Olen taas jättänyt kaupungin melun ja työn kiireet, ja saapunut vanhalle mökilleni Hämeen sydämeen. Olen säästänyt viikon kesälomastani tähän kauniiseen, kuulaaseen syksyyn, ja mikäpä olisikaan hienompaa kuin viettää suomalaista syksyä suomalaisessa maalaismaisemassa.
Lähes sata vuotta sitten rakennettu hirsitalo otti minut ja kissani vastaan niin tuttuna ja turvallisena. Ympärillä on vain kilometritolkulla vakaana humisevaa havumetsää, perussuomalaista sielunmaisemaa. Vain muutama maalaistalo on lähistöllä siellä täällä.
Kissani, tuo vanha uskollinen, nauttii aina mökkireissuista. Täällä sen ei tarvitse pysytellä sisätiloissa, kuten kaupunkiasunnossani. Se voi melskata vapain ja iloisin sydämin ulkona, temmeltäväin tuulten kasvattina, metsästää hiiriä ja lintuja ja seikkailla metsän aluskasvustossa toteuttaen kissuuttaan koko sydämensä pohjasta.
Mökkini onkin keskellä metsää, ja järvi on aivan rannassa. Ihan lähellä ei ole sellaista ostoskeskusta, jonka kulmilla arabit kokoontuvat metelöimään, kimittävät pissa-Liisat pummaavat tupakkaa ja pultsarit kumoavat halpaa punaviiniä. Lähimpään ostoskeskukseen on matkaa 35 km, eikä sen liepeilläkään kokoonnu häirikköporukkoja.
Tämä talo oli aikoinaan sotaveteraani-isäni lapsuudenkoti, josta myöhemmin tuli kesämökkini. Täällä minä aikoinani myös vietin lapsuuteni kesät. Ne kesät, jotka olivat aurinkoisia ja onnellisia.
Silloin ei katseltu televisiosta "Teini-ikäisiä mutanttininjasankarikilpikonnia" eikä istuttu Playstationin äärellä. Pihalta poimittiin ahomansikkoja timotein varteen, metsässä sienestettiin vanhempien kanssa, käytiin uimassa järvessä ja luettiin sarjakuvia ja vanhoja viikkolehtiä ja dekkareita. Pekka Lipposen ja Kalle-Kustaa Korkin seikkailujen parissa kului loma leppoisasti.
Silloin ullakkokamarin verhot liehuivat avoimen ikkunan ulkopuolella, ja ikkunan alla kukkivat valkoisena merenä omenapuut. Valoa antoi -ja antaa vieläkin- öljylamppu. Keittiön uuni lämmitettiin haloilla, kuten vielä nykyäänkin. No, nyttemmin olen hankkinut tänne sähköt ja sähkölämmittimet, vaikka aika vähänhän täällä sähköä tulee käytettyä.
Lapsuuteni kesälomilla ei mökille saavuttu henkilöautolla, kuten nyt teen, koska autot olivat kalliita ja harvinaisia. Bussi toi, usein vieläpä keltainen postibussi. Elämä oli selkeää ja yksinkertaista. Niinä kesinä tavattiin nostaa puuvajasta vanhat, natisevat naistenpyörät, joilla poljettiin hakemaaan vastalypsettyä maitoa ja tuoreita kananmunia lähistön maanviljelijän luota.
Oli siellä isävainaalla sellainenkin ylellisyys kuin Pappa-Tunturi, mopo, jolla hän yksinoikeudella ajeli. Voin vieläkin aistia Pappa-Tunturin pakoputkesta tulevan nostalgisen hajun, ja kuulla korvissani kaksitahtimoottorin puksutuksen.
Nyt olen lämmittänyt kertalämmitteisellä Aito-kiukaalla varustetun vanhan saunani, nauttinut vaatimattoman iltapalan (Atrian punaista lenkkiä kiukaalla käristettynä) ja juonut joitakin kolmannen veroluokan Karhu-oluita.
Pian laitan kannettavan tietokoneeni pois, istahdan vanhaan keinutuoliin katselemaan kamarin uunin tulta, laitan levysoittimesta soimaan vanhan, rahisevan vinyylilevyn Tapio Rautavaaran musiikkia ja silittelen sylissäni kehräävää kissaa. Kaunis iltahetki isänmaan ja suomalaisuuden ytimessä.
http://www.youtube.com/watch?v=QV8OH6z3eXQ&feature=results_video&playnext=1&list=PL2EFD1EC24FE1D3A1
Lähes sata vuotta sitten rakennettu hirsitalo otti minut ja kissani vastaan niin tuttuna ja turvallisena. Ympärillä on vain kilometritolkulla vakaana humisevaa havumetsää, perussuomalaista sielunmaisemaa. Vain muutama maalaistalo on lähistöllä siellä täällä.
Kissani, tuo vanha uskollinen, nauttii aina mökkireissuista. Täällä sen ei tarvitse pysytellä sisätiloissa, kuten kaupunkiasunnossani. Se voi melskata vapain ja iloisin sydämin ulkona, temmeltäväin tuulten kasvattina, metsästää hiiriä ja lintuja ja seikkailla metsän aluskasvustossa toteuttaen kissuuttaan koko sydämensä pohjasta.
Mökkini onkin keskellä metsää, ja järvi on aivan rannassa. Ihan lähellä ei ole sellaista ostoskeskusta, jonka kulmilla arabit kokoontuvat metelöimään, kimittävät pissa-Liisat pummaavat tupakkaa ja pultsarit kumoavat halpaa punaviiniä. Lähimpään ostoskeskukseen on matkaa 35 km, eikä sen liepeilläkään kokoonnu häirikköporukkoja.
Tämä talo oli aikoinaan sotaveteraani-isäni lapsuudenkoti, josta myöhemmin tuli kesämökkini. Täällä minä aikoinani myös vietin lapsuuteni kesät. Ne kesät, jotka olivat aurinkoisia ja onnellisia.
Silloin ei katseltu televisiosta "Teini-ikäisiä mutanttininjasankarikilpikonnia" eikä istuttu Playstationin äärellä. Pihalta poimittiin ahomansikkoja timotein varteen, metsässä sienestettiin vanhempien kanssa, käytiin uimassa järvessä ja luettiin sarjakuvia ja vanhoja viikkolehtiä ja dekkareita. Pekka Lipposen ja Kalle-Kustaa Korkin seikkailujen parissa kului loma leppoisasti.
Silloin ullakkokamarin verhot liehuivat avoimen ikkunan ulkopuolella, ja ikkunan alla kukkivat valkoisena merenä omenapuut. Valoa antoi -ja antaa vieläkin- öljylamppu. Keittiön uuni lämmitettiin haloilla, kuten vielä nykyäänkin. No, nyttemmin olen hankkinut tänne sähköt ja sähkölämmittimet, vaikka aika vähänhän täällä sähköä tulee käytettyä.
Lapsuuteni kesälomilla ei mökille saavuttu henkilöautolla, kuten nyt teen, koska autot olivat kalliita ja harvinaisia. Bussi toi, usein vieläpä keltainen postibussi. Elämä oli selkeää ja yksinkertaista. Niinä kesinä tavattiin nostaa puuvajasta vanhat, natisevat naistenpyörät, joilla poljettiin hakemaaan vastalypsettyä maitoa ja tuoreita kananmunia lähistön maanviljelijän luota.
Oli siellä isävainaalla sellainenkin ylellisyys kuin Pappa-Tunturi, mopo, jolla hän yksinoikeudella ajeli. Voin vieläkin aistia Pappa-Tunturin pakoputkesta tulevan nostalgisen hajun, ja kuulla korvissani kaksitahtimoottorin puksutuksen.
Nyt olen lämmittänyt kertalämmitteisellä Aito-kiukaalla varustetun vanhan saunani, nauttinut vaatimattoman iltapalan (Atrian punaista lenkkiä kiukaalla käristettynä) ja juonut joitakin kolmannen veroluokan Karhu-oluita.
Pian laitan kannettavan tietokoneeni pois, istahdan vanhaan keinutuoliin katselemaan kamarin uunin tulta, laitan levysoittimesta soimaan vanhan, rahisevan vinyylilevyn Tapio Rautavaaran musiikkia ja silittelen sylissäni kehräävää kissaa. Kaunis iltahetki isänmaan ja suomalaisuuden ytimessä.
http://www.youtube.com/watch?v=QV8OH6z3eXQ&feature=results_video&playnext=1&list=PL2EFD1EC24FE1D3A1
Vastaukset 21
Vanhimmat
Jooh. Hienoa että tulit tänne internettiin kertomaan taas mielikuvituksesi tuotoksia. Oliko jotain muutakin mielessä? Ainiin tänään on perjantai. Jotain sympatiaako vielä haluaisit? Aplodeja? Ihailua? Mikä juttu tää nyt on olevinaan taas.
Vaikea vastata, kun Saunalahti kielsi osallistumisen keskusteluun heti sen jälkeen, kun olin aloitukseni kirjoittanut. Tämä tulee Soneran kännykkäliittymästä.
Kaunis tarina. Mutta miksihän minusta tuntuu, että olen lukenut tämän saman tarinan aiemmin jostakin muuelta?
n 1 kertaa. mutta ainakaan viimeisessä jutussa järvi ei ollut ihan rannassa. voiko järvi olla jossain muualla?
Tää tarina on ollut ainakin kolmekertaa jos ei enempikin täälä.
Todista puheesi.
Ainiin SIIS HUOM!!! Kyseessähän on YLI 190 cm pitkä ÄIJJJJJIEN ÄIJJJJJÄ.
on aina kaljuja kolmekymppisiä ja LUUHUN ASTI TATUOITUJA!
Juu ja ne juo VIIINAAA ja ne JUO JUOJ UOJUOUEUEUEU KALAJAAAAAA
Tosi KALJUÄIJJJÄT juo viinaa eikä sotkeudu hashikseen!
Muistan vielä sen alkoholiongelmaisen naapurin vanhanpojan joka usein aina tuli naapureihinkin riehumaan kännissä. Entäpä sen kiltin vanhemman ja yksinään asuvan kivan sedän, sen joka tarjosi niitä karamelleja ja pyysi lähistön lapsia käymään kotonaan, mitähän hänelle kuuluukaan, kuollut lienee?
Miten lämpimästi muistankaan vielä sen päivän kun isohko romaniperhe muutti läheiseen taloon joka olikin jo muutaman vuoden ollut tyhjillään. He ovatkin sitten siunanneet kylämme asukkaita vakituisilla vierailuillaan, oli isäntäperhe sitten kotona tai ei.
Miellyttävä muisto tulvehtii mieleeni myös ennen niin kalarikkaasta kirkasvetisestä järvestä jossa kävimme kesäisin onkimassa, soutelemassa ja uimassa. Talvisin myös pilkillä ja hiihtelemässä. Nyt tuo järvi on rehevöitynyt ja sameavetinen, ehkä syynä lähelle rakennettu tehdas ja betonilähiö jonka jätteet ohjautuvat kasvottomien virkamiesten päätösten ansiosta suoraan sinne järveen ja pohjaveteen.
Raikkaan auvoisena muistona näen vielä roskaiset ojat, roskapussit ja salakaatopaikat tien vierustoilla ja metsissä. Ruostuvat hetekat, vanhat autonraadot, lehtien ja havunneulasten peittämät vanhat rengaspinot teiden varsilla.
sateisen ja harmaan kuraisen syys-sään keskellä muistelen haikeana kun liikenteen meteli esteettömästi kantautuu kotitaloni sisälle sieltä uudelta moottoritieltä.
kertomus siitä, miten wanhan ajan Suomi elää nykyajankin keskellä! Hienoa!
Heitä se kissa pihalle ja ota nainen,ettei mene elämä piloille.
Olen taas jättämässä Suomen kohtuuttoman verotuksen ja vittumaiset virkamiehet ja lähden ennestään tuttuun Kaakkois-Aasiaan. Olen siirtänyt varojani ulkomaisille tileille jo jonkin aikaa ja mikäpä onkaan hienompaa kuin viettää Suomea piinaavan talven kylmin aika tropiikin lämmössä muiden hemmoteltavana.
Lähes kaksi vuotta sitten löysin nykyisen vaimoni ja menimme naimisiin yli vuosi sitten. Asuinpaikkamme ympärillä Aasiassa on kilometritolkulla vakaana humisevaa palmumetsää ja muuta tropiikin puustoa, mm. banaanit voimme noukkia suoraan puista. Myös valkoista hiekkarantaa piisaa silmänkantamattomiin ja lähellä sijaitsevalle paratiisisaarelle voimme veneillä aina niin halutessamme.
Vaimoni, tuo nuori kaunis ja uskollinen, nauttii aina yhdessäolostamme. Siellä hänen ei tarvitse pysytellä sisätiloissa, kuten Suomen kylmässä ilmastossa. Hän voi kirmailla vapain ja iloisin sydämin kanssani ulkona, temmeltäväin trooppisten tuulten kasvattina, katsella delfiinejä, lentokaloja ja lintuja ja seikkailla kanssani metsän aluskasvustossa toteuttaen naismaisuuttaan koko sydämensä pohjasta.
Talomme onkin aivan meren rannassa, ja sopivasti palmujen katveessa, ettei aurinko ihan liikaa pääse kuumottamaan. Ihan lähellä ei ole sellaista ostoskeskusta, jonka kulmilla suomiteinit kokoontuvat metelöimään ja tappelemaan keppanapullosta tupakka hampaissa käryten. Lähimpään ostoskeskukseen matkustamme täydentämään ruokavarastojamme sellaisen kolmipyöräisen katetun moottoripyörän kyydittämänä. Joskus ajamme moottoripyörällä itsekin, tänä vuonnahan sellaisen uuden ostin meille sinne. Sillä on kätevämpi liikkua siellä kuin autolla.
Siellä on suomalaisittain katsottuna aina kesä, siis ympäri vuoden ja ne kesät ovat myös aina aurinkoisia ja onnellisia, eikä pienistä vesisateista ole mitään haittaa.
Toisinaan katselemme yhdessä televisiota, jos emme jaksa lähteä ulos juhlimaan. Usein vierailemme myös ystäviemme luona, sekä muissa kaupungeissa katselemassa nähtävyyksiä ja shoppailemassa.
Silloin kun tapasimme ja muutimme yhteiseen asuntoon siellä, niin yläkerran verhot liehuivat avoimen ikkunan ulkopuolella, ja ikkunasta näki loputtomana merenä kookospalmut. Valoa antoi -ja antaa vieläkin- sähkölamppu. Keittiön liesi lämmitettiin nestekaasulla, kuten vielä nykyäänkin. No, nyttemmin olen hankkinut sinne myös induktiolieden ja ilmastoinnin, vaikka aika vähänhän siellä sähköä tulee käytettyä.
Aikuisuuteni talvilomilla ei sinne saavuta henkilöautolla, vaan lentokoneella ja vanilla. Kuljettaja autoineen on myös muina aikoina käytettävissä niin halutessamme. Elämä on selkeää ja yksinkertaista, mutta myös ylellistä. Polkupyöriä emme osaa kaivata ja kaikki elintarvikkeet ja muut maataloustuotteet ovat takuulla tuoreita.
Meillä on siellä sellainenkin "ylellisyys" kuin tämän vuoden mallia oleva Kawasaki moottoripyörä, jolla toisinaan käymme hieman ajelemassa. Voin jo nyt aistia moottorin tehoa huokuvan käyntiäänen, ja kuvitella itseni sen "puikkoihin". Ei enää kauan ja pääsen jälleen ajamaan.
Nyt olen lämmittänyt jatkuvalämmitteisellä kiukaalla varustetun saunani koivuklapeilla, nauttinut runsaan iltapalan (poron sisäfilettä, Lapin Puikuloita, punaviiniä) ja saunan jälkeen tietysti saksalaista olutta (eri merkkejä).
En laita kannettavaa tietokonettani pois, enkä sulje, olkoon auki vaan. Siirryn katselemaan takkahuoneen uunin tulta, laitan hormipellin kiinni kun hiillos on hiipunut. Levysoittimet ja muut toosat saa olla kiinni, kaunis hiljainen iltahetki Aasian matkaa odotellessa.
elämää, josta nautit täysin siemauksin, mutta tiedätkö... vaimosi ei kuulu valkoiseen rotuun. Onko Suomesta naiset loppuneet, kun pitää hakea ulkomailta?
Valhetta kaikki. Ei heinähattu matkustele eikä seurustele mamujen kanssa.
Mitäh? Ei ole mitään valetta! Kirjoitukseni oli tietysti muunnos tuosta avauksesta, mutta esittämäni omakohtaiset asiat kuitenkin totta.
(Kuka nyt kissan kanssa mökille lähtee? hehe, minä menen toisenlaisen "mirrin" kanssa ja naatiskelen vähän liukkaammasta lihasta kuin kuivakasta Atrian punaisesta).
Mikäs vika ulkomaalaisessa? Onhan noita suomalaisia jo jokunen ollutkin, joten vaihtelu virkistää.
Toisaalta on kylläkin rehellisyyden nimissä todettava, että tämä olisi pitänyt tehdä jo aiemmin ja pysyä siinä ulkomaalaisessa.
Painukaas ÄIJJÄT nyt äijäilemään täältä.
Äijäjooga on tältä viikolta ohi. Nyt otetaan muijan kanssa uudet asanat peiton alla.
onnellista!