Olen todella kiitollinen jos joku jaksaa lukea tektini loppuun asti :)
Teininä koin vuoden parin sisällä paljon vaikeita asioita, perheväkivaltaa, sisaruksen kuoleman, vanhempien avio ero yms.. Suurinpana asiana näistä mikä vaikuttaa minuun edelleen on ainoan sisarukseni kuolema, tekemällä itsemurha, sekä siinä ohessa äitini miesystävä julkisesti kuvioissa jo ennen eroa..
Tästä seurasi, että äitiäni haukuttiin minulle julkisesti huorahki vuosia, itse olin pikku huora, jopa osasta sukulaisistani, jotka eivät voineet nähdä minua ainakaan vuoteen kahteen. Yksinäistä ihmisistä oli mummani, taustalla myös uskonnollisia syitä jostain miinimaalisesta lahkosta.
Pahinta oli kuitenkin sisarukseni tekemästä itsemurhasta aiheutuneet puheet, kuulin milloin olevani mielisairas, vetäisitpä ittesi hirteen, kaupungilla huudettavan, että sun siskos tappoi ittes yms.. Mua alettiin myös kiusata koska muutamat ihmiset alkoivat myös keksiä juttuja että kaikki ihmiset joita he eivät lähipiiristäni tunteneet olivat mielikuvitukseni tuotetta, hullu kun olin. Oikeastaan tällöin kaikki kaverit hävis mun ympäriltä muutamaa lukuun ottamatta, nekin hiukan etäisyyttä ottaen.
Nyt tapahtumista on kulunut reilut viisi vuotta, olen hyvin pitkälti saanut käsiteltyä sisareni itsemurhan, perhesopu on löytynyt yms.. Olen myös tajunnut, että teininä jouduin pitkälti olosuhteiden uhriksi, enkä olisi ansainnut niin julmaa käytöstä. Pienessä kylässä asuminen, pienessä kaupungissa ehkä Suomen kateellisempana kuntana tunnetussa paikassa ei antanu kovin lämpimiä ja hyviä lähtökohtia :)
Kasasin kuitenkin elämääni kasaan pala palata samassa paikassa, vaikka ahdistus siellä on vieläkin suuri, puheet kun eivät vieläkään ole täysin kadonneet, ja erittäien vähän ihmisiä pienessä paikassa joilla ei siis olisi jo ennakkoluuloja minua kohtaan. Muutaman ystävän olen rinnalleni saanut, jotka tietävät tapahtuneesta paljonkin, sekä löytänyt lujan ja rakastavan parisuhteen. Suorittanut 2 koulua hyvin arvosanoin yms..
Nyt vihdoin pääsin tuolta vanhasta asuinympäristöstä pois, olen kuitenkin huomannut olevani ihan helvetin epävarma ihmisten kanssa! Pidin pois muuttoa mahdollisuutena saada oikeita ystäviä, ja elää jälleen normaalia nuoren elämää, mutta tuntuu että tuhoan sen nyt itse..
Tuntuu niin typerältä, että vaikka olen ymmärtänyt muiden alkaneen karehtia minua ( pituuttani, ulkonäköäni, parisuhdettani, että tiedän mitä haluan, omaa tyylitajuani yms.) niin olen niin epävarma itsestäni ja meinaan vetäytyä kuoreeni , ja näin ollen alistua taas siihen tallattavan asemaan!
Näin vaikka olen jo saanut rutkasti itsevarmuuttani takaisin, tiedän vahvuuteni yms. Tämä alkaa nyt olla enää ainoa asia joka kummittelee menneisydestäni..
Miten saan taottua kallooni olevani hyvä ihminen, eikä kellään ole oikeutta talloa minua, muut ovat vaan kateellisia (kun vittuilevat) ??
Tiedostan kyllä nuo asiat, mutta liian usein tuntuvat vieläkin unohtuvan..
Teininä koin vuoden parin sisällä paljon vaikeita asioita, perheväkivaltaa, sisaruksen kuoleman, vanhempien avio ero yms.. Suurinpana asiana näistä mikä vaikuttaa minuun edelleen on ainoan sisarukseni kuolema, tekemällä itsemurha, sekä siinä ohessa äitini miesystävä julkisesti kuvioissa jo ennen eroa..
Tästä seurasi, että äitiäni haukuttiin minulle julkisesti huorahki vuosia, itse olin pikku huora, jopa osasta sukulaisistani, jotka eivät voineet nähdä minua ainakaan vuoteen kahteen. Yksinäistä ihmisistä oli mummani, taustalla myös uskonnollisia syitä jostain miinimaalisesta lahkosta.
Pahinta oli kuitenkin sisarukseni tekemästä itsemurhasta aiheutuneet puheet, kuulin milloin olevani mielisairas, vetäisitpä ittesi hirteen, kaupungilla huudettavan, että sun siskos tappoi ittes yms.. Mua alettiin myös kiusata koska muutamat ihmiset alkoivat myös keksiä juttuja että kaikki ihmiset joita he eivät lähipiiristäni tunteneet olivat mielikuvitukseni tuotetta, hullu kun olin. Oikeastaan tällöin kaikki kaverit hävis mun ympäriltä muutamaa lukuun ottamatta, nekin hiukan etäisyyttä ottaen.
Nyt tapahtumista on kulunut reilut viisi vuotta, olen hyvin pitkälti saanut käsiteltyä sisareni itsemurhan, perhesopu on löytynyt yms.. Olen myös tajunnut, että teininä jouduin pitkälti olosuhteiden uhriksi, enkä olisi ansainnut niin julmaa käytöstä. Pienessä kylässä asuminen, pienessä kaupungissa ehkä Suomen kateellisempana kuntana tunnetussa paikassa ei antanu kovin lämpimiä ja hyviä lähtökohtia :)
Kasasin kuitenkin elämääni kasaan pala palata samassa paikassa, vaikka ahdistus siellä on vieläkin suuri, puheet kun eivät vieläkään ole täysin kadonneet, ja erittäien vähän ihmisiä pienessä paikassa joilla ei siis olisi jo ennakkoluuloja minua kohtaan. Muutaman ystävän olen rinnalleni saanut, jotka tietävät tapahtuneesta paljonkin, sekä löytänyt lujan ja rakastavan parisuhteen. Suorittanut 2 koulua hyvin arvosanoin yms..
Nyt vihdoin pääsin tuolta vanhasta asuinympäristöstä pois, olen kuitenkin huomannut olevani ihan helvetin epävarma ihmisten kanssa! Pidin pois muuttoa mahdollisuutena saada oikeita ystäviä, ja elää jälleen normaalia nuoren elämää, mutta tuntuu että tuhoan sen nyt itse..
Tuntuu niin typerältä, että vaikka olen ymmärtänyt muiden alkaneen karehtia minua ( pituuttani, ulkonäköäni, parisuhdettani, että tiedän mitä haluan, omaa tyylitajuani yms.) niin olen niin epävarma itsestäni ja meinaan vetäytyä kuoreeni , ja näin ollen alistua taas siihen tallattavan asemaan!
Näin vaikka olen jo saanut rutkasti itsevarmuuttani takaisin, tiedän vahvuuteni yms. Tämä alkaa nyt olla enää ainoa asia joka kummittelee menneisydestäni..
Miten saan taottua kallooni olevani hyvä ihminen, eikä kellään ole oikeutta talloa minua, muut ovat vaan kateellisia (kun vittuilevat) ??
Tiedostan kyllä nuo asiat, mutta liian usein tuntuvat vieläkin unohtuvan..
Vastaukset 7
Vanhimmat
Täytyy vielä lisätä, että nykyään läheisetkin ihmissuhteeni tuntuvat kaatuvan siihen, kun osoitan ettei minua voi kohdella miten sattuu. tai siihen että joku lähes kopioi elämääni, on niin kateellinen, ja kun menee pileen minä olen ollut huono ystävä. ( parisuhteeni)
Törmäsinpä tänään ostoksilla myös erikoiseen tapaukseen :D
Keski ikäinen nainen tuli useampaan kertaan ohitseni samas kaupas (sattumalta saman vaaterekin kohdalle) ja vahtasi aina pitkään suoraan silmiini ja ryki hyvin äänekkäästi, ja käveli ohitseni :D
Muuten ei naista kaupassa tuntunut yskittävän kuin aina kohdallani :D Mietin et mitä he.lvettiä, onko ripsari levinny tms.. vai mitä, mut en peilistä kattoes ainakaan huomannu mitään poikkeavaa.
Mitä iesusta tuoki mahto meinata?? :D
Nii-in. En osaa sen kummemmin neuvoa muutakun tee niitä asioita joissa olet hyvä ja yritä rohkeasti tutustua ihmisiin. Tsemppiä sulle!
Viikonloppu pisti taas ajatuksia pyörimään päässäni... :)
Varmaan päivittelen tänne ketjuun jatkossakin jos jotain ajatuksia heräilee tms.. Lukee sitten ken jaksaa ja ketä kiinnostaa :D
Tosiaan, kuinka sitä voi olla niin helppo auttaa toista vaikeuksissa ja huonon itsetunnon kanssa, muttei itse osaa omaan elämäänsä osaa soveltaa sanomisiaan??
Viikonloppuna mieheni sisko kertoi kuinka tressaa töistään. Hän on erittäin arka ja kertoo hyvin vähän yleensä ihmisille itsestään. Neuvoin häntä olemaan tressaamatta töitä, sillä jos aloittaa tressaamisen siitä nyt ( on 19v.) saa tressata asiasta koko loppu elämänsä.
Anoppi joka ei kovin tunnu minusta pitävän, ja tuppaa haukkumaan tapojani tehdä asioita. Keskustelin mieheni kanssa asiasta ja päädyimme miettimään seuraavaa asiaa: Miksi nainen jonka mielestä tunnun aina tekevän kaiken väärin, haluaa minun juttelevan ja tutustuvan hyvin läheisesti tyttäreensä, joka on hänen silmäteränsä, jos antaisin hänelle niin huonoja vaikutteita...
hhmm.. kyllä voi ihmis mieli olla tyhmä, ja märehtiä turhia asioita..
Äskenkin miehen sisko laittoi minulle viestiä antamastani vaatepussista (vanhoja vaatteitani), kuinka ihana olen ja pussin sisältö oli täynnä ihanuuksia... :)
Ehkä parempi päivä jatkuu tästä :)
Paha juttu, paha juttu... Psykiatri varmaan parhaiten osaisi neuvoa tässä asiassa.
Onko se vaan normaalia itsenäistymistä, kun nuppi alkaa kiristyä jo kolmantena päivänä kun käymässä vanhemmilla tai anoppilassa? Kyllä luulen osittain :) ikävä tulee sitä omaa rytmiä tehdä asioita.
Mutta pitäshän sitä nyt tulla pitempään kuin vkl toimeen ilman riidan pelkoa noin läheisten sukulaisten kanssa.. Tähänhän nyt vaikuttaa se, että suhde tuntuu olevan enemmän niin, että minä annan ja muut ottaa. Toki asiat tehdään toisen kotona niinkuin toisen kotona on tapana, mutta yliajaminen ja painostusta se ei edellytä.
Heräsipä vierailun aikana jälleen kysymys.
Miten ihmeessä voi yhtä äkkiä alata sanomaan ei, ja toimia ettei tule aina yliajetuksi, ilman että siitä seuraisi aina hirveä riita??
Tämän ongelman kun ratkaisisin, ongelmistani häviäisi puolet :)
Surullista kuulla, että olet joutunut kokemaan niin paljon rankkoja asioita. Hienoa, että olet päässyt niistä eteenpäin ja löytänyt hyviä asioita elämääsi. Ei ole kuitenkaan ihme, jos vanhat traumat vaikuttavat edelleen. Onko sinulla ihmisiä, joiden kanssa voit puhua murheistasi avoimesti? Terveyskeskuksesta tai seurakunnasta voisi löytyä luotettavia ammattilaisia, joiden kanssa voit käsitellä vaikeita asioita luottamuksellisesti. Älä epäröi pyytää apua, jos tuntuu, että tarvitset sitä. Voimia ja kaikkea hyvää elämääsi!