Hei! Lehdessä sattui eilen silmään mainos lapsettomuusklinikan munasolujen luovuttajien etsinnästä. Olen 26-vuotias, täysin terve ja terveestä suvusta. Itsellä ei ole nyt lastenhankinta-aika joten en saanut mainoksen nähtyäni pois mielestäni mahdollisuuttani luovuttaa munasoluani. Epäröin kuitenkin koska en tiedä mitä se käytännössä merkitsee. Onko kellään kokemuksia? Löytyykö munasolulleni sitä tarvitseva? Onko haittaa jos jatkossa haluan itse lapsia?
Selvitän asioita tietysti itsekin klinikoiden sivuilta mutta haluaisin kuulla myös luovuttajien omia kokemuksia.
munasoluluovutus
3
187
Vastaukset
Hei!
Vaikka taidat kysyä kokemuksia nimenomaan toisilta luovuttajilta, vastaan sinulle tähän alkuun meidän klinikkamme käytäntöjä luovutuksen suhteen.
Sukusolujen luovutus täytyy aina perustua huolelliselle neuvonnalle ja siksi
aluksi varataan käyntiaika klinikalle, jolloin kuulet yksityiskohtaisesti munasolujen luovutuksesta, mm. mahdolliset riskit sekä lainsäädännölliset asiat. Saat täyttää kyselylomakkeen koskien sinun ja lähisukusi terveystietoja. Mikäli vaikuttaa siltä, että haluat olla ja sovellut luovuttajaksi, tämän jälkeen gynekologin vastaanotolla tehdään tarkistus, johon liittyy munasarjojen ultraäänitutkimus. Ennen mahdollista luovutusta, tutkitaan veri- ja virtsakokeesta hepattiitti B, C, HIV, klamydia, kuppa ja tippuri. Nämä tutkimukset ovat sinulle ilmaisia.
Varsinainen luovutus menee esim.seuraavasti: Kuukautiskierron toisena päivänä pistät itse tai käyt klinikalla pistättämässä yhden munarakkuloiden kasvua kiihdyttävän pistoksen, joka vaikuttaa 7 vrk. Pistos aiheuttaa sen, että munasarjassa jo valmiina odottelevat pienet munarakkuloiden alut lähtevät kasvuun. Hoitoon liitetään viiden vrk:n kuluttua ns.jarrupistokset, jotka opettelet itse pistämään. Jarrupistosten tarve on yksilöllinen, 2-5 vrk hoitokierron lopusta. Hoitoon liittyy yleensä yksi ultraäänikäynti, jolloin arvioidaan joko munarakkulat ovat tarpeeksi isoja poimintaa varten. Munarakkulat poimitaan emättimen kautta imemällä munarakkalanesteet, joista munasolut löydetään. Toimenpide kestää noin 20 minuuttia. Toimenpidettä ennen sinulle annetaan nopeasti vaikuttavaa kipu- ja rauhoittavaa lääkettä, jotta toimenpide sujuisi mahdollisimman miellyttävästi. Toimenpiteeseen voit pyytää mukaasi tukihenkilön. Klinikalla lepäillään pari tuntia toimenpiteen jälkeen. Sairaslomaa olemme antaneet ainakin toimenpidepäivän, mutta tarvittaessa enemmänkin yleensä enintään 3 vrk. Kaikki työnantajat eivät tosin hyväksy tätä sairaslomaa palkalliseksi, minkä vuoksi luovutuksesta maksetaan ns.kulukorvaus sekä matkakorvaukset. Kaiken kaikkiaan hoitoon kuluu aikaa noin 10 - 14 vrk.
Luovuttajan tarvitsema hormonihoito ja munasolujen keräys on pyritty tekemään niin turvalliseksi kuin mahdollista, eikä niistä ole haittaa lasten saamiselle myöhemmin.
Munasoluista on klinikoillamme jatkuva pula, joten toivon, että rohkeasti tartut puhelimeen ja varaat neuvontakäyntiajan.
Toivon myöskin, että joku kertoo sinulle myös omakohtaisesti, miten munasolujen luovutus sujui.
Ystävällisin terveisin,
Anna-Kaisa/Väestöliiton klinikatHeipsan,
Itse olen nyt käynyt luovutusprosessin läpi jälkitarkastusta lukuunottamatta, keräys tehtiin perjantaina ja tämä viikonloppu on mennyt toimenpiteestä toipuessa.
Auttamisenhalusta lähdin itse prosessiin mukaan, itselläni kylläkin on jo lapsia ja muutaman vuoden satunnaisen miettimisen jälkeen päätin tarjoutua auttajaksi apua tarvitsevalle. Itselläni yläikäraja lähenee, joten tavallaan oli kyse myös "nyt tai ei koskaan"-tilanteesta.
Munasoluillesi löytyy niitä tarvitseva aivan ehdottoman varmasti! Munasoluja joutuu odottamaan kuulemma jopa 1-2 v. joten siitä voit itse päätellä...Ymmärtääkseni luovutuksesta ei ole mitään haittaa jos tulevaisuudessa haluat omia lapsia, mutta itse olen lapsellinen, joten tarkemmat vastaukset klinikalta!
Prosessi alkoi psykologin vastaanotolta jossa kartoitettiin sopivuuteni luovuttajaksi ja seuraava käynti oli lääkärille, joka varmisti sopivuuteni lääketieteellisesti. Kaikenkaikkiaan kontrollikäyntejä ennen keräystä oli 7, joten prosessi vaatii ennen kaikkea SITOUTUMISTA - täytyy esim. saada töistä vapaata klinikalla käymiseen.
Hoitajilta sai hyvän opin itsensä piikittämiseen sekä tarkat ohjeet ja kalenterin prosessin etenemisestä, ovat myös avuliaita mikäli kesken matkan herää kysyttävää tms.
Keräys ei jännittänyt etukäteen. Sain aamulla klinikalla Diapamin ja itse toimenpide nipisti muutaman kerran suonensisäisistä lääkityksistä huolimatta - ei kuitenkaan millään muotoa ollut kivuliasta! Klinikalla vierähti muutama tunti ja sain kotiin mukanani hyvät jälkihoito-ohjeet - paljonko ottaa särkylääkettä ja millainen tekeminen on sallittua.
Toimenpidepäivän loppu eli toissapäivä sujui kotona sängyssä, olin varsin kipeä. Eilinen niin ikään meni suurilta osin maaten, vatsa oli turvonnut ja kipeä. Tänään jo helpottaa, en ole tarvinnut särkylääkettä vaikka vatsa onkin vielä arka ja paikoin kipeä. HUOM! Itselläni on kuitenkin muutama vatsaleikkaus taustalla, joka saattaa vaikuttaa toipumiseeni! Huomenna aion mennä normaalisti töihin ja toimia vointini mukaan - lähden kesken päivän kotiin jos olo niin vaatii.
Itse voin vain suositella luovutusta. Vaikka prosessi on pitkä, kestänyt itselläni reilun kuukauden, ja vaatii sitoutumista, olen todella tyytyväinen ja onnellinen, että lähdin siihen. Toivon hartaasti koko sydämestäni, että vastaanottajapari saa tarvitsemansa avun ja saavat sen myötä kokea vanhemmuuden ilon ja onnen! Siihen suhteutettuna tämä on ollut itselleni varsin pieni asia ja nämä kivut kestää mielellään jos voi toiselle tarjota edes mahdollisuuden vanhemmuuteen!
Ota yhteyttä klinikalle ja varaa keskusteluaika, jotta saat käytännön tiedot ja voit tahollasi miettiä onko tämä asia juuri sinua varten!- Luovuttanut2010
Itse päätin vuosi sitten luovuttaa munasoluja. Asiaa olin silloin tällöin miettinyt muutaman vuoden ajan ja sitten vaan rupesi tuntumaan siltä, että en saanut ajatusta mielestäni. Luovutus hetkellä olin 24 ja en ollut synnyttänyt, mutta se ei ollut ongelma.
Psykologin haastattelun jälkeen kävin lääkärillä ja otettiin verikokeet. Tämän käynnin jälkeen minulla vaihtui lääkäri, koska toisella lääkärillä oli soveliaampi pari odottamassa luovuttajaa. (Klinikalla jolla kävin oli mahdollisuus laittaa joitain ehtoja saavan pariskunnan puolelle ja itse halusin luovuttaa suomalaiselle parille.)
Minulle tehtiin hoito pitkän kaavan kautta ja piikkikammoisena se oli myös eräänlainen koetus minulle, että pystynkö voittamaan piikkipelon. Luovutus tilanne oli toinen kova koetus piikkiä kammoavalle :) Tippojen laittaminen oli vaikeaa, koska minulla on pienet suonet ja hoitajat eivät meinanneet saada pistettyä oikeaan kohtaa. Sen jälkeen kun lääkäri laittoi tipan ja sain lääkkeet en muista enää paljoa. Muistelen että jossain vaiheessa oli epämukava olo ja pieni nipistys, mutta muuta en itse tilanteesta muista (ja nämäkin hyvin hämärästi). Toimenpiteen jälkeen nukuin muutaman tunnin klinikalla ja sain pientä naposteltavaa. Ennen kuin päästivät minut lähtemään niin tarkastivat että kaikki on kunnossa. Sain muistaakseni buranaa kotiin ja kotiin päästyäni nukuin melkein kokonaan loppupäivän. Seuraavana päivänä olin ihan ok ja pystyin suorittamaan kaikki päivä askareet.
Näin jälkeenpäin en ole asiaa pahemmin miettinyt. Ainut mikä jäi harmittamaan oli se, että minulta ei saatu kuin 4 munasolua, mutta toivon, että näillä tärppää. Saatan vielä joskus tulevaisuudessa luovuttaa toistamiseen, jos elämäntilanteeni sen sallii. Prosessi tosiaan vaatii jonkun verran sitoutumista ja luovutus onnistuu paremmin, jos esim. työt voi järjestää niin että on mahdollista käydä klinikalla keskellä päivää tai ottaa koko päivä vapaaksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113545MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar691886Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421578Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja611002Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33968Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60833- 171824
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768