savu pommi

Eli olisin tekemässä savupommia jossa EI ole pingis palloja. Olisko kellään ohjeita miten tehään semmonen?
1253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

En todellakaan suosittele tekemään, mikäli airsoftissa aiot kyseistä ainetta käyttää. Erittäin harvoja omatekoisia savupommeja voi käyttää airsoftissa, koska yleensä aina se savu ei ole terveellistä hengitettynä. Netin kautta kyllä saa tilattua savuja, joita voi airsoftissa käyttää, sillä eivät läheskään yhtä vaarallisia ole.

Mutta mikäli nyt välttämättä haluat tietää niin kerron saman ohjeen, minkä varmana monet kertoisivat sinulle: Salpietari sokeri sekoitettuna 6:4. Sellainen vinkki kyseiseen aineeseen, että en suosittele laittamaan umpinaiseen purkkiin, jossa on vain pieni reikä, josta kyseinen savu pääsee ulos. Nimittäin tuo sekoitus kantaa myös nimeä R-candy, jota käytetään omatekoisissa raketeissa "polttoaineena". Saattaapi olla, että nakatessasi kyseisen savupommin eteenpäin niin se palaa takaisin lentäen. Ja pahimmillaan vielä osuu johonkin elävään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


airsoftaaja 17 kirjoitti:

Eli olisin tekemässä savupommia jossa EI ole pingis palloja. Olisko kellään ohjeita miten tehään semmonen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu