Koira laivassa?

Miten onnistuu matka ruotsinlaivalla koiran kanssa? Lähinnä tulee mieleen, että missä se voi käydä tarpeillaan?

Voisko koiran ottaa laivaan noin vain, kun kaikki matkustamiseen liittyvät asiat muuten (rokotukset ym.) ovat kunnossa?
43742
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tämäkin olisi helposti selvinnyt katsomalla laivayhtiöiden "hyvä tietää"- kohdan alta.

Reittimatkoille saa ottaa, pitää olla hytti. Risteilyille ei. Monella laivalla on kannella hiekkalaatikko lemmikkien tarpeiden tekoa varten. Noin vaan ei voi ottaa, vaan pitää varata paikka, maksu 10-15 euroa.

Äänestä

Olen monta kertaa nähnyt, että koirat kuseskelevat laivan kannella. Eipä ole kivaa muille matkustajille.

Äänestä

kysele Ruotsin suurlähetystöstä, mutta työn täyteistä homma on saada asiat lupa-asiat kuntoon:
- alkaen 1.7.2004 Ruotsi hyväksyy VAIN EU:n eläinpassin, ei muita rokotustodistuksia.Mutta kuka eläinlääkäri ja millä perusteella siirtää rokotusmerkinnät vanhoista todistuksista passiin?
-koiralla pitää olla siru kaulassa, ei tatuointeja
- rabies -rokotus (ja muitakin) pitää olla voimassa JA SEN LISÄKSI käsittääkseni ruotsalaisen laboratorion antama tulos VERIKOKEESTA.
-ja sitten pitää vielä kait maksaa jotain....

Paras tapa on mennä Finnhansalla Travemündeen (jos keskiseen Eurooppaan haluaa). Laivoilla on tarjolla koirahyttejä, mutta myös hyttejä, joihin koiran saa mukaan. Kannella koirille on käytössä iso hiekkalaatikko ja roskiksia, joihin saa pussit heti heitettyä. Koirat eivät saa mielellään kulkea käytävillä eikä tietysti missään nimessä ravintolassa. Mutta matkan kestää ja sitten alkaakin autuus kun Itämeren ylityksen jälkeen kaveri voi tulla mukaan ravintoloihinkin Saksassa, Ranskassa tai minne sitten ikinä meneekin!

Tuntuu muuten ruotsinlaivoilla muut kuseskelevan ja oksentelevan siihen maallin, että koiria voisi aivan hyvin sen puolesta niihin ottaa!

Äänestä
  • Koiran vieminen ruotsiin on juu aikas vaivalloista. Itselläni on puhdasrotuinen jenkki, joka ei erinnäisistä syistä kuitenkaan ole papereita syntyessään saanut. Rokotukset piti olla noin puoli vuotta ennen matkaa kunnossa ja 4kk rabies rokotuksesta pitää käydä ottamassa verinäyte, joka muuten ei ole halpaa lystiä. Mikrosirun asennus reilun vuoden ikäisenä kävi varsin helposti.
    Eniten yllätyin eläinlääkärin toimeliaisuudesta ja auttavaisuudesta. Passin sai helposti, se maksoi noin 5e ja hoitaja yhdessä lääkärin kanssa varmistivat sinne kaikki tiedot, jopa valokuvan :)

    Eivät valmistelut niin hankalia ole, itse huolehdin enimmäkseen siitä miten koira matkan suorittaa. Me kun ylitämme rapakon lautalla. Matka kestää 8h ja koiran on oltava autossa matkan ajan.
    Omistaja saa käydä katsomassa koiraansa VAIN kerran matkan aikana; KIDUTUSTA. Tai ainakin omistajaa kohtaan, jos ei koiraa...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Killin emäntä kirjoitti:

Miten onnistuu matka ruotsinlaivalla koiran kanssa? Lähinnä tulee mieleen, että missä se voi käydä tarpeillaan?

Voisko koiran ottaa laivaan noin vain, kun kaikki matkustamiseen liittyvät asiat muuten (rokotukset ym.) ovat kunnossa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu