Mikä paimenkoira sopisi meille?

Meillekö paimen?

Olemme 4-henkinen perhe, ja koirakuume on vaivannut jo pitkään, minulla vuosia ;) Nyt, kun nuorimmainenkin on jo 5-vuotias, tuntuu, että kodissamme olisi rauhaa, aikaa ja intoa koiran hankkimiselle. Aiempaa kokemusta minulla on sheltistä, joka on meillä myös harkinnassa. Aloin kuitenkin kysyä paimenkoirista tarkemmin tietäviltä, mikä rotu mielestäsi sopisi parhaiten meille?

Asumme omakotitalossa kaupungin laitamilla ja puuhailemme paljon pihalla koko perheellä: puutarhanhoitoa, lasten leikkejä, talvisin lumitöitä ja pulkkamäkeä. Emme ole älyttömän liikkuvaisia, eli koira saisi todennäköisesti aamu- ja iltapissatusten lisäksi yhden n. tunnin lenkin päivässä ja sitten tätä pihapuuhastelua. Yksin koira joutuisi olemaan 6 -8 tuntia päivässä.

Meillä käy paljon lapsivieraita, eli liikettä ja ääntä piisaa, ja olen miettinyt, kuinka kouluttaa koira pois liiasta vartioinnista tai vieraiden epäluuloisuudesta. Lapsuudenkotini sheltti oli superseurallinen, mutta olen tavannut myös hyvin pidättyväisiä ja jopa lievästi aggressiivisia paimenkoiria, jotka puolustavat "laumaansa" eli kotiväkeä puremalla. Tähänkin asiaan saa heittää näkemyksiä ja kokemuksia kehiin :)

5

426

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Meillekö paimen?

      Lisäys: siis aggressiivisia paimenkoiria, jotka purevat VIERAITA, eivät kotiväkeä.

    • Meillekö paimen?

      Nostelen. Tällä hetkellä eniten harkinnassa collie.

      • j8J)=(

        Mieluiten sitten lk collie, partacollie tai bordercollie. Shetlanninlammaskoira ja pk collie ovat jo vallan sairaita rotuja huolimattoman jalostuksen tuloksina. Molemmat ovat pitkän aikaa olleet niin ylisuosittuja, että terveys laiminlyötiin kymmeniksi vuosiksi näillä roduilla. Nuo 3 aiemmin mainitsemaani ovat terveempiä huomattavasti. Tosin bc taitaa olla jo koiraramaailman aktiivisimpia rotuja, mutta kaikki colliet, varsinkin terveimmät, tarvitsevat sekä ruumiillista että älyllistä liikuntaa paljon. Colliet ovat mukavia, todella mahtavia rotuja


    • Joobax

      Collie voisi toimia :) Pitää nyt muistaa, että paimenkoira on työkoira, joka on jalostettu tekemään töitä koko päivän ajan, eli moniltakin paimenkoirilta löytyy virtaa enemmän kuin mitä se pihapuuhasteluissa ehtii purkaa. Pentuaika voi olla rankka. Paimenkoirilla voi olla myös vahva taipumus...noh...paimentaa, mikä asettaa omat haasteensa lapsiperheessä. Ei mitenkään ylitsepääsemättömiä juttuja, mutta sellaisia mihin kannattaa perehtyä ja vielä enemmän ne kannattaa tiedostaa.

    • I love bernies

      Meillä aika lailla samanlaiset olosuhteet ja perheessämme on ollut jo useita berninpaimenkoiria, joten suosittelen sellaista myös teille. Berni ei ole mikään hikiliikkuja, joten tunnin lenkki päivässä muun oleskelun ohella pihalla vaikuttaa hyvältä ja sopii lapsiperheeseen kuin nenä päähän. Tutustu rotuun sennenkoirat.net josta saat parhaimman tietopaketin ko. rodusta. Meidän nykyiset bernimme eivät paimenna lapsia liiaksi, lähtevät mukaan leikkiin vain jos kutsutaan ja me vanhempina päätämme mitä annamme lasten koirien kanssa tehdä. Bernit kun ovat niin mukautuvaisia ja miellyttämisenhaluisia koiria, että ne antavat tehdä itselleen melkein mitä vain omien perheenjäsenten taholta. Ja lapsethan keksivät kaikenlaista... Koiralle täytyy olla oma rauhallinen paikkansa eikä nukkuvaa pentua saa häiritä ja sen opettaminen lapsille ihan ehdoton asia olipahan rotu mikä tahansa. Tämä on toki vain yksi mahdollisuus monien rotujen joukosta, meillä kun ei ole muusta paimenkoirarodusta kokemustakaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2195
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      791
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      706
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      693
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      595
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe