Almin talo

Lehdistön kautta saatu tieto ei aina anna oikeaa kuvaa asioista. Se, minkä käsityksen sain Lovarin ja Vartin uutisista koskien Almin talon kauppojen peruuntumista on se, että kaupunki ryssi homman.

Almin talo on niin poikkeuksellinen hanke, ettei siihen voi soveltaa tavanomaisen rakentamisen/kunnostamisen periaatteita. Jos on olemassa jokin tapa saattaa kunnostustyö maaliin niin siihen olisi tartuttava. Ilman liiallisia ehtoja. Yrittäjän äkkirikastumisesta ei tässä tapauksessa ole pelkoa tai jos siinä onnistuu niin totisesti ansaitsee sen.

Toinen rivien välistä esiin tuleva asia on se, että taas kerran kulttuuri- ja taiteilijayhteisö ideoi kymmenen hyvää ja sata kaunista, mutta realismia saati omaa panostusta ei näy. Huudellaan tilan perään, ku me, tai siis oikeesti Loviisa, mut kuiteski me niinku tarvitaan semmonen mesta, ku muuten meidän taide ei oo niinku oikeeta taidetta. Että eiks joku kiitoksella elävä pienyrittäjä vois niinku kunnostaa sen ja sit me niinku nostettas tai ainaski pidettäis yllä taiteellisia arvoja näillä meidän keskinkertaisilla töillä.

Loviisan rahvas varmaan innoissaan ja liikutuksesta soikeena osallistuis takuuvuokriin kunnalisverossaan. Ei semmosia mentera-klupeja tai päiväkoteja tai mitä niitä räkänokkakerhoja nyt onkaa oikeesti tarvita jos tsemit kokea meidän taiteilijoiden välittämiä elämyksiä. Omia hilloja me ei siihen voida laittaa ku, tota noin, siis, me ei vaan voida. Me kun ollaan markkinatalouden yläpuolella. Mehän ollaan taiteilijoita.

Onnittelut kaupungille laadukkaasta toiminnasta. Tähän kruunuksi kulttuuriyhteisön itkuvirret siitä, miten nyt taas pientä sielua niin suuresti ahistaa niin kyllä taas pientä ihmistä hymyilyttää.

Taidanpa mennä saunan lämmitykseen.