Ei katumusta Ei jälkipuintia kiusaajille kostessaessa moraali pitää olla kaikkia muita kohtaan. Mutta ei kiusaajia kohtaan pahuuteen ei voi vastata kuin vain ja ainoastaan pahuudella. Heillä ei ole moraalia joten miksi minulla pitäisi olla heitä kohtaan. Heidän kuolemansa ei ole muistelemisen eikä suremisen arvoinen. Se on yksi askel kohti parempaa mailmaa kun kiusaaja tapetaan. Kiusaaja joka on aiheuttanut valtavaa vahinkoa sillä asteella että joiden elämät on menneet sekaisin ja joutunut mielenterveys palveluihin. Sellaisen ihmisen tappaminen ei tee sinusta huonoa ihmistä tai ole rikos vaan palvelus yhteiskunnalle. Maailma ei kaipaa tälläisiä ihmisiä josta on enemmän haittaa kuin hyötyä. Kenelläkään ei ole oikeutta pilata kenenkään elämää. Sellaisen ihmisen tappamisessa ei ole mitään väärään niin se vaan on
Moraali
Rikos Ja Rangaistus
3131
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ja sinähän taidat olla näitä huomion kipeitä ihmisiä, jotka haluavat oman ketjun kuuluisaksi. Tai sitten olet vain pieni kiusattu poika, joka ei ole pystynyt pitämään puoliaan, kun vanhempi toveri tulee hiukan tönimään...
Niinkuin täälä voisi tulla kuuluisaksi D. Sinä taidat olla niitä ihmisiä jotka eivät kanna vastuuta teoistaan. En tue ihmisiä jotka harrastavat pahuutta ilman kunnon syytä. Yrität puhua niinku joku tuollainen saisi minut suuttumaan. Se ei ole todellakaan niin vaan minua suututtaa syrjiminen ja pois sulkeminen ja perättömien juttujen levittäminen ja siinä samassahan he häiritsivät näillä toimilaan koulun käyntiäni. Mutta en epäröisi hetkeäkään sinun kaltaistasi ihmistä piestä jos en saisi siitä rangaistusta. Kaikenlaisten ihmisten ei pitäisi olla täälä maanpäällä jos me harmoniaan tähdätään. Kiusaajien tappaminen on ok mutta vain sellaisen kiusaajan. Joka on saanut monien ihmistenen elämän sekaisin. Mutta toki heidän turpaanveto ja nöyryyttäminen on jopa parempi vaihtoehto jos viesti menee perille toisin kuin tappamisessa. Mutta jos kouluammunoissa sadistisia kiusaajia kuolee en voi sanoa olevani pahoillani. Tai jos kuulen jonkun tappaneen kiusaajan. Mutta itse en ole valmis elämääni pilaamaan heidän takia mutta en paheksu heidän tappajiaan.Oisi tietysti parempi jos parempi ratkaisu keksittäisiin. Kunnes toimiva ratkaisu on keksitty niin kiusaajien lukumäärän harventaminen ja ylipäätänsä kostaminen. Tälläiset tapaukset vähentää intoa toistaa tekojansa. Kiusaajille kostamisessa ei ole mitään väärää en välitä kuinka heikennät heidän valtaansa kunhan heikennät. Yhteiskunta ei koskaan koe harmoniaa sinun kaltaistesi ihmisten takia.
Hei aloittaja, ootko huomioinut, että ihmiset usein muuttuvat iän myötä? Pitäiskö sun mielestä joku yksilö tappaa sen perusteella, että se on aikanaan ollut kiusaaja? Eiks toi nyt ole vähä kohtuutonta.