Polttoöljy

Olenko ymmärtänyt oikein, että kun en ole maajussi, enkä sellainen metsänomistaja joka saa metsän myyntituloja, niin silloin saan ajaa polttoöljyllä mökkitontillani ja tiellä kun traktori on varustettu työkoneella, mutta peräkärriä en saa vetää ilman veron maksua, edes omalla maallani, onko tosiaan näin?
184341
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Vain AKE voi antaa sitovia vastauksia!!

Pengoin asiaa muutama vuosi sitten tullen juuri mainitsemaasi johtopäätökseen, ja kerron jatkon ilman mitään vastuuta sanomisistani.

Perussääntö on, että kaikki ihmisten tai tavaran kuljetus on tehtävä verollisella polttoaineella, tapahtuipa se tiellä tai tien ulkopuolella. Pitää nääs olla tasa-arvo kuorma-autoilijoitten ja taksien kanssa. Kuljettamista on myös jos etukuormaajan kauhassa tai trukin piikeissä vie jotain niin että se ei enää ole kuormaamistyötä. Eikä riipu siitä onko vehje rekisterissä vai ei, siis kilvettömällä dieselhenkilöautollakaan ei saa ajaa rallia omalla pellolla polttoöljyllä. Perinteiselle maataloustraktorin takalaatikolle oli ainakin aikoinaan joku erivapaus.

Sitten on poikkeuksia kuten maanviljelijät ja metsätalouden harjoittajat, jotka omissa työajoissaan ja omissa yksityisajoissaan saavat ajaa polttoöljyllä myös kuljettamista. Aiemmin metsätalouden harjoittaja sai ajaa polttoöljyllä vain jos oli vanhassa pinta-alaverotuksessa, mutta ei jos oli puun myyntituloverotuksessa.

Lisäepäselvyyksiä tulee siitä, kuka omistaa traktorin ja kuka sitä ajaa. Koneitahan lainaillaan ja liisaillaan, ja kuskina voi olla joku muu kuin rekisteriin merkitty omistaja. Ne säännöt nääs olivat ainakin aiemmin erilaiset maataloudelle ja metsätaloudelle.

Metsätraktori on myös poikkeus. Sillä saa ajaa pyöreätä puuta maastossa polttoöljyllä, mutta ei pätkääkään edes yksityisellä metsäautotiellä kuorman kanssa polttoöljyllä. Tien yli saa ajaa. Eikä saa ajaa muuta kuin pyöreätä puuta missään (siitä on oikeuden päätös kun kuskasivat sahapintoja metsäkoneella polttoöljyllä: kovat verot maksuun).

Rekisteröidyllä maataloustrakorilla, jossa on kääntyvät etupyörät, saa ajaa verollista polttoainetta vaativia kuljetushommia kun maksaa etukäteen päivämaksun. Jos on hydraulinen runko-ohjaus tai ei ole rekisterissä, päivämaksua ei voi maksaa, vaan polttoaine on aina vaihdettava verolliseen dieseliin jos ajaa sitä vaativia ajoja. Siis ohjauksen toteuttamistapa vaikuttaa siihen mitä polttoainetta saa käyttää, ja rekisteröintiä tarvitsemattoman työkoneen säännöt ovat tiukemmat kuin rekisteröidyn traktorin!!! Sen vuoksi pyöräkuormaajalla, tiekarhulla tai trukilla ei saa vetää perässään mitään, ei omalla tontillaankaan, kun työkoneen tankissa yleensä on sallitusti polttis.

Niitten pykälien laatija on ollut täysin vieraantunut käytännön elämästä!!!!

Kääntäen hulluus toimii niin, että kun kuorma-autosta ottaa lavan pois ja panee lumiaurantapaisen keulaan, sillä saa ajaa polttiksella (ainakin muutama vuosi sittten sai ajaa) koska se on "työkone".

Sitäpaitsi nykyisellä polttoöljyn ja dieselin hintaerolla mökkiläiselle ei voi vuodessa tulla isoa lisähintaa siitä, jos ajaa aina dieselillä.

Äänestä
  • Sen vuoksi pyöräkuormaajalla, tiekarhulla tai trukilla ei saa vetää perässään mitään, ei omalla tontillaankaan, kun työkoneen tankissa yleensä on sallitusti polttis.

    Kuitenkin kaivinkoneiden perässä kulkee perävaunut että saa kuljetettua kauhat, löpöt ja tarvikkeet työmaalta toiselle eikä virkavalta asiaan puutu

    Äänestä

  • tarkoittaa että jos myyt puuta hankintana omasta metsästä niin ei tartte ajaa polttoöljyllä, jos taas teet metsä tms. urakointia muille ja se on veronalaista tuloa niin silloin diisseliä. Näin olen asian kasittänyt.

    Äänestä

  • Suomennettuna kirjoitti:

    tarkoittaa että jos myyt puuta hankintana omasta metsästä niin ei tartte ajaa polttoöljyllä, jos taas teet metsä tms. urakointia muille ja se on veronalaista tuloa niin silloin diisseliä. Näin olen asian kasittänyt.

    " ei tartte ajaa polttoöljyllä", "niin silloin diisseliä", olipahan monimutkaisesti kerrottu, eli kummassakin tapauksessa samaa verollista tavaraa. Kuinkahan mahdoit mitäkin käsittää, vai oliko viestisi vaan provo.

    Äänestä

  • Ratkaisin ongelman, vaihdoin tankkiin verollisen polttoaineen, nyt ei tarvitse miettiä tienpäälle lähtiessä onko ajo luvallista vai ei.

    Äänestä

kyllähän homma on niin että jos on tarkka ihminen niin sitten näköjään pitää tehdä tällaisetkin asiat ongelmaksi....itseltä ei kertaakaan katsottu mitä on tankissa.

Äänestä

"kyllähän homma on niin että jos on tarkka ihminen niin sitten näköjään pitää tehdä tällaisetkin asiat ongelmaksi" Tiedätkö verottomalla ajetun Valtion hinnan verolliseen ajoon nähden, kirjoitetaan sitten tarkasta ihmisestä lisää kun tuon eron olet selvittänyt.

Äänestä

Mun Hiase on kulkenu punasella yhtä hyvin kuin traktorit ja kuormuri , kukaan ei oo koskaan kattellu , onneksi ne saa vähennyksiin ne MOOTTORIPOLTTOÖLJYT

Äänestä
  • Somerol kulkee vito punainen vai hopea löpö tankissa koska tulli tulee????

    Äänestä

on senttimääräinen ero verollisen ja verottoman polttoaineen?

Äänestä

Jos oikeesti haluat tietoa TÄMÄ ON AIVAN VÄÄRÄ PAIKKA KYSELLÄ

Äänestä

1,036€ litra /tuhat litraa.

Äänestä
  • Pensahan vanhenee ja menee jopa pilalle kun tarpeeksi kauan säilyttää. Mitenkä on moottoripoltto öljyn laita kauanko mahtaa säilyä traktorin tankisa jos traktorilla ajetaan tosi vähän, osaako joku vastata?.

    Äänestä

  • Ei ainakaan muutamaa vuotta pitempään kun nykyään paljon bio möhnää mukana jotka alkaa tekemään sitten levää.

    Äänestä

Tämänpäivän hinnat moottoripoltto öljy 1.199 diesel 1389 siis mittarista otettuna. Paikallinen st1.

Äänestä

Mää ajan mersulla polttoöljyllä Tankkaan aina yöaikaan Mulla on 124 ja siinä 100 l tankki

Äänestä

IN memorian.
Veikko ja Vaimonsa Martta Hyyrönmäki Haapajärvi joita Merja Liikanen kaipaa Liiketalous talous- opetus- materiaaliksi melkein tyhjä kansio kävelyt Haapajärvi.


Ovat Aira Hyyrönmäki , perh. jokanka LVI- myynti, syyttää ei ole maksettu Öljypoltin laskua monesti soitti. Siitä
Nyt muut jatkaa tohtorin koulutus ohjelma samaa Korea laskuun ei maksa syytetyt
Vieläkin kulkevat, takanapäin nyt eilen puhelin posti kuitaus ne kävi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ei maajussi kirjoitti:

Olenko ymmärtänyt oikein, että kun en ole maajussi, enkä sellainen metsänomistaja joka saa metsän myyntituloja, niin silloin saan ajaa polttoöljyllä mökkitontillani ja tiellä kun traktori on varustettu työkoneella, mutta peräkärriä en saa vetää ilman veron maksua, edes omalla maallani, onko tosiaan näin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu