Netti toi koti- ikävän...

Muutin Suomesta vuonna -94 ja silloinhan ei ollut mitään nykyisiä nettihommia kuten facebook tai youtube. Muuton jälkeen pidin vanhempiini yhteyttä kirjeillä kerran kuussa ja kun rahaa oli niin puhelimitse silloin tällöin. Pari kertaa vuodessa kävin "kotona" ja pikkuhiljaa vanhat kaverit ovat unohtuneet ja ainoa side Suomeen on ollut vanhempani. Siis vuosien aikana.

Kunnes netti tuli kotiin. Pikkuhiljaa facebook, youtuben kautta vanhoja ja nykyisiäkin suomalaisia musiikkia. Viime vuosiin asti esim Dingoa ei ole kuullut kuin mielessä. Suomi, joka oli poissa vuodesta 94 lähtien on tullut lähemmäksi.

Nyt on pikkuhiljaa alkanut kasvamaan ikävä takaisin Suomeen.

Onko ketään muita, jotka ovat tulleet ikävään vuosia ulkomailla olon jälkeen.
1226
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Läksin 90-luvun alussa, nyt on takaisin mieli. En tiedä, ovatko mielikuvani Suomesta epärealistisia. Se tuntuu niin kauniilta ja rauhallislta maalta. Suomen kiletä kaipaan, saunaa, luontoa. Toisaalta tuntuisi hurjalta alkaa siellä yrittäjänä; se on kai aika yrittäjävihamielinen maa yhä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Heroshima kirjoitti:

Muutin Suomesta vuonna -94 ja silloinhan ei ollut mitään nykyisiä nettihommia kuten facebook tai youtube. Muuton jälkeen pidin vanhempiini yhteyttä kirjeillä kerran kuussa ja kun rahaa oli niin puhelimitse silloin tällöin. Pari kertaa vuodessa kävin "kotona" ja pikkuhiljaa vanhat kaverit ovat unohtuneet ja ainoa side Suomeen on ollut vanhempani. Siis vuosien aikana.

Kunnes netti tuli kotiin. Pikkuhiljaa facebook, youtuben kautta vanhoja ja nykyisiäkin suomalaisia musiikkia. Viime vuosiin asti esim Dingoa ei ole kuullut kuin mielessä. Suomi, joka oli poissa vuodesta 94 lähtien on tullut lähemmäksi.

Nyt on pikkuhiljaa alkanut kasvamaan ikävä takaisin Suomeen.

Onko ketään muita, jotka ovat tulleet ikävään vuosia ulkomailla olon jälkeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu