koska olin normaalipainoinen kymmenen vuotias, mutta luokallani oli henkilöitä, jotka kokivat tilanteen nöyrryyttävänä ja loukkaavana.
- tositarina
Meiltä kysyttiin, olin onneksi luokan kevyin niin eipä paljon haitannut. Kaveria nolotti kun eri vartalotyyppi ja luokan painavin
- laiheliini
Ihminen voi olla luonnostaankin hoikka 176 cm ja 53 kg - enkä työntrlr sormia kurkkuun tai jätä syömättä.
Yleensä ne motkottaa toisen painosta jotka ei ole sinut itsensä kanssa.
Ja todellakin tarkkana että tyttö ei rupea laihduttamaan tuossa iässä kun painonkin on ok. Saakohan kysyä että syöttekö yleensäkin terveellisesti - jos tyttö on hieman pyöreä? Itse olen laspesta saakka tykännyt kasviksista yms. roskaruokaa en voi sietää. Terveellinen ruokavalio on aivain terveyteen.- olkikoko
karsea laiha!!!Kymmenen senttiä lyhyemmälle ok
- Rose's street
KAsviksetkaan ei aina ole terveellisiä, oma lempiruokani on koko ikäin ollut keitetyt kasvikset, mutta niissä on niin paljon liikaa energiaa ettei hyvä tosikaan.
- Lors
olkikoko kirjoitti:
karsea laiha!!!Kymmenen senttiä lyhyemmälle ok
Ei nyt sentään itse kuin olin 10-v niin painoin 45kg ja pituus oli 157 cm enkä ollut mitenkään laihan näkönen muskelit peitti laihuuden
- 10 vuotiaan äiti
Huom! Terveystarkastus oli jo, joten en tarvitse apua enään, mutta kiitos vielä teillekkin; viimeisille kommentojille!
- 10 vuotiaan äiti
Ja nimimerkki n. 40v äijänköriläs: Ihmettelin itsekkin miksi opettaja kysyy tuolla lailla painoa luokan edessä. Kai siitä nyt lapsi pelästyy!
- mmäää vaaa
terveystarkastaja on toope ku kysyy koko luokan edessä painoa... Ja jos siihen ei sitte sano mittää nii välkällä kaikki tuppaa ympärille ja kysyy painoa, ja köpelösti käy :(
- mmäää edelleen
siis ei terkkari kun siis opettaja on toope jne... :) sorry :(
- Anonyymi
Näihin paino ongelmiin on usei;syypää joku ajattelematon huomautus jollin lapsi tuntee sen koskevan itseään .
Laittaisivat kokonaan pois koko paino keskustelun koulusta , sillä vertailu on se tavallisin syy kun oppilaat voivat huonosti .
- voivoihh
Mun tyttäreni on 8-vuotias ja painaa 93kg.
Syötän hänelle pizzaa päivittäin ja taputan päähän, ja kehun
häntä maailman parhaaksi tyttäreksi.
Laihat ovat kärttyisiä ja lihavat leppoisia.- Anonyymi
Ok. Kannattaa syödä edes joskus myös terveellisesti.
- Anonyymi
lol miten nii läski voi olla! oon ite 12 ja painan 36kg?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
lol miten nii läski voi olla! oon ite 12 ja painan 36kg?
Tässä sen taas näkee sanan. ” läski” kunhan se sana kiellettäisiin kokonaan niin moni oppilas voisi paremmin .
Joten toisten arvostelu negatiivisesti ei ole kellekkään .hyväksi . Ja kun haukkuu jotain läskiksi niin. Voi olla että tämä ihminen ei enää edes halua tulla kouluun sen pelossa että taas joku sanoo läski. Mutta useinhan nämä asiat opitaan kotona joten vanhemmat voisivat valistaa lapsiaan etteivät nimittele toisiaan
- 10v äiti
nimimerkki voivoihh: Joo joo! niin varmasti.. siellä ruudun takana varmaan istuu kaksi teini-ikäistä tyttöä hihittämässä tälle jutulle!
- Läski12
Sanoo kymmenenvuotias äiti XDXDXD
- Vanha ukko -Hki
Onko sillä iso maha? Se voi joskus tuntua nololta ja silloin voi tulla tunne että on lihava.
Mullakin joskus tuntuu että olen lihava vaikka olen laiha ja vatsakas. Tai en siis laiha tietenkään koska painan 90kg ja pituutta on 178cm.
Mulla toi maha johtuu ryyppäämisestä, olen näet alkoholisti.
Ja myöskään en liiku tarpeeksi.
Itseasiassa ainut liikunta on siinä kun haen olutta kaupasta.
Koirani kuoli joitain vuosia sitten ja sen jälkeen en ole kävelylenkkejä tehnyt.
Kannattaa siis pitää huoli että liikkuu tarpeeksi. Vatsan saa kyllä pois jos vaan tahtoo.
Minulla ei ole ollut näköjään tarpeeksi motivaatiota mutta tuossa tyttären iässä kyllä luulisi jaksavan.
Älä siis masennu vaan ylös, ulos ja lenkille!- zzz...
ei ole isoa mahaa... o.o
- ichliebedichfürimmer
Kannattaa varoa juuri noiden syömishäiriöiden suhteen, itse joskus 10-vuotiaana aloin ekan kerran miettiä painoani (vaikka en ollut ylipainoinen), ja pari vuotta myöhemmin aloitin jotain hulluja laihdutuskuureja, söin vaan omenan tai yogurtin päivässä enkä mitään muuta.
Ja ei, vanhempani eivät sanoneet siihen mitään koska olin silloin huostaanotettuna ja lastenkodissa.
Luulen että minusta olisi tullut paljon pidempi jos olisin antanut itselleni tuolloin lapsena tarpeeksi ruokaa.. nykyään kaduttaa :( - Tytönäiti.
Hei! Minun mielestäni tyttäresi ei ole normaalin painoinen pituuteen...
Minun tyttäreni on noin 150 cm ja painaa 34 kg ja hän on normaali.
Mitä jos auttaisit häntä laihduttamaan, jotta hänen ei tarvitsisi pelätä terveys tarkastuksia ja olisi itsevarma :)
P.s. Toivottavasti mielipiteeni ei loukannut.- Tyttö....
Tunnen MONIA lapsia lapsuudestani (joka oli 7-10 vuotta sitten) joilla oli tällaista pientä pyöreyttä lapsena. Lapsen pyöreyttä. Erikseen sitten jos on oikeesti sellanen SUURI maha, mut jos on jonku verran pyöree ni ei se oo vaarallista. Nää pyöreet lapset on nyt hoikkia tai normaalipainosia 17-vuotiaita terveitä aikuisia.
Eikö ihmiset tajua, että ton ikäsiin ei käytetä painoindeksiä, ei ainakaan jos sitä ei osaa ottaa joustavasti, että pari kiloa sinne tänne. Monet on niin yksilöllisiä. Jos pyöreys ei oo alkanu katoomaan siinä 13-14 vuoden iässä ni sit yleensä on jo jotain ongelmii syömisen kans. Mut ei nuorille tytöille puhuta painosta, jos jollekin puhutaan painosta on niiden vanhemmat jotka ite ostaa sitten jotain muuta kaupasta, ei lapselle sanota mitään sellasista. - Tyttö.....
Tyttö.... kirjoitti:
Tunnen MONIA lapsia lapsuudestani (joka oli 7-10 vuotta sitten) joilla oli tällaista pientä pyöreyttä lapsena. Lapsen pyöreyttä. Erikseen sitten jos on oikeesti sellanen SUURI maha, mut jos on jonku verran pyöree ni ei se oo vaarallista. Nää pyöreet lapset on nyt hoikkia tai normaalipainosia 17-vuotiaita terveitä aikuisia.
Eikö ihmiset tajua, että ton ikäsiin ei käytetä painoindeksiä, ei ainakaan jos sitä ei osaa ottaa joustavasti, että pari kiloa sinne tänne. Monet on niin yksilöllisiä. Jos pyöreys ei oo alkanu katoomaan siinä 13-14 vuoden iässä ni sit yleensä on jo jotain ongelmii syömisen kans. Mut ei nuorille tytöille puhuta painosta, jos jollekin puhutaan painosta on niiden vanhemmat jotka ite ostaa sitten jotain muuta kaupasta, ei lapselle sanota mitään sellasista.siis lapsuudestani joka oli 7-10 vuotta sitten.
- Tyttö.....
Tyttö..... kirjoitti:
siis lapsuudestani joka oli 7-10 vuotta sitten.
siis 7-17 vuotta sitten.
Sori mun pitäis olla jo nukkumas, oon vähä väsyny.. huomen kouluu. :)... - olikoko
lapsen ei pidä laihduttaa, jos on ylipainoa, ruoka- ja liikuntaremontti ja kasvu korjaa tilanteen!
- Läski12
"Lapseni on 180 cm pitkä ja painaa hurjat 35 kiloa, nyt laitan hänet laihdutuskuurille. Pelkkää salaattia ja urheilua seuraavat kaksi vuotta. Jospa nyt edes alle 25 pääsisi :) Toinen lapseni oli 150 cm ja painoi 40 kiloa, jota terveydenhoitaja sanoi NORMAALIKSI. Mielestäni tuo on jo ylipainoa. Tämä tyttö laitettiin läskileirille, ja sieltä palattuaan 9-vuotias tyttöni oli kaunis ja laiha 20-kiloinen :)"
Ihan yhtä hyvin voisin laittaa noin ja joku ottaisi sen todesta. Anorektikkoäiti. - Äiti99
Läski12 kirjoitti:
"Lapseni on 180 cm pitkä ja painaa hurjat 35 kiloa, nyt laitan hänet laihdutuskuurille. Pelkkää salaattia ja urheilua seuraavat kaksi vuotta. Jospa nyt edes alle 25 pääsisi :) Toinen lapseni oli 150 cm ja painoi 40 kiloa, jota terveydenhoitaja sanoi NORMAALIKSI. Mielestäni tuo on jo ylipainoa. Tämä tyttö laitettiin läskileirille, ja sieltä palattuaan 9-vuotias tyttöni oli kaunis ja laiha 20-kiloinen :)"
Ihan yhtä hyvin voisin laittaa noin ja joku ottaisi sen todesta. Anorektikkoäiti.Minun lapseni painaa 44.6 ja on yks ja puol metrii pitkä. Ja hän on 4 luokalla ja terkkari sanoi hänelle että hän on normaali painoinen joten minusta tuntuu että lapsesi ovat alipainoisia koska minunkin lapseni on ihan normaalin näköinen ei ole yhtään pyöreä
- Anonyymi
Onpas laiha lapsi. Minusta liian lapset ovat rumia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onpas laiha lapsi. Minusta liian lapset ovat rumia.
Voi hyvä Sylvi siinä taas näkee oikein sen asian mitä ei aikuinen ihminen edes normaalisti sanoisi.
Makunsa kullakin nåmutta kukaan lapsi ei ole ruma oli lihava tai laiha - Anonyymi
Läski12 kirjoitti:
"Lapseni on 180 cm pitkä ja painaa hurjat 35 kiloa, nyt laitan hänet laihdutuskuurille. Pelkkää salaattia ja urheilua seuraavat kaksi vuotta. Jospa nyt edes alle 25 pääsisi :) Toinen lapseni oli 150 cm ja painoi 40 kiloa, jota terveydenhoitaja sanoi NORMAALIKSI. Mielestäni tuo on jo ylipainoa. Tämä tyttö laitettiin läskileirille, ja sieltä palattuaan 9-vuotias tyttöni oli kaunis ja laiha 20-kiloinen :)"
Ihan yhtä hyvin voisin laittaa noin ja joku ottaisi sen todesta. Anorektikkoäiti.Omg se 180cm lapsion laihempi kun mä ja oon lapsi lyhyempi kun hän niiku miks laitoit sen leirille!
- Anonyymi
Äiti99 kirjoitti:
Minun lapseni painaa 44.6 ja on yks ja puol metrii pitkä. Ja hän on 4 luokalla ja terkkari sanoi hänelle että hän on normaali painoinen joten minusta tuntuu että lapsesi ovat alipainoisia koska minunkin lapseni on ihan normaalin näköinen ei ole yhtään pyöreä
mä oon sen ikänen ja pitunen ja painonen jee kiva kuulla että mäkin olen sitten normaali painonen
- kdjgr
Tytönäiti
- hhhhh11
Paha sanoa että onko joku lihava vai ei, jos ei näe omin silmin. Ja mitä vaikka olisikin hieman pulska? Isokin voi olla kaunista. Antakaa lasten olal lapsia..
- Joku varasti nimime.
Mm.. mutta koittakaa kiitos tajuta että terveystarkastus oli jo joku varasti nimimerkkini joten nuo ''mesikäsi'' jutut eivät ole kirjoittamiani!
- n. 40v ämmäntöriläs
Se on jo puoli voittoa, jos sä pystyt keskustelemaan tyttäresi kanssa. Kaikki eivät pysty. Jos keskustelu olisi mahdotonta ja tyttäresi hengailisi kadunkulmassa kaiket yöt ja ottaisi lävistyksiä ja tatuointeja ja hörppyjä ohikulkevien ukkojen viinapulloista, tilanne olisi paljon pahempi. Katso siis asiaa valoisalta kantilta! Tyttäresi on vielä normaalivartaloinen, joten mitään peruuttamatonta anoreksiaa ei ole tapahtunut. Hengähdä siis hetki ja puhu jonain lähipäivänä tyttärellesi kuin kaverille, jos se on mahdollista. Pakottaminen ei ilmeisesti auta, mutta hei, hän on vasta 10v, joten ei hän vielä ole mikään 15v kapinoiva teini! (se on vasta edessä...) Lapset eivät ole tyhmiä, joten heitä ei kannata typerästi johdatella syömään, vaan heille pitää selittää, että extreme-laihdutus vie hengen. Sen pienen pömppövatsankin voi poistaa parin kuukauden vatsalihasliikkeillä, mutta miten voisi poistaa suomalaisten miesten kaljamahat!?
- Rose's street
n. 40v ämmäntöriläs kirjoitti:
Se on jo puoli voittoa, jos sä pystyt keskustelemaan tyttäresi kanssa. Kaikki eivät pysty. Jos keskustelu olisi mahdotonta ja tyttäresi hengailisi kadunkulmassa kaiket yöt ja ottaisi lävistyksiä ja tatuointeja ja hörppyjä ohikulkevien ukkojen viinapulloista, tilanne olisi paljon pahempi. Katso siis asiaa valoisalta kantilta! Tyttäresi on vielä normaalivartaloinen, joten mitään peruuttamatonta anoreksiaa ei ole tapahtunut. Hengähdä siis hetki ja puhu jonain lähipäivänä tyttärellesi kuin kaverille, jos se on mahdollista. Pakottaminen ei ilmeisesti auta, mutta hei, hän on vasta 10v, joten ei hän vielä ole mikään 15v kapinoiva teini! (se on vasta edessä...) Lapset eivät ole tyhmiä, joten heitä ei kannata typerästi johdatella syömään, vaan heille pitää selittää, että extreme-laihdutus vie hengen. Sen pienen pömppövatsankin voi poistaa parin kuukauden vatsalihasliikkeillä, mutta miten voisi poistaa suomalaisten miesten kaljamahat!?
Mitä pahaa on lävistyksissä tai tatuoinneissa? (Minä olen tottunut että lävärit on normaaleja, äidilläkin on ja sisaruksilla joten nuorimpana tyttärenä itsekkin olen ottanut enkä koe että minä olisin sen takia pahassa jamassa.)
- Anonyymi
Rose's street kirjoitti:
Mitä pahaa on lävistyksissä tai tatuoinneissa? (Minä olen tottunut että lävärit on normaaleja, äidilläkin on ja sisaruksilla joten nuorimpana tyttärenä itsekkin olen ottanut enkä koe että minä olisin sen takia pahassa jamassa.)
Sekin on yksi juttu sukupolvien välisestä mielipiteestä
Kaikki lävistykset sun muut tatuoinnit on tämän päivän juttuja, itse en saanut edes korviani lävistää vaikka oli 14 vuotias,
Joten tatuointeja en itse haluaisi edes ottaa, sillä ajattelen niin että mitäs jos kadun sitten muutaman vuoden päästä. Nenässä rengas ei sekään ole mieleistä minulle mutta jollekin toiselle näyttää olevan, joten sekin on yksi asia sukupolvien välillä mistä usein ollaan eri mieltä .
Joka aika jaksolla on omat metkunsa , niin on ollut aina
Minä olin siinä 9-13 vuoden iässä lyhyt ja pyöreä kuin pallo, vaikka söin terveellisesti ja liikuin kuten tuon ikäisen kuuluukin. Sitten tuli kasvupyrähdys. Vuoden aikana kipusin luokan lyhimpien joukosta pisimpien riveihin. Paino putosi toista kymmentä kiloa ja painoindeksi laski turhankin alhaalle. Kului pari vuotta ja sain kiloja takaisin ja pääsin taas normaalipainoon.
Koskaan en ole laihduttanut. Lapsen ei olekaan tarvetta laihduttaa, ellei paino sitten ole tullut ruokavalion kautta. Monet ovat lapsena pyöreitä, mutta pituuskasvu korjaa kyllä asian.- Rohkase
Itsetuntoo pitäs saada tohon sun tyttärees. Itsekkii pelkäsin tervesystarkastusta ja itsetunto nollilla, mut menin vaan ja vittuilin sille ämmälle. Siis niin en suosittele tekeen mut se saa itsetunnon kohoomaan. Nyt itsetunto kohillaan.
- Kyyninen ihminen
Helsingin kaupunki tukee syömishäiriöitä tarjoamalla kasvisruokaa lapsille!
- neitokainen 14v
Hohho, oon 14 ja mietin kokoajan painoani ja ulkomuotoani.
Mutta, silloin kun olin 10 ei edes käynytkään mielessä tuollaiset asiat, eikä se ole mielestäni normaalia sen ikäiseltä!! o:
Olen n.5kg alipainoinen lääkärin mukaan mutta pidän itseäni pyöreänä ja näytän pullalta todella helposti koska olen näin lyhyt. (160 cm kasvan korkeintaan 3-4cm enään mutta huom! korkeintaan, luultavasti kasvan enään vain millimetrejä kun minulla on jo kasvupyrähdys ollut 1½ vuotta sitten ja sen jälkeen en ole kuin muutamia millimetrejä kasvanut) Mulle on ihan sama vaikka painaisin 120 kg kuhan näyttäisin hyvältä. Mutta vaikka olenkin alipainoinen ylempien tahojen mukaan niin näytän pullalta, mielestäni. Muut sanovat että en ole mikään lihava vaan juuri oikean kokoinen. Hieman ristiriitaisaa mielestäni. - tyttö98
Minulla oli ja on vieläkin sama ongelma. Olen nyt 13 vuotta, mutta silloin 10 vuotiaana painoin 38 kiloo ja olin 144cm, mutta en pelänny terveystarkastusta. Terveystarkastusta ei tarvitse pelätä, koska terveydenhoitaja ei sano ylipainoiseksi tuon kokoista nuorta tyttöä. Sano tyttärellesi, että hän ei ole ylipainoinen ja näytä tämä kommentti hänelle, jos hän ei sen jälkeen usko niin käske juttelemaan minulle. Minä tiedän!
- dfhdfhdfgdfgdfgdfg
Jaa'a, minua kyllä sanoi terveydenhoitaja ylipainoiseksi (sanoi että 10 kiloa pitäisi saada katoamaan) kun olin yhdeksän :|
- lapsenbmi
dfhdfhdfgdfgdfgdfg kirjoitti:
Jaa'a, minua kyllä sanoi terveydenhoitaja ylipainoiseksi (sanoi että 10 kiloa pitäisi saada katoamaan) kun olin yhdeksän :|
Sinä lienit sitten mitoiltasi huomattavasti suurempi.
YKSIKÄÄN terveydenhoitaja ei sano 10-vuotiasta mitoilla 144cm/38kg ylipainoiseksi, sillä lapsi on kaikkien taulukoiden mukaan normaaleissa mitoissa.
http://www.terveyskirjasto.fi/xmedia/pgr/200.036.html
- EL.a .K:IM
10 vuotiaan äiti
Se riippuu lihasmassasta, mikä on optimi painoindeksi.
Kymmenen vuotiaan ei pitäisi murehtia painostaan.
Sano sille piltille, että se painoindeksi voi johtua ihan siitä, että sillä on vain paljon lihasmassaa. Lihas painaa enemmän kuin läski.
Jos vielä murehtii siitä painostaan, niin kaiva jostain netistä anorektikoiden sekoiluvideoita. Sellaasia, missä ne näyttää ihan junteilta. Ja pistä se katsomaan niitä.
Jos ei vieläkään tehoa, niin näytä sille viimekertainen x-factor video. Kai sen jostain netistä saa ladattua.
Näytä sille se laulu, missä Simonin valmennettava lauloi.
Se niinstä kaikkein kaunein, ja paras äänisin.
Se kun pääsi viimeisenä jatkoon., Joka haettiin sieltä himasta lentsikalla.
Ehkä se tajuaa sitten, että on ihan hyvä myös olla vähän lihaakin luiden ympärillä.
Me ollaan kaikki vähän erilaisia ruumiinrakenteen suhteen.
Mun silmää ainakin miellyttää monenlaisetkin ruumiin rakeenteet. - höpönhöpön
Opettaja kysynyt lasten painoa luokan edessä?
Tekisinpä opettajasta ilmoituksen.. tietääkseni kenenkään terveysasiat ei kuulu opettajalle tai muille oppilaille.
Tuossa iässä pieni pyöreys ei haittaa. Ja tyttäresi on ihan normaalipainoinen pituuteen nähden. Muista kehua tytärtäsi kauniiksi ja painota, että jokainen on kaunis. Hyvä itsetunto auttaa monessa asiassa... - Alipainoinen
Itse olin ala-asteella 50-luvulla ja häpesin aina yhteisiä punnituksia terveydenhoitajan huoneessa. Koko luokan tytöt oli siellä jonossa ja vuoronperään menimme punnittavaksi. Pelkäsin aina vuoroani, kun joka kerta terveydenhoitaja sanoi kovalla äänellä niin että kaikki kuulivat :ALIPAINOINEN! Olin luonnostani tosi hoikka eikä ruokahalutkaan olleet parhaat mahdolliset ja olisin antanut mitä tahansa, että olisin ollut normaalipainoinen.
Siksi tuntuu jutut lasten laihdutuskuureista pahalta, kun itsellä oli päinvastainen ongelma, eli että olisin halunnut lisää painoa.. - aprakadapralainen
Ota hyvin vakavasti. Anoreksiaksi kehittynyt laihuusihannointi on tappava sairaus useammin kuin luullaan. Useimpien elämänlaatu muuttuu täydelliseksi helvetiksi ja jatkuva aliravitsemus voi syödä hoikan ja terveennäköisen kehon ikääntyneeksi aikaisemmin kuin kuvitellaan. Olet äiti, roolimalli joten näytä hyvää esimerkkiä lapsellesi. Se mitä tyttö eniten tarvitsee on sinun apusi. Näytä, että vaatteet istuvat hienosti hänen yllään, älä pakota vanhoja pieneksijääneitä päälle. Auta ulkonäön hoidossa ja oman tyylin löytämisessä (hiukset, meikkikokeilut) ettei jää epävarmuutta muista syistä. Eniten apua lapsi tarvitsee kunnon ruokavalion vaalimisessa, keskustelkaa ja tehkää ruokaa yhdessä. Kannusta liikuntaharrastusten pariin ja käykää salilla tai jumpassa yhdessä niin tiedät ettei mene överiksi. Auta terveyden ylläpitämisessä ja kerro, että niin pysyvät liikakilotkin poissa. Sano, ettei kukaan pysy lapsen näköisenä aikuiseksi asti kuten elokuvista ja muusta viihderoskasta voisi kuvitella. Ole mukana niin paljon kuin voit. Kaverien höpötyksistä voit myös puhua tytön kanssa sano ettei ne kaikkea tiedä. Yksikin anoreksian uhri vähemmän tässä maailmassa on jo hieno asia. Olen nähnyt pahasta laihuusvimmasta kärsineen nuoren naisen äidin tuskan, se on valtava. Lapsi kuolee elävältä mitä tehdä? Toimi kun on vielä aikaa.
- aloittaja..... ;l
NO KIITOS TEILLEKKIN VAIN, MUTTA EDELLEENKIN: TERVEYSTARKASTUS OLI JO, JOTEN EN TARVITSE ENÄÄN APUA!!
- novagee
Noh, kukaan ei pakota lukemaan enää tätä ketjua. Jos ihmiset tahtovat kirjoitella, kirjoitelkoot. Sitä paitsi joku muukin kuin sinä voi saada näistä vastauksista paljonkin irti. Turha mesota.
- whoot
keskivartalolihavuus tuon ikäisenä jo?ei tuon ikäisellä voi vatsa "pömpöttää".ja mitäs tuosta keskivartalolihavuudesta sanotaan?jos tuo on vain turvotusta niin ruokavaliossa on jokin pielessä.liika hapollisia juomia,rasvaa sokeria ym.se kun turvottaa.
- äiti tääkin
lapsesta tulee sairas mieleltään tota menoa ammattiauttajalle pitää mennä ja nopeaan .Mitäs auttaa terkoille puhua jne???turhaa joskus..Jos lapsi tarkkailee itseään ankarasti..aika paha asia..
Tää yhteiskunta ihailee anorektisia RUMAN LAIHOJA ihmisiä..miettikää lasta joka ja jonka työ olis leikki eikä ulkonäöstään huolehtiminen 10v iässä.
Lapsen pyöreyttä olla pitäs tuossa iässä..aina puberteettiikään saakka.Mutta tää maailma seksikäs vauvana ja teininä vanhana.. ja kohta tulee aineetkin kuvioon.. Ihaillaan sitäkin nyt!!!poikia pitää viehättää jo 7vuotiaana olen omin silmin nähnyt.. - erginooli
meillä meillä
- ei toivottu anoreksi
koeta tesmpata tyttöäsi, minun tyttöni sai aina kuulla olevansa ylipainoinen (vaikka ei todellisuudessa ollutkaan) kouluterveydenhoitajalta ja aikansa sitä kuunneltuaan hän otti ja päätti näyttää sille . Koko kahdeksan vuotta tuollaista uikutusta, johan se otti nuorta tyttöä kaaliin. Aikansa sitä kuunteli ja sitten tapahtui kauheita, hän otti ja alkoi laihduttamaan. Laihtui ja laihtui, olin anorektikon äiti.
Tänään hän alkaa(toivottavasti) elää normaalisti, vaikka anoreksian jälkeen ei normaalia elämää enää voi ollakkaan. Jos nuorta jatkuvasti pompotetaan tuolla tavalla niin lopputulos voi olla tuollainenkin, nuoren psyyke kärsii ja kärsii, eikä palaudu enää milloinkaan normaaliksi.
Mene lapsesi kanssa sinne terveystarkastukseen ja puutu sinä sitten aikuisena asiaan, ettei teillä olisi samanlainen tilanne kuin meillä. - yli-ikäinen
voi aikoja..
-50-luvun lopulla kyseltiin luokkakavereilta, jotka tuli terveyssisarelta: Olikko alipainonen? Se olisi ollut merkki siitä, että kotona ei ollut tarpeeksi ruokaa- Läski,isolla L:lällä
Hehheh! Toi aika oli NIIN erilaista kun nykyään. Mä pelkään olevani ylipainoinen, koska kasvan(lihon) kiloja enemmän kuin (pituus)senttejä. Se tuntuu tosi inhottavalta. Ihan outo ajatus:ootko alipainoinen? No joo, on mulla 3 alipainoista ystävää, mut se johtuu siitä, kun niillä on sellaset geenit, et ne ei liho. Oonko ylipainoinen, jos olin viimeksi 55 kg ja 152.5 cm? Vai onks tää lapsen pyöreyttä?
- Anonyymi
Minä en muista ainakaan noita juttuja 50 luvulta sillä me leikittiin koulu ikäisenä eikä kiinnitetty huomiota mihinkään apinoihin eikä kyselty mitään toisilta .sataa olla eri tapa kaupungissa ja maaseudulla , mikä onni että sai elää lapsuutensa ilma mitään painostusta minkä painoinen oli, joten 10 vuotiaiden tulisi leikkiä enemmän tänäänkin se kun istua netissä vahtaamassa jonkunlaihan vartaloa ja botoksi huulia
- Omatohtori
Tyttö 10 vuotta, 142 cm ja 38 kg
Aikuista vastaava painoindeksi on noin 22.4 kg/m2.
Lapsi on normaalipainoinen.
Tämän lapsen normaalipainon alue on 29.0 - 42.9 kg. - mk
Normaali paivoinen ja 10-30 kiloa lisää niin sitten vasta on lihava. Pituus miinus 100 niin ollaan normaalissa painossa -5 kilon toleranssilla.
- Anonyymi
Oma tyttäreni on 10v, 156cm ja 62kg, maha pömpöttää jo aika näkyvästi... onko normaalia?
- terkkaoppilas
Itselläni on poika 10v kohta täyttämässä. Pituus 134,5cm ja paino 35,5kg. Hänen painonsa on kuulemma 15% käyrän mukaan.
Ne on aina vähän sellasia noi käyrät ja "mitä pitäs olla jutut" et älä ota kovin raskaasti. Tyttärelle voit näyttää vaikka noita mallien kroppia kuinka rumia ne onkaan kun paikoittain luut törröttää.
Hänen normi painonsa on 37-48kg väliltä, jos pituus on 142cm. - tässäotatää
http://www.youtube.com/watch?v=4HGk35-YmCE
siinä on normaali paino - lapsenbmi
Lapsen BMI:n voi laskea esim. täällä.
Sain mitoilla 38kg ja 143cm 10-vuotiaalle seuraavan tuloksen:
"Aikuista vastaava painoindeksi on noin 22.5 kg/m2.
Lapsi on normaalipainoinen.
Tämän lapsen normaalipainon alue on 29.1 - 42.6 kg."
Eli ei mitään syytä olla huolissaan lapsen painosta. - superalfa
Ei lapsesta saa millään läskiä hyvällä ruokavaliolla. Jos lapsi näyttää läskiltä, on se varmaan sitä. Kyllä se nyt pitäisi ulkopäin nähdä...
- kampis
En kyllä usko että opettaja kysyy painoa luokan edessä oon ollu jo 3 vuotta koulussa eikä se mitään sellasta oo kysyny.Itseä askarfuttaa se että oonko soöiva ali vai ylipainonen kun oon 140 cm pitkä ja painoo on 33 kg
- 10 vuotias
Aika huono juttu jos opettaja kysyy luokan edessä painoa kai se lapsi nyt menee paniikkiin ei mikään ihme.
- Anonyymi
Ei kai sellaisia tolloja voi olla opettajina Terveyshenkilöt on jokaisen henkilökohtainen asia jota ei julisteilla kovalla äänellä kellekkä.n. Eikä aiheuteta paineita nuorelle ihmiselle
- 10 vuotias
mä oon 10 vuotias ja 139 cm pitkä ja painan 40 kg oonko ylipainoinen mun aiti on sanonu etttä sitku tulee kasvupyrähdys ni mä hoikistun onko se totta?
- 10 vuotias
vastataa
- se 10 v ja kampis
No mulla kävi just etku kasvu pyrähys tuli niin paino kasvo ja näin nuorien suunnilleen alle 18 vuotiaitten ei pitäs olla huolissaan painosta,että kuuntelette vaan vanhempianne niin kyllä ne osaa sanoa.
- 10vuotias
tunnen itteni pulla taikinaks mutta emmä haluais olla mikää lauta kaa
- :o
Olenko liian lihava jos olen 141cm pitkä ja painan 33,2 kiloa?.__. Itseni mielestä olen kauhean läski, vaikkakin äiti sanoo mua kukkakepiks-.- Mutta? Auttakaa nopeasti!:O Haluan tietää olenko oikeasti läski vai kukkakeppi!?
Minun mahanympärysmitta on 57cm. Vyötärö/lantio 68cm. Omasta mielestäni painan enemmän kuin pitäisi. Omasta mielestäni minun pitäisi 141 cm pitkänä painaa 26 kiloo!!?!?!?!?!?!- Läski12
MIUN VATSANYMPÄRYS ON 75. Oot ihan normaali
- justnoin
Painon pudotukseen on monta eri keinoa. Itse suosittelen suohtautumaan asiaan vakavasti ja toivon, että jokainen joka haluaa pudottaa painoaan löytää sen oikean ratkaisun itselleen.
Ruokavalio on yksi tärkeimmistä painonpudotuksessa ongelmaksi tulleista asioista. Tärkeää olisi löytää sopiva ateriarytmi ja pitää kiinni 5-6 ateriasta päivän aikana. Jos haluaa laihtua pitkällä aikatähtäimellä pysyvästi, suosittelen syömään päivän aikana 26kcal/kg eli jos painat 80kg tulee sinun syödä 2040kcal laihtuaksesi!
Itse olen huomannut, että ateriakoot ovat pienentyneet helposti kun olen juonut 2 lasia vettä ennen jokaista syömääni ateriaa.
http://www.offerit.fi/kauneusterveys/kauneusterveys/14
http://www.offerit.fi/kauneusterveys/kauneusterveys/13
Yllä olevat linkit näyttävät käyttämiäni keinoja painon pudotuksessa.
Tuo jälkimmäinen linkki on kevennyksen tarjoama palvelu, jonka avulla olen laihtunu jo 7kg.
``Kevennys on 9 kuukautta kestävä kokonaisvaltainen painonpudotuskonsepti, joka koostuu kolmesta eri lisäravinteesta sekä verkkopalvelusta, jossa voit pitää ruoka- ja liikuntapäiväkirjaa sekä laskea aterioidesi sisältämät kalorit.``
Tuo ensimmäinen linkki esittelee käyttämäni hyvinvointipussin, joka tehostaa laihtumista huomattavasti.
``FIR65º hyvinvointipussia "painonhallintapussi" käytetään mm. kauneussalongeissa, painonpudotus sekä laihdutus hoitokeskuksissa, urheilijoilla palautumiseen, reumaatikoille, psoriaksen hoitoon, vireystason kohottamiseen yms. joka päiväisen hyvinvoinnin ja vireyden lisäämiseksi huomattavasti.`` - voihan...
Eikö teillä muuta miettimistä ole kuin se, että painaako lapseni nyt kilon tai kaksi liikaa??? Minä voin sanoa, että pienet on murheet jos niin on!! Melko huvittavaa..
- äiti huolissaan
mun lapsi painaa 89 kg ja on 160cm ja hän ei mieti yhtään painoaan vaan ahmii ja ahmiii ikää hänellä on 12 vuotta
- Anonyymi
Ahmiminenkin voi olla terveys haitta jotenkin
- 10v
Oon 10 ja oon 155cm pitkä ja painan 35kg oonks normi
- Anonyymi
Oot ihan niinkuin olet normaali nuori
- viisas
ooo hiljaa oot tyhmä ku saapas 10v ooot seko jos mietit tollasiii hei HALOO
- urwrwr475
Oon 15v, 179 cm ja 83 kg. Taidan olla lievästi ylipainoinen mutta en aio laihdutaa. On vaan hyvä kun on vähän energiaa varastossa pahanpäivän varalle.
- Jonzkuli
Tyttöni painaa 34.8kg ja on 140cm pitkä
onko normaali paino?- Eleni1
On
- hevos äiti
Minun tyttö painaa 33kg ja on 142cm mutta ei tuo silti ole yli painoa.
- Äiti! Suru
Hänellä on jopa alipainoa, minun poikani on 10 v. 143 cm ja painaa 45-50 kg .. Älkää huolehtiko pienestä vaan elämää normaalisti, kuinka poikani voisi tiputtaa painoaan edes 5-10 kg
- Jenskuliiii
Juu... En osaa vastata tohon, että onko yli painoinen...... Kun ite oon 12v ja painan 33-34kg.... Taidan olla ali painoinen... Ja se mua tässä huolettaakin... Voisko joku auttaa mua ja antaa vinkkejä... Äiti käskee mun puhuu terkkarille, kun mä joka päivä meen peilin eteen ja puntarille ja toivon että olisin lihonu.... Yritän syödä hirveesti ja kuntoilla, mutta ei siitä tuu mitää ku kaikki on pakkopullaa....
Hei oikeesti voiko joku kertoo onko anorektikko? ;( En haluu mennä terkkarille, kun muuten se alkaa kuitenki selittää ja määräämään ruokavalioo... Meillä ei syödä rasvasii ruokia... Ihan tavallista.... Äiti väittää että en oo laiha ja äiti murehtii yhtä paljon kun mää, koska sekin oli pienenä tikku ja sitä kiusattiin siitä.... Ja nyt mua kiusataan siitä... :(((
Toivon että joku vastaa ;) - tiiuli
Jenskuliiille vastaus: =)
olen kymmenen vuotta ja en murehdi painostani painoin mitä painoin mutta en ole ylipainoinen ja jenskulii: kannattaa puhua terkkarille mäki oon puhunu ja se on ihan ok ko saa puhua muulle jotakin henkilökohtasta ja suo kiusataan sanot vaan että ei ne sun asiat kuulu muille ja älä vastaa mitään mutta kerro terkkarille huolesi tulee parempi mieli sinullekkin=)=) Olet kiva♥♥ moi moi toivottavasti luit tämän ja - Minun paino ongelma
Itse kyllä olen 10 vuotias & 160cm tai jopa yli. Kuuluisi painaa jtn 53 mutta olen nytten 64kg. Eli siis ylipainoinen
- Tiiulii
Älä huolehdi olet sopivan kokoinen:))
- tyttö02
Oon 10v, n150cm ja painan 40-44kg (se vaihtelee usein) Mulle on sanottu että 10 vuotiaiden pitäs painaa 30kg :/ Ja oon kuullu ku jotkut mun ikäset valittelee että on 30kg, ja ylipainosia.. Oon pikkusen kiusattu mun painosta, mut mun luokal on onneks suht saman painosii.. Mut joskus mua painaa se kauheesti
- aaaa5
No, minä olen 13 - vuotias ( lokakuussa 14 ) tyttö.
Olen 145 cm pitkä ja painoa 36 kiloa...- Eleni1
Mä oon 10:v tyttö mä painan 35kg ja mä oon
145cm onkse ok paino omasta mielestä oon
aika pullea.......Pliis autakaa. - Eleni1
Eleni1 kirjoitti:
Mä oon 10:v tyttö mä painan 35kg ja mä oon
145cm onkse ok paino omasta mielestä oon
aika pullea.......Pliis autakaa.Vaikka vanhemmat sanoo mua laihaksi ja terveydenhoitaja hoki mua hokistuneeks halusin kyllä vähän laihtua koska vatsa on vähän pullee onks teil neuvoja mulle haluaisin laihtua ainakin 5-6kg.......
- dfgrgscv
Eleni1 kirjoitti:
Vaikka vanhemmat sanoo mua laihaksi ja terveydenhoitaja hoki mua hokistuneeks halusin kyllä vähän laihtua koska vatsa on vähän pullee onks teil neuvoja mulle haluaisin laihtua ainakin 5-6kg.......
Painosi on hyvä suhteessa pituuteesi, ikäsi huomioon ottaen sinulla ei edes pitäisi/saisi olla aikuismaista litteää vatsaa. Syyttäisin asiasta jälleen kerran televisiota ja muotilehtiä.
- Eleni1
dfgrgscv kirjoitti:
Painosi on hyvä suhteessa pituuteesi, ikäsi huomioon ottaen sinulla ei edes pitäisi/saisi olla aikuismaista litteää vatsaa. Syyttäisin asiasta jälleen kerran televisiota ja muotilehtiä.
Se on kyllä siitä kun mun äiti huomautti eskarissa että olin silloin läski ja kakkosellakin painon 30kg.
- Anonyymi
Eleni1 kirjoitti:
Vaikka vanhemmat sanoo mua laihaksi ja terveydenhoitaja hoki mua hokistuneeks halusin kyllä vähän laihtua koska vatsa on vähän pullee onks teil neuvoja mulle haluaisin laihtua ainakin 5-6kg.......
Vatsa muoto ei aina ole sitä että sitä voisi laihduttaa Toisilla vaan on enemmän vatsaa kun toisilla ettei mielestäni mikään ongelma .
- Anonyymi
Eleni1 kirjoitti:
Se on kyllä siitä kun mun äiti huomautti eskarissa että olin silloin läski ja kakkosellakin painon 30kg.
Vaikuttaa usein ailtänwttä vanhemmatkin painostavat lapsiaan näissä jutuissa jotenkin
Jos lapsi painaa enemmän kun joku taulukko näyttää niin ei se aina ole mitään likapainoa.
Itse kuulen. Siihen ryhmään että kaikki leelee etten paina paljoa ja sanovat laihaksi mutta puntari näyttääkin enemmän mitä kukaan luulisi että painan. Joten lihaksetkin painavat vaikkei se näy ihmisestä
Kunhan tämä laihuuden ihannointi loppuisi joskus ja lapset saisivat olla lapsia , eivätkä kantaisi huolta joidenkin taulukoiden arvoista, sillä se joka on ylipainoinen niin sen näkee ilman puntariakin
- sara11
onko alapainoinnen jos on 10 on 145 cm pitkä ja painaa 34.1 kg
- Eleni1
Kiitos avusta ja ei ole alipaino ihan normi.
- sara11
selvä kiitos kun kaverini sano että olen ehkä
- anni8:v
Oon 8:v ja painan 39-43 ja oon 134-135cm.
Oon hirveeeeeen läski jaa massa on hirveästi läskiä ja läskimakkaroita kun en harrastaa mitään vietän päivät sisällä ja on myös karkkia syöty joka päivä. Milloin tulee kasvu pyörähdys. - Eleni1
anni8:v kirjoitti:
Oon 8:v ja painan 39-43 ja oon 134-135cm.
Oon hirveeeeeen läski jaa massa on hirveästi läskiä ja läskimakkaroita kun en harrastaa mitään vietän päivät sisällä ja on myös karkkia syöty joka päivä. Milloin tulee kasvu pyörähdys.Ei millään pahlla mutta et oo hirveen laiha mikä on sun mahan ympäryys mitta?
- anni8:v
Eleni1 kirjoitti:
Ei millään pahlla mutta et oo hirveen laiha mikä on sun mahan ympäryys mitta?
79-81
- Eleni1
anni8:v kirjoitti:
79-81
Omani on 59-60 en voi auttaa.
- mä xD
Eleni1 kirjoitti:
Omani on 59-60 en voi auttaa.
Mulla sama oon 146/35 xDD
Juu me molemmat ollaa normei :p jos oot 9-11 v nii hyvä mä oon 11 :D
- Teenteeeeeen
Ei se paino aan peili. Jos maha pömpöttää niin tytölle varmaa syötetää jotain hiilarihöttöä kuten perunaa ja valkosta riisiä? Suomalaisten suuri ongelma on juuri se että kouluruoka on lähes aina tätä ja kotonakin kun syödään kotiruokaa joka on olevinaan niin terveellistä..ja kotiruoka on jotai lasagnee joka on verrattavissa pizzaan:)) huhhuh ei tartte ihmetellä miks lapset lihoo. Melkeen sit taas 25-35 vuotiaat on valtaosa sellasia kaljapöhötyyppejä joista kyllä tietää millä aineella se vetelä varalo on rakennettu. Minä en antaisi lapseni lihoa..laittaisin pullukan urheilee, ei armoa vaan kovaa reeniä. Lihavuus aiheuttaa jo lapsilla mielenterveysongelmia jotka voi johtaa huonoon elämään.
- Läski12
:0 kamalaa tästä lähtien mie en tee enää50 vatsalihasta päivässä vaan 200ja juoksen 42 km joka päivä ja sellasta enkä syö ku salaattia ::::""""((((
- miheee
Mä oon semmonen 11v tyttö, oon läski. 142/38 ja 11v mulla on kauhee maha ja oksennan melkein itselleni, mua koulukiusataan tästä. Eli neuvona: Pidä tuo paino, mutta älä välitä vaikka sinua kiusataan, kiusaajathan ovat sitäkin läskimpiä!!
- 10v
Moi onkai normaalii että mä oon 135 cm pitkä ja oon 10v ?
- ????
Meiän luokkalla on monta lyhyempää ja me painaa jotain samaa kun mä
kato seuraava viesti
- ????
oonko lihava 141/30
vastatkaa- ????
tai 30-32kg 9,5 v
- mä d:
Et oo.. Mä oon 146/37 ja mä oon läski sä et!!voinko mä laihduttaa? Haluisin painaa jtn 32 kg.. navan ympärys: 62 cm!!! Eikä kun oon vasta 11 v D;
- Emiliina Uppola
kymmenen vuotias tyttöni painaa 38-41kiloa ja hän on laihtunut kaksi kiloa. onko hän yli painoinen? en tiedä
- en oikee tiiä
mä painan 34,3kg ja oon 140,4 pitkä. Oonko normaalin kokone
- !miisaps
entäs jos lapseni on 10 vuotias ja 38,2 kg?oot normi kokonen!
- Siirappi!
Hei kaikki!
kaikilla on oma persoona älkää hätäilkö painoa vaan huolehtikaa siitä että ei tule naposteltua...
10 vuotiaan paino on:32,1kg-45,7kg..Ei läheskään kaikilla eli pointti oli se että jos on esim:160cm pitäisi painaa 46,2-56kg riippuu miten pitkä on!ÄLKÄÄ HÄTÄILKÖ PAINOSTA!ja jos tämä loukkasi jotain niin anteeksi:D - Läski12
Mie painan 40 KG!!! ja oon vaa 153cm. Eikö miun pitäs olla alle 38 kg? Kaverini on 162 cm ja painaa 42 kg. Se on normaali. Painoindeksi sanoo että mie oon ylipainonen. Toinen kaveri on 148cm ja painaa 39 kg. Normi. 150cm pitäs painaa alle 38kg, 155 alle 42kg, 160 alle 45 kg, 165 alle 45kg, 170 alle 45kg. Oonko liian painava? Miussa on paljon läskiä jenkkakahvat ja jalat ja maha 75cm ympärys. :(
- Läskii
Mulla sama ongelma en tiiä oonko läski vai en ja jos laitan johonki keskusulaolstalle kaikki vaa kiusaa ja sanoo et oon yli laiha(170cm41kg13v)
- julle1
iiitse nyt olen 10v olen pitkä 152 cm ja painan 37 kg!
- Epätoivoinen 10v
Mooi! Oonko teistä normaali ku.oo 10-11v.ja painan 34.5,35.5kg?????.oo
n jtn130-140 ku mä katon peilistä nii mun
mielestä oon karseen läski :(... Auttakaa.joku¦!
- Aikuisen vastaus
Tarkistin vielä lasten painolaskurista painoindeksisi ja sinä olet normaalipainoinen!
Et siis todellakaan ole läski, älä turhaan murehdi painoasi. Eri yksilöt kehittyvät eri tahtiin, ja erilailla. Joku kasvaa ensin suhteessa enemmän pituutta ja sitten paksutta, joku toinen päinvastoin.
Syö ihan normaalisti kotona ja koulussa. - AmaLillery
On ihan normaali.
Oma tytär oli joskus 10v, 147cm ja 34kg ja hän oli ihan normaali, mutta älä huoli, sillä sinunkin tyttäresi on normaali!
Tietenkin jokaisella on oma kehonrakenne :D - marita5
Pikkuneitini 7 v. 137 cm pitkä ja painoa 44 kg eli herkuteltua on tullut ja nyt ruvetaan herkkulakkoon, mutta vain viikoiksi :)
- Kielletty hedelmä
"Kielletty hedelmä" vain yllyttää ahmimaan herkkuja, kun siihen tulee tilaisuus. Jos herkkuja on tähän asti syöty reippaasti, suosittelisin koko perheelle terveellisiä ruokailutapoja; säännöllisiä ateriavälejä (3-4 h), runsaasti kasviksia ja herkkuja rajoitetusti esim. kerran pari viikossa. Jos koko perhe ei ole mukana, ei tavoite toteudu. Täydellinen viikkojen herkkulakko 7-vuotiaalle ei ole realistista eikä inhimillistä. Tuskin asutte eristyksissä muista ihmisistä.
- **********
Pitäisikö 10.v tytön laihduttaa? Hän painaa 60kg ja on pitkä 160cm
- Tädin neuvoja
Lapsi ei saisi laihduttaa, sillä kasvavalle lapselle laihdutukseen sisältyy paljon terveysriskejä. Tyttärellänne on ylipainoa, mutta lapset kasvavat ja kehittyvät eri aikaa. Myös rakenne on yksilöllinen. Laihdutuskuuri voi jopa lopettaa pituuskasvun. Siksi tulisi ehkäistä lisälihominen tervehdyttämällä ruokailutottumuksee ja kannustaa lasta liikkumaan. Karkit, limdat ja muut sokerisey herkut eivät kuulu arkeen vaan herkkupäivoin esim. kerran viikossa.
Ylipainosta ei pidä tehdä numeroa, koska sillä voi olla kohtalokkaat seuraukset. Juuri niin istutetaan lapsen mieleen epävarmuus omasta kehonkuvasta, pysuvä pelko lihomisesta ja siemen syömishäiriöihin.
10-vuotias lapsi ei ole itse vastuussa lihomisestaan vaan vanhemmat. Perheenne ruokailutottumuksissa on varmasti parantamisen varaa. Säännöllinen ateriarutmi on A ja O. Kun syö aamiaisen, lounaan, päivällisen ja 2-3 väli-/iltapalaa, ei synny himoa napostella herkkuja. Normaalit annokset, ei santsauksi, ei ainakaan heti sillä tieto vatsan täyttymisestä savuttaa aivojen nälkäkeskuksen 20min viiveellä. Jos siis syö nopeasti, syö yli tarpeensa. Paljon kasviksia.
Vanhemmat, te voitte hakea neuvoja ravitsemusterapeutilta tai kouluhoitajalta, jotta opitte karsimaan huonoja aineksia perheenne ruokavaliosta. Näillä keinoin kasvu ja kehittyminen hävittävät tyttärenne ylipainon ilman mitään vars
inaista laihduttamista.
Valvominen lihottaa ja vähentää pituuskasvua. Katsokaa, että lapsi nukkuu 9-10h yössä. Aikuiselle riittää vähemmän eli 7h.- ttt3
Oonko lihava jos painan 32kg (10 vuotias ja pituus 140
- Minä vaan
ttt3 kirjoitti:
Oonko lihava jos painan 32kg (10 vuotias ja pituus 140
Moii! Itsekin oon 10v ja painan 33kg. pituuteni on jossain 142-144cm. Eli et oo yhtään lihava etkä ylipainoinen! Ystäväni kaveri painaa 60kg, ja hänen mummoaan harmittaa, miten isona käy kun ruvetaan haukkumaan "läskiks" Ei se häntä vielä itse haittaa mutta teininä rupee haittaamaan. Kiitoos!
- L-Ä-S-K-I
Oon 10v ja painan 32kg oonko läski
- Läskii
Riippuu pituudest
- ttt3
Oonko normaali painonen jos painan 32,4 (oon 10 vuotias ja pituus:140)
- Tädin neuvoja
Olisit normaalipainoinen, vaikka painaisit 40kg! Olet lähempänä alipainoa kuin ylipainoa.
Tarkista itse lasten painoindeksilaskurista:
http://www.laskurini.fi/terveys/painoindeksilaskuri-lapsille-ja-nuorille - ttt3
Tädin neuvoja kirjoitti:
Olisit normaalipainoinen, vaikka painaisit 40kg! Olet lähempänä alipainoa kuin ylipainoa.
Tarkista itse lasten painoindeksilaskurista:
http://www.laskurini.fi/terveys/painoindeksilaskuri-lapsille-ja-nuorilleKuinka paljon minun pitäisi painaa?
- LÄSKI
olen 10v 39kg pituutta jotain 142-144cm en näytä läskiltä kun seison. mutta kun istun pari makkaraa pömpöttää mahan kohdalla. haluaisin laihtua ainakin 5kg enkä halua et tullaa sanomaan et joo oot liian nuori... Mut haluan SILTI!!!!
- Kouluterkka
Se on pituuten nähden täysin normaali paino! Kun olin itse tuon ikäinen olin 145cm pitkä ja painoin 45kg, enkä ollut ylipainoinen. Nyt sitten nelikymppisenä niitä kiloja on kylä kertynyt, mutta en ole ollutlapsesta asti ylipainoinen. Kannattaa sanoa hänelle tämä ja mennä vaikka mukaan tarkastukseen, minun työpaikallani se on ainakin mahdollista.
- EFarmm
Se riippuu missä ajassa kiloja on tullut. Meidän 10:veellä on nyt 2 kuukaudessa tullat vaa'an mukaan lähes 3 kiloa. 2 kuukautta sitten 147 cm ja 36,7 kg, nyt 39 kg, ja näyttää kyllä pulskalta nyt (naamassa ylimääräistä, mahassa, moneen paikkaan on tullut ylimääräistä). Tiedän, että tyttö olisi normaalipainoinen jos painaisi 5 kg enemmän, mutta hän näyttää pulskalta jo noissa mitoissa.
- ei huolta
Hei! Minun tyttöni on 10.vuotta, painaa 31,3 ja pituus 141, 3. Hänkin sanoo itseänsä lihavaksi vaikka on ali painoinen, joten ei huolta. Jos hän tuntee itsensä lihavaksi niin voisit ehdottaa vaikka jotain liikunnallista harrastusta esim. Jalkapalloa minun tyttöni on harrastanut jalkapalloa 7kk ja on laihtunut 2kg, mutta jos rahat eivät riitä niin voisitte käydä yhdessä lenkillä.
- en tiiä??
Korota vähän liikuntaa ja syömistä?
Mun tyttö on 9v.Menee neloselle ja painaa
40 ja on 137.9 cm pitkä onko ylipainoinen? - moi :D
en tiiä?? kirjoitti:
Korota vähän liikuntaa ja syömistä?
Mun tyttö on 9v.Menee neloselle ja painaa
40 ja on 137.9 cm pitkä onko ylipainoinen?Mä oon 10.v tyttö. Ja painan 39-40kg ja oon 146-147 pitkä:) urheilen paljon, ja rakastan sitä ♥
- enää1kgtavotteeseen
Mä oon 10v 133cm 16kg, tavote 15kg. Laihuttanu oon jo 2 luokalta lähtien, 2lk lopulla-3lk alulla pidin taukoa, enkä muutenkaan kesäsin oikeen laihduta, paitsi 3-4lk kesällä ajattelin kaloreita ja laihdutusta. 3lk terveystarkastuksessa painoin 20kg.
- vastaus nopeasti
Moi! Haluaisin tiedustella painostani. Painan 43kg ja olen 154,8 cm pitkä. Olen 11v. tyttö. Mulla näkyy vatsalihakset todella selvästi.Vatsan ympärys 62 cm Oonko siis normaali vai läski?
- Anonyymi
vastaus nopeasti kirjoitti:
Moi! Haluaisin tiedustella painostani. Painan 43kg ja olen 154,8 cm pitkä. Olen 11v. tyttö. Mulla näkyy vatsalihakset todella selvästi.Vatsan ympärys 62 cm Oonko siis normaali vai läski?
Paino aika alhaalla mut vyötärö tosi iso
- Ratsastushullu
Olen itse 10 vuotias tyttö ja painan tällä hetkellä melkein 37 kiloa :D Joten en sanoisi lihavaksi ;)
- Kokeillut
Toi on normaalia alhaisempi ja oikea paino on jos meet alasti puntarille eli se on oikee paino ja näyttää 2 kg vähemmän eli tyttö painaa oikeesti noin 36 kg
- fanniiiii
Olen kymmenen vuotias tyttö ja painan 30kg ja 0len 142cm pituinen terveydenhoitaja sanoi että minulla on hyvä paino ja se on tosi normaali tytöillä.
- PieniTytönTylleröinnen
Itse ainakin oli viime teekkarien tarkastuksessa 146cm ja 33,5kg Terkkari ainakin sanoi että olen alipainon ja normaalioainon väliltä
- Ajattelevainenäiti
No meillä 10-vuotias tyttö painaa 40-43kiloa. On 155-159cm pitkä. En osaa sanoa onko normaali painoinen vai ei. Mutta välillä tuntuu että hän häpeäisi pulleuttaan. Terkkari oli sanonut häntä normaali painoiseksi.
- 10-v
Moi! Mä oon 10-vuotias ja painan 40-44kg. Oon 155-159cm pitkä. Omasta mielestä oon läskin näkönen mut kaikki sanoo mua normaali painoiseksi. Uskon kyl et oonkin koska terkkari ja lääkäri sanoo. Mut läski ulkokö mua mietityttää.
- Christinyan
Olen itse 10.v tyttö ja olen 156cm ja painan 38kiloa
- 10vuotiastyttö
Mä oon myös 10v painan 37-39 ja oon vain jotain 142-144cm pitkä😞Oonko normaali?
- 10vuotiastyttö
10vuotiastyttö kirjoitti:
Mä oon myös 10v painan 37-39 ja oon vain jotain 142-144cm pitkä😞Oonko normaali?
Mulla ei siis ole ollut vielä terkkaria mua pelottaa mun kaverit painaa jotain 30-35kg
- Rumaläski
10vuotiastyttö kirjoitti:
Mä oon myös 10v painan 37-39 ja oon vain jotain 142-144cm pitkä😞Oonko normaali?
Mä oon kymmenen oon 138cm pitkä ja painan 39kiloo et oon kyl aika läski
- Eneksi
Mikä olen 10v ja olen 145cm ja painan 79kiloa olen kuulemma merkittävästi lihava no ainakin terveyden hoitajan mielestä🙂
- Fiona.ylänen
Hei olen huolissani tyttärestäni koska hän painaa 96.6 Julia hän syö päivittäin karkkia ja mita herkkuja viime vuonna hän painoi 103 kg vuodessa hä lohko ainakin 32kiloa😨
- Karlukkeli
Mun oma lapsi on myös 10v ja painaa 41kg
- 10vuotiastyttö
Olen itsekin 10vuotias ja painan sen 38kg-39kg jos en ole juuri syönyt. Mutta kun olen syönyt painan 40kg. Olen n. 143-145cm pitkä. En oikeastaan tiedä onko se normaali paino, mutta voin kyllä tunnustaa että en ole mikään urheilullisin ihminen. Mutta yritän kyllä aina parhaani. En sanoisi että tyttönne olisi ylipainoinen millään tavalla, ja kyllä se kasvupyrähdys sieltä tuppaa jossain vaiheessa. Niinkuin kaikillakin.
- miralda
se on ihan normaali paino jos hän olisi lihava hän painaisi 43-46kg.olen itse10 pituus on 129.9 ja painan 31.4
- H._.I
Mä oon iteki 10v ja mun mielestä ei kyllä oo ylipainoinen. Katoin netistä ni normaalipaino alue on sillee 29.1-43.4kg
- Anonyymi
Siis mä oon 144,5cm painan 48,3kg ja mun kaveri on 150cm ja painaa 56kg. Ollaan molemmat nyt menossa syksyllä neloselle ja täytettiin maaliskuussa jo 10
Mä luulen et ollaan ylipainoisia.
Ja siis pojat haukkuu vitun läskeiks 60kilosiks.
Mut meidän kaverit painaa jotai 18-35kg mut ne on pari kuukaut nuorempia - Anonyymi
Minun paraskaveri on noin 14 vuotta, 160 pitkä ja painaa noin 70 kiloa... olen itse noin 165 ja noin 50 kiloa. Häiritsee kulkea kun pitää pysähtyä juomaan ja syömään välillä...:( olen huolissani koska vaatteetkin ovat XL kokoa.
Onko hän liian lihava? - Anonyymi
En itse osaa vastata, mutta tyttäreni on kohta 14v ja 163cm ja painaa vain 40kg🙈onko tämä alipaino😫
- Anonyymi
Aikuisena kyllä tiedät että lapsi on alipainoinen.
- Anonyymi
Noh, minä löysin tämän ihan sattumalta kun selailin painoasioita. Eli minun tyttöni on maaliskuussa (nyt on vuosi 2020) 11v eli nyt vielä 10v. Ja hänen pituutensa on jotain 148cm luokkaa tai jotain. Hän painaa n. 59 kiloa. Niissä painon mittaus jutuissa lukee että hän on hieman ylipainoinen, tai sitten sairaanoloisesti ylipainoinen. En tiedä mitä teen, kun vielä koulussakin on yksi poika joka haukkuu lastani läskiksi. Ja tyttäreni on erittäin surullinen asiasta. Hän ei uskalla vaihtaa liikkavaatteita tai käydä pesemässä kainalot jne. kun koulussa on liikuntaa, ”koska kaikki muut ovat niin laihoja ja minä vain tämmönen läski” hän sanoi minulle eilen illalla. Hän vihaa itseään ja kehoaan. Minä näen että hänellä ei ole ylimääräistä vyötäröllä, vaikka suurin osa maailmasta niin väittääkin. Hän on aina ollut isokokoisempi kuin muut ikätoverinsa ja kasvanut eri painossa jne. Mutta nyt 3-4luokalla on hänellä se kiusaaminen alkanut. En kirjoita tähän kaikkea koska en vain nyt halua. Toivon että joku vielä lukee näitä vanhoja artikkeleita.
- Anonyymi
Hei! Lapseni on tyttö 10v ja 144 pitkä ja painaa 56kiloa! Onko hän ylipainoinen?
- Anonyymi
Aika tosi ylipainoinen
- Anonyymi
Tulin kattoon näitä kun oon ite 10v poika ja mitattiin mun pituus ja paino tänään koulussa ja oon 146cm pitkä ja paino 44.1kg
- Anonyymi
Mikä on melos luokkalaisen normi paino?
- Anonyymi
Tuo on normaali paino
Hei,
vastaan tähän ketjuun koska kasvuikäisen lapsen paino tuntuu mietityttävän vuodesta toiseen.
Lapsen kasvu ei useinkaan etene terveydenhuollosta tuttujen kasvukäyrien mukaisesti, vaan kasvu, kuten muukin kehittyminen, voi tapahtua erilaisten vaiheiden kautta, joissa saatetaan liikkua paljonkin kasvukäyrien ulkopuolella. Jos kasvu ja kehitys etenee siitä huolimatta normaalisti, ei ole syytä huoleen.
Jos sen sijaan lasta itseään kovasti huolettaa oma koko tai painolukema, on tärkeää jutella asiasta rauhassa lapsen kanssa. Mikä häntä huolettaa omassa kehossaan? Liittääkö hän itseensä, kehoonsa tai painoonsa negatiivista arvottamista? Esimerkiksi jatkuva altistuminen laihdutuspuheelle, lasten aktiivisuus- ja askelmittarit tai muu tarkka huomion kiinnittäminen lapsen kokoon voi ohjata lapsen kehosuhdetta vääristyneeseen suuntaan, eikä lapsi opi itsekään arvostamaan omaa kehoaan.
Paras hyvinvointiteko, lapsen koosta riippumatta, on tukea lapsen omaa, tervettä ja hyvinvoivaa suhdetta kehoon, ruokaan ja liikkumiseen. Hyvää materiaalia tähän löytyy esimerkiksi Sydänliiton Neuvokas perhe -sivustolta: https://neuvokasperhe.fi/keho/kehotyytyvaisyys/
Laihduttaminen ei kuulu kasvuikäiselle lapselle (eikä oikeastaan kenellekään). On myös kyseenalaista, miksi 10-vuotiaan olisi syytä edes tietää oma painonsa, tai kiinnittää siihen sen enempää huomiota kuin kengännumeroonsa.
Yt. Ritva/Syömishäiriöliitto- Anonyymi
Oon 10.v tyttö... Ja painan 30,5kg ja oon joku 150cm pitkä.
Tuntuu et oon ihan sika LÄSKI! En syö aamupalaa ja koulus tooosi vähän..
Oonko silti ylipainoinen? - Anonyymi
Moi. Oon 10.v tyttö...
Oon joku 147 ja vähän päälle.
Painan 30,5 kg ja oon LIEVÄSTI alipainoinen..
Mulla on ongelmia ateriarytmin kaa ja ulkonäön.
En syö aamupalaa. Leipää ja salaattii koulus.
Musta tuntuu et oon ihan sika lihava ja läski..
Mikä mua vaivaa?
- Anonyymi
Mä oon 10 ja painan 29 kiloa joten niinku on se aika läski
- Anonyymi
Paljon haluisit painaa?
- Anonyymi
Ihan oikean painoinen!
- Anonyymi
no mä oon 10v ja painan 48kg nii äitiki sanoo että pitäis urheilla enemmän
- Anonyymi
Hän ei ole ainakiaan lihava. Ehkä hiukan alipainoinen, Oma tyttöni 150cm 50kiloa ja 10vuotta.
- Anonyymi
Torppasit kommenttini jo alkumetreillä, supertrolli!
- Anonyymi
Ei lapsen tartte laihduttaa.-Riittä kun jättää ne pullien,ja karkkien mussutukset vähemmälle.Siis vähemmän sokeria,parempi ja terveelisempi olo.
- Anonyymi
Kamalaa kattoo kun vanhemmat lihottaa omat lapsensa! Lihavuus on vain harvoin, jos koskaan, lapsen oma vika!
- Anonyymi
Siis ihan normaaliahan toi on. Oon itekki 10v ja painan 37 kiloa.
- Anonyymi
”Siis ihan normaaliahan toi on. Oon itekki 10v ja painan 37 kiloa.”
Pitäisi tietää pituus ja 7 vuorokauden liukuva keskiarvo ennen kuin voisi tuota kommentoida. (Tiedän, että sinulla on valmis Excel-taulukko, josta näkee tärkeimmät reaaliaikaiset tunnusluvut.)
Olen luullut sinua kyllä vanhemmaksi.
- Anonyymi
Ei se haittaa mitään. Minä olen 10 vuotias ja olen 158,2 cm pitkä ja painan tasan 50 kiloa niin ei hän minun mielestä painava ole.
- Anonyymi
Olen itse 9 ja painan 54giloa ja olen pitkä 150cm ja mahan kohdalla on suuri pömppö ja reidet on valtavan suuret vaikka urheilen melkein joka päivä ja käyn urheilu kisoissa ja melkein olen 1 ja syön joka päivä karkkia tai suklaata tai jäätelöä tai sipsiä tai popparia tai hamppareita tai ranuja auttakaa halun laihtua
- Anonyymi
oot muuten tosi pitkä kun keskiverto 9 vuotias on 130 cm ja sä oot 20 cm pidempi.Susta kasvaa tosi pitkä.
- Anonyymi
Oon 10v 143cm 37kg
- Anonyymi
Olenko yli painoinen painan melkein 50kiloa ja olen 150cm. Vanemani keenit ovas sellaiset ja olen tällänen enkä ole tyytyväinen kehooni?
- Anonyymi
Eli sun vanhempien geenit laittaa sun suuhun ruokaa?niinkö?Geenit ei lihota vaan se mitä sä syöt.
- Anonyymi
Riippuu toki iästäsi, mutta sanoisin että et ole kovinkaan ylipainoinen.
- Anonyymi
No siis oon 8vuotias tyttö ja painan46 kiloa ja haluaisin laihduttaa
- Anonyymi
Puhu ensin vanhemmillesi.Tuskin käyt yksin kaupassa ostaa ruokaa ja valmista ruokaa perheellesi.Koulussa on myös terveydenhoitaja joka voi auttaa sua.
- Anonyymi
Eikö sun vanhemmat välitä mitä sä syöt.Sä oot 20 kiloa ylipainoinen ja sun vanhemmat ei näe sitä.Sokeitako ne on?
- Anonyymi
Olenko ylipainoinen? Täytän 1 kk päästä 11 ja olen noin 141-145cm pitkä ja painan 43-45 kg
- Anonyymi
Jos olet tyttö, olet aivan siinä normaalipainon ja lievän ylipainon rajamailla.
Jos olet poika, niin olet lievästi ylipainoinen (ellet ole kovin lihaksikas).
Ikäisekseen pitkillä ja lihaksikkailla lapsilla painoindeksi saattaa olla yli 25:n, vaikka rasvaprosentti on normaali. Jos näin ei ole, lapsi on todennäköisesti ylipainoinen. Painoindeksiä on syytä seurata kerran kuussa, ettei se enää nouse. Painoindeksin saaminen normaalialueelle on suotavaa.
https://www.kaypahoito.fi/pgr00068
Painoindeksin tulkintaohje: https://www.terveyskirjasto.fi/dlk01073/lasten-painoindeksi-iso-bmi
- Anonyymi
Mä oon 10v ja oon 122cm ja 20 kg niin onko se ok? Terkkari sano että mä oon kuulemma alipainoinen, mutta mun mielestä mä oon aika normaali? Niin pitäiskö mun yrittää syödä enemmän tai jotain?
- Anonyymi
Syö täysjyväleipää tai mieluummin suolatonta puuroa sekä kasviksia tietenkin.
- Anonyymi
Moi... oon 10.v ja oon joku 149 cm pitkä, painan 30,5..
Tuntuu et oonihan sika läski, ja välil en kehtaa mennä ees mun perheen kaa saunaan/suihkuun ku hävettää..
Oonko ylipainoinen?
Ps. Kaikki mun muut kamut painaa lähemmäs 40kg.
Mut vaik oon niitä kevyempi nii tuntuu et oon ihan sika LÄSKII!!!- Anonyymi
Et ole fyysisesti läski, mutta sinun päässäsi asustaa läskejä ajatuksia.
- Anonyymi
Oon tää sama tyttö ja painan nykyään 29,4 kg...
- Anonyymi
you have no point in your life.
- Anonyymi
Sinulla itselläsi työpäivä näköjään alkaa aikaisin. Todellinen arjen puurtaja 👍.
- Anonyymi
Mä oon ehkä alipainoinen mutta painan 22kg
- Anonyymi
et varmaan ole kauheen pitkä koska painat yhtä paljon kuin leikki-ikäinen pikku lapsi.
- Anonyymi
En olis huolissani jos sulla on ikää noin 5 vuotta
- Anonyymi
Se on erittäin harmi :-(
- Anonyymi
Olen itse 10 vuotta, painan 50 kiloa ja 150cm pitkä. 😨
- Anonyymi
No olen 12 ja painan 38 kiloo oon laihutanu aik paljon ehkä jonku kuukauden etten oo syöny yhtään mitään äiti on vasta huomannu että en syö aamupalaa mutta muuta se ei oo huomannu en ees tiiä miten monta kiloo oon nyt mutta kuukausi sitten oli 38 kiloo se on pakko mieli laihdutaa etenkin mulla koska tänään aamulla äiti sano ota eväät ja heitin ne ulkoroskikseen
- Anonyymi
Meidän 10 vuotias tyttömme sanoo itseään lihavaksi koska hän on 30,7 cm pitkä ja painaa 33,6
- Anonyymi
Kyllä 33 kiloa 30 senttiselle on liikaa.Ja lapsi on todella lyhytkasvuinen.Vastasyntyneetkin on pidempiä.No keskoset voi olla ehkä 30 senttisiä syntyessään.
- Anonyymi
Tällainen kirja on ilmestymässä syksyllä 2022:
Kun lapsi on lihava - Lastenlääkärin opas vanhemmille"https://verkkokauppa.duodecim.fi/60331.html
"Lihavuus on sairaus, joka aiheuttaa liitännäissairauksia jo lapsilla. Siksi lapsen lihavuutta on yhtä tärkeä hoitaa kuin muitakin sairauksia. Kun lapsi on lihava on ensimmäinen suomenkielinen tietokirja lasten ja nuorten lihavuudesta ja sen hoidosta. Lasten vanhemmille suunnattu teos käsittelee lasten lihavuutta tieteellisen tutkimuksen valossa ja antaa vanhemmille eväät, joilla turvataan lapsen ja nuoren terveys ja matka terveeksi aikuiseksi." - Anonyymi
Ihan ok paino ja pituus, oon itte 48,8KG ja pituus on 145CM 9,4V
- Anonyymi
https://www.iltalehti.fi/terveys/a/2016021921137312
Surullinen virhe
Painoindeksiä on tuijotettu paljon yksinomaisena mittarina, jopa kouluterveydenhuollossa.
– Oi mikä suru, jos tällaista on vielä tapahtunut! toteaa professori Aila Rissanen HUS:n Lihavuustutkimusyksiköstä.
– Olemme tehneet paljon töitä sen eteen, ettei näin kävisi.
– Painoindeksiin tuijottaminen on ollut ongelma, Rissanen sanoo.
Painoindeksi eli Body Mass Index (BMI) on luku, jonka avulla arvioidaan ihmisen painon ja pituuden suhdetta. Kaava painoindeksin laskemiseksi on henkilön paino jaettuna pituuden neliöllä. Painoindeksi on kuitenkin rasvan mittarina karkea.
Rissasen mukaan painoindeksi ei ole koskaan ole ollut täydellinen mitta mistään. - Anonyymi
Olen itse 10 ja painan 35kg
- Anonyymi
Ei hän minun mielestä ole
ylipainoinen - Anonyymi
Olen 9 ja olen 148 pitkä mutta painan 39 kiloa tunnen itseni lihavaksi
- Anonyymi
Et ole lihava! Vaan täysin normaali painoinen. Itse olin samanlainen iässäsi.
- Anonyymi
Joo ihan normaali paino! Itse mietin samaa 10 vuotiaana ja yritin vähän laihduttaa mutta enhän mä siihen pystynyt koska rakastin herkkuja ja vihasin liikuntaa.. Asiaa pahensi kun olin luokkani painavin tyttö. Kaikki muut semmosia laihoja lyhyitä n. 25-37 kg ja ite olin jotain 40 kg. Mut meni mulla tää jossain vuodessa ohi kun vihdoin tajusin olevani normaali. Ja uudessa koulussa oli paljon liikuntaa ja pyörällä ajoin sinne joka aamu 2,5 km ja takas ja 12-14 vuotiaana tuli kasvupyrähdys ja musta tuli aika hoikka. Nyt oon jo aikuinen ja sitä mieltä ettei lapsi tai nuori todellakaan saa miettiä omaa painoaan sillä maailmassa on vähän hoikempia ja vähän pyöreämpiä ihmisiä ja usein johtuu myös ruuminrakenteesta joka tulee suvussa. Itsekkin olen pitkä, leveä lantioinen mutta muuten hoikka, sitä paitsi kasvavalla lapsella voi ja sais ollakin vähän pyöreyttä. Tsemppiä! Moikka 🙃
- Anonyymi
Hei hän on normipainoinen jopa melkein alipainoinen
- Anonyymi
Onko normaalia olla jos 10v,poika on 30kg,ja 138cm
- Anonyymi
on.Ei ole tarvetta laihduttaa,koska se voi vaikuttaa pituuskasvuun. tuon ikäinen kasvaa vielä pituutta. Toki voi laihduttaa jos haluaa että pituuskasvu häiriintyy.
- Anonyymi
Näitä paino ongelmia ei ollu kellään minun lapsuudessani kukin olintyytyväinen siihen mitä oli , eikä omaa isåtseään tarkasteltu mitenkään.
Kun katsoo vanhoja luokka kuvia kouluajoilta niin kaikki kaikki tytöt olivat hoikkia mutta eivät silti asiasta koskaan puhuneet. Siis idoleita ei ollut mutta lapsuus oli paljon onnellisempaa mitä se on nyt . Miksi tämän päivän lapset ovat niin kiinnostuneita lamasta itsestään ja jokaisella joku idoli minkä jälkiä seurataan . Enne leikittiin ulkona 10 vuotiaina , tänään istutaan netissä ja luetaan laihdutus ohjelmia silmä tarkkana.
Psyykkisiä sairauksiakaan ei ollut lapsilla silloin ennen ja nyt kun lapsilla on kaikki mahdollinen kama niin eivät ole tyytyväisiä siltikään - Anonyymi
Hei 10-vuotias tyttöni on 36kiloa painava ja pituutta noin 140cm onko tuo normaalia koska kokoajan valittaa painostaan ja itkee muka lihavuudestaan onko hän normaalipainoinen
- Anonyymi
Hän on laiha verrattuna minuun (olen lapsi) olen 10 ja olen 40kg
- Anonyymi
(olen lapsi10) Minä olen 40kg minua huolestuttaa että kohta meillä on tarkastukset ja jos pitää kertoa oma paino tota noin olenko lihava vai ihan ookoo 😥
- Anonyymi
et kerro pituutta niin vaikea sanoa
- Anonyymi
(Olen lapsi 10v) hän on laiha verrattuna minuun olen 45kg (150cm) minäkin tunnen oloni lihavaksi mutta hän ei sitä ole!
- Anonyymi
no laihduta sitten.mitä sä täällä valitat.
- Anonyymi
Jaha
- Anonyymi
Moi, minä itse olen 10 vuotias tyttö ja pituuteni on 134 ja painoni 24kg. Kaverini painavat 25, 27, 32 ja 30kg. Ja terkkari sanoi mua kuusvuotiaana ylipainoseks!
- Anonyymi
Puhuuko ton ikäset keskenään painosta.Mihin tää maailma on menossa.
- Anonyymi
Sama juttu meidän lapsella. Siis 25 kg ja sanoo itteään lihavaks. Koko ajan yritän sanoa häntä ääreettömän laihaksi.
- Anonyymi
sun lapsella anoreksia ja sun sanomiset ei auta yhtään.
- Anonyymi
Mä en ole itseni mielestä normaali painoinen😔
Olen 10v 146cm ja painan 52kg
Joten mitä mä syön että laihtuisin.
En haluaisi sanoa äitille että olen painava😔- Anonyymi
Terveellistä tavallista ruokaa.Et kerro kuinka paljon syöt karkkia yms.Tavallinen terveellinen ruoka ei lihota.
- Anonyymi
Olet kyllä etevä, kun osaat jo kirjoittaa tekstiä tietokoneen näppäimistöllä!
- Anonyymi
Lapseni on 239kg
- Anonyymi
Mä oon 10v ja painan 49kiloa pitäiskö laihduttaa😥😭
- Anonyymi
Minkä pituinen olet? Jos alat nälkäkuurille niin se voi vaikuttaa sun hormonitoimintaan esim pituuskasvuun
- Anonyymi
Olen itse kymmenen ja painan43kg ja olen 148pitkä ja en ole ylipainoinen eikä hänkään ole
- Anonyymi
Olenko liian lihava kun olen 32 kg ja oon 140 cm? Ja oon 10
- Anonyymi
et ole.
Voiko joku kertoa mikä on 11v 147cm normaali paino
- Anonyymi
Jos olet tyttö niin 32 on jo hieman laiha kun taas yli 43 on lievää ylipainoa
Jos olet poika niin 30 on jo hieman laiha mutta 41 on lievää ylipainoa mutta hyvä olet kumminkin
- Anonyymi
Jos 10-v painaa yli 30 kg selvästi on hyvin tod näk tukeva. Itse olen nuori aikuinen ja noin 150 cm ja noin 39 kg ja en näytä edes hoikalta vaan normaalilta ja lihaksikkaalta.
- Anonyymi
Heips mun kaveri tosi epävarma itsestä 10v suunnilleen 143cm ja 50kg on normi paino voisko joku vastata!
- Anonyymi
Moi painan 14,6 onko se Aki painoa olen 10
- Anonyymi
Olenko lihava 11 v , 32,5 kg hirveetä):
- Anonyymi
Ja 141 cm
- Anonyymi
Se on sairaan some-maailman "totuus" pureutunut lapsen mieleen. Tietää ongelmia.
- Anonyymi
Oon 9 oon 50k
- Anonyymi
Itse olin juurikin joskus 10v hyvinkin pyöreä. En muista tarkkaan, mutta joskus ehkä 5luokalla olin 150cm 50kg. Eli iso. Tuli sit vähän syömisongelmia, ei nyt mitään anoreksiaa, mut kumminki. Nyt oon 161cm ja 59kg. En ole lihava, solisluut näkyy ja vyötärö on aika kapea mutta tavoitteeni on 50kg. Olen kohta 17 vuotias.
- Anonyymi
Onko normaali paino jos 10 v on 40g ja pituus 146
- Anonyymi
mene kysyy koulun terkalta. Olet todella läski.
- Anonyymi
Olen 10v ja painan 39kiloa oonko mä olipainoinen ja siis oon 136cm-138cm
- Anonyymi
Ei todellakaan ole ylipainoinen olen saman ikäinen ja painan melkein tuplasti hänen painon ei minua ainakaan ole sanottu ylipainoiseksi mutta enpä minä mistään tiedä olen vain 10 v lapsi
- Anonyymi
Järkyttävää, oma lapsi painaa 37kg (10v) ja on vielä alipainoinen (160cm) joten voit uhan sanoa lapsellesi että hän on juuri täydellinen
- Anonyymi
johan on pitkä 10 vuotias. Taitaa kasvaa todella pitkäksi
- Anonyymi
Olen 10v ja saman lainen
- Anonyymi
Aika normi varmaa oon ite 137cm ja painan 32-35kg
- Anonyymi
Olen 10v 130cm äiti ja tyttäreni painaa n.40kg ja on kuulemma huomattavan ylipainoinen
- Anonyymi
jos äiti on 10 vuotias niin olisin huolissani siitä miksei kukaan ole puuttunut noin nuoreen äitiin. Sairasta saattaa noin pieni lapsi raskaaksi. kuinka pitkä tyttäresi on kun äiti on 130 senttinen
- Anonyymi
Ite aijjon laihduttaa enkä syö enää koulus
Ku on sellaisia kaks 5cm mittaisia roikkuvia pötkylöitä - Anonyymi
Ei yli painoa
- Anonyymi
Oon 10 v oonko teijän mielestä yli vai alipainoinen
(Oon joku 32-34kg) ja n. 142cm pitkä - Anonyymi
Voin tuntea hänen ajatuksensa koska kun olin kymmenen kärsin samoista ajatuksista ja minulla oli myös maha samassa kuosissa ja voin sanoa että ei hätää tyttö meillä kaikilla on ainutlaatuiset kehot ja siinä ei ole mitään häpeämistä jos opettaja kysyy painoa ja niin edelleen ja olen nyt 12-vuotias ja nämä ajatukset pyörivät vielä vähän päässä mutta ei se mitään eli ei ole hätää😊🥰😍
- Anonyymi
Iste olen 10vuotias ja olen 57,9 joten ei hätää
- Anonyymi
Melkoinen pontso.
Vanha avaus mutta aina ajankohtainen. Vanhemmat eivät vaan välitä lastensa hyvinvoinnista, lapsen pitää leikkiä ja liikkua eikä kasvattaa valtavaa roikkuvaa pötsiä.
Lapsista tulee aikuisten suomalaisten kaltaisia, tietenkin. Lihavia. - Anonyymi
Ei se haittaa painan 36 kiloa.😊 ja oon 10
- Anonyymi
Minä painan tällä kertaa neljä kiloa.
- Anonyymi
No mä oon jo 11v mut täytin 11 ihan vähän aikaa sitten...ja painan 35 noin ja oon joku 150cm pitkä niin en sanois että 38kg on !10v liikaa painoa että huoleti voit mun mielestä olla vaikka jostain pömpöttää ei se millin tarkaa ole, ei painolla ole niin paljon väliä paitsi jos se alkaa näkyä liikaa tai tuntua liikaa tai muuttuu vaaralliseksi alipainoksi tai ylipainoksi enhän oo mikään ammattilainen mutta tässä mun mp
- Anonyymi
10v paino on mun mielestä hyvä eikä hän ole lihava mutta minun tyttö painaa 40kiloa ja hän on 150cm ja on 10v…
Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113465MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681868Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin801178Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59816Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768